AY liike ja Putin rahat

Anonyymi

Viimeaikaisten tapahtumien johdosta on herännyt kysymys: Kuinka paljon Putinin pimeät rahat ovat kanavoituneet suomalaiseen AY liikkeeseen erilaisina tukina ja ns. avustuksina. Meillähän ei ole tietoa AY liikken rahavirroista ainoastaan, että kassat ovat suuria, ainakin heidän omien sanojensa mukaan.
Kuinka paljon on haluttu vaikuttaa Suomen talouteen lakoilla ja kaikenmaailman tukilakoilla.
Onko paperimiehet lakoillaan kaatamassa suomalaista metsäteollisuutta Putinin syliin?
Suomessa paperimies tienaa 5.100 , Saksassa 3.900 ja Ruotsissa 3.750 €.
Venäjälleon rakenettu uusia paperitehtaita kiihtyvällä tahdilla. Arkangel Pulp Mill Holding 3 konetta ja 9200 henkilöä töissä. Segeza sellutehdas 5200 henkilöä, Kontupohja 5000 henkilöä.
Arkangeliin tulee myös suuri taimikasvattamo ja vielä kaiken varmuudeksi tarkka saksalainen johto.
Onhan meillä Suomessa entisiä pääministereitäkin, jotka ovat olleet valmiita myymään sielunsa venäläisille, miksi ei siis AY mafia.
Voihan tästä löytää jotain positiivistakin, nyt kun paperimiehet ovat vahtineet noita paperitehtaiden portteja jo kaksi kuukautta, niin hehän ovat sitten jo valmistautuneet omiin vahtivuoreihinsa tuonne rajalle.
Olisiko AY mafian myös aika riisua naamiot?

1

167

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      MoktaaritarValkku tekee pimeitä saunapolku- urakoita halpatyövoimaa käyttäen manki kainalossaan ja taatusti ilman kuittia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      85
      1335
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      35
      1041
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      19
      855
    4. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      153
      680
    5. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      670
    6. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      659
    7. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      627
    8. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      184
      616
    9. Onko kaivattusi

      hyvä ihminen? Kerro
      Ikävä
      31
      542
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      39
      528
    Aihe