Suomessa on maailman eniten Putin-asiantuntijoita

Kylläpä nyt löytyy asiantuntijaa kertomaan mitä Putin ajattelee ja seuraavaksi tekee. Asiantuntijoista tuskin yksikään on edes tavannut Putinia, saatika että olisi puhellut hänen kanssaan. Diagnoosia sataa jos jonkinmoista.
18212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Niinpä. Putin on hullu, kaheli, sitä ja tätä, ja seuraavaksi tekee juuri niin ja näin. Arvioinnit tuon mielenliikkeistä ovat, niin, arviointeja ja kaikki ns. tieto tulee lännen tiedusteluorganisaatioiden kautta.

Äänestä
  • Putinilla kanttia puolusta maataan Usan ja Naton uhalta. Suomen pissalisat toimi toisinpäin!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Putinilla kanttia puolusta maataan Usan ja Naton uhalta. Suomen pissalisat toimi toisinpäin!

    YouTubessa Putinin tavannut venäläinen mies kertoo, että Putin taistelee Ukrainassa natseja vastaan (huom. vuonna 2022). Se porukka pitää myös meitä natseina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    YouTubessa Putinin tavannut venäläinen mies kertoo, että Putin taistelee Ukrainassa natseja vastaan (huom. vuonna 2022). Se porukka pitää myös meitä natseina.

    Natsisyytöksissä ei ole mitään järkeä. Ukrainan päällikkö on juutalainen. Mitä Putin natseilla edes tarkoittaa? Kansallismielisiäkö? Suvereenissa valtiossa asukkaat saavat olla kansallismielisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    YouTubessa Putinin tavannut venäläinen mies kertoo, että Putin taistelee Ukrainassa natseja vastaan (huom. vuonna 2022). Se porukka pitää myös meitä natseina.

    Me ollaan natseja kaikki, kun Venäjältä asiaa katselee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Putinilla kanttia puolusta maataan Usan ja Naton uhalta. Suomen pissalisat toimi toisinpäin!

    Putin ei puolusta vaan hyökkää !

    Äänestä

  • Putte on possu, vaikka voissa paistaisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Me ollaan natseja kaikki, kun Venäjältä asiaa katselee.

    Putinin retoriikassa natsi ei tarkoita muuta kuin Putinin kannalta ei-toivottua henkilöä.

    Putinin perustelut hyökkäykselle ovat kaikki olleet epäloogisia. Natsit, narkomaanit, venäläisten suojeleminen, ydinaseen hankkimisen estäminen. Jos vaikka naapurivaltion johdossa olisikin narkkiksia, ei kait se Venäjän asia ole korjata tilannetta sotimalla.

    Ennen hyökkäystä Ukrainassa oli noin 8 miljoonaa venäläistä. Paranikohan näiden Ukrainassa asuneiden venäläisten olot sillä että Putin pommitti infran ja asumukset? Venäläisiä lienee paennut Venäjälle ainakin 100.000 yksilöä. 11 kilovenäläistä on kuollut sodassa. Ennemmin tai myöhemmin tulee rauhan aika. 8 miljoonaa venäläistä voivat sitten kertoa kuinka arvostavat sitä kun heitä suojeltiin sotimisen keinoin.

    Äänestä

Totta. Suomalaiset eivät tiedä miten paha tilanne oikeasti on.
YouTubessa Putinin tavannut venäläinen mies kertoo, että hän taistelee Ukrainassa natseja vastaan. Tuon porukan mielestä mekin olemme natseja. Kannattaa miettiä sitä ihan tosissaan.

Äänestä
  • Pyrimme natseiksi, Usan juoksupojaksi ja kieli Naton perseessä. Natokimaset ja cia agentit vain tiedotusvälineissä esissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pyrimme natseiksi, Usan juoksupojaksi ja kieli Naton perseessä. Natokimaset ja cia agentit vain tiedotusvälineissä esissä.

    Tuli aika paljon kirjoitusvirheitä !
    Ethän kirjoita humalassa ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuli aika paljon kirjoitusvirheitä !
    Ethän kirjoita humalassa ?

    Etkö tajunnut asiaa cian pikku agenti?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pyrimme natseiksi, Usan juoksupojaksi ja kieli Naton perseessä. Natokimaset ja cia agentit vain tiedotusvälineissä esissä.

    Miksi käytät "me"-sanaa?
    Oletko koskaan miettinyt, että saatat olla aivopesty?
    Kirjoitatko mitä ajattelet vai mitä sinun halutaan ajattelevan - vai kirjoitatko mitä vain kunhan siitä maksetaan?
    Oletko ylpeä työstäsi?

    Äänestä

Tarja Halonen on tavannut Putinin.
Kimmo Kiljusesta en ole ihan varma.

Äänestä

Länsi propaganda on kovaa ja tehokasta. Kätketty myös viihteeseen kätevästi.
Ja näin moni ei edes huomaa mistä ne "omat ajatukset" tulee.
- yle oli jopa valinnut irlantilaisen "tiedemiehen" propagandan likaamiseen,,, - siis yle lännen asialla myös!! huh huh.
Esim. uksraina, niin ei puhettakaan lännen etenimisestä itään, ja ukrainan siirrosta lännen alle.... juudas rahan alle.
Sitten alkaneesta sodasta syytellään vain venäjää, joka tässä torppaa sitä ahneesti itään etenevää natoa....us. eu rahaa.

Äänestä

Putinin toimintaa on melko helppo ennakoida. Kuuntalee vain mitä hän sanoo, ja kääntää asian 180 astetta.

Äänestä
  • Näin on ollut aina. Venäläisiin ulostuloihin voi luottaa tässä suhteessa. Venäjälläkin hallitusmuoto on virallisesti demokratia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kylläpä nyt löytyy asiantuntijaa kertomaan mitä Putin ajattelee ja seuraavaksi tekee. Asiantuntijoista tuskin yksikään on edes tavannut Putinia, saatika että olisi puhellut hänen kanssaan. Diagnoosia sataa jos jonkinmoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu