Äkkiä, äkkiä, ÄKKIÄ, äkkiä, ÄKKIÄ, äkkiä mirjaisun kautta kannon kanssa nyt sylvi sieltä avitetun varanäkymään jotta hillevi voisi meitä alkaa kutomaan paikoilleen tähän näkymään kun muuten liukenemisia tapahtuu ja kasvimaalla hildakin lakkaa tekemästä mitään. Ukulele pum, pum ukulele pum, pum ukulele, ukulele, ukulele pum, pum elviiran suu näkyi liikkuvan teksteihin. Noniin nyt on aika lähteä hakemaan hiivataikinan varanäkymä sylvin kera tuolta mikä tässä parhaillaan kehittyy anjalle ja saimille näkyväksi. Jotta muistavat muistuttaa olemaan poistumatta täältä maalta ettemme joutuisi tätä pirttiä kutomis ja vaivaavisvaiheiden kadottua tulevaisuuteen kerrostalon eri vaiheiden jalkoihin meidän käsityksemme mukaan. Nyt ei mietitä tätä kaiken varalta fanny ja toini.
Saimi, nyt takaperin takaisin ajatukset jo nykyistä kauemmin ettei pirtti ympäristöineen katoa
Anonyymi
1
91
Vastaukset
- Anonyymi
Onkohan aloitus tajunnanvirtaa ..
Jaarittelu väärissä yhteyksissä on moraalisesti väärin.
Kaljalla jonkun kanssa baarissa voi jaaritella ja puhua shittiä.
Televisiossa esitettävässä dokumentissa epäolennainen jaarittelu on ehdottomasti syntiä.
Filosofia palstallakin jaarittelu on paheksuttavaa.
Jaarittelulla tuhlaa toisten aikaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944781Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353066Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522983Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.71016Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52979