Uusi keräilyn kohde

Anonyymi

Tuossa keväällä 2019 aloitin uuden keräily harrastuksen ja nyt kokoelmassa on satakunta kohdetta tästä, en kerro heti alussa mitä tämä sisältää, jotta lukijalla säilyy jännitys loppuun asti.
Tavallisesti ihmiset (eläimetkin) kerää niitä yleisesti tiedettyjä keräilyn kohteita, joita tässä turha luetella, tiedätte varmaan niitä ilman mainintaa, mitä ne ovat. Mutta on aika vaikeata keksiä uutta, jollain tapaa järjen rajoissa pysyvää keräilyn kohdetta, jota vain ani harva on ennen hoksannut. Tiedän, että tämä minunkin uusi innovaatio elämän kiertokulussa on jo aikaisemmin keksitty, mikä sikäli harmi, koska en pääse tällä keksijöiden arvostettuun piiriin.
On tavallaan harmi, että tätä kyseistä kohdetta ei yleisesti kerätä, voi vain ihmetellä, että miksi? Kohde sopii vähä varaiselle, mutta vaatii tilaa enemmän, kuin esim. postimerkit, rahat, kortit jne. lituskaiset pientavarat eli hyvä olla oma suhteellisen tilava luukku eli kämppä. Kohde on yleinen ja se viskataan usein, lähes päivittäin roskiin, elintavoista riippuen, varsinkin kotitalouksissa.
Se oli siis kevät 2019 kun huomasin, että ei kannata uskoa, eikä varsinkaan nieleskellä kaikkea mitä niin sanotut viisaat ja lukeneet kertoo, opettaa tyhmälle rahvaalle eli vähempi arvoiselle kansanosalle, johon myös itseni luen kuuluvaksi. Tein havainnon, että vatsani ei voinut hyvin, turvotusta mahalaukussa, niinpä ryyppäsin viimeisen rasvattoman laihan maidon tölkistä ja laitoin tölkin arvokkaaseen lasivitriiniin, tästä alkoi erilaisten maito, mehu, piimätölkkien keräily harrastus. Olen rajannut sikäli tölkki keräilyä, että en kaikkia kauppojen erilaisia tölkkejä osta, vaan vain omassa taloudessa lähinnä kulutettua tavaraa kerään, muutamia vieras ja virulais tölkkejä on tosin ja joskus ostan mielenkiintoisen tölkin, tietäen, että siitä tulee super keräilyharvinaisuus.
Lopetin lähes tyystin maidon juomisen, vain satunnaisesti juon maitoa, lisäksi lopetin rasvattomat maitotuotteet, koska rasvalliset ovat parempia ja terveellisempiä havaintojeni mukaan eli pitää ajatella ihan itse, eikä uskoa luonnottomia yliopisto ja muita herroja, jotka maka (muka) jotain terveydestä tietävät ja katin kontit, tyhmiä kuin kattopeltiruuvit ruostuneella peltikatolla.
Osui myös ajankohtaan kaurajuoma buumi, näitä pitkiä tölkkejä myös kokoelmissa, niitä muita tiiliskiven muotoisia paljon kaupoissa, mutta sain kerättyä juuri oikeaan aikaan niitä enempi tölkin muotoisia kaurajuomia.
Tällainen tölkki on kuin pieni kirjanen, sisältää tietoa ja on aikansa kuva, vielä päiväys mukana, mutta ei kaikissa laitettu vuotta, itse laitan niihin pohjaan vuosiluvun, ehkä muutakin hauskaa tietoa.
Muistelen niitä entisiä tölkkejä, joista olen juonut ja sitten viskannut pois, nyt olisi mukavaa ottaa tällainen vanha tölkki tarkasteltavaksi ja palata muistoissa menneisyyteen, sen ajan arjenhistoriaan, siihen entiseen hyvään aikaan. Mieleeni on jäänyt tölkkejä, joista ei löydy mitään kuvaa tai tietoa netistä. Esim. nuoruuteni mehutölkki, mehumerkki nimeltään Korkea V, ruotsiksi Höga V. Tietääkö tai muistaako kukaan tätä? 1970 lukua.

0

77

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

        Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
        Maailman menoa
        173
        14242
      2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

        Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
        Maailman menoa
        117
        10270
      3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

        Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
        Maailman menoa
        102
        9216
      4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

        – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
        Maailman menoa
        25
        8589
      5. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

        Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
        Maailman menoa
        46
        7727
      6. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

        Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
        Maailman menoa
        49
        6847
      7. 153
        6246
      8. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

        https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
        Maailman menoa
        121
        5224
      9. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

        Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
        Maailman menoa
        26
        4810
      10. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

        Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
        Maailman menoa
        412
        1403
      Aihe