Mitä mieltä naimisiinmenosta

En ole naimisissa, mutta voisin hyvin mennä. Avioliitto muuttaa lain edessä suhdetta monellakin tavalla edullisempaan suuntaan. Muut ihmiset kunnioittavat avioliittoa muita suhdemuotoja enemmän. Lisäksi avioliitosta ei erota yhtä kevein perustein ja hetken mielijohteesta kuin avoliitosta, koska se on työläämpi prosessi. Ja onhan ajatus avioliitosta romanttisempi kuin avoliitto, koska sisältää virallisen sitoutumisen kaikkine symboleineen.

Me mentiin naimisiin 2017. Mulle se merkitsi todella paljon ja samalla otettiin käyttöön yhteinen sukunimi. Oltiin menossa hedelmöityishoitoihin ja naimisissa oleminen teki kaikesta vaan paljon helpompaa. Mutta sanoisin, että meidän suhde on jotenkin vakaampaa ja varmempaa. Tai siltä ainakin tuntuu. Musta on ihana puhua vaimosta jne. Kannatan!

Särähtää korvaan tuo merkkinä pysyvän rakkauden litanja🤔… ihan ku ei olis luottoa, ihan ku pitäis vakuutella jotain… ei hyvä motiivi naimisiin menolle.

Itse suhtaudun asiaan 50/50 jos motiivit rakkaudessa ja halu molemmilla yhtä vahva ja miksi ei. Toisaalta olishan se yhdessä olo ilman vakuutteluja myös aika romanttista.

En ole naimisissa, seurustelen. Avioliitosta ei ole puhuttu.

Avioliitto on juridinen sopimus, jolla taataan tietyt oikeudet. En oikein näe siinä pointtia näin keski-ikäisenä, kun ei asuta yhdessä, ei ole yhteisiä lapsia eikä yhteistä omaisuutta. Ehkä myöhemmin voisin ajatella, jos suhde vakiintuu.

Suurin osa näkee naimisiinmenossa vaan hyviä puolia. Itse kertaalleen eronneena voin sanoa, että kyllä huonossa avioliitossa elämä menee hankalaksi jos jossain. Jos ei ole erityistä syytä, esim just lasten hankkiminen, niin kannattaa kyllä harkita tosi tarkkaan. Keskinäisillä testamenteilla saa kyllä turvattua asumisen ja talouden, jos niin haluaa. Ja voi sitä vaimoksi sanoa avovaimoakin :-D

Naimisiimeno ei ole käytännössä pysyvä osoitus mistään. Aina voi erota ja suurin osa niin tekeekin jossain vaiheessa. Eroprosessi pelkästään sitä myötä byrokraattisempi. Juridisen avioliiton merkitys tulee pääosin esiin avioeron tai toisen kuoleman myötä kun omaisuuksia jaellaan. Jos lapsi kuvioissa, niin elatusvelvollisuus ja sisäinen adoptio.
Ei tarvitse mennä naimisiin, edes kihloihin jos haluaa sitoutua elämään toisen kanssa luotettavana kumppanina. Yhtä vakavaa se on ilman rituaalejakin.

Hyvä että täällä on kriittisiäkin kommentteja eikä pelkkää hääpuhehuttua ja puhetta yhdestä ainoasta oikeasta, joka tekisi onnelliseksi, muuten kärsitään marttyyrimaisesti lopunikää kun ei sitä ihmistä saa. Rakastaa voi monella tavalla, avioliitto ei mulle ole kiinnostava eikä ajankohtainen asia missään määrin. Ja ehkä en ole tavannut niin ihanaa naista joka sais sellaisia edes ajattelemaan. ;)

Mahd. muttei ajankoht. Jos hän kosisi nyt… vahva ehkä 🤣 Vielä tunnustellaan mutta jos suhde jatkuu näin hyvänä, miksei. Hän on meistä impulsiivisempi ja hänen tahdissa tanssiessa kimpaleet ois jo sormissa.
Liittoon liittyviä juridisia aspekteja ei voi sivuuttaa kun ei me ihan Pont-Neufin rakastajiakaan olla. Niistä puhutaan sitten kun aika on.
Hyvä aloitus!

Naimisiin menoa miettiessä on syytä olla myös inhorealisti. Kysyä itseltään ettei ehdottajalla ole jotain taka ajatuksia omaisuuden jaosta jos tulee ero. Lesbokin on kuitenkin vain ihminen. Avioliitto on enemmän parien joilla on lapsia asioita palveleva juridinen sopimus.

Se on unelmani, mennä rakkaudesta naimisiin rakastamani naisen kanssa. Unelma tulevaisuudelle tavoiteltavaksi ja koettavaksi. Saisinpa vielä kokea sen. Ihanan yhteisen hetken.

Sellaisen naisen jos löytyisikin joka ei välitä naimisiinmenosta eikä hankkia lapsia.