Näin se näyttää olevan, että Trumpilla on niin kannattajia kuin vastustajiakin.
Hengissä käveli pois, ilmeisesti jokin pienikaliiberinen ase, osumaa ainakin naamaan ja korvaan, verissäpäin vietiin pois turvamiesten saattelemana.
Miten sattuikin, heti kun oli livelähetyksen avannut ja alkanut kuuntelemaan mitä Trump sanoo, niin jopa alkoi luotia lentelemään.
Donald Trump joutui ammutuksi vaalitilaisuudessaan
547
4833
Vastaukset
- Anonyymi
Minusta kuulosti siltä kuin olisi ollut jokin paineilmalla toimiva ase tai muu vastaava, kovin vaimeat äänet, on voinut toki olla kauempaa ammuttu vaimentimella. Ei ainakaan näyttänyt Trump mitenkään vahingoittuneen pahemmin, nyrkkiä heristi lähtiessään.
- Anonyymi
Suurin osa laukauksista oli kun sitä ritsamiestä (tai naista, tai jotain miljoonista sukupuolista) ammuttiin tonttu.
- Anonyymi
Joku heitti Trumpia kolikolla, sitten turhamiehet avasi tulen. Samalla 8 ihmistä kuoli.
- Anonyymi
"shooter's down" kuuluu selvästi videolla
- Anonyymi
Niin jotain tuollaista. Ja kuulosti että "laukauksia" tuli useita eikä kukaan muu saanut mitään vammoja eikä Trumppikaan enempää.
Olisiko katsomon alla ollut joku ja luodit lensi ylöspäin? Ylhäältä alaspäin olisi tullut lisää ampumapaikkoja kun Trumppi vielä heilui siinä. Jos taas katsomon alla niin Trumpin pitäisi seistä määrätyssä kohtaa ja osumatarkkuus olisi juuri noin huono kun oli.
Ehkä sen vaatteisiin osui loput napsauksista?
Omituinen tapaus. Kiva kuulla että mitä selviää tutkimuksissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin jotain tuollaista. Ja kuulosti että "laukauksia" tuli useita eikä kukaan muu saanut mitään vammoja eikä Trumppikaan enempää.
Olisiko katsomon alla ollut joku ja luodit lensi ylöspäin? Ylhäältä alaspäin olisi tullut lisää ampumapaikkoja kun Trumppi vielä heilui siinä. Jos taas katsomon alla niin Trumpin pitäisi seistä määrätyssä kohtaa ja osumatarkkuus olisi juuri noin huono kun oli.
Ehkä sen vaatteisiin osui loput napsauksista?
Omituinen tapaus. Kiva kuulla että mitä selviää tutkimuksissa.Aseen ääni ei välttämättä kuulu noissa lähetyksissä siten kuin ne siellä paikan päällä kuuluu.
Myös 2017 Las Vegasissa jostakin hotellista kymmeniä kuolleeksi ampuneen aseen laukaukset kuului vain jonkinlaisena napsutuksena, kun välimatkaa enemmän (ja oliko silläkin vaimentaja käytössään, ainakin aseita oli runsaasti ja luoteja myös) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin jotain tuollaista. Ja kuulosti että "laukauksia" tuli useita eikä kukaan muu saanut mitään vammoja eikä Trumppikaan enempää.
Olisiko katsomon alla ollut joku ja luodit lensi ylöspäin? Ylhäältä alaspäin olisi tullut lisää ampumapaikkoja kun Trumppi vielä heilui siinä. Jos taas katsomon alla niin Trumpin pitäisi seistä määrätyssä kohtaa ja osumatarkkuus olisi juuri noin huono kun oli.
Ehkä sen vaatteisiin osui loput napsauksista?
Omituinen tapaus. Kiva kuulla että mitä selviää tutkimuksissa.Tarkka-ampuja tulitti katolta alueen ulkopuolelta. Myös pari katsojaa sai osumia, yksi kuoli.
- Anonyymi
Katsopa tarkemmin sitä heristyskuvaa..............
- Anonyymi
Mutta kenen syyksi laitetaan? Kuka organisoi. Katseet kääntyy Venäjän kanssa sotaa käyvään maahan. Onpa kiusallinen tilanne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkka-ampuja tulitti katolta alueen ulkopuolelta. Myös pari katsojaa sai osumia, yksi kuoli.
Huono oli tarkka-ampujan taito. Ei jatkoon. Opiskelua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta kenen syyksi laitetaan? Kuka organisoi. Katseet kääntyy Venäjän kanssa sotaa käyvään maahan. Onpa kiusallinen tilanne.
Sinulle taisi olla kiusallista, kun ampuja olikin republikaani.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulle taisi olla kiusallista, kun ampuja olikin republikaani.
Videolla sanoo kuitenkin vihaamansa republikaaneja ja Trumpia, että aivan sama mikä puoluekirja nyt ollut, mutta tähän hän te vasurit ripustaudutte, kun ette muuta älyä.
- Anonyymi
nuori pieraisi ja paineilma osui vahingossa trumpin korvaan
tärykalvot rikkoutuivat, mutta ei sydämen käyrä
trump kun itse järkyttää muita mutta kun itse kuulee pierun
niin ei kestä tippaakaan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin jotain tuollaista. Ja kuulosti että "laukauksia" tuli useita eikä kukaan muu saanut mitään vammoja eikä Trumppikaan enempää.
Olisiko katsomon alla ollut joku ja luodit lensi ylöspäin? Ylhäältä alaspäin olisi tullut lisää ampumapaikkoja kun Trumppi vielä heilui siinä. Jos taas katsomon alla niin Trumpin pitäisi seistä määrätyssä kohtaa ja osumatarkkuus olisi juuri noin huono kun oli.
Ehkä sen vaatteisiin osui loput napsauksista?
Omituinen tapaus. Kiva kuulla että mitä selviää tutkimuksissa.jos suomalainen poliisi olisi paikallaan, niin kukaan olisi koskaan ampunut ketään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aseen ääni ei välttämättä kuulu noissa lähetyksissä siten kuin ne siellä paikan päällä kuuluu.
Myös 2017 Las Vegasissa jostakin hotellista kymmeniä kuolleeksi ampuneen aseen laukaukset kuului vain jonkinlaisena napsutuksena, kun välimatkaa enemmän (ja oliko silläkin vaimentaja käytössään, ainakin aseita oli runsaasti ja luoteja myös)nykyiset aseet ovat hiljaisia naputuksia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta kenen syyksi laitetaan? Kuka organisoi. Katseet kääntyy Venäjän kanssa sotaa käyvään maahan. Onpa kiusallinen tilanne.
sullahan pää pyörii
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huono oli tarkka-ampujan taito. Ei jatkoon. Opiskelua.
hiukset estivät
- Anonyymi
Kyseessä ilmeisesti metsästyskivääri, yksi kuollut ja kaksi sairaalassa kriittisessä tilassa itse TRUMP hipaisu korvaan. ONNEKSI HÄN EDES SELVISI. ns; säikähdyksellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joku heitti Trumpia kolikolla, sitten turhamiehet avasi tulen. Samalla 8 ihmistä kuoli.
Aivan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulle taisi olla kiusallista, kun ampuja olikin republikaani.
Onhan se persuille kova pala
. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyseessä ilmeisesti metsästyskivääri, yksi kuollut ja kaksi sairaalassa kriittisessä tilassa itse TRUMP hipaisu korvaan. ONNEKSI HÄN EDES SELVISI. ns; säikähdyksellä.
Mikä onni se oli ? Päinvastoin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkka-ampuja tulitti katolta alueen ulkopuolelta. Myös pari katsojaa sai osumia, yksi kuoli.
Tarkka-ampuja on tässä tilanteessa huono sana
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulle taisi olla kiusallista, kun ampuja olikin republikaani.
Ampuja oli USA-demari, tehnyt puolueelle lahjoituksia ja soluttautunut vastapuolen leiriin, päästäkseen murhaamaan Trumpin. Laitavasemmisto ei hyväksy demokratiaa, ovat he suomessakin vastustaneet sananvapauksia, tukevat putinin järjestämää haittaihmisten invaasiota tuhotakseen demokratian.

"ovat he suomessakin vastustaneet sananvapauksia"
Osaat varmaan kertoa mitä sananvapauksia sinulta on Suomessa yritetty rajoittaa tai rajoitettu? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan se persuille kova pala
.Miten tämä liittyy asiaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten tämä liittyy asiaan?
Kapinallisen huuto....
Lisää tällaista- sama suomeenkin...kiitos ?
Kapinallisen huuto- 1984.... rock rock rock...:
https://www.youtube.com/watch?v=khjPugX-gtQ
Ei vaan- oikeesti maailma pelastuu nyt... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"shooter's down" kuuluu selvästi videolla
Shooter is down= ampuja on alas, ampuja on alhaalla, eli ampuja on maassa- ammuttu... jne?
Mutta TVssä aina paistaa aurinko-
miten tuo A-ha onkin ihan nato-naapurimaamme NORJALAINEN bändi- koska Norja on USAn 50.s eli viideskymmenes osavaltio...
Myös Marilyn Mansonin basisti tuli Norjasta armeijan kellaista...
https://www.youtube.com/watch?v=CFnBJhYxWXw - Anonyymi
Uusi slogan... Yhteen kasaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä onni se oli ? Päinvastoin
Moi murhanhimoinen katkera vassari, montako mysteerimehupiikkiä on mennyt kun jutuntaso on tuollaista? Aivoissa sumua ja fantasioissa oikeistolaisten murhaamista. Sairasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Shooter is down= ampuja on alas, ampuja on alhaalla, eli ampuja on maassa- ammuttu... jne?
Mutta TVssä aina paistaa aurinko-
miten tuo A-ha onkin ihan nato-naapurimaamme NORJALAINEN bändi- koska Norja on USAn 50.s eli viideskymmenes osavaltio...
Myös Marilyn Mansonin basisti tuli Norjasta armeijan kellaista...
https://www.youtube.com/watch?v=CFnBJhYxWXwTähän kohtaan sopii paluu 80-luvun tunnelmiin- hiusmuotikin aika Trumppimainen?
https://www.youtube.com/watch?v=7QOyDEaTN_U - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
hiukset estivät
Vaalitemppu, Donald oli itse palkannut rebublikaanipojan ampumaan nirhaman.
Nyt verinen sankarimme kiipeää taas vallanhuipulle mainosverikuvan ansiosta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaalitemppu, Donald oli itse palkannut rebublikaanipojan ampumaan nirhaman.
Nyt verinen sankarimme kiipeää taas vallanhuipulle mainosverikuvan ansiosta.Yhdessä Sähköisiä unelmia - CIAn mielenhallitna NATO-homosotilaat ammuskelee vaikka presidentti-ehdokkaita?
https://www.youtube.com/watch?v=6VfJzzuCGco
... dokumenteissa näytetään mm. se miten ihmisten ajatuksia hallitaan jo nyt telemastoilla.
Dokumenteissa myös näytetään kuinka etä-mielenohjailua voidaan suorittaa siihen erikoistuneista pakettiautoista tai helikopterista.
https://nwohavaintoja.blogspot.com/2018/04/jenkkilainen-virasto-paljasti.html
oliko Jokelan koulusurmaaja Pekka-Eric Auvisella ohjelmoija, eli händleri (Eng. The Handler).
Händleri on se henkilö, joka onnistuu hypnotisoimaan ihmisiä ja tiettyjä henkilöitä toimimaan hypnoottisessa transsissa. Näin CIA onnistui aikanaan 50-luvulla luomaan ns. Mantsurian Kandidaatin, eli aivopestyn eliittitappaja-ohjelmoinnin, Jolla murhaaja saatiin toimimaan transsissa, ettei hän itse muista surmateosta mitään ja tällä saatiin suojeltua koko itse MK ULTRA ohjelma, ilman ettei sen uhrit tiedä olevansa kyseisessä salaisessa ohjelmassa mukana.
Auvinen oli hieman ennen Jokelan surmia kertonut tuttavalleen, että oli kuulemma kuullut ääniä päässään.
kyseessä saattoi hyvin olla tuo ohjelmointi signaali, jossa hänen päähänsä ja tajuntaansa lähetettiin noita signaaleja/ääniä
https://nwohavaintoja.blogspot.com/2016/03/tiesitko-etta-jokelan-koulusurmaajan-ex.html
Mutta ainahan noilla joukkosurmaajilla on SSRI-mielialalääkitys jonka psykiatrit-armeija-supo jne niille on tupannut- eli tappaja-huume SSRI... joka luo vihan johtaen noihin ampumisiin...
loppukevennys
https://nwohavaintoja.blogspot.com/2017/07/sauli-niinisto-on-naimisissa.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhdessä Sähköisiä unelmia - CIAn mielenhallitna NATO-homosotilaat ammuskelee vaikka presidentti-ehdokkaita?

https://nwohavaintoja.blogspot.com/2017/07/sauli-niinisto-on-naimisissa.htmlmielenhallinta
https://nwohavaintoja.blogspot.com/search/label/mielenhallinta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moi murhanhimoinen katkera vassari, montako mysteerimehupiikkiä on mennyt kun jutuntaso on tuollaista? Aivoissa sumua ja fantasioissa oikeistolaisten murhaamista. Sairasta.
te porvarifasistit ootte tappaneet politiikallanne kymmeniä ellei satojatuhansia suomalaisia-
kaikki noi porvarien huippupoliitikot olisi pitänyt tappaa jo 90-luvun alussa...? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
te porvarifasistit ootte tappaneet politiikallanne kymmeniä ellei satojatuhansia suomalaisia-
kaikki noi porvarien huippupoliitikot olisi pitänyt tappaa jo 90-luvun alussa...?Tää on:
EI KOSKAAN LOPPUVA TARINA...
https://www.youtube.com/watch?v=41jwGq25PoU
... MUTTA TEILLE NATSISIKAPORVARI-fasistivapaamuurareille on loppu tulossa... jollette heti esim tule uskoon ja lopeta tekemäänne Saatananpalvonta-satanismia, vauvojen tappamista ,verenjuontia, murhia, rikoksia, fasismia, natsismia, ihmisoikeusrikosia, jne...? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tää on:
EI KOSKAAN LOPPUVA TARINA...
https://www.youtube.com/watch?v=41jwGq25PoU
... MUTTA TEILLE NATSISIKAPORVARI-fasistivapaamuurareille on loppu tulossa... jollette heti esim tule uskoon ja lopeta tekemäänne Saatananpalvonta-satanismia, vauvojen tappamista ,verenjuontia, murhia, rikoksia, fasismia, natsismia, ihmisoikeusrikosia, jne...?älä kerro mulle...:
https://www.youtube.com/watch?v=lX75u1ZP6Ts
Ei Trump joutunut ammutuksi vaan Trumpin korva...
NATO-sotabisnes asialla- kun Trump tekisi heti rauhan Ukrainaan ja sotabisnekset loppuisi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulle taisi olla kiusallista, kun ampuja olikin republikaani.
Ei se ollut, medialla on väärä nimi.
Oikea ampuja on ampumataidoton (onneksi) antifan pelle.Hänet kyllä ammutiin ettei ehdi kertoa kuka palkkasi, kunhan poliisin liiveissä olleet tarkka-ampujat antoivat aikaa lisälaukauksille ennenkuin itse ampuivat takaisin.Ampuja päästettiin tarkoituksella aivan viereen 120m etäisyydelle katolle vaikka kansa huusi että siellä on aseistettu ukko katolla, kukaan ei reagoinut.
turva"miehet" eli läskit naiset pitivät trumppia aloillaan tähdättävänä kauan antaen ampujalle lisää aikaa ammuskella, vaikka heidän olisi pitänyt saattaa trump HETI alueelta pois.
Näin siinä käy kun annetaan ämmille ase ja tehtävä vaikka ne kuuluu tiskialtaan ääreen noilla taidoilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
älä kerro mulle...:
https://www.youtube.com/watch?v=lX75u1ZP6Ts
Ei Trump joutunut ammutuksi vaan Trumpin korva...
NATO-sotabisnes asialla- kun Trump tekisi heti rauhan Ukrainaan ja sotabisnekset loppuisi?Pikku-kaupungin poika?... ampui valtakaupunki New Yorkin valtaheppua...
https://www.youtube.com/watch?v=iLyNiiuCIus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"ovat he suomessakin vastustaneet sananvapauksia"
Osaat varmaan kertoa mitä sananvapauksia sinulta on Suomessa yritetty rajoittaa tai rajoitettu?Meiltä kaikilta on pyritty rajoittamaan sananvapautta, kommari, voit kysyä tarkemmin Päivi Räsäseltä, Tynkkyseltä jne jne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhdessä Sähköisiä unelmia - CIAn mielenhallitna NATO-homosotilaat ammuskelee vaikka presidentti-ehdokkaita?
https://www.youtube.com/watch?v=6VfJzzuCGco
... dokumenteissa näytetään mm. se miten ihmisten ajatuksia hallitaan jo nyt telemastoilla.
Dokumenteissa myös näytetään kuinka etä-mielenohjailua voidaan suorittaa siihen erikoistuneista pakettiautoista tai helikopterista.
https://nwohavaintoja.blogspot.com/2018/04/jenkkilainen-virasto-paljasti.html
oliko Jokelan koulusurmaaja Pekka-Eric Auvisella ohjelmoija, eli händleri (Eng. The Handler).
Händleri on se henkilö, joka onnistuu hypnotisoimaan ihmisiä ja tiettyjä henkilöitä toimimaan hypnoottisessa transsissa. Näin CIA onnistui aikanaan 50-luvulla luomaan ns. Mantsurian Kandidaatin, eli aivopestyn eliittitappaja-ohjelmoinnin, Jolla murhaaja saatiin toimimaan transsissa, ettei hän itse muista surmateosta mitään ja tällä saatiin suojeltua koko itse MK ULTRA ohjelma, ilman ettei sen uhrit tiedä olevansa kyseisessä salaisessa ohjelmassa mukana.
Auvinen oli hieman ennen Jokelan surmia kertonut tuttavalleen, että oli kuulemma kuullut ääniä päässään.
kyseessä saattoi hyvin olla tuo ohjelmointi signaali, jossa hänen päähänsä ja tajuntaansa lähetettiin noita signaaleja/ääniä
https://nwohavaintoja.blogspot.com/2016/03/tiesitko-etta-jokelan-koulusurmaajan-ex.html
Mutta ainahan noilla joukkosurmaajilla on SSRI-mielialalääkitys jonka psykiatrit-armeija-supo jne niille on tupannut- eli tappaja-huume SSRI... joka luo vihan johtaen noihin ampumisiin...
loppukevennys
https://nwohavaintoja.blogspot.com/2017/07/sauli-niinisto-on-naimisissa.htmlno tässä 80-luvun SUPERHITTI eli menestysiskelmä - yksi suurimpia - varoittaa mielenhallinta-CIA-USAn salaisista laboratorioista, CIA-sairaaloista jne?:
"Älä mene... "
https://www.youtube.com/watch?v=_sQGwDeambg - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Shooter is down= ampuja on alas, ampuja on alhaalla, eli ampuja on maassa- ammuttu... jne?
Mutta TVssä aina paistaa aurinko-
miten tuo A-ha onkin ihan nato-naapurimaamme NORJALAINEN bändi- koska Norja on USAn 50.s eli viideskymmenes osavaltio...
Myös Marilyn Mansonin basisti tuli Norjasta armeijan kellaista...
https://www.youtube.com/watch?v=CFnBJhYxWXw= Marilyn Mansonin basisti tuli Norjasta armeijan kellarista...
https://www.youtube.com/watch?v=CFnBJhYxWXw - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
= Marilyn Mansonin basisti tuli Norjasta armeijan kellarista...
https://www.youtube.com/watch?v=CFnBJhYxWXwRuotsin radiossa suomenkielinen toimitus kertoo- lisäksi jos haluat klikkaa nuoli ja kuulet radiolähetyksen
https://sverigesradio.se/artikel/trump-selvisi-murhayrityksesta - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Sinulle taisi olla kiusallista, kun ampuja olikin republikaani.
Ampuja ei ollut republikaani vaan ihan anarkistinen idiootti ihan demokraatti!! Otahan asioista selvää ennen kuin paskaa kirjoittelet!!
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ruotsin radiossa suomenkielinen toimitus kertoo- lisäksi jos haluat klikkaa nuoli ja kuulet radiolähetyksen
https://sverigesradio.se/artikel/trump-selvisi-murhayrityksestaTrump sai kuitenkin ilmaisen korvalävistyksen.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Tarkka-ampuja on tässä tilanteessa huono sana
Oli hän tarkka ampuja. Osui juuri mihin tähtäsikin. Jos hänellä olisi ollut tarkoitus tappaa, hän olisi tähdännyt keskemmälle.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Sinulle taisi olla kiusallista, kun ampuja olikin republikaani.
Pakkohan se oli olla Trumpin porukoista. Jos olisivat väittäneen Bidenin joukkojen syyksi, olisi seurannut ennen näkemättömän tarkat tutkimukset asiasta.
Nyt ei ketään kiinnosta ja totuus jää hämärän peittoon. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Huono oli tarkka-ampujan taito. Ei jatkoon. Opiskelua.
Ei ollut yhtään huono tuolla aseella. Vaikuttaa siltä, ettei tarkoitus ollut tappaa. Trump ei näyttänyt edes yhtään järkyttyneeltä, ja turvamiehet antoivat hänen pistää heti päänsä ihmisten ilmoille tapauksen jälkeen. Moni näki ampujan menevän katolle aseen kanssa, ja ilmoitti siitä poliisille. Mitään ei tehty.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Videolla sanoo kuitenkin vihaamansa republikaaneja ja Trumpia, että aivan sama mikä puoluekirja nyt ollut, mutta tähän hän te vasurit ripustaudutte, kun ette muuta älyä.
Millä videolla?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
"ovat he suomessakin vastustaneet sananvapauksia"
Osaat varmaan kertoa mitä sananvapauksia sinulta on Suomessa yritetty rajoittaa tai rajoitettu?Ei saa kritisoida sitä, että 6-vuotiaille opetetaan koulussa, mikä on bi-seksuaali. Maalitetaan rasistina, jos kritisoi maahanmuuttoa. Ylen toimittajat vihervasemmistoa. Jos mies kokee olevansa nainen, sitä on pakko pitää normaalina. Maailman vapaimmassa maassa on paljon asioita, joita ei saa ääneen sanoa.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Vaalitemppu, Donald oli itse palkannut rebublikaanipojan ampumaan nirhaman.
Nyt verinen sankarimme kiipeää taas vallanhuipulle mainosverikuvan ansiosta.Olen samaa mieltä. No.. Sota loppuu, kun Trump ei anna Ukrainalle dollariakaan rahaa. Samoin toivottavasti jännitteet Suomen rajalla.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ampuja oli USA-demari, tehnyt puolueelle lahjoituksia ja soluttautunut vastapuolen leiriin, päästäkseen murhaamaan Trumpin. Laitavasemmisto ei hyväksy demokratiaa, ovat he suomessakin vastustaneet sananvapauksia, tukevat putinin järjestämää haittaihmisten invaasiota tuhotakseen demokratian.
Laita-oikeisto ei hyväksy Demokratiaa! Ei missään maassa. Tämä tosiasia!
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Yhdessä Sähköisiä unelmia - CIAn mielenhallitna NATO-homosotilaat ammuskelee vaikka presidentti-ehdokkaita?
https://www.youtube.com/watch?v=6VfJzzuCGco
... dokumenteissa näytetään mm. se miten ihmisten ajatuksia hallitaan jo nyt telemastoilla.
Dokumenteissa myös näytetään kuinka etä-mielenohjailua voidaan suorittaa siihen erikoistuneista pakettiautoista tai helikopterista.
https://nwohavaintoja.blogspot.com/2018/04/jenkkilainen-virasto-paljasti.html
oliko Jokelan koulusurmaaja Pekka-Eric Auvisella ohjelmoija, eli händleri (Eng. The Handler).
Händleri on se henkilö, joka onnistuu hypnotisoimaan ihmisiä ja tiettyjä henkilöitä toimimaan hypnoottisessa transsissa. Näin CIA onnistui aikanaan 50-luvulla luomaan ns. Mantsurian Kandidaatin, eli aivopestyn eliittitappaja-ohjelmoinnin, Jolla murhaaja saatiin toimimaan transsissa, ettei hän itse muista surmateosta mitään ja tällä saatiin suojeltua koko itse MK ULTRA ohjelma, ilman ettei sen uhrit tiedä olevansa kyseisessä salaisessa ohjelmassa mukana.
Auvinen oli hieman ennen Jokelan surmia kertonut tuttavalleen, että oli kuulemma kuullut ääniä päässään.
kyseessä saattoi hyvin olla tuo ohjelmointi signaali, jossa hänen päähänsä ja tajuntaansa lähetettiin noita signaaleja/ääniä
https://nwohavaintoja.blogspot.com/2016/03/tiesitko-etta-jokelan-koulusurmaajan-ex.html
Mutta ainahan noilla joukkosurmaajilla on SSRI-mielialalääkitys jonka psykiatrit-armeija-supo jne niille on tupannut- eli tappaja-huume SSRI... joka luo vihan johtaen noihin ampumisiin...
loppukevennys
https://nwohavaintoja.blogspot.com/2017/07/sauli-niinisto-on-naimisissa.htmlOhhoh mitä väitteitä loppukevennyksessä.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Niin jotain tuollaista. Ja kuulosti että "laukauksia" tuli useita eikä kukaan muu saanut mitään vammoja eikä Trumppikaan enempää.
Olisiko katsomon alla ollut joku ja luodit lensi ylöspäin? Ylhäältä alaspäin olisi tullut lisää ampumapaikkoja kun Trumppi vielä heilui siinä. Jos taas katsomon alla niin Trumpin pitäisi seistä määrätyssä kohtaa ja osumatarkkuus olisi juuri noin huono kun oli.
Ehkä sen vaatteisiin osui loput napsauksista?
Omituinen tapaus. Kiva kuulla että mitä selviää tutkimuksissa.Nyt on Trump korvamerkitty
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kyseessä ilmeisesti metsästyskivääri, yksi kuollut ja kaksi sairaalassa kriittisessä tilassa itse TRUMP hipaisu korvaan. ONNEKSI HÄN EDES SELVISI. ns; säikähdyksellä.
Eikös se ase ollut vinsisteri. Niitä on kyllä lippaalla
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Tarkka-ampuja tulitti katolta alueen ulkopuolelta. Myös pari katsojaa sai osumia, yksi kuoli.
Matkaa oli noin 130 m mistä ampui, harjoittelu puuttui toki pulssi varmaan 200 kun presidentin ampuminen kyseessä, ase oli itselataava .223 =siviiliversio rynnäkkökivääristä. Oliko sitten tarkoitus tappaa?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
nuori pieraisi ja paineilma osui vahingossa trumpin korvaan
tärykalvot rikkoutuivat, mutta ei sydämen käyrä
trump kun itse järkyttää muita mutta kun itse kuulee pierun
niin ei kestä tippaakaanSen täytyi olla kommari, jonka kaalilla turvotettu
vatsa antoi viimein periksi ja kaasu purkautui suurella
voimalla päin puhujaa. Hajuvanaa seuraten sosialisti
saatiin kiinni. Jäljet johtaa Suomen äärivasemmiston luo. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Tää on:
EI KOSKAAN LOPPUVA TARINA...
https://www.youtube.com/watch?v=41jwGq25PoU
... MUTTA TEILLE NATSISIKAPORVARI-fasistivapaamuurareille on loppu tulossa... jollette heti esim tule uskoon ja lopeta tekemäänne Saatananpalvonta-satanismia, vauvojen tappamista ,verenjuontia, murhia, rikoksia, fasismia, natsismia, ihmisoikeusrikosia, jne...?Kuulostaa vasemmiston hilpeältä kotileikiltä.
Niin se aate kukoistaa ja populismi lisääntyy. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
älä kerro mulle...:
https://www.youtube.com/watch?v=lX75u1ZP6Ts
Ei Trump joutunut ammutuksi vaan Trumpin korva...
NATO-sotabisnes asialla- kun Trump tekisi heti rauhan Ukrainaan ja sotabisnekset loppuisi?Ei Trump joutunut ammutuksi vaan Trumpin korva...
Mitähän pahaa Trumpin korva oli tehnyt ampujalle?
Ampujan on täytynyt olla vihreä, sillä niillähän on
aseiden käsittelytaito jo äidinmaidossa. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Laita-oikeisto ei hyväksy Demokratiaa! Ei missään maassa. Tämä tosiasia!
Te punikkidemarit halusitte liittää Suomen Neuvostoliittoon 1918, 1939, 1970-suomettumisen edistäminen. Siinä lyhyt historian kertaus vasemmiston halusta tuhota demokratia.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Mutta kenen syyksi laitetaan? Kuka organisoi. Katseet kääntyy Venäjän kanssa sotaa käyvään maahan. Onpa kiusallinen tilanne.
Venäjähän odottaa ja toivoo Trumpia. Tai sitten ei. Sen miehen mielipiteistä ei ota selvää. Kummankaan. Kumpi olisi eduksi Putinille?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Niin jotain tuollaista. Ja kuulosti että "laukauksia" tuli useita eikä kukaan muu saanut mitään vammoja eikä Trumppikaan enempää.
Olisiko katsomon alla ollut joku ja luodit lensi ylöspäin? Ylhäältä alaspäin olisi tullut lisää ampumapaikkoja kun Trumppi vielä heilui siinä. Jos taas katsomon alla niin Trumpin pitäisi seistä määrätyssä kohtaa ja osumatarkkuus olisi juuri noin huono kun oli.
Ehkä sen vaatteisiin osui loput napsauksista?
Omituinen tapaus. Kiva kuulla että mitä selviää tutkimuksissa.Vai ei saanut vammoja- yksi kuoli ja kaksi haavoittui joutuen sairaalaan. Trumpilta lähti korvasta pala.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Onhan se persuille kova pala
.Se on vain jonkin tahon hätäselitys. Mutta republikaanithan niitä yllytyshulluja idiootteja ovat. Demokraatit ovat vain kylmäverisiä tappajia. Kyllä ne vielä kauniin sisällissota II:n saavat aikaan.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Mutta kenen syyksi laitetaan? Kuka organisoi. Katseet kääntyy Venäjän kanssa sotaa käyvään maahan. Onpa kiusallinen tilanne.
Koulukiusattu oli kuulema eli FBI löytää ne varmasti.
Vaviskaa entiset koukukiusaajat! - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Laita-oikeisto ei hyväksy Demokratiaa! Ei missään maassa. Tämä tosiasia!
Miksi heitä kutsutaan oikeistoksi, Venäjän valtaapitäväthän ne demokratiaa vihaavat? Koska ovat oikein väärässä? Mitä he sitten haluavat, diktatuuria ja ryöstövaltaa, vahvimman oikeutta? Vinksahtaneita on maailmassa yhä enemmän, vaikka ihmisiä oletetaan sivistyneiksi. Mitkään nimitykset eivät ilmiötä selitä.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ei Trump joutunut ammutuksi vaan Trumpin korva...
Mitähän pahaa Trumpin korva oli tehnyt ampujalle?
Ampujan on täytynyt olla vihreä, sillä niillähän on
aseiden käsittelytaito jo äidinmaidossa.Kennedy ammuttiin, koska mm. suosi mustia. Ampumisen syyt ja seuraukset tarkasti piilotetaan kansalta ja muulta maailmalta.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Koulukiusattu oli kuulema eli FBI löytää ne varmasti.
Vaviskaa entiset koukukiusaajat!Trumpilla CIAn asiakirjoista tietoa CIA-Stubbin ihmissalakuljetus ihmisoikeusrikos lapsikauppa natsirikos homopedofilia-hyväksikäyttö jne jutuista?
- Stubb vieraili 2 päivää ennen USAssa NATO-kokouksessa... järkkäsi murhan? - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Trumpilla CIAn asiakirjoista tietoa CIA-Stubbin ihmissalakuljetus ihmisoikeusrikos lapsikauppa natsirikos homopedofilia-hyväksikäyttö jne jutuista?
- Stubb vieraili 2 päivää ennen USAssa NATO-kokouksessa... järkkäsi murhan?Kaikilla USA:n pressoilla on oikeus CIAn tietoihin- myös entisillä pressoilla.
- AnonyymiUUSI
Tällaiseen kommenttiin kyllä pitäisi jo ylläpidon puuttua.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Yhdessä Sähköisiä unelmia - CIAn mielenhallitna NATO-homosotilaat ammuskelee vaikka presidentti-ehdokkaita?
https://www.youtube.com/watch?v=6VfJzzuCGco
... dokumenteissa näytetään mm. se miten ihmisten ajatuksia hallitaan jo nyt telemastoilla.
Dokumenteissa myös näytetään kuinka etä-mielenohjailua voidaan suorittaa siihen erikoistuneista pakettiautoista tai helikopterista.
https://nwohavaintoja.blogspot.com/2018/04/jenkkilainen-virasto-paljasti.html
oliko Jokelan koulusurmaaja Pekka-Eric Auvisella ohjelmoija, eli händleri (Eng. The Handler).
Händleri on se henkilö, joka onnistuu hypnotisoimaan ihmisiä ja tiettyjä henkilöitä toimimaan hypnoottisessa transsissa. Näin CIA onnistui aikanaan 50-luvulla luomaan ns. Mantsurian Kandidaatin, eli aivopestyn eliittitappaja-ohjelmoinnin, Jolla murhaaja saatiin toimimaan transsissa, ettei hän itse muista surmateosta mitään ja tällä saatiin suojeltua koko itse MK ULTRA ohjelma, ilman ettei sen uhrit tiedä olevansa kyseisessä salaisessa ohjelmassa mukana.
Auvinen oli hieman ennen Jokelan surmia kertonut tuttavalleen, että oli kuulemma kuullut ääniä päässään.
kyseessä saattoi hyvin olla tuo ohjelmointi signaali, jossa hänen päähänsä ja tajuntaansa lähetettiin noita signaaleja/ääniä
https://nwohavaintoja.blogspot.com/2016/03/tiesitko-etta-jokelan-koulusurmaajan-ex.html
Mutta ainahan noilla joukkosurmaajilla on SSRI-mielialalääkitys jonka psykiatrit-armeija-supo jne niille on tupannut- eli tappaja-huume SSRI... joka luo vihan johtaen noihin ampumisiin...
loppukevennys
https://nwohavaintoja.blogspot.com/2017/07/sauli-niinisto-on-naimisissa.htmlKUOLEMA ZELENSKYILLE!
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Videolla sanoo kuitenkin vihaamansa republikaaneja ja Trumpia, että aivan sama mikä puoluekirja nyt ollut, mutta tähän hän te vasurit ripustaudutte, kun ette muuta älyä.
Oma koira puri . Selitä sinä mitä selität .
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
nykyiset aseet ovat hiljaisia naputuksia
Tuo kivääri on vanha .
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ampuja oli USA-demari, tehnyt puolueelle lahjoituksia ja soluttautunut vastapuolen leiriin, päästäkseen murhaamaan Trumpin. Laitavasemmisto ei hyväksy demokratiaa, ovat he suomessakin vastustaneet sananvapauksia, tukevat putinin järjestämää haittaihmisten invaasiota tuhotakseen demokratian.
Joo lahjoittanut 15 $ vaalityöhön . Soluttautunut talon katolle . Vaikutat olevan hieman sekaisin . Repuplikaanit ei ole demareita .
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Huono oli tarkka-ampujan taito. Ei jatkoon. Opiskelua.
AMPUIKO TAHALLAAN OHI, EI HALUNUT KOHTI.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kyseessä ilmeisesti metsästyskivääri, yksi kuollut ja kaksi sairaalassa kriittisessä tilassa itse TRUMP hipaisu korvaan. ONNEKSI HÄN EDES SELVISI. ns; säikähdyksellä.
KYLLÄ SE VÄHÄN SÄIKÄYTTÄÄ.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Miten tämä liittyy asiaan?
EI MITENKÄÄN.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ei saa kritisoida sitä, että 6-vuotiaille opetetaan koulussa, mikä on bi-seksuaali. Maalitetaan rasistina, jos kritisoi maahanmuuttoa. Ylen toimittajat vihervasemmistoa. Jos mies kokee olevansa nainen, sitä on pakko pitää normaalina. Maailman vapaimmassa maassa on paljon asioita, joita ei saa ääneen sanoa.
No tuossahan juuri sanoit sanottavasi. Tarkoititko että ei ole sananvapautta kun joku tulee ja kertoo että jokainen listaamasi kohta on valehtelua ja vääristelyä?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ampuja ei ollut republikaani vaan ihan anarkistinen idiootti ihan demokraatti!! Otahan asioista selvää ennen kuin paskaa kirjoittelet!!
Washington Postin mukaan Crooks oli rekisteröitynyt jo aiemmin republikaanien äänestäjäksi. CNN on uutisoinut, että mies oli tehnyt vuonna 2021 pienen lahjoituksen demokraattien kannattajaryhmälle.
Otahan itse selvää ennenkuin demokraatiksi ketään syyttelet, pesunkestävä Republikaanihan siinä arvokkaalla asialla. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Joku heitti Trumpia kolikolla, sitten turhamiehet avasi tulen. Samalla 8 ihmistä kuoli.
Hyvä ilmakiväärimies ampui Trump korvaan reiän korvakorua varten.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Onhan se persuille kova pala
.Meinaatko että persut on syyllisiä ampumiseen.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Meiltä kaikilta on pyritty rajoittamaan sananvapautta, kommari, voit kysyä tarkemmin Päivi Räsäseltä, Tynkkyseltä jne jne.
Sekä Räsänen että Tynkkynen ovat kyllä saaneet puhua ja kirjoittaa sydämensä kyllyydestä. Mutta jos puheillaan rikkoo lakia joutuu siitä myös vastuuseen.
Mutta kyse oli sinusta. Miten sinun sananvapauttasi on muka rajoitettu? Antaa tulla vaan, vai onko juttusi pelkkää tyhjää mölinää?
Osaat varmaan myös kertoa mistä lähtien ikänsä kokoomusta äänestäneet ovat muuttuneet kommareiksi? - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Olen samaa mieltä. No.. Sota loppuu, kun Trump ei anna Ukrainalle dollariakaan rahaa. Samoin toivottavasti jännitteet Suomen rajalla.
Sotabisnes-NATO-NATSIT EI ANNA TUON LYPSYLEHMÄ Ukrainan pelleilyn lopettamisen TAPAHTUA-
Tuo oli varoitus Trumpille- tai henki lähtee... nyt on isot rahat kyseessä... - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Sotabisnes-NATO-NATSIT EI ANNA TUON LYPSYLEHMÄ Ukrainan pelleilyn lopettamisen TAPAHTUA-
Tuo oli varoitus Trumpille- tai henki lähtee... nyt on isot rahat kyseessä...täältä on poistettu vastauksia- suomi24 suojelee natsihallitustamme...
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
täältä on poistettu vastauksia- suomi24 suojelee natsihallitustamme...
eipä teillä persu kusipäiilä onko edes tiedossa kun natsit omistaa mediat Suomessa- että uusnatsi-persut suunnitteli Suomessakin pääministerin murhaa Sanna Marinin pääministeri-aikana ...?
Natsit pitäis karkottaa siperiaan- jollei Putin tule ja poista natseja Suomesta... - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Videolla sanoo kuitenkin vihaamansa republikaaneja ja Trumpia, että aivan sama mikä puoluekirja nyt ollut, mutta tähän hän te vasurit ripustaudutte, kun ette muuta älyä.
Taas te vasurit, olipa huono kun ei osunut kunnolla olisi päästy eroon
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
nuori pieraisi ja paineilma osui vahingossa trumpin korvaan
tärykalvot rikkoutuivat, mutta ei sydämen käyrä
trump kun itse järkyttää muita mutta kun itse kuulee pierun
niin ei kestä tippaakaanSitä saa mitä tilaa ja tumpin takia kuoli yksi nuori
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ampuja oli USA-demari, tehnyt puolueelle lahjoituksia ja soluttautunut vastapuolen leiriin, päästäkseen murhaamaan Trumpin. Laitavasemmisto ei hyväksy demokratiaa, ovat he suomessakin vastustaneet sananvapauksia, tukevat putinin järjestämää haittaihmisten invaasiota tuhotakseen demokratian.
Onpa sulla taas ääripersun jutut,voi teitä raukkoja, oli kyllä rebu mutta tumpista sai tarpeekseen
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Moi murhanhimoinen katkera vassari, montako mysteerimehupiikkiä on mennyt kun jutuntaso on tuollaista? Aivoissa sumua ja fantasioissa oikeistolaisten murhaamista. Sairasta.
Sulla aika sairasta sekoilukirjoitusta, ai niin eihän sitä persulta voi muuta odottaakkaan
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
te porvarifasistit ootte tappaneet politiikallanne kymmeniä ellei satojatuhansia suomalaisia-
kaikki noi porvarien huippupoliitikot olisi pitänyt tappaa jo 90-luvun alussa...?Kyllä ja tappavat lisää
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Meiltä kaikilta on pyritty rajoittamaan sananvapautta, kommari, voit kysyä tarkemmin Päivi Räsäseltä, Tynkkyseltä jne jne.
Ei pöpeiltä voi mitään kysellä, ne on oman hurmionsa oppineet miten kusetetaan köyhää kansaa
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ampuja ei ollut republikaani vaan ihan anarkistinen idiootti ihan demokraatti!! Otahan asioista selvää ennen kuin paskaa kirjoittelet!!
Otapa sinä persu asioista selvää rebu oli mutta kyllästyny tumpin paskaan
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ei ollut yhtään huono tuolla aseella. Vaikuttaa siltä, ettei tarkoitus ollut tappaa. Trump ei näyttänyt edes yhtään järkyttyneeltä, ja turvamiehet antoivat hänen pistää heti päänsä ihmisten ilmoille tapauksen jälkeen. Moni näki ampujan menevän katolle aseen kanssa, ja ilmoitti siitä poliisille. Mitään ei tehty.
Rebujen järjestämä juttu.tumppi raapaisi ite korvaansa etä sai valehdella kuinka taas selvisi
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Sen täytyi olla kommari, jonka kaalilla turvotettu
vatsa antoi viimein periksi ja kaasu purkautui suurella
voimalla päin puhujaa. Hajuvanaa seuraten sosialisti
saatiin kiinni. Jäljet johtaa Suomen äärivasemmiston luo.Voi taivas persun ajatusmaailmaa, äärioikeiston tekemä temppu jossa nuori poika ammuttiin ettei ehtisi kertoa että tumppi maksoi ampumisesta, nyt ei tarvikkaan maksaa eikä poikaparka kerro kuka asian suunnitteli
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Te punikkidemarit halusitte liittää Suomen Neuvostoliittoon 1918, 1939, 1970-suomettumisen edistäminen. Siinä lyhyt historian kertaus vasemmiston halusta tuhota demokratia.
Äläpä valehtele, te äärioikeistolaiset yrititte päästä torppareista eroon ja saksasta kuningas meille yököttävää
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Se on vain jonkin tahon hätäselitys. Mutta republikaanithan niitä yllytyshulluja idiootteja ovat. Demokraatit ovat vain kylmäverisiä tappajia. Kyllä ne vielä kauniin sisällissota II:n saavat aikaan.
Tumppi yritti jo aloittaa sodan käskemällä hullut rebut tappamaan mm oman varapressansa, kyllä hulluus on kamalaa,vai mitä persut
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
KUOLEMA ZELENSKYILLE!
Toivottavasti kuolet ite natsi
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Toivottavasti kuolet ite natsi
Täss tuon ampujan kuva:
https://i.tribune.com.pk/media/images/2667750-trumpsshooterthomasmethewcrooks-17209564301720958133-0/2667750-trumpsshooterthomasmethewcrooks-17209564301720958133-0.jpg
ihan tavalliselta pilven pössyttelijä huumeveikko kelapummi-persulta näyttää... mutta kun USA:ssa ei ole hyvinvointia kuten pohjoismaissa, niin elämät hajoaa ja epätoivoisia tekoja tapahtuu- tosin tuonkin vanhemmat oli psyko terapia-henkilöitä eli siis niin pohalla että oma lapsi sekaisin- ja tietysti psykiatrian SSRI-pillerit tarjottuna, jotka tekee tappoviha-tunteet pintaan?
- Anonyymi
Tervetuloa hulluuteen.
- Anonyymi
Kevyttä kamaa poju.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kevyttä kamaa poju.
Ei valitettavasti osunut oiekaan kohtaan!
- Anonyymi
natsit leirillä harjoittelivat presidentin ampumista ja media kiinnostui
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei valitettavasti osunut oiekaan kohtaan!
Se oli paha.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se oli paha.
Aika sairas yhteisö tälläkin palstalla pyörii.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei valitettavasti osunut oiekaan kohtaan!
Korkeammat voimat suojelivat Trumpia, koska hänestä tulee USA:n
seuraava presidentti. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Aika sairas yhteisö tälläkin palstalla pyörii.
tosiaan noi persukokoomus-fasistisiat-rikolliset on päästään mielipuolia...
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Aika sairas yhteisö tälläkin palstalla pyörii.
Sairaasta ja hullusta maailmasta on vaikeaa kirjoittaa mitään järkevää ja tervettä asiaa Kirjoitukset heijastelevat enemmän maailman sairasta elämää kuin kirjoittajien sielun elämää.
Totuuden puhujia ei rakasteta. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ei valitettavasti osunut oiekaan kohtaan!
Sattui nyökkäämään oikealla kohtaa. Siis tiiraamaan tekstimonitoriaan yläviistoon.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Korkeammat voimat suojelivat Trumpia, koska hänestä tulee USA:n
seuraava presidentti.Korkeimmat voimat suojelevat nykyisin vain pahan puolella olevia, maa on jätetty pahan temmellyskentäksi. Omasta syystämme.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Korkeammat voimat suojelivat Trumpia, koska hänestä tulee USA:n
seuraava presidentti.Ei tuu sen voit uskoa
- Anonyymi
Trumppikin pääsi nyt oikein omakohtaisesti näkemään, mitä se tarkoittaa kun asehulluus saatu jenkkeihin ja tavallinen kansa on jatkuvassa kuolemanriskissä noiden aseiden ja niitä kantavien hullujen takia.
- Anonyymi
Mene muualle nyyhkimään.
- Anonyymi
Niin, Trump itsehän on siihen mellakointiin ja väkivaltaan yllyttänyt amerikkalaisia. Montakos ihmistä siinä republikaanien mellakassa silloin kuoli? Notta sisällissotaahan se Trump lähes on kaivannut. Nyt sai oman koiran pureman.
- Anonyymi
Jenkeissä on jotakin KORVIEN kanssa
kun yksi puree korvaa, toinen ampuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, Trump itsehän on siihen mellakointiin ja väkivaltaan yllyttänyt amerikkalaisia. Montakos ihmistä siinä republikaanien mellakassa silloin kuoli? Notta sisällissotaahan se Trump lähes on kaivannut. Nyt sai oman koiran pureman.
Olis saanut ampua paremmin
- AnonyymiUUSI
joo- mutta psykiatria on suurempi ongelma- ja joukkoampujatkin on psykiatrian SSRI-pakkolääkkeissä jotka aiheuttaa tappovihaa...
piiloviestit mm alue on ilmakuvasta vapaamuurarien harppi ja suorakulma kuvio....
vapaamuurarien satanismin aurinkosäde kuvio vartija-naisen kampauksessa, joka näkyi kaikkialle meiaan kun oli Trumpin naman edessä tilanteessa...
Trumpi huutaa 3 kertaa taistele- eli Fight fight fight ! ampumisen jälkeen poistuessaan....
https://www.youtube.com/shorts/f_VQu2_gJFc
pyysi myös kenkiään- viite lapsikauppa lastenkaappauksiin tai ihmissalakuljetuksiin ihmiskauppaan eli satanismiin, jossa usein ihmiskaappauksen merkkinä on mediassa näytetty kaaos-alueilla onnettomuus alueilla jäänyt kenkä....
Tulee tuosta mieleen että oliko viimeinen huutonsa?- ehkä trump jo vaihdettu ja taas vaihdettiin uuteen?- Klooni tai vale-Biden, näyttelijä-Biden siis valitteli vale-Trumpin tai näyttelijä-Trumpin tilannetta... tuo siis USAn tilanne...?
ihmiskloonaus on jo kauan käytössä ollut juttu:
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001897234.html
https://www-forbes-com.translate.goog/sites/mattnovak/2023/10/19/absurd-claim-biden-actually-just-a-guy-wearing-a-mask-goes-viral/?_x_tr_sl=en&_x_tr_tl=fi&_x_tr_hl=fi&_x_tr_pto=sc
Ihmisrodun he ovat valmiita vielä jossain vaiheessa kloonaamaan, jotta saisivat heille tottelevan rodun
Mahdollisesti Soini on puttepossun klooni ja Purra on Miss Piggyn klooni?
https://nwohavaintoja.blogspot.com/2019/01/englannin-keskuspankki-ei-suostunut.html
Frendien Chandler= Paul McCartneyn poika ? Tätä on kysytty aiemminkin- muuten leffa Chapter 27- myös jännä Paul McCartney piiloviesti-viittaus- eli tämä kaikki tietenkin liittyy huhuun että PaulMcCartney on kuollut ja vaihdettu toiseen?
Huhutaan että Beatlesien jossain kappaleessa väärinpäin soitettuna sanotaan 'Paul is dead'- eli Paul on kuollut.
Muut Beatlesit saapui kerran studiolle jossa 'Paul' oli ja he kysyivät että kuka tuo on?
https://jellyfish-news.translate.goog/15-things-you-didnt-know-about-illuminati-cloning/?_x_tr_sl=auto&_x_tr_tl=fi&_x_tr_hl=fi&_x_tr_pto=wapp
https://ichef.bbci.co.uk/live-experience/cps/1248/cpsprodpb/vivo/live/images/2016/7/5/f4547ca9-ea41-4f0a-b873-48ec3fc0556d.jpg
http://nwohavaintoja.blogspot.com/search/label/ihmiskloonaus
klooni?
https://forum-davidicke-com.translate.goog/index.php?/topic/7019-human-cloning-valid-or-bull/&_x_tr_sl=auto&_x_tr_tl=fi&_x_tr_hl=fi&_x_tr_pto=wapp#comment-345036
seuranta
http://nwohavaintoja.blogspot.com/2018/11/iltalehti-paljasti-poliisin-salaisen.html
jne.
https://beforeitsnews.com/alternative/2022/05/nokia-ceo-claims-we-will-have-cell-phones-in-our-bodies-by-2030-3773842.html
https://www-ladbible-com.translate.goog/entertainment/bizarre-conspiracy-eminem-died-replaced-by-a-clone-20220730?_x_tr_sl=en&_x_tr_tl=fi&_x_tr_hl=fi&_x_tr_pto=sc&_x_tr_hist=true
https://www-marca-com.translate.goog/en/lifestyle/us-news/presidential-election/2024/02/04/65bf107546163f53858b456d.html
https://
culted-com.translate.goog/im-telling-you-right-now-kanye-west-is-not-real/?_x_tr_sl=en&_x_tr_tl=fi&_x_tr_hl=fi&_x_tr_pto=sc
https://justfacts-votesmart-org.translate.goog/bill/2954/8615/53279/joe-biden-voted-nay-cloture-vote-s-1601-human-cloning-research-bill?_x_tr_sl=en&_x_tr_tl=fi&_x_tr_hl=fi&_x_tr_pto=sc - AnonyymiUUSI
Siellä on niin paljon aseita että niitä ei saa "pahoilta" pois kerättyä millään? Siksi on parempi että aseita on myös hyvillä ?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Niin, Trump itsehän on siihen mellakointiin ja väkivaltaan yllyttänyt amerikkalaisia. Montakos ihmistä siinä republikaanien mellakassa silloin kuoli? Notta sisällissotaahan se Trump lähes on kaivannut. Nyt sai oman koiran pureman.
Hän huitoi nyrkillään heti ampumisen jälkeen: "Fight!" Taistelkaa!
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Siellä on niin paljon aseita että niitä ei saa "pahoilta" pois kerättyä millään? Siksi on parempi että aseita on myös hyvillä ?
Ennen pitkää kaikilla maailmassa on oltava ase selviytyäkseen edes jotenkin. Me muut kuollaan vain suosiolla, ei auta valittaminen.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
joo- mutta psykiatria on suurempi ongelma- ja joukkoampujatkin on psykiatrian SSRI-pakkolääkkeissä jotka aiheuttaa tappovihaa...
piiloviestit mm alue on ilmakuvasta vapaamuurarien harppi ja suorakulma kuvio....
vapaamuurarien satanismin aurinkosäde kuvio vartija-naisen kampauksessa, joka näkyi kaikkialle meiaan kun oli Trumpin naman edessä tilanteessa...
Trumpi huutaa 3 kertaa taistele- eli Fight fight fight ! ampumisen jälkeen poistuessaan....
https://www.youtube.com/shorts/f_VQu2_gJFc
pyysi myös kenkiään- viite lapsikauppa lastenkaappauksiin tai ihmissalakuljetuksiin ihmiskauppaan eli satanismiin, jossa usein ihmiskaappauksen merkkinä on mediassa näytetty kaaos-alueilla onnettomuus alueilla jäänyt kenkä....
Tulee tuosta mieleen että oliko viimeinen huutonsa?- ehkä trump jo vaihdettu ja taas vaihdettiin uuteen?- Klooni tai vale-Biden, näyttelijä-Biden siis valitteli vale-Trumpin tai näyttelijä-Trumpin tilannetta... tuo siis USAn tilanne...?
ihmiskloonaus on jo kauan käytössä ollut juttu:
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001897234.html
https://www-forbes-com.translate.goog/sites/mattnovak/2023/10/19/absurd-claim-biden-actually-just-a-guy-wearing-a-mask-goes-viral/?_x_tr_sl=en&_x_tr_tl=fi&_x_tr_hl=fi&_x_tr_pto=sc
Ihmisrodun he ovat valmiita vielä jossain vaiheessa kloonaamaan, jotta saisivat heille tottelevan rodun
Mahdollisesti Soini on puttepossun klooni ja Purra on Miss Piggyn klooni?
https://nwohavaintoja.blogspot.com/2019/01/englannin-keskuspankki-ei-suostunut.html
Frendien Chandler= Paul McCartneyn poika ? Tätä on kysytty aiemminkin- muuten leffa Chapter 27- myös jännä Paul McCartney piiloviesti-viittaus- eli tämä kaikki tietenkin liittyy huhuun että PaulMcCartney on kuollut ja vaihdettu toiseen?
Huhutaan että Beatlesien jossain kappaleessa väärinpäin soitettuna sanotaan 'Paul is dead'- eli Paul on kuollut.
Muut Beatlesit saapui kerran studiolle jossa 'Paul' oli ja he kysyivät että kuka tuo on?
https://jellyfish-news.translate.goog/15-things-you-didnt-know-about-illuminati-cloning/?_x_tr_sl=auto&_x_tr_tl=fi&_x_tr_hl=fi&_x_tr_pto=wapp
https://ichef.bbci.co.uk/live-experience/cps/1248/cpsprodpb/vivo/live/images/2016/7/5/f4547ca9-ea41-4f0a-b873-48ec3fc0556d.jpg
http://nwohavaintoja.blogspot.com/search/label/ihmiskloonaus
klooni?
https://forum-davidicke-com.translate.goog/index.php?/topic/7019-human-cloning-valid-or-bull/&_x_tr_sl=auto&_x_tr_tl=fi&_x_tr_hl=fi&_x_tr_pto=wapp#comment-345036
seuranta
http://nwohavaintoja.blogspot.com/2018/11/iltalehti-paljasti-poliisin-salaisen.html
jne.
https://beforeitsnews.com/alternative/2022/05/nokia-ceo-claims-we-will-have-cell-phones-in-our-bodies-by-2030-3773842.html
https://www-ladbible-com.translate.goog/entertainment/bizarre-conspiracy-eminem-died-replaced-by-a-clone-20220730?_x_tr_sl=en&_x_tr_tl=fi&_x_tr_hl=fi&_x_tr_pto=sc&_x_tr_hist=true
https://www-marca-com.translate.goog/en/lifestyle/us-news/presidential-election/2024/02/04/65bf107546163f53858b456d.html
https://
culted-com.translate.goog/im-telling-you-right-now-kanye-west-is-not-real/?_x_tr_sl=en&_x_tr_tl=fi&_x_tr_hl=fi&_x_tr_pto=sc
https://justfacts-votesmart-org.translate.goog/bill/2954/8615/53279/joe-biden-voted-nay-cloture-vote-s-1601-human-cloning-research-bill?_x_tr_sl=en&_x_tr_tl=fi&_x_tr_hl=fi&_x_tr_pto=sc".. vapaamuurarien satanismin aurinkosäde kuvio vartija-naisen kampauksessa, joka näkyi kaikkialle mediaan kun naisen pää oli Trumpin naaman edessä tilanteessa... "
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Hän huitoi nyrkillään heti ampumisen jälkeen: "Fight!" Taistelkaa!
Luonnollisesti,inen reaktio juuri siinä tilanteessa.
Ja luonnollinen reaktio o myös se että Trump on ilmoittanut kirjoittavansa vaalipuheensa uudelleen. Toivottavasti muistaa itsekin ne Capitol hillillä kuolleet parlamentinval0loittajat. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
joo- mutta psykiatria on suurempi ongelma- ja joukkoampujatkin on psykiatrian SSRI-pakkolääkkeissä jotka aiheuttaa tappovihaa...
piiloviestit mm alue on ilmakuvasta vapaamuurarien harppi ja suorakulma kuvio....
vapaamuurarien satanismin aurinkosäde kuvio vartija-naisen kampauksessa, joka näkyi kaikkialle meiaan kun oli Trumpin naman edessä tilanteessa...
Trumpi huutaa 3 kertaa taistele- eli Fight fight fight ! ampumisen jälkeen poistuessaan....
https://www.youtube.com/shorts/f_VQu2_gJFc
pyysi myös kenkiään- viite lapsikauppa lastenkaappauksiin tai ihmissalakuljetuksiin ihmiskauppaan eli satanismiin, jossa usein ihmiskaappauksen merkkinä on mediassa näytetty kaaos-alueilla onnettomuus alueilla jäänyt kenkä....
Tulee tuosta mieleen että oliko viimeinen huutonsa?- ehkä trump jo vaihdettu ja taas vaihdettiin uuteen?- Klooni tai vale-Biden, näyttelijä-Biden siis valitteli vale-Trumpin tai näyttelijä-Trumpin tilannetta... tuo siis USAn tilanne...?
ihmiskloonaus on jo kauan käytössä ollut juttu:
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001897234.html
https://www-forbes-com.translate.goog/sites/mattnovak/2023/10/19/absurd-claim-biden-actually-just-a-guy-wearing-a-mask-goes-viral/?_x_tr_sl=en&_x_tr_tl=fi&_x_tr_hl=fi&_x_tr_pto=sc
Ihmisrodun he ovat valmiita vielä jossain vaiheessa kloonaamaan, jotta saisivat heille tottelevan rodun
Mahdollisesti Soini on puttepossun klooni ja Purra on Miss Piggyn klooni?
https://nwohavaintoja.blogspot.com/2019/01/englannin-keskuspankki-ei-suostunut.html
Frendien Chandler= Paul McCartneyn poika ? Tätä on kysytty aiemminkin- muuten leffa Chapter 27- myös jännä Paul McCartney piiloviesti-viittaus- eli tämä kaikki tietenkin liittyy huhuun että PaulMcCartney on kuollut ja vaihdettu toiseen?
Huhutaan että Beatlesien jossain kappaleessa väärinpäin soitettuna sanotaan 'Paul is dead'- eli Paul on kuollut.
Muut Beatlesit saapui kerran studiolle jossa 'Paul' oli ja he kysyivät että kuka tuo on?
https://jellyfish-news.translate.goog/15-things-you-didnt-know-about-illuminati-cloning/?_x_tr_sl=auto&_x_tr_tl=fi&_x_tr_hl=fi&_x_tr_pto=wapp
https://ichef.bbci.co.uk/live-experience/cps/1248/cpsprodpb/vivo/live/images/2016/7/5/f4547ca9-ea41-4f0a-b873-48ec3fc0556d.jpg
http://nwohavaintoja.blogspot.com/search/label/ihmiskloonaus
klooni?
https://forum-davidicke-com.translate.goog/index.php?/topic/7019-human-cloning-valid-or-bull/&_x_tr_sl=auto&_x_tr_tl=fi&_x_tr_hl=fi&_x_tr_pto=wapp#comment-345036
seuranta
http://nwohavaintoja.blogspot.com/2018/11/iltalehti-paljasti-poliisin-salaisen.html
jne.
https://beforeitsnews.com/alternative/2022/05/nokia-ceo-claims-we-will-have-cell-phones-in-our-bodies-by-2030-3773842.html
https://www-ladbible-com.translate.goog/entertainment/bizarre-conspiracy-eminem-died-replaced-by-a-clone-20220730?_x_tr_sl=en&_x_tr_tl=fi&_x_tr_hl=fi&_x_tr_pto=sc&_x_tr_hist=true
https://www-marca-com.translate.goog/en/lifestyle/us-news/presidential-election/2024/02/04/65bf107546163f53858b456d.html
https://
culted-com.translate.goog/im-telling-you-right-now-kanye-west-is-not-real/?_x_tr_sl=en&_x_tr_tl=fi&_x_tr_hl=fi&_x_tr_pto=sc
https://justfacts-votesmart-org.translate.goog/bill/2954/8615/53279/joe-biden-voted-nay-cloture-vote-s-1601-human-cloning-research-bill?_x_tr_sl=en&_x_tr_tl=fi&_x_tr_hl=fi&_x_tr_pto=scNetissä estetty hakutulokset-
wikipedia ei edes tunne ihmiskloonausta vaikka sellaisia voidaan jo tehdä
siis KLOONITEHTAITA on olemassa- mahdollisesti niissä 200 salaisessa kaupungissa- tai maan-alaisissa kaupungeissa ja maailmanlaajuisissa tunneliverkostoissa...? - mahdollisesti myös Suomessa...
tunnelisota-porukka kertoi että Suomessa on mm. salaista tunneliverkostoa ja tunneli mm. Helsingistä Ivaloon...
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17452654/putin-kloonattu---salaliittoteoriat-jyllaa---voi--olla--vaan--kaksoisolentokin-200--milj---asukkaan - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Niin, Trump itsehän on siihen mellakointiin ja väkivaltaan yllyttänyt amerikkalaisia. Montakos ihmistä siinä republikaanien mellakassa silloin kuoli? Notta sisällissotaahan se Trump lähes on kaivannut. Nyt sai oman koiran pureman.
Venäjä on kaiken viimeaikaisen mellakoinnin ja kahtiajakautumisen takana ja naiivit amerikkalaiset sallivat sen tapahtua eivätkä lyöttäydy yhteen ja ala puolustamaan maataan salavihkaista ja murhaavaa myyräntyötä vastaan. Amerikka sallii vastustajiensa lahottaa kansakunnan yhtenäisyyden ja moraalin sosiaalisen median keinoin. Ainut keino pelastaa maapallo on kieltää kaikki nimetön kirjoittelu! Se, millaiseksi kirjoittelu on mennyt, ei oikeuta sanavapauteen vetoamista. Pian Kreml korjaa myyräntyönsä hedelmät, kun halvauttaa koko USA:n ja aiheuttaa sisällissodan lietsomalla eripuraa.
Sama tietenkin koskee myös Suomea. Edellisessä sodassa kaikki lyöttäytyivät yhteen. miten käy nyt, tuleeko meistä taas maaorjia? Nykyajan nuoret eivät tajua, mistä kaikesta joutuisivat luopumaan, ellemme pidä puoliamme. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Netissä estetty hakutulokset-
wikipedia ei edes tunne ihmiskloonausta vaikka sellaisia voidaan jo tehdä
siis KLOONITEHTAITA on olemassa- mahdollisesti niissä 200 salaisessa kaupungissa- tai maan-alaisissa kaupungeissa ja maailmanlaajuisissa tunneliverkostoissa...? - mahdollisesti myös Suomessa...
tunnelisota-porukka kertoi että Suomessa on mm. salaista tunneliverkostoa ja tunneli mm. Helsingistä Ivaloon...
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17452654/putin-kloonattu---salaliittoteoriat-jyllaa---voi--olla--vaan--kaksoisolentokin-200--milj---asukkaanKenet sinä kloonaisit? Varmaankin itsesi. Mutta kun ne kloonitkaan eivät ole sinä, tulisi isoja yllätyksiä...
- Anonyymi
Voisi olla Trumpin vaalitemppu. Kuka tuosta läskipäästä ohi ampuisi...
- Anonyymi
Zelen aseapujen turvaamisen temppu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Zelen aseapujen turvaamisen temppu.
Joku temppu kumminkin. Yleensä kun ihmistä ampuu päähän niin jälki on rumaa. Tämä vaikutti juuri sellaiselta tempaukselta, jonka järjestämällä saisi kannattajansa raivoihin ja sympatiaa muutenkin. Joku naarmu tuli korvaan, ja sitten sen naarmun avulla ponnahdetaan virkaa tekeväksi presidentiksi.

Kyllä se tapaus nostaa tuon suosiota ennestään,,ikoninen lehtikuva jossa Trump vuotaa verta ja tekee samalla voitonmerkkiä kansalle,,😎
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se tapaus nostaa tuon suosiota ennestään,,ikoninen lehtikuva jossa Trump vuotaa verta ja tekee samalla voitonmerkkiä kansalle,,😎
Heristi nyrkkiä kuin olisi osallistujana jollain fistareilla.
- Anonyymi
Juuri näin👍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heristi nyrkkiä kuin olisi osallistujana jollain fistareilla.
Psykopaatti nautti hän ei ole terve. Jos Usa saa tuollaisen johtajan ei hyvää tiedä maailmalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Psykopaatti nautti hän ei ole terve. Jos Usa saa tuollaisen johtajan ei hyvää tiedä maailmalle.
Trumphan on ollut jo yhden kauden pressa ja maailma oli rauhan paikka, ei aloittanut yhtään sotaa kuten Biden. On siinä todellakin eroa. Värikäs kielenkäyttö ei ole ollenkaan niin vaarallista kuin satojentuhansien ihmisten taputtaminen kuten USA nyt tekee aseillaan Ukrainassa. Suhteellisuudentajua sinne vihervassari leiriin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joku temppu kumminkin. Yleensä kun ihmistä ampuu päähän niin jälki on rumaa. Tämä vaikutti juuri sellaiselta tempaukselta, jonka järjestämällä saisi kannattajansa raivoihin ja sympatiaa muutenkin. Joku naarmu tuli korvaan, ja sitten sen naarmun avulla ponnahdetaan virkaa tekeväksi presidentiksi.
Ai sun päähäs ei mahdu että huonosti tähdatty ammus voi vain HIPAISTA....outo juttu juuuu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai sun päähäs ei mahdu että huonosti tähdatty ammus voi vain HIPAISTA....outo juttu juuuu
Älkääpäs menkö lankaan!!! Jos olisi oikeasti tähdätty Trumpiin ei seurauksena olisi ollut hipaisu korvalehteen!!! Tekivät siihen viillon siinä tiskin takana että saivat verta tulemaan! Tilaustyö!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heristi nyrkkiä kuin olisi osallistujana jollain fistareilla.
halusi tapella, mutta turvavartijat estivät ajoissa, muuten voittaisi kaikki
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Psykopaatti nautti hän ei ole terve. Jos Usa saa tuollaisen johtajan ei hyvää tiedä maailmalle.
siksi yritetty eliminoida
presidenttien kohtalo on luoti
siksi Stubb ihmetteli asiaa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trumphan on ollut jo yhden kauden pressa ja maailma oli rauhan paikka, ei aloittanut yhtään sotaa kuten Biden. On siinä todellakin eroa. Värikäs kielenkäyttö ei ole ollenkaan niin vaarallista kuin satojentuhansien ihmisten taputtaminen kuten USA nyt tekee aseillaan Ukrainassa. Suhteellisuudentajua sinne vihervassari leiriin.
oli vaikka kuinka ruskettunut ja valkohymyinen, niin ei oo terve
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trumphan on ollut jo yhden kauden pressa ja maailma oli rauhan paikka, ei aloittanut yhtään sotaa kuten Biden. On siinä todellakin eroa. Värikäs kielenkäyttö ei ole ollenkaan niin vaarallista kuin satojentuhansien ihmisten taputtaminen kuten USA nyt tekee aseillaan Ukrainassa. Suhteellisuudentajua sinne vihervassari leiriin.
Nyt tuli luoti omasta leiristä. Se siitä seuraa, kun yllytti republikaaneja mellaakointiin ja väkivaltaan. Trumpin edellisessä mellakassa kuoli ainakin yksi poliisi ja useat saivat vammoja. Nykyään republikaanit Amerikassa ja yleensäkin oikeistolaiset muualla maailmassa ovat käyneet hyvin väkivaltaisiksi ja vihamielisiksi oman maansa kansalaisia kohtaan. Lievempänä ilmiönä heillä on vielä törkeä kielenkäyttö toisia ihmisiä kohtaan. Ei voi puhua ainakaan enää mistään sivistyneistä ihmisistä. Pohjasakkaa, jonka käytös on eläinten tasolla. Voihan syy tietysti olla heidän mielenterveysongelmissaankin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkääpäs menkö lankaan!!! Jos olisi oikeasti tähdätty Trumpiin ei seurauksena olisi ollut hipaisu korvalehteen!!! Tekivät siihen viillon siinä tiskin takana että saivat verta tulemaan! Tilaustyö!
Se tähtäys on ihan ampujan taidoista kiinni - ei se luoti ohjaudu automaattisesti kohteeseen!
- Anonyymi
Voi olla. On se niin kahjo
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Psykopaatti nautti hän ei ole terve. Jos Usa saa tuollaisen johtajan ei hyvää tiedä maailmalle.
Se on lähes maailman katastrofi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joku temppu kumminkin. Yleensä kun ihmistä ampuu päähän niin jälki on rumaa. Tämä vaikutti juuri sellaiselta tempaukselta, jonka järjestämällä saisi kannattajansa raivoihin ja sympatiaa muutenkin. Joku naarmu tuli korvaan, ja sitten sen naarmun avulla ponnahdetaan virkaa tekeväksi presidentiksi.
Yksin 2 kymmen vuotias ei ymmärrä poliittisen murhien perään ilman TOISTOMEDIAN aviopesua tai osalistumisen kautta ääriliikkeen aivopesua. Jopa täälä Maailman menoa keskustelussa havaitavissa TOISTOMEDIAN aivopesemiä hysteerisiä ihmisiä ja ovat kirjoitelessa kuohuvassa tunnetilassa arvaamattomia dynämänttiä ilman nallia.
- Anonyymi
Sanopa muuta. Se paineli kumaraan piiloon ja toiset perässä. Sieltä nousi niin kuin Halloweenin juhlissa olisi vähän tekoverta korvalle töpötetty. Ja naamassa pari aika säännöllistä viirua, melkein kuin maalia.
Luotikin lensi vähän helvetin kauas vielä sen jälkeen kun oli koskenut sen ukon korvalehteä.
Murha yritys. Uskoo ken tahtoo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heristi nyrkkiä kuin olisi osallistujana jollain fistareilla.
Heil Trump löytyi hyvinkin nopeasti!
Kyllä Donald osaa nämä ilmaismainokset,
Varmaan sovittu juttu etukäteen. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Heristi nyrkkiä kuin olisi osallistujana jollain fistareilla.
Siitä saatte, senkin mokomat. ##$$:%&??!!+#>:(^_^X_X:-$_$Y.Y
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Nyt tuli luoti omasta leiristä. Se siitä seuraa, kun yllytti republikaaneja mellaakointiin ja väkivaltaan. Trumpin edellisessä mellakassa kuoli ainakin yksi poliisi ja useat saivat vammoja. Nykyään republikaanit Amerikassa ja yleensäkin oikeistolaiset muualla maailmassa ovat käyneet hyvin väkivaltaisiksi ja vihamielisiksi oman maansa kansalaisia kohtaan. Lievempänä ilmiönä heillä on vielä törkeä kielenkäyttö toisia ihmisiä kohtaan. Ei voi puhua ainakaan enää mistään sivistyneistä ihmisistä. Pohjasakkaa, jonka käytös on eläinten tasolla. Voihan syy tietysti olla heidän mielenterveysongelmissaankin.
Onneksi äärivasemmisto on vielä malttanut pitää,
hiusverkot päässä ja sukkahousut jalassa. Se on hirveetä
kattoo, kun vihervassarit heiluu lesepussien kanssa. Posket
punaisina ja sateenkaarilippua heilutellen, monimuotoiset
miehenpuolikkaat rientää kohti taistelua. Kimppakämpän,
elämänkatsomustiedon ja perustoimeentulon puolesta. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Trumphan on ollut jo yhden kauden pressa ja maailma oli rauhan paikka, ei aloittanut yhtään sotaa kuten Biden. On siinä todellakin eroa. Värikäs kielenkäyttö ei ole ollenkaan niin vaarallista kuin satojentuhansien ihmisten taputtaminen kuten USA nyt tekee aseillaan Ukrainassa. Suhteellisuudentajua sinne vihervassari leiriin.
On se niinkin. Ja Biden mahdollisesti kuolee vanhuuteen ennen kuin edes ehtii presidentiksi. Pahasti maa nyt makaa. Koska on sallinut diktaattoreiden ryöstää vallan maailmassa. Se saasta ja väkivalta leviää kuin kulkutauti.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Zelen aseapujen turvaamisen temppu.
Eli takana oli amerikan aseteollisuus? Todennäköisin selitys. Tai Venäjän pieni temppu lisätä maan kahtiajakautumista ja vihaa. myös yhtälailla todennäköistä.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Trumphan on ollut jo yhden kauden pressa ja maailma oli rauhan paikka, ei aloittanut yhtään sotaa kuten Biden. On siinä todellakin eroa. Värikäs kielenkäyttö ei ole ollenkaan niin vaarallista kuin satojentuhansien ihmisten taputtaminen kuten USA nyt tekee aseillaan Ukrainassa. Suhteellisuudentajua sinne vihervassari leiriin.
Kyllä sota oli lähellä ku luuli että varapressa on puolellaan ja julistaa hänet sekopään pressaksi mutta varapressalka olikin järki päässä joka oli persuille kauhistus
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Älkääpäs menkö lankaan!!! Jos olisi oikeasti tähdätty Trumpiin ei seurauksena olisi ollut hipaisu korvalehteen!!! Tekivät siihen viillon siinä tiskin takana että saivat verta tulemaan! Tilaustyö!
Oikein näin todellisuudessa tehtiin kannattais tutkia tumpin korva mikä teki haavan,aika outoa
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi äärivasemmisto on vielä malttanut pitää,
hiusverkot päässä ja sukkahousut jalassa. Se on hirveetä
kattoo, kun vihervassarit heiluu lesepussien kanssa. Posket
punaisina ja sateenkaarilippua heilutellen, monimuotoiset
miehenpuolikkaat rientää kohti taistelua. Kimppakämpän,
elämänkatsomustiedon ja perustoimeentulon puolesta.Ääripersu laittaa päänsä pensaaseen ja luuloo olevansa turvassa mutta kyllä omien luoti perille löytää
- Anonyymi
CIA on hoidellut mm. Kennedyn ja Palmen. Miksipä ei ainakin edes vähän säikyttelisi Trumppia joka ajaa maailmanrauhaa, kun CIA ajaa maailmansotaa.
- Anonyymi
Asian ytimeen osui, rahapiirit ei halua rauhaa vaan myydä kalliita aseitaan sotiin.
- Anonyymi
Globaalisessa Presidenttien Tappokoulussa GPT:ssa valmistetaan palkkamurhaajaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asian ytimeen osui, rahapiirit ei halua rauhaa vaan myydä kalliita aseitaan sotiin.
Ei ne Venäjänkään rahapiirit halua rauhaa. Yhteinen ominaisuus rahapiireillä. Köyhät ne joutuu aina sodissa henkensä menettämään. Rikkaat voivat aina nostaa kytkintä ja häipyä maasta, eikä heitä syytetä maanpetturuudesta. Kaksoiskansalaisuudella on etunsa.
- AnonyymiUUSI
KUOLEMA UKRAINAN NATSEILLE !
- Anonyymi
Näytti siltä että Trumpiin osui oikeaan korvanlehteen ja ainakin verijäljestä näytti että oikeaan poskeen olisi tullut myös osuma.
Jos se olisi ollut isokaliberinen ase, ei varmasti olisi noussut maasta ylös noin ripeästi.
Juutuubissa nyt videota tarjolla joka kanavalla.- Anonyymi
Jollain kuula-aseella korkeintaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jollain kuula-aseella korkeintaan.
Airsoft tms.
- Anonyymi
Osui tai raapi itse, jollain tarkoitusta varten mukanaan olleella terällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osui tai raapi itse, jollain tarkoitusta varten mukanaan olleella terällä.
Tuolla tiedolla YLEen ja HS asiantuntijaksi. Timo Soinin kanssa .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jollain kuula-aseella korkeintaan.
Kuula-ase 200 metrin matkalta?
- Anonyymi
Olisi pitänyt mennä pään sisään!
- Anonyymi
verivana oli tekoälyn pilailua
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi pitänyt mennä pään sisään!
Jep !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Airsoft tms.
Tai ritsa...🤣🤣🤣
- AnonyymiUUSI
KUOLEMA UKRAINAN TERRORISTIVALTIOLLE!
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
KUOLEMA UKRAINAN TERRORISTIVALTIOLLE!
Kuolema tuollaiselle hullulle
- Anonyymi
Videota tapahtuneesta
https://www.youtube.com/watch?v=XL3D0h5j0Lo
Takanaolijat eivät näyttäisi saaneen osumaa,,,- Anonyymi
Joku BB gun tai airsoft.
- Anonyymi
”You’re fired!” -kyltti taustalla…
- Anonyymi
koska takana seisojat ovat valkokankaalta tulevaa matskua ei oikeita ihmisiä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”You’re fired!” -kyltti taustalla…
sinä tarkkasilmäinen tarkkanäkijä
- Anonyymi
Ampuja oli matu ja/tai sateenkaariterroristi.
- Anonyymi
ampuja näytti capitol kukkulan valloittajalta
trump ei suojellut omiaan ja sai korvatällin - Anonyymi
Älä asu pöntössä persujuntti. Muut tietävät jo että oli valkoinen rebuplikaani
- Anonyymi
Tipale kirjoitti:
Niin, aika pienellä todennäköisyysprosentilla USA:n alkuperäiskansaan kuuluva.
Intiaaneja Älä sotke tähän
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ampuja näytti capitol kukkulan valloittajalta
trump ei suojellut omiaan ja sai korvatällinOlis vaan osunut tarkemmin
- Anonyymi
Tipale kirjoitti:
Niin, aika pienellä todennäköisyysprosentilla USA:n alkuperäiskansaan kuuluva.
JOo, ei ollut intiaani!
- Anonyymi
Tipale kirjoitti:
Niin, aika pienellä todennäköisyysprosentilla USA:n alkuperäiskansaan kuuluva.
Intiaanit tappoi kaikki alkuperäiskansat Pohjois-Amerikassa.
- Anonyymi
Verijäljet naamaan on voinut tulla myös jos on pyyhkäissyt korvastaan veriä, mutta eipä tuosta nyt ota selvää, aivan ensimmäisessä live kuvassa näytti kuin olisi tullut luodinreikä myös oikean poskipään kieppeille, mutta on toki voinut olla verta korvalehden seudulta.
- Anonyymi
Verta on voinu tulla mistä vaan kun kyseinen kuraperse mätisäkki lysähti pelokkaana maahan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Verta on voinu tulla mistä vaan kun kyseinen kuraperse mätisäkki lysähti pelokkaana maahan.
No eipä hän näyttänyt lysähtävän vaan huomattuaan tilanteen aivan tietoisesti painui matalaksi minkä jälkeen takanaankin olleista monet alkoivat painua matalammiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No eipä hän näyttänyt lysähtävän vaan huomattuaan tilanteen aivan tietoisesti painui matalaksi minkä jälkeen takanaankin olleista monet alkoivat painua matalammiksi.
Jalat petti alta ja sontaa tuli lahkeista sellaisella paineella että kengätkin lähti jaloista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Verta on voinu tulla mistä vaan kun kyseinen kuraperse mätisäkki lysähti pelokkaana maahan.
Vähän niinkö Sanna luotiliivi päällä Kiovassa ja sireeni vinku. Naurettava nostatus. Uppoo
yksinkertaisiin.! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vähän niinkö Sanna luotiliivi päällä Kiovassa ja sireeni vinku. Naurettava nostatus. Uppoo
yksinkertaisiin.!Ei kai Marinia ammuttu? Marin on kaunis ja fiksu nuori nainen. Trump on iso bosainen juustonaksu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No eipä hän näyttänyt lysähtävän vaan huomattuaan tilanteen aivan tietoisesti painui matalaksi minkä jälkeen takanaankin olleista monet alkoivat painua matalammiksi.
me kun suomessa ollaan matalalla koko ajan ja yläpuolellamme on täysi matalapaine, joten emme nouse yhtä korkealle kuin Trumppi ja Stubbi joihin osuu korkean paikan kammon luoti
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jalat petti alta ja sontaa tuli lahkeista sellaisella paineella että kengätkin lähti jaloista.
Tämän kaiken näit jättimäisestä kokovartalopeilistäsi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vähän niinkö Sanna luotiliivi päällä Kiovassa ja sireeni vinku. Naurettava nostatus. Uppoo
yksinkertaisiin.!Piti hullun tähänkin Marin vetäistä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kai Marinia ammuttu? Marin on kaunis ja fiksu nuori nainen. Trump on iso bosainen juustonaksu
Juuri noin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jalat petti alta ja sontaa tuli lahkeista sellaisella paineella että kengätkin lähti jaloista.
Ottiko sulla noin koville...?🤣🤣🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kai Marinia ammuttu? Marin on kaunis ja fiksu nuori nainen. Trump on iso bosainen juustonaksu
Marin ja Trump ovat järjettömiä suunsoittajia, eivät politiikkoja.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Piti hullun tähänkin Marin vetäistä
Kuolema zelenskyille!
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Jalat petti alta ja sontaa tuli lahkeista sellaisella paineella että kengätkin lähti jaloista.
Jees jeess naurattaa
- Anonyymi
Tapahtui siis:12.11.2016
Kai soon henkis selvint? - Anonyymi
Aivan kuin jollain olisi ollut ilmavaivoja.
- Anonyymi
Tuommoisen maan kanssa sitä on sitten liittouduttu sotilaallisesti. Bravo.
- Anonyymi
Parempi kuin jonkun pehmovaltion.
- Anonyymi
Ei oo hyvin Suomen asiat tuon hullun kanssa.
- Anonyymi
Tässäpä tämä kanava jota itse satuin katsomaan, Magno Newsin live lähetys:
https://www.youtube.com/watch?v=SMWDNOeSYmM
Kylläpä on vaarallista tuo jenkkien valtataistelu- Anonyymi
Bideeni ampui kun Rumppi vittuili sille. Drive by shooting.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Bideeni ampui kun Rumppi vittuili sille. Drive by shooting.
Tämä ampumajuttu sataa suoraan Trumpin laariin, peli on selvä.
- Anonyymi
Mitä Mooses sanoisi aiheesta?
- Anonyymi
presidentti kanslia hakee turvamiehiä luotiseinämäksi kun työntekijöiden vaihto on suurta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä Mooses sanoisi aiheesta?
oliko jeesus mitenkään paikan päällä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
oliko jeesus mitenkään paikan päällä?
God Bless Trump’sEar 😇
- Anonyymi
Jumalalle kiitos.
- Anonyymi
jumala järjesti kivan näytelmän meille suomalaisille
- AnonyymiUUSI
Zelenskyi on antikristus!
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Zelenskyi on antikristus!
Sinä sitten olet itse Kristus.
- Anonyymi
Joutui ammutuksi jo nyt, ja on vasta heinäkuu. Vielä on vaaleihin pitkä aika.
- Anonyymi
on sillä toinenkin korva
- Anonyymi
Vietiinkö pehmustetulle osastolle lääkärin lähetteellä?
- Anonyymi
vietiin korvat edellä
- Anonyymi
Eivät sitten saaneet siltä nirriä pois :(
- Anonyymi
Mikäpä sen pahan tappaisi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikäpä sen pahan tappaisi?
salaman isku
- Anonyymi
Vahinko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
salaman isku
Seuraava isku toivottavasti onnistuu.
Good by Donald!
- Anonyymi
Zelenskyn järjestämä juttu.
- Anonyymi
Tämä nyt oli paskin trollaus hetkeen😂😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä nyt oli paskin trollaus hetkeen😂😂
No niin oli.
- AnonyymiUUSI
Heil Stalin.
- Anonyymi
Ja verijälki tuli varmasti ampumisesta ja veri oli varmasti verta...
- Anonyymi
Ettei vaan olis ollu paintball jossa veren väristä maalia?
- Anonyymi
Sian verta tai sian verta?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ettei vaan olis ollu paintball jossa veren väristä maalia?
Pieni räjähdyspanos kätketty korvanlehteen? No, ehtivät tehdä viimeistään vaaleista varsinaisen ilotulituksen. Ja sen aikana Venäjä hyökkää, ellemme pidä varaamme. Jos sillä on enää miehiä jäljellä. Ja seuraavan sukupolven kasvatus kestää 20 vuotta.
- Anonyymi
Walse wlag!
- Anonyymi
Mä näin tästä unta muutama kk sitten. En muista enää mitä sitten tapahtui, ampumisen jälkeen. Muistin unen heti kun näin uutisklipin. Tosi hitaasti turvamiehet reagoivat!
- Anonyymi
Ex-presidentti itse reagoi turvamiehiä nopeammin mutta vielä nopeammin reagoivat muutamat henkilöt pari penkkiriviä Trumpin takana painumalla matalaksi.
- Anonyymi
sielusi on valkoisessa talossa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ex-presidentti itse reagoi turvamiehiä nopeammin mutta vielä nopeammin reagoivat muutamat henkilöt pari penkkiriviä Trumpin takana painumalla matalaksi.
Kamerakuva valehtelee, olivat kymmenien metrien päässä Trumpista,
- AnonyymiUUSI
Ei todella ollut porukalla kiirettä, vaikka yleisö varoitteli asemiehestä katolla. No, olihan heillä omiakin siellä.
- Anonyymi
Ensi kerralla onnistuu. Trumpilla on paskat housussa kun tietää että kuolema on lähellä. Sen siitä saa kun suututti Putinin.
- Anonyymi
Putinhan pelkää jatkuvasti joutuvansa salamurhan uhriksi tavalla tai toisella kuten ruokamyrkytyksen kautta. Tuskinpa hän luopuu vallasta elävänä.
- Anonyymi
Tässä video salamurhan yrityksetä:
https://www.youtube.com/watch?v=zzDnNQLmfUk
Luoti osui oikeaan korvaan. Aika läheltä piti ettei mennyt aivoihin.- Anonyymi
Ettei mennyt mihin?
- Anonyymi
Patriootti sai surmansa yrittäessään pelastaa Amerikkaa Putin kätyriltä. Amerikka on syöksymässä sisällissotaan pikemmin kuin on uskottukaan.
- Anonyymi
Kennedy oli se patriootti. Trump on kansaa jakanut putriootti.
- Anonyymi
Iltalehden sivuilla nyt 4 tarkempaa kuvaa, ei näytä naamaan osuneen mitään, vain verijälkiä.
Korvan kohdalle sitten osunut, kävipä Trumpilla melkoinen tuuri.- Anonyymi
Tarkoitat Keskisen tuuria?
- Anonyymi
Valkotakkiset hakivat
- Anonyymi
Tilaisuudessa jollakin oli kyltti että You are Fired. Piti kerrankin paikkansa.
- Anonyymi
Biden ampui Trumpia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Biden ampui Trumpia
Biden nyt ei tiedä edes mitenpäin asetta pidetään....🤣🤣🤣
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Biden ampui Trumpia
Tokko se porukka on vielä niin epätoivoista, odottelevat.
- Anonyymi
Trumpin ampujalle kävikin sitten vähän huonommin ("shooter's down")
Ei kantsi lähtee ampumaan pressoja.- Anonyymi
Masentunut ampuja oli sopinut Trumpin köörin kanssa, että sen perhe elää ikuisesti kuin kuninkaalliset.
- Anonyymi
kyllä on halpa amerikassa elämä
mietittiin, että onko mustilla väliä
mutta kun valkoisilla ei ole väliä
joten kun näette amerikkalaisia suomessa
voitte ampua - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
kyllä on halpa amerikassa elämä
mietittiin, että onko mustilla väliä
mutta kun valkoisilla ei ole väliä
joten kun näette amerikkalaisia suomessa
voitte ampuaEnnen pitkää ammutaan kaikki ulkomaalaisen näköiset papereita kyselemättä. Mitä isot edellä...
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Masentunut ampuja oli sopinut Trumpin köörin kanssa, että sen perhe elää ikuisesti kuin kuninkaalliset.
Kyllä voitelurahat on maksettu kesäteatteriesityksestä,vahinko että nuori menetti henkensä mutta pääsi historian kirjoihin
- Anonyymi
Nice Shot!
- Anonyymi
YLEn mukaan Trumpin korvalehteen osui lasin siruja.
- Anonyymi
Ai minkä lasin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai minkä lasin?
Ylen lasi
- Anonyymi
Pleksit sillä oli turvana joka puolelta, myös alhaalta.
- Anonyymi
Niin! Luulinkin, että ampuja osui johonkin pöydällä olleeseen juomalasiin.
- Anonyymi
Epätoivoisia yrityksiä.
Tämä teko sinetöi Trumpin vaalivoiton.
Toivottavasti jäljet eivät johda Demokraattien epätoivossa olevien päämajaan?
Muuten Yhdysvaltojen sisällis-sota on lähellä.- Anonyymi
Höpö, höpö, en demokraattisella puolueella ole mitään tekemistä asian kanssa. Yhdysvalloista löytyy yksittäisiä hörhöjä, joiden on helppo saada haltuunsa vaikka kiikarikivääri tai sarjatuliaseita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö, höpö, en demokraattisella puolueella ole mitään tekemistä asian kanssa. Yhdysvalloista löytyy yksittäisiä hörhöjä, joiden on helppo saada haltuunsa vaikka kiikarikivääri tai sarjatuliaseita.
Nopeasti teit tutkimukset kun demokraatit on nyt jo osoitettu syyttömiksi.

valtaan pääsevät kenellä on parhaat aseet
trumpin vaalitilaisuudessa on huonoja aseita - Anonyymi
Ei johda. Olet uutispimennossa vieläkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö, höpö, en demokraattisella puolueella ole mitään tekemistä asian kanssa. Yhdysvalloista löytyy yksittäisiä hörhöjä, joiden on helppo saada haltuunsa vaikka kiikarikivääri tai sarjatuliaseita.
Aivan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nopeasti teit tutkimukset kun demokraatit on nyt jo osoitettu syyttömiksi.
Johan se ilmoitettiin.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Nopeasti teit tutkimukset kun demokraatit on nyt jo osoitettu syyttömiksi.
Kannattaa demokraattien väittää vaalia varastetuiksi hehe
- Anonyymi
Vasemmisto kommunisit murhamiehiä.
https://kansascitydefender.com/national/trump-shooting-antifa-conspiracies/- Anonyymi
Toi ei ollutkaa oikea ampuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toi ei ollutkaa oikea ampuja.
Onko tutinaLillä alibi?
- AnonyymiUUSI
Äärioikeisto murhamiehiä täynnä
- Anonyymi
Harmi,kun vain hipaisi.
- Anonyymi
Älä muuta sano. Ehdin jo ilostua.
- Anonyymi
Ihmisille pitää saada paljon lisää aseita. Jos kaikilla tilaisuudessa olisi ollut konekivääri mukana niin olisivat voineet avata tulen ja puolustautua.
- Anonyymi
Tuossa on kyllä ideaa,,empä oo ennen tullut ajatelleeksi.
- Anonyymi
No nyt ainakin huomio kääntyy pois Bidenin kunnon arvioimisesta.
- Anonyymi
Trumpin korvien kunto on ollut hyvä ja mies jää henkiin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trumpin korvien kunto on ollut hyvä ja mies jää henkiin
Toivottavasti letkuihin
. Reput maksaa
Re bu ampui .
- Anonyymi
Jumalan varjelus. Presidentti Donald Trump.
- Anonyymi
Jumala ei ole Trumpin eikö puten puolella.
- Anonyymi
takapuolen saa pussata
- Anonyymi
Epäjumalan siis
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala ei ole Trumpin eikö puten puolella.
Ei ole kummankaan paskan puolella
- Anonyymi
Ei tarvi,kun se näkyy muutenki.
- Anonyymi
No niin ! Tätä se tiesi,se Suomen rajalaki.Perukaa.please!
- Anonyymi
Aivan.
- Anonyymi
Artikkelien mukaan yksi sivullinen ihminen kuoli. Se on huolestuttavaa. Tilaisuudet eivät ole niin turvallisia. Ei kerrota edes kuka oli se sivullinen ja mitä tapahtui. Kaikki hokevat vain pressaa minkä ehtivät.
- Anonyymi
sivullisia haetaan lehti ilmoituksella tapahtumiin
"haetaan sivullisia tapahtumaan, hyvä palkka"
- Anonyymi
Viestejä katoo taas ihan randomilla.
- Anonyymi
Trump jakoi kaudellaan jenkit kahtia. Tässä seuraus
- Anonyymi
Yksittäistapaus.
- Anonyymi
Harmittaa ettei ampuja osunut - Trump on demokratian vihollinen nro 1. Hän itse syyllistyi poliittiseen väkivaltaan usuttaessaan kannattajansa Capitolille.
- Anonyymi
Älä muuta viserrä...!!!!!
- Anonyymi
Näin. Meidän pressa ja ministerit tuomitsevat nyt suureen ääneen poliittisen väkivallan. Typerä presidenttimme on tainnut unohtaa, että tämä sama sekopää oli mukana väkivaltaisessa vallankaappausyrityksessä. Se ei Stupidon mielestä ole ilmeisesti tuomittavaa vaan ihan hyväksyttävää demokraattista osallistumista?
- Anonyymi
Korviini on kantautunut tieto, jonka mukaan tämä ns salamurhayritys kuuluu Trumpin kampanjaan. Näin hän kerää sympatiat puolelleen. Häikäilemätön.
- Anonyymi
Näin on
- Anonyymi
Harmi kun ei osunut kohdalleen.
Mutta kyllä ne vielä hänet saavat.
Tällaisia diktattoreja ei maailma tarvitse ja he kaikki joutavat
pois kaikista tehtävistä.
Maailmassa on liikaa pahoja johtajia ja se ei ole hyväksi ihmisille eikä kansoilla.- Anonyymi
eikä tarvitse pahoilla olla viiksetkään
- Anonyymi
Olisi osunut oikeaan kohtaa, harmi kun meni ohi!
Maailma ei tarvitse pahoja johtajia vaan rehtejä johtajia. - Anonyymi
Jos olis Bideniä ammuttu niin olis täälläkin aivan toisenlaiset kirjoitukset.Olette kyllä sa.rai.a kun hyväksytte kyllä erimieltä teidän kanssa olevan tappamisen,mutta muuten väkivalta ja poliittinen väkivalta on teistä tuomittavaa,mutta kun Trump yritetään tappaa niin täällä jopa kirjoitellaan että harmi kun ei onnistunut
- Anonyymi
ja mitä sä oot? Stubbin jalkavaimo?
- Anonyymi
Jep tismalleen noin... hyvin on meidän median globalistinen aivopesu purrut woke-porukkaan.
Trumpista tulee presidentti se varmaa.
Varmaan murhayrityksen taustalta löytyy vielä kytköksiä Ukrainaan tavalla tai toisella. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Jep tismalleen noin... hyvin on meidän median globalistinen aivopesu purrut woke-porukkaan.
Trumpista tulee presidentti se varmaa.
Varmaan murhayrityksen taustalta löytyy vielä kytköksiä Ukrainaan tavalla tai toisella.Ei koskaan voita tumppi enää vaaleja
- Anonyymi
Vain korvaan.harmi.
- Anonyymi
Mä tahdon ladella lemmenloruja sun gorvaan.
- Anonyymi
Eihän Trump aikaisemminkaan ole kuunnellut, nyt ei VOI kuunnella kuin puolellakorvalla.
HEHHEH
- Anonyymi
Isoja valmisteluja tehdään kommunistit pois vallasta.
https://birdflusummit.com/Bird Flu Summit Brochure.pdf - Anonyymi
Laukauksien jälkeen Trumpin takana istuvat idiootit ottavat puhelimet esille ja alkavat kuvaamaan tapahtumaaa, kyllä jenkit on tyhmiä, tälläisen valtion kanssa liittouduttu. Onko aivoja lainkaan.
- Anonyymi
Ehkä he tiesivät, että lisää laukauksia ei tule? Turvamiehetkään eivät yhtään vilkuile ympäristöä. Kai he tiesivät, että näytelmä oli nyt tässä?
- Anonyymi
jännää miten rauhallisia kuitenkin kannattajat ovat
hyväksyvät mitä vain tapahtuvan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jännää miten rauhallisia kuitenkin kannattajat ovat
hyväksyvät mitä vain tapahtuvanisoa spektaakkelia
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä he tiesivät, että lisää laukauksia ei tule? Turvamiehetkään eivät yhtään vilkuile ympäristöä. Kai he tiesivät, että näytelmä oli nyt tässä?
Turvamiehet ilmoittivat kovaan ääneen että ampuja on eliminoitu, ehkä siitä tiesivät.
- Anonyymi
Kommari oli:
"Washington Postin mukaan Crooks on rekisteröitynyt republikaanien jäsen, mutta CNN:n mukaan mies oli vuonna 2021 tehnyt pienen lahjoituksen demokraattien kannattajaryhmälle."- Anonyymi
Rekisteröity republikaani "kommari"🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rekisteröity republikaani "kommari"🤣
Salamurhaa varten tietty "hämätty". Joku vajakki kyseessä.
Biden on niin out now!
- Anonyymi
Jotenkin tuntuu kun tuota kuvaa katsoo niin ei Trumpin korvaan ainakaan luoti ole osunut.
Jos hipaissut niin ei vuotaisi verta, jos olisi osunut niin paineaalto olisi repinyt korvasta palasen.
Lähikuva korvasta näyttää että verta lukuunottamatta korvassa ei näy mitään vaurioita.
Kun tiedetään Trumpin ajatelumaailman niin voi hyvinkin uhrata sivullisen, eli ampuja tähtäsi sivulliseen ja Trumppi teeskenteli osumaa tai sitten sirpale osui korvaan.
Vaikka Trumppiin ei olisi osunut mikään niin olisi saanut sympatiapisteitä.- Anonyymi
trump on alien, ei voi tietää, mikä punainen luikerteli takaa poskelle
- Anonyymi
Nyt eletään uudelleen Villen ja Kirsin syrjäyttämistä 90-luvulla. Poliittiset puheet julkisissa tilaisuuksissa puuttuivat puukotusten takia. Trump nyt miettii sitten toipilaana, mikä fiilis itselle jäi samankaltaisesta tilanteesta. Toivottavasti. Kannattaako edes yrittää USA:n presidentiksi, jos amerikkalaiset haluaisivat ampua hänet? Presidentin työtehtäviin kuuluu puheiden pitäminen.
EU-Suomessa on monissa kaupoissa omistajahinnat. Se ei tarkoita sitä, että ne kaupat ovat vain omistajalle. Vaan sitä, että kauppoja ideoidaan usein jonkinlaisen työryhmän kanssa ja omistaja ei ole mikään riistoporvari (vaikka onkin miljardööri) siihen tyyliin, että ne tuotteet olisivat miljardöörille hinnoiteltuja. Siihen se ideointikin loppuisi. Työelämän päiväduuni ei ole oikea paikka uusien ideoiden ja innovaatioiden keksimiseen (paitsi teknologiateollisuudessa).
Haaviston vihreiden suunnaltakin tulee paljon valituksia yrityksille. Yritykset käyttävät sitäkin ideointia hyödyksi ja myös vihreille suunnitellaan aina halpojen hintojen kauppoja, jos he haluavat jotain ostaa. Trump ei tajunnut edes sitä, että EU:ssa on oma talouspolitiikka jo ihan siitä syystä, että rahaa on käytössä miljardeja. USA:n miljoonabisneksissä on tietenkin ihan eri talousoppi käytössä.
Oikeistolaiset halusivat unohtaa vihreiden aiheet kokonaan omissa omistajahaaveissaan. Kokoomuslaiset ovat ihan Haaviston muurahaisia (Villekin nykyään) vihreisiin verrattuna. Niin vähän he ovat tietoisia yhtään mistään. Mutta se on heille tärkeintä kaikesta, että kaikesta pitää maksaa todella paljon. Plastiikkakirurgin hinnoittelema Aperol Spritz sopii vain Haaviston (Pekka eli vihreiden johtaja) muurahaisille. Se on kympin drinkki ravintoloissa.
Plastiikkakirurgi on selittänyt sitä, että kauneutta lisäävien tuotteiden löytäminen itse kaupoista aiheuttaa täyttä hulluutta Haaviston muurahaisille (oikeistolaisille). He hyppivät ja kirkuvat ja kiljuvat niin, että voivat kuolla siihen kohtaukseen. Edes naurua ei saa loppumaan. Jos aiheena on Trump, niin syynä on EU:n ja USA:n välinen suurvaltapolitiikka. Mutta eihän se edes ole koko totuus.- Anonyymi
Eduskunnassa on 24 täysi istunto aiheesta
miettivät presidenttien kohtaloita ja korvien ehjyyttä
- Anonyymi
Harmi ettei onnistunut nitistämään sitä sekopäätä.
- Anonyymi
Adolf Hitler yritettiin salamurhata useita kertoja.
Oliko ikävä asia, ettei onnistuttu?- Anonyymi
itsemurha se oli
natsille esimerkki
- Anonyymi
Kun Trump yön pimeinä tunteina herää, käyköhän mielessään, ettei olisi pitänyt niin räväköitä saarnoja pitää?
Jos tulee valituksi toisen kerran pressaksi, asuu pelko mukana. Joku voi onnistua paremmin.
Vihan kylväminen tuntuu olevan helppoa.- Anonyymi
ylipäätään tehdä itsestään numeroa ihmisten edessä
massat eivät ole tyhmiä
palautetta saapuu
myös suomessa
- Anonyymi
Trump ei aloittanut yhtään sotaa kuten höperö Joe, joka on täysin USA rahapiirien käskyläinen. Trump on vaarallinen, koska on vihjaissut rauhasta Ukrainaan, ei rahapiirit rauhaa halua vaan tappaa ihmisiä kalliilla aseillaan, siksi Trump yritettiin tappaa, sama juttu Kennedyn murhassa.
- Anonyymi
Ei ne Venäjänkään rahapiirit halua rauhaa, vaan sotia ja valloittaa Ukrainan.
- AnonyymiUUSI
Trump on vaarallinen, koska antaa Ukrainan lahjaksi johtajalleen putelle. Trump on täysi marionetti, ei mikään todellinen johtaja. Biden on taannut sen, että Ukraina on voinut puolustautua. Venäjä hyökkäsi, koska ei ole suurvalta ilman Ukrainaa.
- Anonyymi
on tuossa jotain kummallista. Nyt miljoonat salaliittoteoriat liikkeenne, siihen yhdysvalloissa on hyvä maaperä.
- Anonyymi
Yhdysvallat - salaliittoteorioiden luvattu maa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhdysvallat - salaliittoteorioiden luvattu maa.
Ja niihin vielä useat suomalaisetkin menevät uskomaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja niihin vielä useat suomalaisetkin menevät uskomaan.
Ja useat suomalaiset keksivät vielä omat salaliitoteoriansa. Täällä suomessahan me jästipäät osataan keksiä, mitä Amerikassa todella tapahtui, jos amerikkalaiset itse eivät keksi tarpeeksi mielikuvituksellisia teorioita :D
- Anonyymi
STUBB IHMEISSÄÄN ETTÄ KUINKA PRESIDENTTEJA TAPETAAN!
mitä ihmeteltävää siinä?
kuolee ja ei ole enää presidenttiä - Anonyymi
Lehdistön valheet ja vihapuhe kantaa hedelmää nämäkö muka hyvä tekijöitä hedelmistään heidät tunnetaan...
- Anonyymi
Ja Bidenille laitettiin telepromptiinsa luettavaksi muutama päivä sitten, että nyt oli aika asettaa Trump maalitauluksi. Ja näittekö, miten ammuttua presidenttiä suojaamassa olleet turvamiehet eivät yhtään katselleet ympärilleen. Tiesivätkö he, että lisää luoteja ei tulisi? Tiesivätkö he, mistä nuo luodit ammuttiin? Vai onko lähimmillä turvamiehillä eri tehtävä kuin kauemmaksi laitetuilla, jotka sitten pian löysivätkin ampujan? Jotenkin oli muuta kuin yllätyksen makua reagoinneissa.
- Anonyymi
Katsokaas BBC videolta miten salaisenpalvelun tarkka-ampuja varastorakennuksen katolla selvästi antaa salamurhaajan ampua. Näkyy 2min kohdalla.
https://www.bbc.com/news/videos/crgrj92er1qo
- Anonyymi
Värikuula-ammus ja liehuletin itse tilaaama performanssi.
- Anonyymi
Toist. yksi sivullinen mies kuollut ja kaksi haavoittunut.
Tää oli nyt kyllä ... Kaikkea sitä.
Jenkeissä niillä on jo ihan tapana (yrittää) murhata presidenttejään.
En ole ollut Trumpin kannattaja, mutten Bideninkään. Noista kahdesta Trump nyt kuitenkin on ollut se hiukan parempi ja vahvempi. Biden on demokraattien oma valinta!
Oliko ampuja väitetysti todellakin myös itse republikaani? Tässä tapauksessa motiivia ei ole helppo arvata. Turvamiehet tappoivat ampujan. Miksiköhän? Siksikö, että tämä olikin todellisuudessa demari, eikä ollut varaa päästää häntä puhumaan jälkipolville?
Biden nyt tietysti valitteli tapahtunutta, mutta mitä muuta hän voi?
Mitä tästä voi sanoa? En tietenkään hyväksy Trumpin murhaa / murhayritystä, vaikken noin niinku suuresti häntä ihailekaan. Toivottavasti hänen korvansa saadaan kuntoon.- Anonyymi
Tässä muuten yön / aamun uutinen aiheesta:
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010563014.html :
>>FBI julkaisi Trumpin epäillyn ampujan nimen – WP: Epäilty oli republikaanipuolueen rekisteröity jäsen. Trump haavoittui ampumisessa kampanjatilaisuudessa Pennsylvaniassa. Ampumista tutkitaan salamurhayrityksenä, kertovat viranomaislähteet yhdysvaltalaismedioiden mukaan.<<...
Trump huutaa videolla nyrkki pystyssä kannattajilleen: "Fight! Fight! Fight!" ("Taistele / taistelkaa! Taistelkaa! Taistelkaa!"
Nyt kylläkin oma kannatukseni Trumpin puolesta sai puhtia, en ole muutoin edes seurannut näitä vaaleja. Ei ole niinku kiinnostanut.
🐘
- Anonyymi
Kummallisena ja ristiriitaisena maailman ja Suomen politiikka näyttäytyy taviksille, koska media suodattaa tehokkaasti tietoa. Oikeita ja vaikuttavia asioita voi vain hentoisten vihjeiden perusteella arvuutella mutta totuus on julma.
- Anonyymi
No trumpisti ampui.
- Anonyymi
Niin eipä ampunutkaan...
- Anonyymi
Ai? Trumpin murhayritys ei kyllä oikein viittaa trumpistiin, vaikka republikaani olikin.
Ehkä hän toivoi jotain toista republikaania presidentiksi?
Tai, ehkä hänellä oli sama motiivi kuin esim. John Lennonin tappajalla: saada kuuluisuutta tunnetun henkilön murhasta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai? Trumpin murhayritys ei kyllä oikein viittaa trumpistiin, vaikka republikaani olikin.
Ehkä hän toivoi jotain toista republikaania presidentiksi?
Tai, ehkä hänellä oli sama motiivi kuin esim. John Lennonin tappajalla: saada kuuluisuutta tunnetun henkilön murhasta?Minulla on sellainen teoria, että se ampuja olikin trumpetisti. Nyt pitäisi heti tarkistaa kaikkien soittokuntien jäsenluettelot, kyllä se syyllinen sieltä löytyy. Tai sitten minun täytyy kehitellä joku toinen teoria...?
- Anonyymi
Olisiko tarkkuuskivääri ollut parempi valinta, vaikka Barret M82?
- Anonyymi
Minulla on sellainen teoria, että ampuja on käyttänyt epätarkkuuskivääriä, ettei vahingoittaisi Trumpia pahasti, kun ovat kuitenkin samaa puoluetta ja pitävät molemmat mellakoimisesta ja väkivallasta maanmiehiään kohtaan.
- Anonyymi
Oikea luoti jättää ihan toisenlaiset jäljet.
- Anonyymi
Jätti varmaan kuulovamman.
- Anonyymi
Nyt ainakin Trump kuuntelee herkällä korvalla, mitä kansalla on asiaa.
- Anonyymi
Nyt muuten tällainen tapaus saattaa kiihottaa myös muiden maiden kaheleita, ehkä Suomessakin.
- Anonyymi
Ketjua kun katsoo niin nykyhallituksen vihaajat ovat se potentiaalinen riski. Monessa kommenteissa nämä hihkuvat tapauksella vaikka siinä menehtyi sivullinen ja toinen loukkaantui. Mikä ihme saa ihmisen vajoamaan noin alas että toisten hengenmenetyksillä aletaan rakentamaan asetta vihaamaansa puoluetta vastaan. Sairasta.

Ai mikä saa vajoamaan...liittyminen Vasemmistoliittoon!
- Anonyymi
Lahjoitus
https://www.aamulehti.fi/ulkomaat/art-2000010563134.html Onko Selänne antanut kommenteja tähän traagiseen asiaan eukkonsa kanssa?ja tolla tunarilla olis pitänyt olla Sakon tekemä tarkkuuskivääri,Selännekkin voi ottaa kantaa tuohon aseeseen,kiitos.
- Anonyymi
Kyllä ainakin joku tulee vielä eukkonsa kanssa antamaan kommentin, jossa tapaus laitetaan Suomen vihervasemmiston syyksi. Siellähän ne kaikki muutkin syyt ovat jo ennestään.
- Anonyymi
Onneksi Trump selvisi, on niin kamalaa, kun Trumpin vastustajat eivät kaihda mitään keinoja, he ovat niin vihaista porukkaa, se on niin huolestuttavaa...mutta nyt Trump on varma voittaja.
- Anonyymi
Seuraavalla kerralla onnistuu mokoman Putin elukan teloitus
- Anonyymi
Toivottavasti näin käy.
- Anonyymi
Trumpin lähtölaskenta on alkanut. Siellä on paljon todellisia amerikkalaisia jotka vihaavat maansa pettänyttä rikollista ex presidenttiä.
- Anonyymi
Höpöhöpö!
- Anonyymi
Mikäs se pahan tappaisi..
- Anonyymi
Tai jos tämä olikin lavastettu tilanne, jossa vähän paukuteltiin ilmaan vaan ja Trump kävi kyykyssä laittamassa vähän väriä poskeen?
- Anonyymi
Laita foliohattu päähän
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laita foliohattu päähän
En tiedä mitä minä sillä tekisin, koska näin on voinut myös ehkä oikeasti tapahtuakin.
- Anonyymi
Venäjältä samoin kuin trumpilta voi odottaa ihan mitä tahansa
- AnonyymiUUSI
Nopeesti Trumpin rouva pitkän puheen kirjoitti. Olikohan jo edellisenä päivänä sen valmistellut.
- Anonyymi
https://www.aamulehti.fi/ulkomaat/art-2000010563440.html
Siis ammuttiin heti kunhan sai tekonsa tehtyä näkyvältä paikalta. Eikä tarvinnut odotella hiljentämistä tehtäväksi parkkihallissa mafioson toimesta.
Katsojien varoitukset eivät kelvanneet viranomaisille. Siitä se paskamyrsky alkaa. Ei tarvita foliohattuja. - Anonyymi
Ketjusta poistettu 19 laukausta.
- Anonyymi
Äärivasemmisto lietsoo vihaa ja vastakkainasettelua. Ei ihme, että joku sekopää porukasta löytyy.
Median pitäisi myös miettiä miksi ovat puolueellisia, lietsovat vihaa jatkuvasti. Sama Suomessa nähtävillä. Mediamme pilkkaa, herjaa Trumppia jatkuvasti.
Miksi, ja Kenen päätöksellä, ja käskyillä sitä toteutetaan?
Ottavatko Vastuun seurauksista?
Pitäisi myös miettiä, mihin kaikki syyttely, johtaa?
Järkyttävä tapahtuma Yhdysvalloissa.
Toivottavasti ex Presidentti toipuu, ja jatkaa Presidentiksi. Hänen johdollaan, eroon vastakkainasettelusta, ja vihasta Mailmassa!
Trumph on Rauhan puolella!- Anonyymi
Kirjoittajalta menneet puurot ja vellit pahasti sekaisin :D niin köy kun lukee vain keksittyjä somejuttuja.
- AnonyymiUUSI
Hahahaaaa sinähän vitsin kirjoitit
- Anonyymi
Miksei turvamiehet huomanneet 100-150 m päässä olevaa ampujaa?
Todella outoa, vaiko tahallista? - Anonyymi
Harmillinen hutilaukaus...
- Anonyymi
Toivottavasti seuraavalla kerralla on tarkemmat vehkeet ja "rautaisempi tahtotila" mukana.
- Anonyymi
Trump itse järjestänyt paukkupatruuna näytöksen. Viekää tuo ukko hoitoon . Rikollinen ja hullu. Eikö Amerikan kokoisessa valtiossa ole rehellisiä ihmisiä????
- Anonyymi
Hulluthan saavat nykyään paljon näkyvyyttä ja palstatilaa ja tyhmät massahurmoksessa olevat äänestävät nimenomaan heitä. Rehellisyydelle ei anneta paljoakaan arvoa.
- Anonyymi
Demareilta voi odottaa mitä tahansa.
- Anonyymi
Ja varsinkin republikaaneilta. Ampuvat omiaankin raivopäissään, kun ei ole muitakaan lähimailla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja varsinkin republikaaneilta. Ampuvat omiaankin raivopäissään, kun ei ole muitakaan lähimailla.
Niinhän venäläisetkin yleensä tekevät.
- Anonyymi
Harmi, kun ei osuneet kunnolla
- Anonyymi
Luettuani kansainvälisten tiedotusvälineiden analyysit tapahtuneesta, tulee vaikutelma, että korkein oikeus AutokratiaUsassa, tulee tuomitsemaan MarttyyriTrumpin siten, ettei pääsyä presidentin virkaan enää ole. Ei auta omien koirien pureminen.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18552255/marttyyritrumpin-aselaki-puraisi-itseaan-korvasta#comment-130185270 - Anonyymi
Lavastettu tilanne.
Onko kukaan oikeasti kuollut. Näitä temppuja harrastetaan elokuvissa, mutta nyt näyttää yleistyvän "realitymaailmaan".
Slovakiassa viimeksi onnistui näytelmä täydellisesti.
Pelkkää säälisuosion kerjäämistä.
Ripulikaanit osaa kyllä temput.
Feikkijuttu. Näytelmää.
Oikein odotti äänimerkkiä kesken puheen. Läväytti lakkia.
Kädessä ei tässä vaiheessa verta, vaikka koskee korvaan, johon muka osui.
Reaktiot viittaa harjoiteltuun näytelmään. Nyrkin nostot ym.
Ampuja saanut ampua muka rauhassa ja välittömästi muka kuitenkin löydetään ja muka ammutaan.
Koska saamme nähdä ammutun ampujan oikeasti haudassa.
Todennäköisesti tällä hetkellä henkilöllisyys jo eri ja naureskelee Meksikossa.
Miksei?
Tää soppa haisee ja yhteensattumia liikaa.- AnonyymiUUSI
Miksi DONALD TRUMP lavastaisi oman murhayrityksensä jos kerran hänen suosionsa on suurempi kuin koskaan?.
Miksi DONALD TRUMP lavastaisi oman murhayrityksensä jos kerran hänen vastapelurinsa presidenttikisassa on dementikko jonka terveydentilasta kaikki on tienneet jo ainakin 4 vuotta?.
- Anonyymi
https://pbs.twimg.com/media/GScCP8EXsAEgdxq?format=jpg&name=900x900
Tuo kertoo totuuden tekijätahosta ja apureista.- Anonyymi
Totta. Trumpin turvamiesten on ollut pakko havaita ampuja ajoissa. Mutta odottivat, että murhaaja pääsi ampumaan ensin.
Noin se vaan on. Ja päitä tulee putoamaan Secret Servisestä ja muualtakin. Kongressin laaja tutkimus.
- Anonyymi
Homma haisee.
Oma mielipiteeni: lavastettu näytelmä.- Anonyymi
Juu ja maapallo on litteä....🤣🤣🤣
- Anonyymi
Menkään nyt Venäjän trollit jo pois täältä.
- AnonyymiUUSI
Ukrainan pressa oli elokuvatähti ennen valintaansa. Trump sanoikin hänelle, että " ollaan saman alan miehiä" Trump osaa näytellä.
Trump on sellainen tyyppi, että voi tehdä ihan mitä vain päästäkseen pressaksi. Tai edes ehdokkaaksi ensin.
- Anonyymi
Epäilen vahvasti, että eiköhän tuo ollut suunniteltu osa päivän ohjelmaa. Ei salaiselle palvelulle käy tuollaisia mokia, että joku katto jätetään muka vahingossa vartioimatta. Silminnäkijät sanoneet poliisille, että katolla ryömii mies aseen kanssa ja poliisi ei reagoinut mitenkään. Ja Trumpilla oli heti repliikkikin valmiina, kun nousi pystyyn. Ja että ampuja ollut republikaanien äänestäjäksi rekisteröitynyt, miksi ampuisi kannattamaansa ehdokasta? Kuulostaa omaan korvaan lavastetulta tilanteelta, jotta saadaan ihmisten empatiat ja voitto varmistettua.
- Anonyymi
Ampujahan se oli lavastanut oman "republikaaniutensa", aiemmin oli lahjoittanut demokaarateille rahaa.
- Anonyymi
Trump ei heiluttaisi nyrkkiään, jos hänet olisi haluttu tappaa. Järjestetty juttu aivan selvästi. Ehkäpä niin selvästi, että meni pahoin pieleen, lapsikin tajuaa tuon jujun.
- Anonyymi
Ota lisää pullaa, ämmä!
- Anonyymi
Olutta mulle. Futista tulossa.
Paskat yhdestä sekopäästä meren takana.
Ampukaa se, jos se helpottaa oloa. - Anonyymi
Onhan siinä sellainenkin mahdollisuus että kurppa sai lisää kannatusta perstentiksi valintaan.Nykyäänhän jenkkilä on paskaa täynnä niin kuin idän paskaläjä.
- Anonyymi
Jotain on mennyt pahasti pieleen, kun maailmasta on tullut tällainen paskaläjä.
Ennen sentään jotenkin välteltiin kuolemansyntejä.
Nyt suorastaan ihaillaan noita ominaisuuksia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotain on mennyt pahasti pieleen, kun maailmasta on tullut tällainen paskaläjä.
Ennen sentään jotenkin välteltiin kuolemansyntejä.
Nyt suorastaan ihaillaan noita ominaisuuksia.Pääasia, että ilmastonmuutos lässyttelyt ovat lässähtäneet, on realismia eikä vihreitä teorioita.
- Anonyymi
Trump on kuollut!
- Anonyymi
Paavo Nurmi on kuollut.
- Anonyymi
Hssss.
Älä kerro kenellekään. Sen piti olla yllätys. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hssss.
Älä kerro kenellekään. Sen piti olla yllätys.Uuno Turhapuro on astunut taivaisiin.
- Anonyymi
Onko laitavasemmisto aito uhka myös Suomessa?
Eduskunnassa voitaisiin keskustella ja tasavallan presidentti ottaa kantaa.- Anonyymi
Voitaisiin keskustella myös hiilikuitupiikkareiden osuudesta pikajuoksijoiden akillesvaivoihin.
Siinä ohessa tietty. - AnonyymiUUSI
Supo on ottanut jo kantaa ketkä ovat aito uhka Suomelle. Luotetaan nyt sentään omaan Suojelupoliisiimme.
- AnonyymiUUSI
On se, eihän niitä äänestä kun maalaiset ja nekin
on kaikki itäsuomesta. Punikkien paratiisi.
- Anonyymi
Niin ati minkälaiseksi kävelä paska muuttuu suolesta ulos päästyään.
- Anonyymi
Keississä nimeltä "Trump" on muutama mielenkiintoinen "muuttuja" https://thepukki.fi/blog/post/trump-vs--mantsurian-kandidaatti
- Anonyymi
Näimmekö juuri sen, mitä meidän haluttiin näkevän? Kuka on tarkastanut, että korvaan oikeasti osui? Joku on palkannut 20v.kaverin katolle ikään kuin turvallisuutta varmistamaan ja jostain joku ampui laukaukset johonkin, ja samaan aikaan Trump puristi korvalehteensä elokuvissa käytettävään veripanoksen. Nyt asiantuntijat analysoimaan voisiko olla hyvin suunniteltu näytelmä, jonka jäljet menevät Putiniin.
- Anonyymi
LAVASTETTU JUTTU. SOKEAKIN TUON TAJUAA
- Anonyymi
Ne höpöttää uutisissa vain Trumpin murhayrityksestä. Mikä murhayritys? Ihminen tapettiin!!!
- Anonyymi
Sosiaalisessa mediassa kiertää videonpätkä johon on koottu pätkiä eri tv-ohjelmista, uutisista ja haastatteluista, joissa demokraattisen puolueen johtavat poliitikot, woket aktivistit ja vasemmiston laidan julkkikset hekumoivat Trumpin hakkaamiselta, tappamisella ja valkoisen talon räjäyttämisellä.
Vihapuheesta on todellakin lyhyt matka vihatekoihin, mutta toki täytyy muistaa, että niinkuin myös meillä Suomessa vasemmiston vihapuhe on sitä parempaa vihapuhetta.- AnonyymiUUSI
Niin,
me ollaan kuunneltu median Trump vihaa jo vuosia, niin ei ole yllätys,että varmaan joku saa vihaajamediasta älynväläyksen lähteä kiväärin kanssa salamurhayristykseen.
MEDIAN poliittinen ja ihmisiin kohdistuva vihapuhe pitää kieltää. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Niin,
me ollaan kuunneltu median Trump vihaa jo vuosia, niin ei ole yllätys,että varmaan joku saa vihaajamediasta älynväläyksen lähteä kiväärin kanssa salamurhayristykseen.
MEDIAN poliittinen ja ihmisiin kohdistuva vihapuhe pitää kieltää.Tai riemuitsee avoimesti kun kuulee salamurhahankkeesta ja on aidosti pahoillaan kun se epäonnistui. Äärivasemmistolla on usein sairas mieli.
- Anonyymi
Hitot tästä pelastuneesta presidenttiehdokkaasta. Yksi ihminen kuoli ja kukaan ei puhu siitä mitään.
- Anonyymi
Kyllähän siitä puhutaan. Hän oli eläkkeellä oleva paikkakuntalainen palopäällikkö joka kuoli suojatessaan ruumillaan tytärtään. Amerikkalainen sankari loppuun saakka siis.

Tai sitten vaan kompastui vahingossa....
- Anonyymi
Omat koirat purivat tällä kertaa x-presidenttiä.
- Anonyymi
Ampujan käyttämä AR-15 tyyppinen, puoliautomaatti 5,56 cal. "reserviläiskivääri" ei ole mitenkään paras mahdollinen ase tarkkuusammuntaan pidemmille välimatkoille, lähinnä juuri kaaoksen aiheuttamiseen, useammalla uhrilla väkijoukossa.
Ampuja lienee tähdännyt ensimmäisen laukauksensa Trumpin niskaan, hartioiden väliin, jossa maali on riittävän suuri, samoin kuolettavan osuman mahdollisuus.
Joko aseen/ ampujan epätarkkuudesta johtuen laukaus "karkasi" osuen uhrin oikeaan korvanlehteen, tai sitten aseen kiikaritähtäin on tarkkuutettu n. 300m. ampumamatkalle "penkillä", ja nyt lyhyemmältä matkalta ammuttaessa kiikari veti oikealle ja ylös.
Kaikesta voi joka tapauksessa päätellä, ettei ampuja ollut millään tapaa "ammattimainen" salamurhaaja, tuskin edes koulutettu tarkk'ampuja, joka olisi valinnut tekoon kiväärityyppisen, "pitkän" aseen.
Salaisen palvelun reagoinnin hitautta saattaa selittää epätietoisuus siitä, oliko katolla havaittu asemies mahdollisesti heidän "omia" tarkk'ampujiaan, vaiko ei..?
Ketään ei lähdetä varmistamatta ampumaan kohti, kalliita sekunteja kului hukkaan radiopuhelimissa ja korvanapeissa asiaa selvitettäessä.
Ps. Reutersin mukaan ampuja oli rekisteröitynyt republikaani.- Anonyymi
Tuo AR-15 mainitaan melkein kaikissa jenkkien joukkoampumis uutisissa.
- Anonyymi
Ps. Reutersin mukaan ampuja oli rekisteröitynyt republikaani.
Pss. jokainen voi halutessaan jenkeissä rekisteröityä puolueen jäseneksi. Tämä sama ampuja oli vastaikään myös tukenut rahallisesti demokraatteja lähellä olevia liikkeitä.
Eli republikaani puolueen jäsen on vain median tapa valkopestä äärivasemmiston väkivaltaa. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ps. Reutersin mukaan ampuja oli rekisteröitynyt republikaani.
Pss. jokainen voi halutessaan jenkeissä rekisteröityä puolueen jäseneksi. Tämä sama ampuja oli vastaikään myös tukenut rahallisesti demokraatteja lähellä olevia liikkeitä.
Eli republikaani puolueen jäsen on vain median tapa valkopestä äärivasemmiston väkivaltaa.Voi helevata vai oli äskettäin, aikoja sitten mutta sinä haluat pestä äärioikeiston murhahulluuden pois, voi raukkaa
- Anonyymi
Paljon kysymyksiä herää: Onkohan tämän takana Putin? Tämä vaikuttaa näytelmältä. Näytettiinkö se, mitä meidän halutaan näkevän? Psykologit ja taikurit; kertokaapa klassisesta huijauksesta. Kuka pyytäisi selvityksen Trumpin vammoista? Tuleeko tuollainen vamma epäillystä aseesta? Roiskuiko verta myös ilmassa vai tuliko vain veriviirut poskeen? Tuleeko tuollaisesta luodinreiästä tuollaiset veriviirut?
Entä jos trumpilla oli itselaukeava panos lippiksen ja hiusten alla? Tai jos hän vain puristi kämmenessään olevan pienen verta sisältävän kapselin korvalehteensä ja poskeensa?
Kuka hyötyy tästä eniten?
Miksi oletettu ampuja ammuttiin heti? Nimikin saatiin nopeasti hänelle. Miksi hän sai mennä rauhassa katolle? Nyt pitäisi lukea hänen kavereilleen lähettämät viestit; oliko joku palkannut hänet?
Miksi hetken päästä ampumisen jälkeen trump ja koko yleisö seisoi "maalitauluna"? Suomessa olisi kaikki pidetty evakuoituna siihen asti, että olisi koko alue tarkastettu muiden mahdollisten ampujien varalta. Liian ilmiselvästi suunniteltu juttu.- Anonyymi
Juurikin näin.
Ja kun muka korvaan osui, tai väripanos, tai mikä nyt lienee.
Hän koskee korvaan, eikä käteen tule verijälkeä.
Tässä vaiheessa ei korvaa kuvissa vielä näytetä.
Vasta maasta noustessa näkyy tahrat.
Epäonnistuiko väripatruunan laukaisu korvaan läiskättäessä. Tahra aika hassu. Ikäänkuin naamaan olisi kaksi juovaa korvasta. Onko nämä kädellä lääppästy. Ei ainakaan Trumpin kädessä näy tahroja.
Ja tuota kattoa ei olisi jätetty vartioimatta.
Ja onko muka ampuja ja muka uhrit oikeasti kuolleet, tai haavoittuneet.
Putin ainakin lavastaa omat esiintymiset, miksei Trump kaverina samoin. Kun kerran ihailee putinia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juurikin näin.
Ja kun muka korvaan osui, tai väripanos, tai mikä nyt lienee.
Hän koskee korvaan, eikä käteen tule verijälkeä.
Tässä vaiheessa ei korvaa kuvissa vielä näytetä.
Vasta maasta noustessa näkyy tahrat.
Epäonnistuiko väripatruunan laukaisu korvaan läiskättäessä. Tahra aika hassu. Ikäänkuin naamaan olisi kaksi juovaa korvasta. Onko nämä kädellä lääppästy. Ei ainakaan Trumpin kädessä näy tahroja.
Ja tuota kattoa ei olisi jätetty vartioimatta.
Ja onko muka ampuja ja muka uhrit oikeasti kuolleet, tai haavoittuneet.
Putin ainakin lavastaa omat esiintymiset, miksei Trump kaverina samoin. Kun kerran ihailee putinia.Moni lähtee mukaan sopivasta summasta ja muutama miljoona on vähän näin herkullisesta kamppanjanäytelmästä.
Henkilöllisyyden vaihdot ym. kiva valmistelu.
Kaikki näyttää niin saamarin lavastetulta.
Liikaa sattumaa ja hämärää. Ja tietty, umpikiero huijari kyseessä.
Jumalan suojelemana? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moni lähtee mukaan sopivasta summasta ja muutama miljoona on vähän näin herkullisesta kamppanjanäytelmästä.
Henkilöllisyyden vaihdot ym. kiva valmistelu.
Kaikki näyttää niin saamarin lavastetulta.
Liikaa sattumaa ja hämärää. Ja tietty, umpikiero huijari kyseessä.
Jumalan suojelemana?Joo, Trumppi ampui itse itseään….
- Anonyymi
Jos korvaan on osunu pahasti ja makaat hetken naama lattiassa ni onko mahotonta että verta on valunut naamaa pitkin hä?
- Anonyymi
Isäs oli pienikalibeerinen. AR-15 -kivääri kyseessä
- Anonyymi
Äitis tekee paskaa ruokaa
- Anonyymi
Vihervassari pääsi taas ampumaan ja näyttämään vihaansa. Mistä näiden vihervassarien viha ihmisiä kohtaan tulee?
- Anonyymi
Mistä sun natsi-intoilu?
Keskitysleirien kaasuista? - Anonyymi
Eivät voi sietää eri tavalla ajattelevia. Näinhän se on vasemmistolla kautta maailman aina ollut.
- AnonyymiUUSI
Jahas, taas ovat menneet sekaisin republikaanit ja vihervassarit joltain. Hoh-hoi.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Eivät voi sietää eri tavalla ajattelevia. Näinhän se on vasemmistolla kautta maailman aina ollut.
Olet ilmeisesti ollut siellä vasemmistolaisten kanssa heidän puheitaan kuuntelemassa, mutta et oikeistolaisten kanssa heidän puheitaan kuuntelemassa.
- AnonyymiUUSI
Tarkoitit äärioistolaisten viha, se tulee hitleristä
- Anonyymi
Rauhotutaan nyt vähän.
Suomessa asiat hienosti, kun on maltillinen oikeisto, sosiaalidemokraattien huolenpito ja erilaisten ryhmittymien edustajat.
Otetaan huomioon maanviljelijät, juopot, viisastelijat ja rappioinsinöörit.
Homma toiminut hienosti, niin ei moitita toisiamme, kun isossa maailmassa kaikki päin persettä....tai Trumppia, tai putinia.
Meillä hienosti, kunhan ei luoda vihaa!!! - Anonyymi
Oli kyllä oikeasti senteistä kiinni, ettei olisi Usa:lla enää presidenttiehdokasta. Aikamoista.!
- Anonyymi
Ei kai hän vieläkään ole?
- Anonyymi
Pahasti koulukiusattu teki laajennetun itsemurhan.
- Anonyymi
söis muaki se äijä joka ampu ois voinut hankkia fortnaitista tunnetun aim assistin
- AnonyymiUUSI
On se päällikkö. Joku lötsäpekka olisi ryöminyt vollottaen pakoon.
- AnonyymiUUSI
Juu, se on hyvä kun trumpista tulee presidentti, sitten se alkaa suomellakin kusiset paikat kun tämä natokin tulee haihtumaan. Se on hyvä kukkoilla ryssälle, niin ketäs se vihervasemmisto sitten fanittaa??
- AnonyymiUUSI
Juu, täällä taas sitä anarkistinen oikeus toimii, paikallinen pravadakin valehteli välittömästi että oli trumpin oma kannattaja!!Kyllä oli ihan anarkistinen idiootti joka teki trumpista presidentin
- AnonyymiUUSI
Amerikassa riittää säälittäviä tapauksia ja ampuja oli yksi sellainen. Suomen vasemmistosiipi oli varmaan mielissään ampumisesta mutta onneksi nämä on yleensä niin vajakkeja etteivät edes osu. Armeijaa on tuskin käyty. Trumppi sai osuman korvalehteen ja yksi toinen henkilö kuoli. Suomessa nämä anarkistiset hihhulit on yhtä säälittäviä tapauksia. Elokapina luulee että tiellä makaamalla asiat hoidetaan tai vinkumalla vasemmisto luulee että heidän pulkannaru porukkansa kuivan kesän oravat on joku uhka jollekkin. Li elää 60 luvulla vaikka ei ole elänyt siellä koskaan. Hänen mielestään on rikkaat ja köyhät taistelu menossa. Jokainen yrittävä ihminen löytää jotain toimeentuloa ja kenellekkään terveenä kotona makaavalle ei pitäisi maksaa yhtään mitään.
- AnonyymiUUSI
Tuliko yllätyksenä.
https://www.msn.com/en-in/news/world/thomas-matthew-crooks-seen-in-old-blackrock-ad-laura-loomer-shares-video/ar-BB1pYgUc- AnonyymiUUSI
KYLLÄ NOIN ON KÄYNYT... Suomenkin lhes kaikkia suurfirmoja omistava "sotateollisuus-sijoitusfirma" on kouluttanut Trumpin ampujaa koulussaan...
ja ampuja on myös psykiatria-terapeuttien lapsi, että varmaankin SSRI-pillerit kuuluu kuvaan?
Nämä asiat salataan- tiedot poistellaan- jne.
https://www-timesnownews-com.translate.goog/world/us/us-news/trump-rally-shooter-thomas-matthew-crooks-blackrock-ad-laura-loomer-shares-video-article-111736812?_x_tr_sl=en&_x_tr_tl=fi&_x_tr_hl=fi&_x_tr_pto=sc
- AnonyymiUUSI
Trumppi välttyi kuolemalta salamurhaajan luotiin täpärästi enkelin varjeluksella sillä poliisi oli saanut ilmoituksen aseella liikkuvasta miehestä. Polisin tätä asemies asiaa katolle tarkistamaan lähteneenä poliisi kohtasi aseella osoittavan salamurhaa yrittävän jonka seurauksena poliisi suojautui sivuun ja ampuja joutu avaamaan välttömän tulen kohti Trumppia. Ammutun sarjan yksi luodeista hipaistessa Trumppia on saattanut jopa muuttaa suuntaa tuulesta. Luodeista Trumpin taustalla visikymmpinen mies kuoli. Salamurhaa yrittänyt oli asettanut autoonsa myös räjähteitä mahdollisesti salamurhan jälkeisen pidätyksen yhteyteen käytettäväksi tai jopa tarkoituksella ajaa ensin autolla Trumpin kannattajien joukkoon räjäyttääkseen auton. Donlad Trump tulee salamurha yrityksen, luodin hipaisun, oman nyrkin heiluttelun myötä olemaan legendaa.
- AnonyymiUUSI
Joe Bidenin täytyisi yrittää jotain samantapaista saadakseen presidentti äänestykseen Donalt Trumppia enemmin nostetta, jotain rajumpaa vaikka Bond hyppy sinkon ammuksilta suojaan.

Biden voisi repäistä ja sanoa ”that’s enough, I renounce!”.
- AnonyymiUUSI
Voi helevata tumppi tulee olemaan yksi ääliöistä maapallolla
- AnonyymiUUSI
Villin Lännen elokuvaesitys.
- AnonyymiUUSI
Jason Kohler attended Bethel Park High School with Crooks and said he remembers the 20-year-old sat alone at lunch and was “bullied every day.” Kids picked on Crooks for wearing camouflage to class and his quiet demeanor, Kohler, 21, said
https://eu.usatoday.com/story/news/investigations/2024/07/14/thomas-crooks-trump-rally-shooter/74397935007/ - AnonyymiUUSI
Ihmiset alkaa huomata kuinka huonoja, jopa psykopaatteja Presidenttejä ollaan valitsemassa.
Tämähän kertoo juuri äärioikeistolaisesta suuntauksesta, kuten meilläkin persut.
Tappaminen, murhatm raiskaukset ja maahnamuutto vihamielisyys on lissäntynyt ja johtaa näihn tekoihin.
Tässä oli vaan harmi kun ei osunut oikeaan kohtaan tuo ammus. Itse pidän sairaana näiden johtajien, sairaiden hallitusten tekoja, kuten meillä suomessa. Kun liikaa lokeroidaan, kansa nousee vastarintaan. Köyhiltä pois ja rikkaille lisää kuten nykyhallituksemme tekee.
Meillä on myös maailmassa monta diktaattori johtajaa joiden uskon vielä kuolevan samalla tavalla. Maailma on nyt otollinen siihen.
Ajatelkaa nyt kuinka sairas, psykopaattinen ja mileivaltainen esim juuri Trump on ja aja a vain omaa etuja muulla ei väliä. Oma suku mukana viimeksikin heille etuja ja veronmaksjien rahaa hän on kavaltaja ei kuulu Presidentiksi lainkaan. - AnonyymiUUSI
Ylen mielestä Obaman ampumistapaus oli vakavampi kuin Trumpin. Se kun joku ampui valkoista taloa kohti eikä Obama ollut edes paikalla 🤣.
- AnonyymiUUSI
Milloin tällaista tapahtunut?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Milloin tällaista tapahtunut?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Milloin tällaista tapahtunut?
Hei se on YLE. He tekevät usein juuri jotain tuollaista.
Ei ollut ase pienikaliberinen. Ei ollut sellainen pikkupyssy, jolla Vornanen ampui maahan. Oli ilmeisesti samanlainen street sweeper (kadun putsaaja), jota muutkin joukkoampujat ovat käyttäneet, Yksi kuoli ja kaksi haavoittui vakavasti tulituksessa. Tuo Vornasen pistooli ja Crooksin street sweeper ovat kuin symboli kahdesta eritasoisesta polarisaatiosta, suomalaisesta ja amerikkalaisesta. Suomi ja USA ovat molemmat syvästi kahtia jakautuneita poliittisesti. Polarisaatio on yhteiskunnan sairaus. Demokratia ei toimi kun vihaa lietsotaan. Jotta demokratia toimisi niin kommunikaation, vuoropuhelun pitää toimia. Ristiriidat pitää ensin tunnustaa ja sitten niitä pitää säännellä ja sovitella. Siihen tarvitaan sellaista vuoropuhelua, missä pysytään asiassa eikä kiljuta kurkku suorana vihaa tihkuvia iskulauseita. Leimakirveiden heiluttelu ei sovi toimivaan demokratiaan. Ihmiset ovat ihmisiä ja ihmiset ovat erilaisia. Ei kaikkia voi pakottaa samaan muottiin.
Suomessa polarisaation toinen osapuoli väittää, että toisen osapuolen vihapuhe johtaa vihatekoihin, kyseisen osapuolen omat vielä kovemmat vihapuheet sen sijaan eivät. Suomessa ei tilanne ole likimainkaan yhtä paha kuin USAssa. Viha kyllä Suomessakin leiskuu puheissa ja kirjoituksissa puolin ja toisin, mutta väkivallan uhka on vielä hallittavissa. Ei se, että ihmiset saavat vapaasti purkaa todellisia tuntojaan ja ilmaista mielipiteitään johda suoraan väkivaltaan - pikemminkin päinvastoin. Sen sijaan hallitsemattomasti syvenevä polarisaatio voi johtaa vaikka hallitsemattomaan väkivaltaan. Diktatuurissa valtaeliitti pitää yhteiskuntaa koossa tukahduttamalla ja alistamalla. Demokratiassa pitää voida toimia toisin. Kun ristiriitoja on niin ne pitää tunnustaa ja niitä pitää säännellä käyttämällä siihen tarkoitukseen kehitettyjä instituutioita.- AnonyymiUUSI
Ja kaikki päättäjät yhteisessä rintamassa , tuomitsevat tämänkaltaisen toiminnan. Oma nahka tässäkin poltikoilla uhattuna . itse saavat tehdä ja puhua mitä tahansa. Ja tuomitaan vaikka näillä tuomioilla ei mitään vaikutusta .
- AnonyymiUUSI
Yhdysvaltain salaisen palvelun ja lainvalvontaviranomaisten käyttäytyminen Donald Trumpin toissailtaisen murhayrityksen aikana on johtanut useisiin teorioihin, joiden mukaan viranomaiset eivät tehneet kaikkensa suojellakseen presidenttiehdokasta.
Nyt on tullut esiin useita raportteja, joiden mukaan viranomaiset joko auttoivat ampujaa eri tavoin tai pysyivät passiivisina, vaikka tiesivät hyökkääjästä hyvissä ajoin etukäteen.
Seuraavassa on muutamia hyökkäykseen liittyviä kummallisuuksia.
Ampujasta varoitettiin
BBC:n suorassa lähetyksessä hyökkäyksen jälkeen haastattelema silminnäkijä antaa selkeän kuvauksen siitä, miten hän ja hänen seuralaisensa näkivät ampujan kiipeävän katolle aseen kanssa ja miten he hälyttivät lähellä olevat poliisit.
Silminnäkijän mukaan poliisit eivät kuitenkaan osoittaneet mitään kiinnostusta katolla kiväärin kanssa ryömivää miestä kohtaan. He jättivät silminnäkijän hälytykset ampujasta täysin huomiotta, vaikka salainen palvelu sekä tarkka-ampujat tähystivät kiikareillaan ampujaa sekä kädellään poliiseille viittoilevaa silminnäkijää useita kertoja ennen hyökkäyksen alkua.- AnonyymiUUSI
Kyllä poliisi reagoi asiaan. Poliisi meni katolle meneville tikkaille, mutta ampuja uhkasi aseella, jolloin poliisi pakitti alas hakemaan apua, mutta ampuja avasi tulen heti, ennenkuin turvamiehet ehtivät estämään.
- AnonyymiUUSI
Jumala ei huoli. Piru tietää aina saavansa!
- AnonyymiUUSI
Näinhän sen pitäisi mennä.
Demokratian ongelma on nimenomaan tämä kansanvalta.
Oikotie valtaan kun on huomattu aukenevan polarisaatiota lisäävillä vihapuheilla.
Valitettavasti. Eikä tätä oikein kyetä kytkemään pois, kun piilossa äärijärjestöt näitä viha-asenteita levittävät.
Puolueet toki varmaan jokseenkin asiallisesti toimivat, mutta kansa, tai osa kansasta ei.Olet väärässä. Demokratia on ja sen pitää olla kansanvaltaa. Kansa on yhtä kuin kaikki samaan kansaan kuuluvat ihmiset. Ihmiset ovat erilaisia. Yhteiskuntakin synnyttää erilaisuutta ja eriarvoisuutta sitä enemmän mitä huonommin kansanvalta toimii. Erilaisuus ja eriarvoisuus synnyttävät ristiriitoja. Niitä ristiriitoja demokratian pitäisi pystyä sääntelemään. Kun ristiriitojen sääntely epäonnistuu niin polarisaatio käynnistyy ja siitä voi tulla kierre. Mitä enemmän polarisaatio kärjistyy sitä vaikeampaa ristiriitojen hallinta on.
Nyt demokratia on kriisissä. Kriisin syy ei ole kansanvalta vaan eliittivalta. On totta, että kansan enemmistö on aivan liian herkkää propagandalle. Propagandalla voidaan pyrkiä ohjaamaan kansanvaltaa. Valtaa käyttävällä eliitillä on siihen parhaat mahdollisuudet.
Suunnilleen milleniumin vaihtumisen jälkeen läntistä demokraattista maailmaa on hallinnut ns "liberaali" aatesuunta. "Liberaalit" ovat pyrkineet aatteelliseen yksinvaltaan ja sen kautta ohjattuun demokratiaan, elliittivaltaan. "Liberaali" eliitti kutsuu kansanvaltaa populismiksi. Polarisaatio on käynnistynyt kun elliittivalta on kieltäytynyt vuoropuhelusta kansanvallan kanssa. Kansan reaktio voi silloin olla turvautuminen vahvaan johtajaan. Siinä on riskinsä. Jos kansa nostaa valtaan vahvan johtajan niin se mitä sitten tapahtuu riippuu johtajan persoonasta. Voi tapahtua hyvää tai pahaa. Voi tapahtua erittäin pahaa. Jos tapahtuu hyvää niin vahva johtaja toimii tiukasti demokratian säännöillä ja palauttaa yhteiskuntaan tasapainon ja toimivan kansanvallan. Niin tapahtui Yhdysvalloissa kun Roosevelt nousi valtaan keskellä syvää lamaa, jonka kapitalistinen eliitti oli aiheuttanut.
Nykyisen demokratian kriisin juurisyy on milleniumin jälkeen syntynyt globalistinen eliittivalta, missä globaali kapitalismi ja globalistinen "liberaali" eliitti toimivat yhdessä kansaa vastaan. Sitä seurasi kansan taholta vastareaktio, joka on johtanut polarisaatioon. Nyt olisi polariaation aiheuttaneilla liberaaleilla velvollisuus pyrkiä purkamaan polarisaatio. Ehkä Bidenin hallinto on sitä yrittänytkin, mutta vastareaktio näyttää riistäytyneen hallinnasta eikä Biden ole FDR. Kansa luotti Rooseveltiin ja usko demokratiaan vahvistui. Jos nyt Trumpista tulee presidentti niin demokratian kriisi voi entisestään kärjistyä. Trumpin persoonalliset ominaisuudet eivät lupaa hyvää.- AnonyymiUUSI
Oikonomi kirjoitti:
Olet väärässä. Demokratia on ja sen pitää olla kansanvaltaa. Kansa on yhtä kuin kaikki samaan kansaan kuuluvat ihmiset. Ihmiset ovat erilaisia. Yhteiskuntakin synnyttää erilaisuutta ja eriarvoisuutta sitä enemmän mitä huonommin kansanvalta toimii. Erilaisuus ja eriarvoisuus synnyttävät ristiriitoja. Niitä ristiriitoja demokratian pitäisi pystyä sääntelemään. Kun ristiriitojen sääntely epäonnistuu niin polarisaatio käynnistyy ja siitä voi tulla kierre. Mitä enemmän polarisaatio kärjistyy sitä vaikeampaa ristiriitojen hallinta on.
Nyt demokratia on kriisissä. Kriisin syy ei ole kansanvalta vaan eliittivalta. On totta, että kansan enemmistö on aivan liian herkkää propagandalle. Propagandalla voidaan pyrkiä ohjaamaan kansanvaltaa. Valtaa käyttävällä eliitillä on siihen parhaat mahdollisuudet.
Suunnilleen milleniumin vaihtumisen jälkeen läntistä demokraattista maailmaa on hallinnut ns "liberaali" aatesuunta. "Liberaalit" ovat pyrkineet aatteelliseen yksinvaltaan ja sen kautta ohjattuun demokratiaan, elliittivaltaan. "Liberaali" eliitti kutsuu kansanvaltaa populismiksi. Polarisaatio on käynnistynyt kun elliittivalta on kieltäytynyt vuoropuhelusta kansanvallan kanssa. Kansan reaktio voi silloin olla turvautuminen vahvaan johtajaan. Siinä on riskinsä. Jos kansa nostaa valtaan vahvan johtajan niin se mitä sitten tapahtuu riippuu johtajan persoonasta. Voi tapahtua hyvää tai pahaa. Voi tapahtua erittäin pahaa. Jos tapahtuu hyvää niin vahva johtaja toimii tiukasti demokratian säännöillä ja palauttaa yhteiskuntaan tasapainon ja toimivan kansanvallan. Niin tapahtui Yhdysvalloissa kun Roosevelt nousi valtaan keskellä syvää lamaa, jonka kapitalistinen eliitti oli aiheuttanut.
Nykyisen demokratian kriisin juurisyy on milleniumin jälkeen syntynyt globalistinen eliittivalta, missä globaali kapitalismi ja globalistinen "liberaali" eliitti toimivat yhdessä kansaa vastaan. Sitä seurasi kansan taholta vastareaktio, joka on johtanut polarisaatioon. Nyt olisi polariaation aiheuttaneilla liberaaleilla velvollisuus pyrkiä purkamaan polarisaatio. Ehkä Bidenin hallinto on sitä yrittänytkin, mutta vastareaktio näyttää riistäytyneen hallinnasta eikä Biden ole FDR. Kansa luotti Rooseveltiin ja usko demokratiaan vahvistui. Jos nyt Trumpista tulee presidentti niin demokratian kriisi voi entisestään kärjistyä. Trumpin persoonalliset ominaisuudet eivät lupaa hyvää.Aika skeidaa
- AnonyymiUUSI
Omansa ampui, Amerikanpersu.
- AnonyymiUUSI
Jasso ,jasso jaa,se onkin ihmemaa,eihän se muuten olisikaan Amerikan maa."
- AnonyymiUUSI
Trump sanoo kirjoittaneensa uuden kansakuntaa yhdistävän puheen.
Minulla on unelma, että jonain päivänä valkoinen mies voisi olla presidenttiehdokkaana ilman ammutuksi tulemisen pelkoa. Minulla on unelma tänään! - AnonyymiUUSI
Harmi, kun tuli huti. Olis päästy vähemmällä.
- AnonyymiUUSI
Entä jos tämä olikin yhteinen juoni.
Kumpikin presidenttiehdokas tietää, kuinka hankala seuraavasta kaudesta tulee, jos vastakkainasettelu jatkuu.
Biden saattaa jopa haluta Trumpin presidentiksi.
Ymmärtää, ettei pysty itse yhdistämään kansaa, eikä varmasti luotto omaan kuntoonsakaan huipussaan.
Ja Trump kyllä muuttaa suuntaa, kunhan saa häntä vastustavat rebuplikaanit taakseen. Tällöin voi jättää KKK ym. Whitemen porukat taakseen. Oikeasti hänen asenteensa on huomattavasti liberaalimpaa, kuin mitä äärioikeiston.- AnonyymiUUSI
Diilimies.
Ties mitä kauppaa käyty.
Kyllähän noi ääliömäiset turvatoimet viittaa jonkinlaseen outouteen. Täysin ainakin käytännön vastaiset. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Diilimies.
Ties mitä kauppaa käyty.
Kyllähän noi ääliömäiset turvatoimet viittaa jonkinlaseen outouteen. Täysin ainakin käytännön vastaiset.Menisitkö itse snaipperin maaliksi kun onnistumisen ja epäonnistumisen marginaali on 2cm? Siis tilanteessa jossa Trump olisi itse tilannut salamurhayrityksen? Jo 150 matkalta tuulenpuuska voi viedä skodea senttitolkulla pieleen. Jokainen varusmiesmmuntoihin osallistunut sen tietää.
- AnonyymiUUSI
Iha ok, mutta ootteko miettiny että korona saattaa tuhota rokottamattoman keuhkot ja nuori ihminen voi joutua kulkemaan happipullon kanssa loppuelämänsä
- AnonyymiUUSI
Oon.
Varsinkin kun tuhosi erään lupaavan moularimiehen uran
- AnonyymiUUSI
Eiköhän ryssä paljastu likvidointiyrityksen takaa.
Siis ylipäätään vasemmisto-kommarit ja demarit tietty.
Rambo lahtaa komukat pois kuljeskelemasta.- AnonyymiUUSI
Nykyvenäläinen lienee aika oikeistolainen, kansallismielinen ja kaikkea liberaalia vastustava.
Vähän niinkuin saksalainen 1930-luvulla. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Nykyvenäläinen lienee aika oikeistolainen, kansallismielinen ja kaikkea liberaalia vastustava.
Vähän niinkuin saksalainen 1930-luvulla.Trump ja Putin on kaverukset.
Tykkäävät kovasti toisistaan. - AnonyymiUUSI
Lopeta jo tuo hullun kirjoittelu ja hakeudu oikein tosissasi hoitoon kun vielä ehdit
- AnonyymiUUSI
Trump again 2024.
- AnonyymiUUSI
Make Trump Great Again.
- AnonyymiUUSI
Ensimmäinen ajatus oli, -ja on yhä, että nyt mikään mahti ei voi estää Trumpin valintaa. Aika paha juttu, sillä hän ihailee diktaattoreita. Levottomuuksia luvassa, isoja sellaisia.
- AnonyymiUUSI
Voisko kuitenkin olla niin, että kelkka kääntyi.
Voisko olla nyt tilaisuus lieventää vastakkainasettelua ja lopettaa typerät nimittelyt.
Voisko olla parempi, että Trump saa olla seuraava presidentti ja ainakin esittää Jumalan suojelemaa pyhimystä. - AnonyymiUUSI
Ja salamurhia
- AnonyymiUUSI
Kovin oli naama peruslukemilla Trumpetilla, kun tuli yhtäkkiä muistutus kuolevaisuudesta. Mielenkiintoista nähdä muuttuuko asenne.
- AnonyymiUUSI
TOTTAKAI KAIKIN PUOLIN, YMMÄRRETTÄVÄÄ HYVINKIN.
KYLLÄHÄN SE ON TOSI PAHA HOMMA, ETTÄ POIKANEN AMPUU, MINNE EI SAISI.
NYKYÄÄN TUSSARIT ESILLÄ VIRKAVALTA PORSASTELEE JA OLEVINAAN VALVOO LAKIA JA JÄRJESTYSTÄ.
VÄÄRÄNLAISTA KOULUTUSTA JA KASVATUSTA. HUUMEITA, VIINAA JA VAUHTIA.
IKÄVINTÄ ON, ETTÄ AUTOILLA TAPETAAN MYÖSKIN LAILLISESTI.
- AnonyymiUUSI
Turvamiehille kerrottiin, että katolla heiluu joku aseen kanssa. Eivät reagoineet mitenkään. Oma lehmä ojassa, piti Trumpista päästä eroon? Mikään ei hämmästyttäisi kun puhutaan salamurhien luvatusta maasta. Yhdestä niistä.
- AnonyymiUUSI
Osa ontuvaa lavastusta.
- AnonyymiUUSI
Ampuja oli katon harjanteen takana piilossa. Salaisen palvelun miehet olivat tietoisia, että jotain on meneillään kun siviili viittoi heille kolmen minuutin ajan osoittaen sala-ampujaa.
Salaisen palvelun miehet tähtäsivät aseillaan juuri oikeaan paikkaan ja todennäköisesti ampuivat heti kun asemies tuli katon harjanteen takaa heidän tähtäimeensä.
Salamurhaa yrittänyt heppu avasi tulen heti kun oli katon harjanteen yläpuolella. Salainen palvelu ampui hänet lähes samanaikaisesti.
Ainoa asia, joka hetättää kysymyksiä on se, miten sitä kattoa ei oltu varmistettu tai miehitetty salaisen palvelun toimesta. Nythän yksi poliisi yritti kivuta katolle, mutta ampuja osoitti tätä poliisia aseellaan ja ko. poliisi perääntyi.
Tässä vaiheessa salaisen palvelun tarkka-ampujat olivat jo täydessä valmiudessa, eli odottivat ampujan ilmestymistä katon harjan takaa näkyviin. - AnonyymiUUSI
SIELLÄKÖ KATOLLA OLI PAIKKA VARATTUNA AMPUJALLE.
- AnonyymiUUSI
20-vuotias lahjakas poika ammuttiin, ettei puhuisi mitään tai paljastaisi taustasyytä tai mahdollista MindControlia. Isä oli psykologi ja äiti kotirouva. Olivat keskivarakkaita juutalaisia... Ilmeisesti poika oli vanhempiensa ensimmäinen lapsi syntyisin vuonna 2004. Muka löytyi räjähteitä hänen autostaan sekä oli välirikko vanhempiensa kanssa ja asui jonkin aikaa isovanhempiensa luona ja sieltäkin häädettiin huumeidenkäytön takia. Näin väittää media. Entäpä, jos totuus onkin toinen, että poika olikin Rumpin lehtolapsi, jolla oli kasvatti-isän sukunimi, sillä Rumppi ei ollut silloin naimisissa, kun tämä ampuja sikisi. Jospa poika oli katkeroitunut, kun totuus paljastui hänen alkuperästään? Kovasti on samannäköinen kuin Rump nuorena, mutta valokuvissa tukka on värjätty ruskeaksi mutta kuolinpäivänä oli pitkä vaalea letti!
- AnonyymiUUSI
Tällaista sattuu tuon tuosta . . . APINOIDEN MAASSA !! Mitäpä muuta noilta vakavasti geeni virheelliseltä RODULTA VOISIKAAN ODOTTAA !! Ja mikä pahinta nuo latvakakkoset sekopäät toimivat vielä MUKA MAAILMAN POLIISEINA !! Voi helvetti ja vitulla takaraivoon.
Ja suomen valtion johto on TÄYSIN LÄÄPÄLLÄÄN tuota todella pahasti läpeensä olevaa kansakuntaa kohtaan, että aivan hävettää. Jos eivät tapa ihmisiä muualla niin sitten LISTIVÄT TOISIAAN !! . . . . Osuvasti nimetty Ukrainan sotakin ja moini muu sota konflikti maailmalla.
On ja ovat VAIN JA AINOASTAAN Amerikan yhdysvaltojen masinoimia ja järjestämiä. . . . . Ei se vika kummoinen tarvitse olla, mutta kun se on PÄÄSSÄ !! Silloin sen vaikutukset ovat synkät ja laajat. Mutta suomi pohjolasta käsin nuolee jenkkien PERSETTÄ !! pitkällä kielellä.
PS. Neurologian yli dosentti.- AnonyymiUUSI
Hakeudu äkkiä hoitoon!
- AnonyymiUUSI
Neurologian ylidosentti, joka ei osaa edes kirjoittaa omaa virkaansa kieliopillisesti oikein. Todella vakuuttavaa.
Ettei olisi vain neuroottinen yli desantti? - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Hakeudu äkkiä hoitoon!
Ai pitäisi hakeutua hoitoon ja vielä äkkiä . . . kuule kullipää älä tyrkytä tapojasi ;)) Koita nyt edes päättää pitääkö äkkiä eli paskantaa vai hakeutua hoitoon ?
- AnonyymiUUSI
Kyllä olen kanssasi samaa mieltä. Se oli itsemurhayritys.
- AnonyymiUUSI
Valitettavaa, että on poliittisia attentaatteja, mutta Trump itse vehkeilee laitaoikeston kanssa ja siinä porukassa on todella epävakaata porukkaa
- AnonyymiUUSI
Olet nero..jatka päättelyä. Trumpp paha Biden hyvä TRUMPP paha....
- AnonyymiUUSI
Toi juustonaksu on pelkkä Putinin marionetti.
- AnonyymiUUSI
Jokohan on tutkittu oliko aseen kohdistus huonoa vain ampuja oli huolimaton mutta lopputulos harmittaa.
- AnonyymiUUSI
Tuolta läytyy asiasta oma kommenttini tapahtuneesta
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18553139/ukraina-oli-trumpin-murhayrityk-se-en-takana#comment-130200200
Kaksi viimeistä kirjoitusta
- AnonyymiUUSI
On tosiaan hämärä tapaus.
Turvatoimet ikäänkuin rakennettu mahdollistamaan ampuminen.
Yksi seikka, mitä ei juurikaan ole käsitelty!
Lähes aina tällaisissa tilanteissa katoille järjestetään jonkinlainen valvonta. Ylhäältä helpompi tarkkailla yleisöä. Asiantuntijatkin pitävät tätä mysteerinä.
Mutta isompi mysteeri! Miten tää poika tiesi, ettei katolla ole valvojaa? Kaiken olettamuksen mukaan, sinne on turha edes yrittää.
Ja kuinka alueella voi kulkea kiväärin kanssa? - AnonyymiUUSI
Ka sinne katolle vaan. Ikäänkuin kaikki olisi suunniteltu valmiiksi. Ampumapaikka, jonne kaiken olettamuksen mukaan on mahdoton mennä, jollei halua tulla pidätetyksi.
Nyt sinne oli täysin avoin pääsy ja jätkä tiesi sen.
Miten tiesi?- AnonyymiUUSI
Niinpä. Miksi edes suunnitella tuollaista, kun sen pitäisi olla mahdotonta.
Vaikuttaa keinotekoiselta yhtälö:
Vartioimaton katto ja suunnitelma, joka perustuu hyvin epätodennäköiseen laiminlyöntiin.
Hyvä!
- AnonyymiUUSI
Zele ja ukraina palkannut hänet isolla tukirahalla.
- AnonyymiUUSI
Pietarin trollit jatai venäjämieliset tiltut täällä senkun vapaasti omia valheitaan ja venäjän propagandaa toistavat.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Pietarin trollit jatai venäjämieliset tiltut täällä senkun vapaasti omia valheitaan ja venäjän propagandaa toistavat.
Venäjällä PUHUTAAN VAIN ASIAA !!!!!!!!!! ja kaiken lisäksi oikeaa asiaa. Suomikin nyt on äärikapitalistisen markkinatalouden kourissa. Ja nuolee Amerikan yhdysvaltojen rupista persettä joka käänteessä . . . MISSÄ SUINKIN VOI !!
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Venäjällä PUHUTAAN VAIN ASIAA !!!!!!!!!! ja kaiken lisäksi oikeaa asiaa. Suomikin nyt on äärikapitalistisen markkinatalouden kourissa. Ja nuolee Amerikan yhdysvaltojen rupista persettä joka käänteessä . . . MISSÄ SUINKIN VOI !!
Ja venäjä tyrannin kapitalismin kourissa.
- AnonyymiUUSI
Äitis ollut asialla
- AnonyymiUUSI
Zelenskyi ja ukraina hirmuhallinto iskun takana!
- AnonyymiUUSI
Ootko kännissä koko ajan?
- AnonyymiUUSI
AI´ ETTÄ OIKEIN LUOTISADETTA
TRUMP VÄISTELI JA SAI KORVANLEHTEEN OSUMAN.
AIKA NOPEESTI POIKASEN LUOTISADE LAKKASI JA TRUMP PÄÄSI POIS LUOTI SATEESTA SUOJAAN.- AnonyymiUUSI
Tuollaiseen massatapahtumaan kun ampui, niin kyllä taisi jokainen kolmesta luodista osua johonkin ihmiseen.
- AnonyymiUUSI
Selvä kommunistien salaliitto.
Paitsi että selvää kommunistia ei ole olemassa.
Trastuit tavarits kaalipieru. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Selvä kommunistien salaliitto.
Paitsi että selvää kommunistia ei ole olemassa.
Trastuit tavarits kaalipieru.Tai natsin.
- AnonyymiUUSI
Trumpetti saattoi voittaa vaalit tämän myötä. Kuvasto on niin vahvaa. Juuri ammuttu, verta vuotava Trump nostaa kätensä raivoisasti voiton merkiksi iso Amerikan lippu taustalla. Ja vertauskuvana vanhuuden heikko, jos selvästi iän tuomasta muistihäiriöinen Biden.
- AnonyymiUUSI
Ehkä oli näin suunniteltu. Tai Diili.
Trump rupee sovinnolliseksi ja yhdistää yhdessä Bidenin kanssa kansakuntaa.
Trumpille on jo luvattu suunnan muutoksesta presidentin virka.
Trumpin ei enää tarvitse kalastella äärilaidan ääniä.
Bidenille sopu on voitto ja parempi kuin jatkokausi. Eikä välttämättä hirveesti voimia olisikaan samaan paskaan.
- AnonyymiUUSI
Liberaalien kaksinaamaisuuden voi huomata siiittä että he sanovat että "Ei se luoti osunut Trumpin päähän, vaan korvaan!!! XDD" tai jotain vielä pahempaa. Liberaalit rakastavat vihan ilmapiiriä ja poliittista väkivaltaa kunhan he itse hallitsevat sitä. He ovat myös katkeria siitä että Trump (onneksi!) jäi henkiin.
- AnonyymiUUSI
Noilla määreillä Putin on super liberaali!!!
Rakastaa vihan ilmapiiriä ja poliittista väkivaltaa.
Ja hallitsee itse sitä aika isosti.
- AnonyymiUUSI
harmi että oli niin huono pyssymies olisi osunut kämmenen leveydeltä keskemmälle niin maailma olisi säästynyt paljolta.
- AnonyymiUUSI
Ajattelen,jos meidän kauniille nuorelle viisalle sannalle tapahtuisi jotain kauheeta..
maailmalla..mieti nyt vähän äärianarkistiväkivalta vasemmistolainen!
- AnonyymiUUSI
Ihmisvihaaja vassari taas saanut aseen..
- AnonyymiUUSI
Heilutko taas aseen kanssa? Ota nyt jo ne lääkkeet ja rauhoitu.
Soft Kitty warm kitty....
- AnonyymiUUSI
Oletteko pässit yrittääneet osua RK62 rynnäkkökiväärillä keskelle nassua?
- AnonyymiUUSI
Ei, mutta maalitaulua on ammuttu.
- AnonyymiUUSI
Ei ei.ampuja ei toiminut yksin.,!kjolppi vielä kaiken lisäksi!
- AnonyymiUUSI
Täytyy olla melkoisen surkea ampuja kun ei osu sadastaviidestäkymmenestämetristä miehen päähän. Siinä sattui maailmalle iso vahinko saatanan tunari.
- AnonyymiUUSI
huhhu kyllä voi vassari olla sekasin, no paha saa palkkansa !
- AnonyymiUUSI
Pitäisi olla huolissaan oikeista asioista. Somali käyttää vettä päivässä saman verran kuin suomalainen vessan huuhteluun.
- AnonyymiUUSI
Ilman hyvää ei ole pahaa. Kaikki löytyy korvien välistä. Israelissa on kamelin silmä. Ennen menee kameli kamelin silmästä ennen kuin rikas pääsee taivaaseen
- AnonyymiUUSI
Trump olisi voittanut vaalit ilman ampmistakin koska kukapa äänestäisi
vanhuuden lanttuvikaista johtajaa.
Odottakaamme mielenkiinnolla Trumpin tulemista, se voi olla aika erikoista
rauhan aikaa tai sitten tavallista suursodan ryskettä. - AnonyymiUUSI
Kuolemansynnit. Kaikki seitsemän, tai useampikin ovat myrkyttäneet mielet.
Ihmisillä tyhjää henkisesti ja ahdistusta paljon.
Materiamasturbaatio ei tunnu enää tyydyttävän.
Voisiko tää ampumateatteri synnyttää jotain hyvää?
Nostaa ihmisiä pimeältä puolelta? - AnonyymiUUSI
Näyttää olevan keskitysleirien kannattajia myös. Tämä ei tarkoita sitä, että Israelilaisilla on Jumalalta annettu tehtävä tappaa kaikki Palestiinalaiset. Toivottavasti sotilaat tekenävät sovinnon eläessään. Sen jälkeen on liian myöhäistä.
- AnonyymiUUSI
Putlerin soisi kokevan saman, sillä erolla tietenkin että luoti enemmän korvien väliin.
- AnonyymiUUSI
The Great King of Terror tappaa vielä monta, tuhoaa paljon ja sekasortoa kestää vielä pitkään.
- AnonyymiUUSI
Uskon että tuokin on hänen itsensä järjestämä spektaakkeli jolla saa lisää näkyvyyttä.
- AnonyymiUUSI
Täysin epäuskottava koko äijä. Tämä sankari tosiaankin, hyi olkoon.
.Saa nyt lehdet jäädä lukematta kun ällöttää että iltapäivälehdetkin vielä vaan pitävät esillä noita ruman ukon rumia kuvia, yäk. Onhan nuo nähty jo, minkä ihmeen takia niitä vielä pidetään esillä. - AnonyymiUUSI
uskon että sinulla on aivovamma
- AnonyymiUUSI
Yle: Trump haavoittui LASINSIRUISTA:
https://archive.ph/8rj4i - AnonyymiUUSI
Tällaiset psyykkottiset diktaattorit voi kyllä päättää päivänsä, vanha, niljakas ja epävakaa. Tällaiset johtaa ei hyvää päivää.
Hänellä täytyy olla syfilis tai jokin muu vakava sairaus sekä mielenterveys ongelmia.
Tällaiset päättäjät kaikki voi milestäni maailmasta lopettaa, meilla on usea diktaattori. Joidne paikka on ihan muualla kuin maiden johtajina.
Ketkä hullut äänestää heitä, täytyy olla päässä pahasti vikaa. Harmi kun luoti ei mennyt kunnolla kohteeseen vai oliko kyseessä jokin vaali, kalastelu temppu?
Hänhän voi hullussa päässään keksiä mitä vain, jotta pääsee sukunsa ja lastensa kanssa apajille ja elämään ja elostelemaan.
Tapot, murhat raiskaukset yms lisääntyy. Salamurhia tulee ja ihmisiä tapetaan missä milloinkin ja mitää erityistä syytä eis iihen tarvita. Afrikassakin mies tappoi naisia ja säkitti. Tulee mieleen perusjen Riikka Purra. Tämän hallituksen myötä Suomi on menossa todella ja luisuu arvoistaan sekä olemem menossa itämaiden malliin. - AnonyymiUUSI
Ampuja alkaa ampumaan 18:11:33 ja 18:12:16 ampuja on eliminoitu. Erikoista on että videon perusteella tarkka-ampujat tähtäävät kyllä ampujaa ennen ampumisen alkamista, mutta kun ampuja alkaa ampumaan, niin toinen tarkka-ampuja vetäytyy katonharjan suojaan ja toisenkin tähtäys herpaantuu videon mukaan täysin.
Ampumisen alkamisesta tarkka-ampujalla menee peräti 43 sekuntia tähdätä ja ampua kohde. Monessa artikkelissa ampumaetäisyydeksi on ilmoitettu 200 metriä ja joissain 150 metriä. Mittasin karttaohjelmalla etäisyydeksi aika tarkkaan 130 metriä ja sama etäisyys oli myös tarkka-ampujalla, joka on tarkka-ampujalle lyhyt matka. Tältä etäisyydeltä tähdätty tarkka laukaus pitäisi lähteä noin viidessä sekunnissa.
Olisi mielenkiintoista tietää mitä ihmettä tarkka-ampujat oikein nuunailivat ettei ampujaa ammuttu ennen kuin se ehtii ampumaan ensimmäistäkään laukausta ja miksi ensimmäisen laukauksen jälkeen kesti 43 sekuntia tarkka-ampujan laukaukseen?
Washington postin artikkelissa ampujan ampumaetäisyydeksi oli mainittu 430 ft, joka on 131 metriä. Mistähän ihmeestä tuo 200 metriä on artikkeleihin saatu?- AnonyymiUUSI
Se oli valtiotason sanelemaa toimintaa. Nuo tarkka-ampujat eivät toimineet juuri lainkaan kuten tarkka-ampujien tulee toimia. Aivan kuin olisivat saaneet koko ajan ohjeita jotka eivät kuuluneet mitenkään olleeseen tilanteeseen. Ja voihan aivan hyvin olla niin tuo koko Trampin murha yritys olikin valtiovallan portaan suunnitelma toteutusta myöten. Läpeensä sairaassa Amerikan yhdysvalloissa KAIKKI EPÄ INHIMILLINEN ihmisyyttä halveksiva toiminta on tuttua ja jokapäiväistä. Siitä pitävät huolen valtiovallan ylimmät kova palkkaiset rasistiset kierot lierot. Siitä on vuosikymmenten aikan varsin paljon näyttöä ja nyt historia jälleen TOISTI ITSEÄÄN ! On ikävää se, että ihmiskunnan riesana on tuon kaltainen häirikkö kansa. Joka sai aikaan arvostetussa ja kunniakkaassa Venäjän maassa. Ukrainan sodaksi nimetyn olotilan . . . se on hyvin ikävää.
Mutta aurinko . . . . SE NOUSEE AINA IDÄSTÄ !! URAAAaaaa ! URAAAaaaa !
- AnonyymiUUSI
Yleisöstä ilmoitettiin puoli tuntia ennen ampumista kivääri miehestä poliisille ja samaiselle palvelulle eikä Tfumpia viety lavalta turvaan . Missä se ampumisesta lähtenyt luoti on. Vieressä seisovaan turvamiehen olisi kuulunut osua. Täysin lavastettu juttu. Vaalikampanj an takia. Trump murhattu pari ihmistä, varmaan srlviää tästäkin rangaistuksetta.
.- AnonyymiUUSI
Ei ilmoitettu puoltatuntia ennen, vaan hieman ampumista ennen. Vieressä ei seisonut turvamiestä. Ampuja ampui yleisöön ja Trumppiin nähden sivusuunnasta, joten ei luoti silloin osu välttämättä kehenkään muuhun. Tuollaisen AR-15 rynnäkkökiväärin luoti on pieni, halkaisijaltaan jopa hieman pienempi kuin pienoiskiväärin luoti, joten luoteja tuskin löytyy mistään. Vielä kun on ammuttu ylhäältä alaviistoon, niin voi olla jossain syvällä maassa tai nurmikossa.
- AnonyymiUUSI
Lukiolaistenava oli MKULTRA-aivopesty könyämään katolla kiväärin kanssa. Oliko aseessa edes patruunoita? Thomas Crooks oli "patsy" niin kuin Lee Harvey Oswald.
- AnonyymiUUSI
molemmat, sekä biden että trump saisivat poistua nk. pressa-
kampanjasta ! - AnonyymiUUSI
Itsensä järjestämä juttu, ikävää että nuori mies ammuttiin
- AnonyymiUUSI
Kunnon kusetukset:
Kuulento
WTC
Trumpin korva
Ketjusta on poistettu 30 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Donald Trump joutui ammutuksi vaalitilaisuudessaan
Näin se näyttää olevan, että Trumpilla on niin kannattajia kuin vastustajiakin. Hengissä käveli pois, ilmeisesti jokin5474823- 592158
Kova oli pauke!
Kyllä oli viime yönä kova pauke Iisalmessa. Koko kaupunki taisi herätä ja säikähtää moista pauketta. Eikö tämä riko jo481551- 781452
Nykynuoret puhuu nolosti englantia suomen sekaan, hävetkää!
Kamalan kuuloista touhua. Oltiin ravintolassa ja viereen tuli 4 semmosta 20-25v lasta. Kaikki puhui samaan tyyliin. Nolo881367Sunnuntain kirjainleikkejä
Kuinka monta kirjainta kaivattusi etu- ja sukunimissä on yhteensä? Ap vastaa 11 ja miehen nimi alkaa heheee Jiillä 🧑🍳201222- 541166
- 40899
Luovutetaanko nainen?
En taida olla sinulle edes hyvän päivän tuttu. Nauratkin pilkallisesti jo selän takana.57776Sisällissota syttymässä?
Trumpin kannattajat aikovat vastata aseellisesti tehtyyn hyökkäykseen? Valtasivat Valkoisen Talon pienemmästä syystä.166707