"Sallassa iloitaan Venäjän Alakurtin sotilastukikohdan paluusta.
Venäjän Arktisen prikaatin sijoittaminen Alakurttiin lähelle Suomea ei hirvitä itärajalla eläviä sallalaisia. Päinvastoin varuskunnan kasvun toivotaan tuovan venäläisiä ostosmatkailijoita Suomeen kun rupla joskus vahvistuu. Sallassa suomalaisvenäläisen seminaarin tauolla naapurit vitsailivat suomalaistoimittajalle, että prikaati voisi puolustaa Suomeakin"
Siinä juttu muutaman vuoden takaa, kovaa vauhtia tuntuu toteutuvan maalimalla muutaman venäläisen professori Alexandr Duginin julukituomat venäjän laajentumissuunnitelmat.
Georgia, sekä Ukraina jo saaneet tuta, mikä on pelin henki.
Syrjäinen suomikin jaetaan etelän osalta karjalan tasavallan alueeksi ja pohjoinen liitetään Murmanskin alueeseen.
Liemenkeittäjillä on siis hyvä aika ruveta varrautumaan, eikä kuskata kaikkia lasipulloja sinne pitkäripaseen ainakaan ja rätei...rätei pitää olla paljo revittäviksi koktaileihin.
Puolangantien varteen heti kohta kaivamaan asemia ja polttopullonheittuupaekkoja ja kiireellä.
Ossaisikko joku tietää hyvvää vilimintekijää ko. aiheesta, että mitenkä varrautua sotakolonnan vastaanottoon perinteisin keinoin?
Saattasi vielä keretä tehä joku viteon, ennenkuin pittää kysyvä lupa liikkeille Kuu- ukolta.
Kuu-Ukko jakaa pohjois- suomen ja lapin Murmanskin oblastiin!!
Anonyymi
2
316
Vastaukset
- Anonyymi
Siinä ei kerätä kissaa sanoa jos ryssä päättää miehittää.
- Anonyymi
mutta nyt jos alakas poteroita kaivamaan kun on korkiat nietokset niin ehtiskö netehä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4075933Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?242237Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit251849Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http911441Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko107977- 57968
- 59964
Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?133939- 78871
Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te75841