Pakko ihmetellä arvon faijat, miksi te ootte hommanneet itsenne tuollaiseen tilanteeseen. En tarkoita, että väheksyisin yhtään teitä...mutta miksi rupeamaan isäksi, kun siinä menettää mun mielestä lähinnä kaiken. olen 23-vuotias ja tyttöystäväni keseli tota lapsen tekoa ja murjaisin sille, että kaikki on niin pirun väliaikaista, ettei elämässä kannata sitoutua mihinkään mistä ei pääse 5 sekunnissa irti. Kertokaa vaan jos viitsisit valotta a tätä isukki asiaa. mitä siinä saa ja oliko sen arvoista.
Pakko ihmetellä
Tontsa
5820
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
moneen junaan! Sinä, onneksi, et olekaan vielä isä. Ehkäpä asia sinullekin joskus valkenee. Mutta toisaalta, kaikkihan eivät koskaan saakaan lapsia ja joidenkin olisi ne hyvä jättää tekemättä, vaikka paukkuja piisaisikin!
Kysy omalta isältäsi!
Sinullahan on vielä paljon aikaa siihen että kasvat aikuiseksi. Älä ota tätä mitenkään ilkkumisena sillä en itsekkään olisi ollut 23-vuotiaan valmis isäksi. Itse sain ensimmäisen lapseni 27-vuotiaana ja siihen menneessä olin saanut jo elää riittävän ajan "villinä" ja ajatus isäksi tulemisesta alkoi houkuttaa. Kyllähän sinäkin varmaan joskus havahdut tunteeseen, että isänä oleminen saattaisi ollakkin kivaa. Ja voin myös kertoa sen, että kyllä isyys on mukavaa, mutta epäilisin että vain siinä tapauksessa että sitä oikeasti itse myös haluaa. Ei kannata alkaa isäksi vain sen takia että puoliso haluaa äidiksi. Siitä ei meinaan hyvää seuraa.
Toiset kypsyvät miehiksi aiemmin,toiset ei koskaan.
Minä ja tuleva aviomieheni(häät kesällä) aloimme seurustella 17-vuotiaina.Hulinaa ja vilskettä,bailaamista ja riitoja riitti,kunnes minulla todettiin sairaus,joka aiseuttaa lapsettomuutta ja lääkäri sanoi,että lapset kannattaa tehdä ennenkuin olisi liian myöhäistä.
Siinäpä laitettiin suhde "koetukselle" ,annoin miettimisaikaa miehelleni ja jonkin ajan jälkeen hän sanoi haluavansa kanssani lapsen.
Nyt meillä 23-vuotiaina on 1-vuotias taapero ja mieheni on ikionnellinen isä. Usko pois,alkuperäinen kysyjä,isyyteen kasvaa,ja kun oman lapsen näkee ensi kerran,se on maailman suurin tunne,sitä ei pysty kuvailemaan...
Miehenikin oli joskus aikamoinen hulivili,mutta hän haluaa olla ja onkin hyvä isä pienelle pojalleen.
Ps.Elämästä tekee juhlaa se,että voi kokea syntymän ihmeen ja omana lapsen ensihymyt,halauksen,sanat isi ja äiti,toivottavasti joskus koet itse saman :)
En itekkään ollu vielä 23v valmis isäksi. Vaimo olis jo halunnut, mutta kunnioitti mua eikä painostanut. Mutta siitä meni reilu vuosi eteenpäin ja aloin miettimään, että ei se hullumpi idea ole. Nyt olen 25v ja eka lapsi tulee lokakuussa ja odotan innolla, että syntymä koittaa.
joo...kiitoksia vaan vastauksista. En kyllä vieläkään sitä hiffannut, mutta ei hemmetissä ole ensimmäinen kerta =). no jos jotain hyvää mun ajatusmaailman kannalta. tyttöystävä on lopettanut vauvakuumeilun ja mä pystyn taas elämään ilman kuumotuksia. vapaus on mulle ehkä liiankin tärkeä juttu. ja hyvää vkl:ppua