Olen tajunnut sen viimeistään nyt.
Jään roikkumaan johonkin ihmeelliseen "yhteyteen" jota koen joidekin ihmisten kanssa. Mitä yksinäisempi olen sitä pienempi määrä huomiota riittää. Mutta toisin kuin stalkkeri, en edes yritä lähennellä näitä naisia tai ottaa heistä selvää vaan nainen jää mieleeni kummittelemaan tai harmittelen asiaa.
Jos kyse on ihan puhtaasti kaverista osaan sen vielä eritellä, mutta jos kyse on jostakusta jossa näen itselleni tärkeän yhteyden niin tuo "ikävöinti" on valmis.
Jollakin järjen tasolla ymmärrän ettei suhde voisi onnistua ja tajuan että taustalla on vuosikausien huonot kokemukset naisista jolloin en altista itseäni uusille kohtaamisille paitsi näille harvinaisille tapauksille.
Mutta jos on selvä että toista ei kiinnosta eikä hän koe sen yhteyden niin tärkeäksi itse, toinen osapuoli kohtelee huonosti sekä osoittaa selvää välinpitämättömyyttä meidän yhteisiä kokemuksia, keskusteluja jne. kohtaan niin silti yritän pitää kiinni...jostain.
Ehkä se on se rakkauden kaipuu sitten...
Jään roikkumaan johonkin ihmeelliseen "yhteyteen" jota koen joidekin ihmisten kanssa. Mitä yksinäisempi olen sitä pienempi määrä huomiota riittää. Mutta toisin kuin stalkkeri, en edes yritä lähennellä näitä naisia tai ottaa heistä selvää vaan nainen jää mieleeni kummittelemaan tai harmittelen asiaa.
Jos kyse on ihan puhtaasti kaverista osaan sen vielä eritellä, mutta jos kyse on jostakusta jossa näen itselleni tärkeän yhteyden niin tuo "ikävöinti" on valmis.
Jollakin järjen tasolla ymmärrän ettei suhde voisi onnistua ja tajuan että taustalla on vuosikausien huonot kokemukset naisista jolloin en altista itseäni uusille kohtaamisille paitsi näille harvinaisille tapauksille.
Mutta jos on selvä että toista ei kiinnosta eikä hän koe sen yhteyden niin tärkeäksi itse, toinen osapuoli kohtelee huonosti sekä osoittaa selvää välinpitämättömyyttä meidän yhteisiä kokemuksia, keskusteluja jne. kohtaan niin silti yritän pitää kiinni...jostain.
Ehkä se on se rakkauden kaipuu sitten...
Vastaukset 58
Vanhimmat
Tai ehkä se on se, että tajuat itsekin järjellä että et ole edistänyt asiaa reaalimaailmassa. Asia jää roikkumaan.
Joskus olen kyllä edistänyt, mutta en halua pilata muuten hyvää suhdetta kaveriin jne. esittämällä jotain muita toiveita sen suhteen.
Vanhat asiat ja kokemukset painaa mielessä.
Viiskymppisille äijille joku pilleri, millä saa ihastumisentunteet ja halut pois. Niitä kun ei saa enää olla.
En mä tiedä onko nämä ihastumisen tunteita, enkä oo noin vanha :D
Läheisyyden tunne ja se yhteys jota mä haen.
Tai sitten oot aikuistunut ja löytänyt uusia asioita joita arvostat toisessa. Mullekin kävi niin n 30 vuoden etapin jälkeen tää.
Voiko olla että pelkäät jotenkin pilaavasi sen yhteyden tai että se haihtuu kun suhteeseen tulee realiteettia? Et arvostat sitä yhteyttä niin paljon ettet uskalla edetä fyysisesti.
Tuntuuhan se hyvältä ja on aika harvinaistakin, varsinkin jos seksuaalinen vetovoimainen on olemassa siinä ja välitön yhteys. Ei se kuitenkaan tarkoita, että suhde toimisi ja vielä ikuisesti.
Täytyisi vaan rohkeasti koittaa ja jossei toimi voi koittaa jatkaa ystävänä.
Arvostan kans yhteyden tunnetta mut sen voi luodakkin jos olosuhteet on puoltavat ja on suht samalla aaltopituudella. Joskus yhteys tulee automaattisesti tosi vahvana, joskus jopa päihteistä, joskus yhtehd on ihan v.un negatiivinen "moi vihaan sua"- yhteys.
Yhteys on luonnollinen kytkös Kaikkeudessa.
Osittain toki pelkään että se yhteys katoaa koska fyysiset realiteetit tulee vastaan ja toisaalta seksi pilaa usein suhteet.
Enemmän maanittelen tässä sitä että kun jään näihin kuviteltuihin yhteyksiin roikkumaan niin menetän mahdollisuudet tutustua oikeasti joihinkin muihin naisiin.
Tuntuu vaikealta tutustua naisiin joita kohtaan tuota yhteyttä ei ole. Mutta samalla roikun jonkinlaisessa fantasiassa.
Saatan vielä nähdä miten naisen kanssa ei sovittaisi yhteen tai suhde olisi mahdoton rakentaaa, mutta silti kaipaan sitä yhteyttä.
Olen kokenut että minua on kohdeltu tosi kaltoin aina kun olen kokenut tuon yhteyden ja sitten yrittänyt olla enemmän tekemisissä tai lähestynyt naista.
Jotenkin vain tuntuu että helpompi ottaa pakitkin kuin jäädä tällee miettimään näitä aina.
Minua on siis kohdeltu huonosti myös naispuoleisten kavereiden, jopa ystävien ja kumppanien taholta. Dissattu, oltu empaattomia ja välinpitämättömiä.
Ehkä kaipaan sitä että joku oikeasti välittäisi ja mä voisin välittää takaisin. siksi tartun noihin yhteyksiin kuin heikkoihin viimeisiin oljenkorsiin.
Joo ymmärrän mitä tarkoitat. Mut tuskin menetät mitään, josset treffeille niitä pinnallisia vaihtoehtoja. Aika monet ihmiset piut paut välittää mistään henkisestä/emotionaalisesta yhteydestä ja sidoksista, niille tärkeintä on lähinnä toimiva ja mallikelpoinen arki. En itsekkään ole lähtenyt suhteisiin tuollaisten miesten kanssa, vaikka mahdollisuuksia on riittänyt päästä todella hyviin suhteisiin taloudellisesti ja komeiden miesten kanssa vielä.
On ollut kans kahdessa suhteessa jotka olleet ainoita pitkiä suhteita, niin järkyttävää yksinäisyyden tunnetta ja siitä seuranneita rajuja riitoja.
Ei ne vaan tajua. Pitää edes löytää joku joka tajuaa siitä on helpompi lähteä. Jos toinen pitää sua hulluna kun puhut vähän syvällisemmistä asioista tai selvästi tuntee olonsa epämiellyttäväksi, niin ei jatkoon.
Sit kun tilanne on huono, niin sitä läheisyyttä ja yhteyttä vaatii kokoajan esiin, mikä sinänsä ei ole ihan ok. Vaikka olisikin vahva yhteys niin se pitää välillä uskaltaa poikkasta, jotta kumpikin saa omaa tilaa. Yhteyden muodostaminen uudestaan voi olla hyvinkin seksuaalista ja emotionaalisesti tyydyttävää Jos yhteys ei tule takaisin, niin suhde ei ole kestävää laatua.
Voidaan kuule olla kiitollinen niistä aineettomista nautinnoista mihin kykenevyys syvään yhteyteen antaa tilaisuuden. Myös seksuaalisesti, vaikka itsekkään en ole sellaista suhdetta vielä kokenut.
Terapiassa varmaan kannattaa kaivella ja työstää tuota jumittamisen tunnetta. Psykologit on ihan yllättävää väkeä kun tutustuu, niiltä voi saada jippoi oman olon kohentamiseen.
Ongelma on se ettei mulla ole edes huono olo. Kyse on siitä että ehkä haluaisin löytää jotain muuta, mutta jumitan näihin kuviteltuihin yhteyksiin.
En haluisi mennä terapiaan. Pitäisi vain enemmän saada aikaiseksi sosiaalisesti, korona-aika entisestään rajoittanut paljon.
Ei sitä varten tarvii olla mikään huono olo, vaan oikeesti se voi auttaa sua näkemään syyt toistuvan käyttäytymismallisi takana, ja sitä kautta ehkä huomaat mitä kannattaa muuttaa ja tehdä eri tavalla.
Mun mielestä nuo terapiat ei toimi koska muutoksen pitäis tapahtua oikeassa elämässä, ei juttelemalla jonkun kansas tuntikausia.
Niin mutta terapiassa saa ne työkalut KUINKA muuttaa tilanne oikeassa elämässä kun tilanne tulee kohdalle. Mut toki jos haluu pyörittää sitä samaa hernettä perseessä uudestaan ja uudestaan niin siitä vaan reaaliin suoraan kokeilemaan.
Terapia on pitkä prosessi ja juttelu ei ole ikinä auttanut minua. Minä jopa väittäisin että jäisin jumiin sitten siihen että ne asiat sillä selviää.
Ehkä tärkeämpää olisi vain löytää enemmän naisyhteyksiä elämään ja tajuta että se yksi yhteys ei ratkaise kaikkea?
Totta kai ei haluisi työntää sitä samaa hernettä perseessä. Toisaalta kyllä mulla on tarpeeni naisten suhteen, ei kuka tahansa kelpaa esim. viehättävyyden suhteen.
En jaksais nyt mitään "sun pitää vain kokeilla tiedä vaikka tykkäät erilaisista naisista" vinkkejä.
Ehkä tämä on siis vain etten kohtaa tarpeeksi sopivia naisia joiden kanssa on yhteys joten panostan liikaa sitten näihin vääriin naisiin.
Ihmiset jauhaa terapiasta, mutta se on vaan puhetta enkä ymmärrä mikä se työkalu vois olla jos se ei tapahtu ihan reaalimaailmassa.
Jotenkin tuntuu etten uskalla enää edes kuvitella mitään tai siis tuntea tai luoda tuota "yhteyttä" kun pelkään että joko yhteys häviää kun toinen kohtelee minua huonosti tai vajoan miettimään toista ihmistä.
Ehkä minut on vain rikottu jo liian pahasti. Ehkä on liian myöhäistä terapialle.
Ei se terapia toimi, jollei löydy sitä yhteyttä, jolla ymmärtää toista? Olen itse käynyt pari kertaa niissä, molemmilla kerroilla todennut, ettei siitä ollut juuri apua. Ehkä antoi ripauksen toivoa, kun huomasi, ettei noi fiksummatkaan osannut oikein tilannettani avata, muuta kuin todeta, ettei ole mielenterveyden kanssa ongelmia.
Ymmärrys ja samanhenkisyys auttaa purkamaan ongelmia paremmin, mut sellaisen ihmisen löytäminen onkin jo haastavampi juttu. Pelko ja epävarmuus on aina alussa läsnä, kun ei toista vielä tunne riittävästi? Uskaltaako ottaa riskiä, joka pahimmassa tapauksessa voi olla katastrofi itselle ja toiselle, jos näkemyserot on suuria, miten tilanteita näkee ja kokee.
Itse en kaipaa yhtään enempää vastoinkäymisiä, siksi entistä varovaisempi. Ongelmat uusissa kohtaamisissa vaikeuttaa aina olemassa olevaa arkea. Kokema voi muuttua kärjistyessä sellaiseksi, ettei toinen haluakaan ymmärtää ja ylireakoidaan kaikkeen. Omat halut korjata tilannetta paremmaksi lopulta vain pahentaa tilannetta huonommaksi.
Tällaisen tilanteen kokenut, enkä voinut uskoa sitä, kuinka pahaksi tilanteet voi äityä, kunnes totuus paljastui. Aina myönteistä kokea ja aistia tilanteita ympärillä, et jollain tavalla reakoidaan omaan olemassa oloon myönteisesti tai sen haluaa niin nähdä? Totuuttahan ei tiedä, jos se jää vain omaksi oletukseksi. Hyvän mielen sillä saa itselle, jollei muuta.
Monella tässä vastanneella on kummallinen käsitys terapiasta. Siis ei terapia anna mitään suoria vastauksia, ei terapeutti kerro mitä sinun tulee tehdä. Terapia herättää ajatuksia, saa sinut miettimään toimintatapojasi ja voi saada sinut oikeamille poluille mielikuviksi ja ajatustesi kanssa. Itse järki-ihmisenä epäilin myös terapian vaikutuksia ja että kunhan vaan jutellaan höpöhöpöjuttuja. Terapia kuitenkin avasi uusia katsantokantoja, lisäsi ymmärrystä ja lopulta jopa muokkasi toimintaa. Tämä ei tapahtunut hetkessä vaan se vaati aikaa ja työskentelyä myös terapia-ajan ulkopuolella, itse ajattelumuutos tapahtui huomaamatta, pikkuhiljaa. Tämä koskee yksilöterapiaa, miksei pariterapiaakin, mutta parisuhdettaankaan terapia ei välttämättä pelasta eikä se nähdäkseni ole itse tarkoituskaan, sillä siinä on kuitenkin kahden ihmisen toiminta senkin suhteen kyseessä.
Sitä vain halusin tuoda julki, et terapeutteja on moneen lähtöön ja sen oikean löytäminen on omanlainen show. Olen kuullut hyvistäkin, ovatkin sitten kokeneempia ja siten ammattitaitoisempia?
Omakohtaiset kokemukset, jotka ruokkii ymmärrystä antaisi kuitenkin paremman lähtökohdan terapiaan. On totta, että muutokset tekemisissä vievät oman aikansa, et kertoja pitää olla enemmän kuin kaksi, ja itse pitää myös työstää ajatteluaan oikeaan suuntaan.
Terapian aloittaminen vaatii paljon, malttia harvemmin on, et jollei tunnu hyvältä (ensivaikutelma) alussa, sitä harvemmin haluaa jatkaa pitemmälle. Tuntuu enempi rahan heittämiseltä kaivoon? Mielikuva silloin ei jää kovin myönteiseksi jatkaa ja into katoaa.
Minä koen samaa mutta vain miehiin. En osaa olla miehelle vain kaveri vaan alan kuvittelemaan kaikkea muuta. On se mieli niin ihmeellinen kun kaikkea keksii.
Niin, minusta olisi kiva jos olisi edes jonkinlainen yhteys kavereina, mutta niitäkin jotenkin ylitulkitsen kaiketi.
Ehkä en ole niin pidettävä ja miellyttävä persoona, jotakin tästä minulle vihjattiinkin. Ehkä olen oikeasti susiruma ja en tiedosta sitä sekä läsnäoloani ei vain kaivata.
Epäilen että sinä etsit vain rakkautta jos et osaa olla miehelle vain kaveri ja kuvittelet.
Itselläni on tunne etten sellaista varsinaisesti kuvittele vaan siihen vaaditaan ensin että koen että meillä on joku "yhteys".
Liian kauan kun on yksin niin pää varmaan alkaa sekoilla.
Ehkä en varmaan edes tunnistaisi jos joku olisi kiinnostunut ja kokisi "yhteyttä" minuun.
Alkaa niin helposti kuvittelemaan että nyt kun sanoo näin tai tekee näin jopa pelkkä katseetkin riittää niin ehkä se tykkääkin minusta enemmän kuin kaverina. En vaan voi sille mitään olen luontainen flirtti ympärilleni.
Voi olla. Etsin ehkä enemmänkin jotain syvempää yhteyttä toiseen. Mutta sitä ei nyt taida sitten kuitenkaan olla kuin minun päässäni.
Ehkä joku tykkääkin vaikea noista aina sanoa, sellainen "kaveriflirtti" piristää päivää, mutta ehkä se ei auta niitä jotka tuskailee näiden asioiden kanssa.
Niin minäkin kaipaan sitä syvää yhteyttä, tai oikeammin kuvittelen sen. Joku nainen voi jäädä pitkäksi aikaa kummittelemaan mieleen ja pilaa sitten sen että hakisin vain seuraa niin kuin normaalimmat ihmiset.
Ehkä olen aina etsinyt tuota yhteyttä, jopa niistä jotka ovat vain kavereita tai ystäviä.
Minun naissuhteeni eivät vain etene jos olen jumissa noissa kuvitelmissa. Siitä tässä on kyse. Minun ongelmani ei ole se että kuvittelen jokaisen naisen tai naispuolisen kaverin flirttailevan ja olevan siten minusta kiinnostunut. En jää heihin jumiin. Tosin en heistä tunnistaisi varmaan sitä joka olisi kiinnostunut että voisi tutustua vielä paremmin.
Lähestyn varmaan ongelmaa väärästä päästä. Eihän tuohon tarvita kuin tinder jota käytän vain harvoin sekä kondomeja. Sillä tavoinhan ne suhteet syntyy.
Mutta nyt tuhlaan vain aikaani tähän.
Ymmärrän siis ongelmasi että päässäsi on ajatus että on joku syvä yhteys. Ehkä meillä on molemmilla hyvä mielikuvitus ja tarve saada rakkautta.
Sekin että jää sitten miettimään vuoden tai useamman sen jälkeen. Kuvittelemaan ja elämään siinä harhassa. Jokin yhteys johonkin oltava.
En minä jokaisesta sitä kuvittele mutta tiedostamattani taidan sitä hakea jopa tuntemattomistakin. Pitkään jo kamppaillut tämän asian kanssa. Kaikki eivät todellakaan jää mieleen samalla tavalla siinä täytyy olla jotain mikä itseä alkaa liikuttaa.
Rakkautta voi saada ja silti olla ilman. En ymmärrä oikein itseäni sen suhteen.
Minulla ei ole erityisesti ollut noita joissa olisin jäänyt vuosiksi ilman yhteyttä miettimään. Ehkä osa on ollut häiritseviä kun olen ajatellut että "se meni jo sitten, ehkä olisi voinut käydä toisin..." Toki joitakin on tullut muisteltua myöhemmin, mutta kyllä näissä on jonkinlainen yhteydenpito ollut minulla mukana.
Totta, ei se jokaisesta synny. Ei se epätoivoa ole että jokaiseen tarttuu.
Minä en ole rakkautta saanut naisilta muuta kuin hetkellisesti joten en osaa sanoa.
Tuo olisi jollain tavalla paljon järkevämpi vaihtoehto että jokin yhteys olisi eikä vain ne satunnaiset kohtaamiset ja kuvitelmat.
On toki, en sanoisi edes että olisin näihin ihastunut. Jos olen ollut toiseen yhteydessä enkä saa riittävästi sopivaa palautetta tai henkilö "katoaa" elämästäni niin unohdan. Mutta silti vaikka järkevämpää niin tuhlaan aikaani.
Ehkä se henkilö sinulle on jonkinlainen tiivistymä siitä mitä kaipaat elämääsi eli tuota yhteyttä jonka takia satunnaiset kohtaamiset tuntuvat niin tärkeiltä. Kuvitelmat siloittelevat loput.
Tosin omalla kohdalla olen miettinyt kuten joku ehdottikin että pelkään realiteetteja että suhteesta tulisi fyysinen, mutta en ole varma siitäkään. On helpompi sitten etsiä yhteyttä jota ei löydy helpolla kuin heittäytyä vain ihmisten seuraan vietäväksi.
Tuhlaat aikaasi niiden miettimiseen vai mihin? Voi olla hyvinkin tuo että jotain kaivannut koko ajan koska niitä ollut useampikin. Voi johtua siitäkin ettei minulla ole paljoa ollut miesten kanssa kaveruutta ja sen vuoksi en tiedä miten siinä tulisi olla. Sitten kun haluaa jotain syvempää yhteyttä niin sitä hakee jostain mistä vain saa. On jotenkin itsellänikin turvallisempaa tuo ettei sitä yhteyttä ehkä sitten olekaan niin paljoa. Jotenkin alkaa pelkäämään sitten liikaa.
Pahimmillaan olen itkenyt siitä miten mitään ei sattunut tapahtumaan. Kuviteltu yhteys ja sitten ei vain unohdu. Sitten täälläkin ollut ja kuvitellut olevan.
Jonkin verran on ollut naispuolisia kavereita, tosin monet varattuja ja karsiutuneet pois ellei jotain työkavereita lasketa.
Kyllä siinä kuluu aikaa ja tajuaa että voisi lähestyä lähes ketä tahansa naista eikä odottaa ensin että jotenkin se yhteys syntyy.
Tuo on todella harmillista. Kun on mies niin sitä ei voi miettiä oikein ettei "Mitään sattunut tapahtumaan" vaan enemmänkin miettii että mitä olisi voinut tehdä. Joissakin tapauksissa yrittänyt tutustua ja toinen on ollut välinpitämätön, ei ole halunnut tavata jne. joten tapaus on ollut selvä.
Totta kia on joitakin jotka jää kaivertamaan mieltä ja harmittaa ettei vaikka törmännyt toiseen ihmiseen uudestaan.
Niin ei kannata ainakaan tuhlata sellaisiin aikaa jos voisi lähestyä ketä tahansa kiinnostavaa.
Jotain olisi tehtävä muuten jää kaihertamaan ettei mitään tapahtunut ja se jää harmittamaan.
Kyllä sen tuntee, jos on itse altis.
Yhteys on kaksisuuntainen juttu ei mitään kiimaista ihailemista. Sitäkin voi tosin olla jos hyvin käy.
Yhteyttä ei voi tuntea yksinään.
sivusta
Entäpä jos tällä sinun hänellä on vaikeaa omassa elämässään? Eristynyt jälleen maailmasta ja nyt harkitsee itsemurhaa pahan olon ja elämän tuoman raskauden takia.
Olisi aikamoinen sattuma että joku tällainen henkilö jota kohtaan on ollut "yhteys" kokisi näin. Se olisi kovinkin harmillista, mutta uskoakseni asiat esimerkiksi sillä jota kohtaan koin yhteyttä joka oli vain itsepetosta kohdallani asiat ovat hyvin.
Ei kannata sortua palstaharhoihin ja kuvitella että ne kaivatut tai joita kohtaan kokee "yhteyttä" kävisivät myöskään palstalla.
Sellaiset yksinpuhelupsykoosit sieltä. Kannattaa harkita psykiatriaa aika vikkelään.
Harjoittelet ykseyttä. Kaikki me olemme kotoisin ihan samasta paikasta, eli kaikilla meillä on yhteinen "isä/äiti". Joten on ihan luonnollista että meillä kaikilla on yhteys toisiimme. Herkät tuntevat sen helpommin, kuin itsensä kovettaneet.
Se on vähän sama asia, kuin että kaksoset tuntevat yhteyden toisiinsa vaikka he olisivat eri puolella maapalloa.
Se ei ole enää mikään ihme, että tuntee yhteyden, se on nykyään ihan normaalia.
Näin on.
Aivot on sähköinen laite ja toimii radion tavoin, kun osapuolet on samalla aaltopituudella.
Parhaan ystävän kanssa soitetaan päällekkäin harva se päivä, viimeksi toissapäivänä niin samalla sekunnilla, että kumpikaan ei tiennyt loppujen lopuksi kumpi vastasi kumman puheluun ja puhelimet häiriintyivät. Ei minun tarvitse kuin ajatella soittavani hänelle, niin hän soittaa tai kun olen juuri soittamassa, niin hän soittaa tai toisin päin.
Olemme myös etäisesti sukua, mikä varmasti helpottaa.
Yhden miehen kanssa tiedän jotenkin aina mitä hän suhtautuu, vaikken edes nimeä tiedä. Arvostan tätä suuresti ja tunnen yhteyttä ja läheisyyttä mitä pitkäkään aika näkemättä ei muuta. Hän itse vaikuttaa epäuskoiselta, mutta luulen sen johtuvan, ettei hän usko minun tuntevan yhteyttä, koska en osaa reagoida häneen hänen itsensä toivomalla tavalla. Mies on punatukkainen, luulisi jo tajuavan, etten millään voi olla kuten hän ja antavan minun olla oma itseni ilman, että täytyy vetää herne nenään. Punapäät on omalaatuisia tosiaankin.
Läheisriippuvuutta. Siihen voi auttaa terapia ja terveet ihmissuhteet.
Vaikuttais enemmän kuvaillun perusteella yksinäisyydeltä, pettymyksien tuottamalta eristykseltä ja läheiayyeen kaipuulta kuin joltain läheisriippuvuudelta.
Ei toisen ihmisen kaipaaminen ole läheisriippuvuutta.
Niinpä, täällä on kyllä vtun tyhmää porukkaa ei ymmärretä edes perusasioita. Yksinäisyyteen terapiaa ja läheisriippuvuus hehhheh
On se silloin jos kaipaa sellaista ihmistä, joka ei ole kiinnostunut kaipaajasta. Itse en jää roikkumaan keneenkään. Menneisyys on selän takana ja tulevaisuus edessä päin.
Olis hyvä jos olis kokemusta erilaisista, rohkeammistakin naisista sulla. Vaikka oikeasti sovit yhteen jonkun rauhallisemman kanssa.
Kannatan tota vaihtoehtoa! Rohkeammin vain markkinoille ja joku joka ottaa kontaktia. Tietysti jos ei oo kovin komee niin voi olla vaikeeta.
Analyysia:
1. Huonoja kokemuksia alla
2. Liian vähän sosiaalisia kontakteja
3. Kaipaat jotain syvempää, tärkeämpää ja merkityksellisempää
4. Koet ihmiset ja kontaktit heihin tärkeämpinä kuin he ovatkaan tai mitä ajattelevat sinusta
5. Takerrut edellä mainittuihin toivoen että ne ratkaisevat kohdat 1.-3,
Kuulostaa katastrofilta.
Tuo rohkeampien erilaisten naisten löytäminen olisi tärkeää. Joku joka osoittaa kiinnostusta ja jonka kanssa voisit avautua jos siis et pelkää naisia.
Tai sitten tää on yks romaani joka on paras ihminen koko planeetalla
Vittuilua ja vittuilua osaatko mitään muuta?Oletko edes millään tasolla edes viisas?