Suhteeni seurustelukumppaniini on tällä hetkellä hieman katkolla, mutta emme ole mitenkään sopineet eroavamme. Tunnen olevani riekaleina ja niin levoton asian suhteen. Taidamme molemmat miettiä paljon asioita ja en tiedä mihin tiemme johtavat. Onko kyseessä joku aikalisä vai onko tämä lopun alkua?
Olen erittäin kiitollinen vastauksestasi :)
Cherry, saisinko neuvoa?
4
344
Vastaukset
Etenkin kumppaniasi piinaavat nyt menneisyydestä (menneistä suhteista tästä, mutta myös entisistä elämistä) nousevat tunteet jotka liittyvät hänen omanarvontuntoonsa ja kykyyn rakastaa itseään. Kun ei pysty rakastamaan itseään, ei tunne pystyvänsä myöskään toisen rakastamiseen - hän käy nyt läpi suuria asioita joiden prosessoiminen on itse asiassa hyvä asia, erittäin tärkeää pysyvän ihmissuhteen aikaansaamiseksi. Itse asiassa olette sieluina hyvin samanlaisia (samankaltainen vetää puoleensa samankaltaista, niinhän se on), mutta sinä et ole vielä kohdannut omia 'varjojasi' aivan kasvoista kasvoihin - ne kuitenkin nostavat sisälläsi päätään ja siksi reagoit nyt niin voimakkaasti.
Olette juuri nyt tienristeyksessä jossa näkijän on itse asiassa mahdoton sanoa, yhtyvätkö tienne vielä vai eroavatko lopullisesti, tämä on niitä kiikun-kaakun-tilanteita joissa ihminen vapaalla tahdollaan tekee ratkaisunsa. Antakaa itsellenne aikaa, antakaa toisillenne aikaa ja rauhaa, eläkää kaikki esiinnousevat tunteet rohkeasti läpi, kipeätkin. Yhtä todennäköistä kuin on ero, on myös yhdessä pysyminen ja pitkäaikainen, onnellinen suhde. Kuunnelkaa molemmat nyt tarkasti sydäntänne, aivan rauhassa - parempaa neuvoa en pysty antamaan.. Rauhaa ja onnea toivon loppukevääseesi :)- Onneton rakastunut
...tilanteen ja jotenkin minusta nyt on alkanut tuntumaan siltä, etten halua olla enää suhteessa hänen kanssaan, koska se ei ole sitä, mitä suhteelta haluan. Ehkä olemme liian erilaisia ihmisinä, en tiedä. Tunteeni häntä kohtaan ovat kuitenkin vahvat, vaan hänestä en tiedä, koska ei niistä minulle kerro. Kuitenkin haluan antaa aikaa tälle kaikelle ja nähdä onko tästä suhteesta mihinkään...
Mitä tarkoitit omilla varjoillani, joita en ole vielä kohdannut?
Lämmin kiitos Sinulle :) Onneton rakastunut kirjoitti:
...tilanteen ja jotenkin minusta nyt on alkanut tuntumaan siltä, etten halua olla enää suhteessa hänen kanssaan, koska se ei ole sitä, mitä suhteelta haluan. Ehkä olemme liian erilaisia ihmisinä, en tiedä. Tunteeni häntä kohtaan ovat kuitenkin vahvat, vaan hänestä en tiedä, koska ei niistä minulle kerro. Kuitenkin haluan antaa aikaa tälle kaikelle ja nähdä onko tästä suhteesta mihinkään...
Mitä tarkoitit omilla varjoillani, joita en ole vielä kohdannut?
Lämmin kiitos Sinulle :)Niin, meillä kaikilla on omat varjomme.. niillä tarkoitan käsittelemättömiä tunteita joko tästä tai edellisistä elämistä. Sinut näin haikeana, laihana naisena katselemassa yksin ulos ikkunasta, odottamassa kumppania jota ei koskaan tullutkaan.. käsitin tämän kuvan olevan peräisin edellisestä elämästäsi, jolloin jäit ilman elämänkumppania. Syvällä sisälläsi lienee tästä johtuen pelko yksinjäämisestä tässäkin elämässä, ja aika ajoin sinut valtaa selittämätön, kokonaisvaltainen suru ja kaipuu johonkin, jonka kohdetta et täysin tunnista. Kuten sanottua, näitä muistijälkiä on meillä kaikilla eivätkä ne ole missään suhteessa 'vaarallisia', jos huomaat että pintaan nousee tuollaisia tunnetiloja joille et löydä selitystä, elä ne vain rohkeasti läpi. Näin taas pikku pala karmaasi on poissa :)
En tiedä saitko tekstistäni mitään tolkkua, vaikea keskittyä lasten hälistessä.. Voimia ja rohkeutta tehdä oikeita ratkaisuja elämässäsi, sydäntäsi kuunnellen et voi epäonnistua!- Onneton rakastunut
cherrykirsikka kirjoitti:
Niin, meillä kaikilla on omat varjomme.. niillä tarkoitan käsittelemättömiä tunteita joko tästä tai edellisistä elämistä. Sinut näin haikeana, laihana naisena katselemassa yksin ulos ikkunasta, odottamassa kumppania jota ei koskaan tullutkaan.. käsitin tämän kuvan olevan peräisin edellisestä elämästäsi, jolloin jäit ilman elämänkumppania. Syvällä sisälläsi lienee tästä johtuen pelko yksinjäämisestä tässäkin elämässä, ja aika ajoin sinut valtaa selittämätön, kokonaisvaltainen suru ja kaipuu johonkin, jonka kohdetta et täysin tunnista. Kuten sanottua, näitä muistijälkiä on meillä kaikilla eivätkä ne ole missään suhteessa 'vaarallisia', jos huomaat että pintaan nousee tuollaisia tunnetiloja joille et löydä selitystä, elä ne vain rohkeasti läpi. Näin taas pikku pala karmaasi on poissa :)
En tiedä saitko tekstistäni mitään tolkkua, vaikea keskittyä lasten hälistessä.. Voimia ja rohkeutta tehdä oikeita ratkaisuja elämässäsi, sydäntäsi kuunnellen et voi epäonnistua!Sanasi osuivat suoraan syvälle sisimpääni. Juuri tältä minusta tuntuukin aika ajoittain, että minut on tarkoitettu olemaan ja elämään yksin, vaikka kuitenkaan niin ei taida olla...luulen näin.
Ja mitä aikaisemmin sanoin tunteistani tuohon mieheen, niin vaikka olenkin epävarma tästä nykyisestä tilanteesta, niin minusta tuntuu, että minun pitää nyt vain jaksaa odottaa tilanteen selkenemistä enkä missään nimessä saisi luovuttaa, vaikka välillä se tuntuukin olevan oikea vaihtoehto ja helpoin...mutta en halua nyt ns. luovuttaa ja mennä eteenpäin (sitä olen tehnyt aikasemmin suhteissani, jos joku asia tökkii tai on hankalasti).
Sanotaan, että elämä opettaa tiettyä asiaa aina niin kauan, kunnes ihminen on "läksyn" oppinut. Ehkä tämä hetki on minulle osa kasvua, joka on minulle vain hyväksi (vaikka nyt tuntuukin pahalta). Tiedän olevani matkalla kohti tuntematonta päämäärääni, mutta ne askeleet ovat todella pieniä.
Sinusta kumpuaa minuun joku ihme voima ja vahvuus, jonka otan vastaan itkunsekaisin ja iloisin ajatuksin....Kiitos!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki52945Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.
Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.1152834Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma242704Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne452578Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv792434PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist382349Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest102274Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k771908Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle1961772- 1341685