Vakavaako?

Onko alkuraskaudessa ruskehtava vuoto normaalia?Vuoto on hyvin niukkaa, esim.sidettä tai pikkuhousunsuojaa ei tarvita.Vuoto alkoi muutama päivä sitten,silloin tuntui alamahalla kipeitä vihlaisuja.Seuraavana päivänä ei ollut kipuja mutta pieni tuhruvuoto jatkui.Sitten oli tosi rankka työpäivä ja sinä iltana koko alapää tuntui todella kipeältä ja sitä särki.Menin lääkäriin ja pääsin ultraan.Siellä oli kaikki ok.Kohdussa näkyi pieni "pussukka" aivan oikeassa kohdassa.Laite arvioi raskauden kestoksi 4 6 viikkoa.Kohdunsuu oli kiinni.Onko muilla kokemusta tällaisesta?Pitäisikö olla kovin huolissaan?Uusi ultra on parin viikon päästä.Kyseessä on ensimmäinen raskaus joten omaa kokemusta ei ole.
3642
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei huolta, kuulostaa kiinnittymsivuodolta, eli kun hedelmöitynyt munasolu kiinnittyy, silloin tulee tuollaista pientä vuotoa. Itsellä oli myös suurin piirtein kuukautisten alkamisen aikaan (tosin mulla aika epäsäännölliset). Juuri tuon verran ettei tarvinnut mitään suojaa, ja parina päivänä tuhrusi.

Äänestä
  • kiinnittymisvuotohan tulee siinä heti hedelmöitymisen jälkeen muutaman päivän päästä (??), mutta niitä vale-menkkavuotoja voi tulla juuri noihin aikoihin.

    Äänestä

voi olla kiinnittymisvuotoa, mutta raskautesi on vielä niin alussa ettei ultrasta näe onko "pussukkaan" alkanut kehittyä sikiö.Itse kävin ekan ultran liian aikaisin ja näkyi kanssa vaan pussi ja pelkäsin että olisi tuulimuna(eli sikiötä ei ole alkanut kehittyä, vain ruskuaispussi)kaikki oli onneks ok.Mutta seuraavassa ultrassasi sitten jo nakyy että onko sikiö varmasti siellä, niinkuin vasrmasti onkin.Onnea!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Apua kirjoitti:

Onko alkuraskaudessa ruskehtava vuoto normaalia?Vuoto on hyvin niukkaa, esim.sidettä tai pikkuhousunsuojaa ei tarvita.Vuoto alkoi muutama päivä sitten,silloin tuntui alamahalla kipeitä vihlaisuja.Seuraavana päivänä ei ollut kipuja mutta pieni tuhruvuoto jatkui.Sitten oli tosi rankka työpäivä ja sinä iltana koko alapää tuntui todella kipeältä ja sitä särki.Menin lääkäriin ja pääsin ultraan.Siellä oli kaikki ok.Kohdussa näkyi pieni "pussukka" aivan oikeassa kohdassa.Laite arvioi raskauden kestoksi 4 6 viikkoa.Kohdunsuu oli kiinni.Onko muilla kokemusta tällaisesta?Pitäisikö olla kovin huolissaan?Uusi ultra on parin viikon päästä.Kyseessä on ensimmäinen raskaus joten omaa kokemusta ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu