Edullista ruokaa

Pitkään aikaan ei ole ollut kotoista ketjua ruuanlaitosta, vaan joka ketjussa pelätään sotaa. Ruuan hinta on jo noussut ja jatkaa nousemistaan, joten edullisia vinkkejä kaivataan. Minä aion alkukesästä kerätä paljon nokkosta ja kuivattaa. Nykyisin teen kaupan pakastepinaatista kerran viikossa keittoa ja keitetyn kananmunan kanssa se on hyvä lounasruoka.
34162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Ei ole enää varaa kiristää ruokabudjettia, se on noin 30 euroa viikossa. Onneksi jaksan itse tehdä vielä ruokani. Tänään kalapuikkoja. Noin 3 euron pakeista syö 2 kertaa. Perunoita lisäksi. Omena. Ruisleipää ja juustoa. Kuppi kahvia.

Äänestä
  • Sanokaa mitä sanotte, mutta kalapuikot on hyviä. Maukkaat juustot oon aika kalliita,
    mutta kiloon juustoa menee monta litraa maitoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanokaa mitä sanotte, mutta kalapuikot on hyviä. Maukkaat juustot oon aika kalliita,
    mutta kiloon juustoa menee monta litraa maitoa.

    Minä kaipaan sitä vanhaa hyvän ajan tahkojuustoa. Jossakin erityismyymälässä sitä on joskus saanut, suuresta kiekosta lohkottuja ihania reikäisiä paloja. Mutta nykyisin kaikki lähikauppojen juustot on muoviin pakattuja melko mauttomia. Hinta kyllä on ensiluokkainen.

    Äänestä

Hyvä ja ajankohtainen aloitus. Vuosien varrella on pyritty pääsemään eroon milloin ruokahävikistä milloin punaisesta lihasta. Kasvisten lisääminen ruokavalioon taitaa olla jo tuttu juttu, ei tarvi muistuttaa. Punaisesta lihasta luopuminen on tietysti selvää säästöä, kotimaiset kasvikset eivät kovin kalliita ole. Kotimaisen kalan hinta on pysynyt aika korkeana, mutta silakat taitavat edelleen olla aika edullisia ?

Minulla on tuolla kirjahyllyssäni Lars Johanssonin "Saiturin keittokirja" (1992) ja mielestäni Martoilla on myös hyviä julkaisuja aiheesta. Ja eivätkös naistenlehdetkin ole olleet asialla tämän tästä ?
Varmasti meidän ikäpolvella on jo taito hyppysissä, osataan kyllä säästää, mutta ehkä se mieleen palauttaminen on tämän ajan haaste. Itsekin vasta muistin, etten ole pitkään aikaan tehnyt hernekeittoa. Herneet ovat halpa ja hyvä proteiinin lähde. Itse keitän hernekeiton aina ilman lihaa, sipulia ja porkkanaa vain joukkoon niin kyllä maistuu ja on edullista arkiruokaa..
Kananmunat ovat edelleen edullisia, vaikka niitä ei ehkä ihan terveystuotteiksi voi lukeakaan. Jotkut bodarit käyttävät tätä proteiinin lähdettä niin, että syövät kananmunasta vain valkuaisen.
Minulta jäi tänä vuonna nuo nokkoset poimimatta, vaikka listalla oli. Sienisaaliskin jäi vähäiseksi ja tietysti metsämarjat. Aikaisempina vuosina niitä on minulla ollut ihan jaettaviksi saakka.
Leipominen on monelle harrastus. Minäkin yritän pitää huolen siitä, että ainakin kahvileipä on aina itse leivottua. Hapanleivän juurikin minulla taitaa vielä olla pakastettuna, mutta sen valmistaminen on sen verran työlästä ja taitoakin vaativaa, että se on minulta jäänyt.
Kuten joku jo kirjoitti, itse valmistaen saa edullista ruokaa ja tietysti myös terveellistä, lisäaineet eivät kovin suotavia ole.

Äänestä

Minä asun kerrostalossa lähiössä pääkaupunki seutu. Puhtaita nokosia mahdoton kerätä on koiran pisua ja kakia nissä.Kuin ihmisten huonoa tapaa sylkeä ja virtsata maaston.Ruuan laitto ei kinosta.Kyllä se on Lidi valmisateriat. Tänään ostis kasviskaali -kääryleitä,riitää hyvin 2 päivän lounaaksi.Pieni ruokaselle. Illakiseksi on kaurapuuroa. Valmistan mikrossa. Lisään raejuustoa ja pakaste pussista mustikoita. Hyvin pärjään yön yli. Aamulla kun ei syö mitään.

Äänestä

Hernissoppa on todella hyvää ja ravitsevaa.
Välillä teen vaihteluksi vihreistä linsseistä keittoa, joita liotan ensin 2-3 h vedessä, jouduttaa keittämistä.
Lisukkeeksi porkkanaa tai paprikaa ensin kuullotettuna, joskus lisään maun vuoksi mausteista chorizo -makkaranpaloja.

Äänestä
  • Hyvä kun mainitsit nuo linssit, Ano 19.54. Niitä minäkin käytän paljon. Lastenlasten lempiruoka on linssi/punajuuri/kookoskeitto. Maistuu aikuisillekin.
    Netistä löytyy ohje. Raejuustoa vähän pinnalle, hyvä proteiinilisä eikä rasvaa..))

    Äänestä

Tähän ikään jokainen kai jo tietää mikä on edullinen ruuan raaka-aine,
mutta tämä rauhallinen aihe on mukava keskustelun aloituksena.
Esim. peruna, kaali, juurekset, vegaani-hernekeitto jne.
Laitan hernekeittoon myös vähän porkkanan ja lantunpaloja.
Lanttua vain ei meinaa enää saada marketeista.
Joskus ostan pikkupaketin savupekonikuutioita hernekeittoon.
Tulee makua. Savupotkaa laitoin kauan aikaa sitten,
kun sitä vielä myytiin. Hernekeittoon ei kyllästy.
Mihinkään tavalliseen kotiruokaan ei kyllästy
eikä se tule kalliiksi.
Se, mitä ei välttämättä tarvitse nostaa kauppalaskua,
erilaiset makeat ja pullat yms. Onneksi ei ole niihin mielitekoakaan.
Tein juuri kalakeiton pakastekalasta (seiti).
On edullista ja helppo ja nopea valmistaa.
Mitä ruokaa sinä tänään valmistat ?

1Äänestä

Arkiset aiheet on vastapainoksi hyviä, kun auttamattomasti sota ja korona
pakkaa hallitsemaan ajatuksia. En laita ruokaa tänään. Syön Lidlistä ostamaani
ahvenkukkoa ja juon piimää päälle.

1Äänestä

Savuliha tuo hernekeittoon kivan maun ja tuoksun.
Kauan sitten olen syönyt laskiaisrokkaa, jossa oli palvattuja siansorkkia, jotka maistuivat suorastaan herkulliselta.

Äänestä

Lämmitin uunin ja tein pellillisen lihapullia. Osan söin tänään perunamuussin kanssa ja pakastan loput, saan ainakin 4 kertaa vielä. Lämmitän ne kuullotetun sipulin kanssa matalassa kattilassa, kastikkeen saa samaan kun lorauttaa ruokakermaa. Lihapullista saa pakastevihannesten kanssa keitonkin. Salaattia on joka päivä. Jäävuorisalaatin kerästä saa koko viikoksi, lisää vaikka kurkkua jos raaskii ostaa . Kurkku ja tomaatti on nyt tosi kalliita, 4-6 euroa kilo ja sillä saa jo sianlihaa kilon.

Äänestä
  • Minäkin teen joskus lihapullakeittoa, se on balkanilainen ruoka nimeltään
    "topzeta" ja keittoon tulee siellä riisiä perunan sijaan.
    Joskus myös valmistan pelkät lihapullat laihassa lihaliemessä keittämällä.
    Ei roisku rasva ja tulee muhevia, vaikka väriltään haileita.
    Nyt ei raaski ostaa kurkkua ja tomaattia.

    Äänestä

Suomalaiset tomaatit ovat etenkin talvella mauttomia, oikeammin jopa pahoja, eivät edes kesällä herkullisen makeita, kuten vielä viime vuosisadalla.
Ostan mieluummin paprikaa, sitäpaitsi siinä on paremmat ravintoarvot tomaattiin verrattuna.
Lisäksi väreissä löytyy.

Äänestä

En juuri osta valmisruokaa.
Tilaan ruokani K-citystä, kädet kun toimii ja on viitteellisyyttä laittelen ajankuluksi ruokaa. Netistä saan ruokaohjeet jos emuuten muista, ruokaa laittaessa aika kuluu mukasti.
Ruokaan menee noin 250 euroa, se ei ole paljon.

Äänestä

Kun syö halpaa perunaa, porkkanaa, keräkaalia ja tarjousten mukaan kukka- ja parsakaalia, höystettynä sipulilla ja kermalla, joskus ostaa siskonmakkarapaketin tai anjovisfileitä, pärjää ilman herkkuja, saa monipuolista ja terveellistä, ruisleipää paksulla voikerroksella kuiduksi. Naposteltavat ovat pähkinöitä ja siemeniä.
Verikokeiden tuloksia taas lääkärit kehuivat. Ei ole kolesterolia liikaa!

Terveellinen ei ole aina kallista, tomaatitta pärjää, hyviä ovat olleet maistaissani kotimaiset tomaatit, kun antaa kaapissa, paperipussissa kypsyä. Tammikuussa ostin yhden.

Äänestä
  • Entäs se hyvä kolesteroli, onko sitä tarpeeksi, kun paksuja voikerroksia leivällä syöt? Vaihda kasirasvalevitteeseen!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Entäs se hyvä kolesteroli, onko sitä tarpeeksi, kun paksuja voikerroksia leivällä syöt? Vaihda kasirasvalevitteeseen!

    Kissanrasvaanko?
    Kolesteriarvot eivät laske rasvalla.
    Eivät ole nousseetkaan, ihanne tasot minulla, samoin B12, ja D vitamiini.
    Yhtä en osta, se on margariini ja kurri!

    Äänestä

Hernekeitto tuntuu pitävän pintansa, se on edullista, ravintorikasta ja ympäristöystävällistä ruokaa, jota voi höystää mieleisekseen. Itse laitan joskus myös pakasteherneistä sosekeittoa, se tuo kevään vihreän raikkaan tuulahduksen ruokapöytään. Kiehautan pakasteherneet kasvisliemikuution maustamassa vedessä, soseutan tehosekoittimessa , lisään ruokakermaa. Pinnalle voi ripotella vaikka rapeita pekonimuruja, mutta smetananokarekin riittää hyvin.

Tomaateista suosin makeita pieniä kirsikkatomaatteja, joita voi syödä kokonaisina, ei tule vetistä tuntua kuten usein ainakin isommissa pilkotuissa talvitomaateissa. Eriväriset suippopaprikat ovat mietoja ja lähes siemenettömiä. Punasipuli ohuenohuina viipaleina on hyvä lisä salaattiin tai vaikka leivän päälle ja marinoituna se on sellaisenaan hyvä lisuke. Veistän perunankuorimaveitsellä porkkanoista ohuita suikaleita ja lastuja salaattiin ja vokkipannulle. Myös poikittainkeikatut pyöreät appelsiiniviipaleet ovat ihana lisä salaatissa. Erilaisten juuresten raasteista saa maistuvia kasvispihvejä lisäämällä munaa ja jauhoa ja paistamalla lettupannussa. Nyt yrtit saa kukoistamaan aurinkoisella ikkunalaudalla. Ruokaupan ruukkuyrtit voi istuttaa isompaan multatilaan ja ne vaan tuuhettuvat ahkerasta napsimisesta.

Nautin värikkäiden ruoka-ainesten käsittelystä ja värileikistä lautasella. Viisi väriä päivässä takaa vitamiinit, uskon tähän sanontaan.

Äänestä

Tämän päivän lehtitietojen mukaan ei meillä kohta ole edullista ruokaa. Kaikkien elintarvikkeiden hinnat ovat nousussa.
Toistaiseksi olen vain tyytynyt lukemaan uutisia. Entä te muut? Joko on alkanut tuntua, että pitää täydentää varastoja? Kun vielä rahat riittävät.
Mietin, että pitäisikö ostaa ylimääräinen kahvipaketti.
Mitä olette ajatelleet hamstrata?

Äänestä
  • En hamstraa mitään. Kahvimerkkini maksoi eilen lidlissä 4,90, nousi jo kauan siten. Turhaa mitään muuta hamstrata kuin pitää kotivara 72 tuntia varten.

    Äänestä

  • Kahvin hinta nousi jo ja se tuotetaan muissa maanosissa. Venäjän sota ei ehkä kahvin hintaan vaikuta paljon muuten kuin kuljetuskustannusten nousun kautta.

    Mitä voisi hamstrata ja säästäisikö siinä paljon ? Sitä on aika työlästä laskea,
    kun ei ole kristallipalloa paljonko hinnat nousevat ja mitkä hinnat.
    Viljan hinta nousee eli leivän hinta nousee, kannattaako ostaa pakastimeen ?
    Kertokaa, mitä kannattaisi ostaa varastoon, mikä säilyy ja minkä hinnannousu
    tulee olemaan suuri !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En hamstraa mitään. Kahvimerkkini maksoi eilen lidlissä 4,90, nousi jo kauan siten. Turhaa mitään muuta hamstrata kuin pitää kotivara 72 tuntia varten.

    Mikä katastrofi sinua voi uhata 72 tunnin sisällä ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä katastrofi sinua voi uhata 72 tunnin sisällä ?

    Esim. sähkökatko tai kaasuvuoto.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Esim. sähkökatko tai kaasuvuoto.

    Onko niitä usein siellä Moskovassa ?

    Äänestä

Kuulostaa paljolta 5 väriä .

Äänestä
  • Älä sure värejä saa pullosta.

    Äänestä

  • Valkoinen peruna, vaaleenvihreekaali, tummanvihree pinaatti, oranssi porkkana, keltanen paprika, punanen omena, liila munakoiso, sininen mustikka. Punastakin montaa eri sävyä löytyy, samoin vihreitä.
    Kuulemma tummanvihreissä vihanneksissa rutkasti ytyä. Esim lehtikaali ja pinaatti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valkoinen peruna, vaaleenvihreekaali, tummanvihree pinaatti, oranssi porkkana, keltanen paprika, punanen omena, liila munakoiso, sininen mustikka. Punastakin montaa eri sävyä löytyy, samoin vihreitä.
    Kuulemma tummanvihreissä vihanneksissa rutkasti ytyä. Esim lehtikaali ja pinaatti.

    Musta makkara on terveellinen juures.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valkoinen peruna, vaaleenvihreekaali, tummanvihree pinaatti, oranssi porkkana, keltanen paprika, punanen omena, liila munakoiso, sininen mustikka. Punastakin montaa eri sävyä löytyy, samoin vihreitä.
    Kuulemma tummanvihreissä vihanneksissa rutkasti ytyä. Esim lehtikaali ja pinaatti.

    Keitätkö perunat ja munakoisot vai raakanako syöt?
    Tuskin maistaisin tuollaista sotkua joka ei ulkonäöllään ainakaan houkuttele.
    Sorkkaeläimille joutaisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Keitätkö perunat ja munakoisot vai raakanako syöt?
    Tuskin maistaisin tuollaista sotkua joka ei ulkonäöllään ainakaan houkuttele.
    Sorkkaeläimille joutaisi.

    Mistä tuon raakana syönnin keksit? Tietysti niitä ruokia valmistetaan sopivalla tavalla ja eri aterioilla keittämällä ja raakana. Mutta päivän mittaan tulee erivärisiä. Niissä on erilaisia vitamiineja. Salaatissa voi kerralla olla paljonkin värikkäitä tuoreita juttuja.

    Äänestä

Espanjalainen tomaatti on ilmastoteko. Kaikki vihreät sen tietää. Vain närpiöläiset vietnamilaista orjatyövoimaa käyttävät miljonäärit yrittävät tuputtaa meille "kotimaisia" kurkkuja ja tomaatteja. Ensin kupataan miljoonan maataloustuet ja sitten kurkku maksaa 6e kilo.

Äänestä

Kotimaista vihannesta mielummin, espanjassa kongolaiset orjina vihannes tuotannossa.

Äänestä
  • Orjia on lehtien mukaan vietnamilaisetkin Närpiössä. Useimmat sairastuvat muutamassa vuodessa, etteivät voi enää sitä työtä tehdä. He altistuvat joillekin aineille kasvihuoneissa.
    Se ei estä jonkun muun työn tekemistä, mutta siellä keskenään tomaatinpoiminnassa
    ei ole oppinut suomenkieltä eikä ammattitaitoa ole muuhun. Paha paikka.

    Äänestä

Vietnamilainen työskennellyt Närpiön kasvihuoneilla 8 vuotta ja tuntipalkka 10,50 euroa .
Riistämistä suorastaan koko touhu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Pitkään aikaan ei ole ollut kotoista ketjua ruuanlaitosta, vaan joka ketjussa pelätään sotaa. Ruuan hinta on jo noussut ja jatkaa nousemistaan, joten edullisia vinkkejä kaivataan. Minä aion alkukesästä kerätä paljon nokkosta ja kuivattaa. Nykyisin teen kaupan pakastepinaatista kerran viikossa keittoa ja keitetyn kananmunan kanssa se on hyvä lounasruoka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu