Hän on kullankaivaja pahimmasta päästä.
Käyttökustannukset tähtitieteelliset TAI NÄIN OLEN AINAKIN KUULLUT.......?
Minä olen myös KUULLUT, että Martina sai kuitenkin imeä Andrein tikkaria korvan lisäksi.
Käyttökustannukset tähtitieteelliset TAI NÄIN OLEN AINAKIN KUULLUT.......?
Minä olen myös KUULLUT, että Martina sai kuitenkin imeä Andrein tikkaria korvan lisäksi.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Sofialla on nyt karut ajat, kun kertoi Nacci mikä kallis kullankaivaja on ja elättäminen tulee maksaa taivaalisesti. Luulis muijaa hävettävän kaikki tietää miten rahastaa miehiä, ja ainostaan on suhteissaan rahantakia.💰
Kaikki tietää mitä naisia on Sofia ja ulkomailla myös kyllä tiedetään naisen maine. Nacci kertoi totuuden ja Niko kertoo kaikki myös kirjaansa, millainen rahan imijä tää nainen on oikeastikin.
Kyllähän jonkun linnajätkän kertomukset uskotaan. Sofialla ei ole mitään hävettävää, mutta noiden miesoletettujen kannattaisi hävetä, tuokin yrittää Sofian nimellä kirjaansa myydä. Joku Nacci ei ketään kiinnosta. Läpimätä rikollinen.
Ei Sofian maineessa ole mitään vikaa, ei Suomessa eikä ulkomailla. Vain muutaman höperön kateellisessa mielessä kuvittelua moisesta. Monipersoonainen olet, kun kerrot, että "kaikki tietää..."?
Just, Nacci ja Nikohan ne totuuksia kertoo :D Mitähän voimme olettaa näitten huumeukkojen palvojien ja juttuja uskovien taustasta ja elämänarvoista?
Oletko samanlainen rahasta ainoastaan olet miehen kanssa ja leikit luksuselämää, pitää olla naisella edes alkeelinen koulutus ja omaa omaisuutta,jos esittää ökyelämää .
Kiinnostaa, kiinnostaa!!!
Sofia on monipersoonainen! Edes terapeutit ei voi sitä auttaa!
No, eipä tuo ketään yllätä, kerran lortto aina lortto. Siinä ei Sohvin valkopesut ja valehtelut mitään auta. Aitoja miljonäärejä Sohvi ei saa, on tyytyminen näihin "leikkimiljonääreihin" ja rikollisine, jotka ulosoton vakioasiakkaita, kuten veteraanipissis itsekin.
Ei niin, eikä edes lehdet kirjoittele hänestä
https://www.theolivepress.es/spain-news/2019/08/01/revealed-marbella-based-bikini-fitness-model-expat-caught-up-in-one-of-europes-biggest-ever-drugs-probes-spent-night-with-conor-mcgregor/
Hulluthan uskoo mitä vaan, kunhan saisivat kateutensa kohteesta edes pienen negatiivisen jutun hoettavaksi.
Jotain kikkelinpalvojia varmaan, kun tuollaiset rumat niljakkeet ovat palvonnan kohteena.
Taidat mm. sinä itse vain rahaa ajatella. Oletat, että kaikki maailman miljoonat rikkaat miehet saavat vain rahan vuoksi vaimoja ja tyttöystäviä ja nämä naiset eivät saisi elää luxuselämää, koska mies on rikas.
Näitten naisten pitäisi mielestäsi leikkiä köyhää elämää, kulkea juuttisäkissä ja kerjätä ruokaa, niinkö?
Mm. Suomessa on kaikilla se alkeellinen koulutus, jos esim. sinulla on olevinaan ylempi koulutus, niin hukkaan on mennyt, järkeä se ei ainakaan ole päähäsi lisännyt.
Miksi sotkit Martinan tämän vankilajätkän Naccen juttuihin, eivät tunne toisiaan ja koskaan edes tavanneet. Sopeutukaa totuudet mitä Sofiasta on ja lisää varmasti niitä tulee, mutta Martinaan ei tälläistä paskaa ja valheita kirjoiteta.
Mistäpä sen tuntemiset tietää, tapasihan ne Nikonkin kanssa uimahallilla.
Mitähän totuuksia Sofiasta olet näkevinäsi tussinaaman jutussa? Varmaan pakit saanut kostonhimoinen konna.
Jospa se onkin Sofia joka siellä kattoikkunan alla tänne kirjoittelee. Tuntuu olevan myös aika paha suustaan eikä myöskään pysy totuudessa kuten eivät täällä Martinaa eniten haukkuvatkaan.
Nikon tunsi Martina koko Stefanin yhdessä olo ajan, koska Niko oli Stefanin parhaita kavereita. On kuvia kun miehet olivat Espanjassa myös yhdessä lomailemassa. Jos Niko moikkasi Martina kun hän näki sen , olisi aika outoa ettei Martina häntä olisi ollut tuntenevikaan silloin.
Sinä ja sinun totuutesi Sofiasta, jos joku Nacci on saanut Sofialta nenilleen tai jopa mahdolliset pakit, jos on yrittänyt iskeä, niin sen sanomiset ovat muka totuuksia.
Sehän on ollut tiedossa ettei Sofia moisesta rumiluksesta tykännyt Nikon kaverina.
Sofiaan noitten ja teidän katkerat jutut ei vaikuta, eikä hänen elämäänsä muuta mitenkään.
Antaa tyhjien tynnyrien kolista, tuokin on vuosia vanha juttu, eikö ole uusia satuja Naccikaan keksinyt, aikaahan nyt luulisi olevan :D
Niin Martinallahan ei ole mitään kokemusta rikollisista, etenkään miehistä.
Jännä kieroutunut ajatusmaailma joillakin. Naccin Sofiasta antama lausunto ei mukamas ole totta koska Nacci on rikollinen. Niin naurettavaa koska aivan kaikki normaalit ihmiset ovat nähneet että tuo Naccin kirjassaan esiintuoma asia on totta. Naccia ärsytti koska hänen mielestään Sofia ei puhunut kuulusteluissa totta. Näinhän tuossa jutussa luki.
SOFIA B. Lopeta näiden valhelisten aloituksien ja viestien kirjoittelu tänne, ainakin Martinasta. Ainakin Stefan ei hyväksy et keksit valheelisista kirjoittelua hänen lapsensa äidistä .
Itse kirjoittelet ja keksit valheita Martinasta ja luuletko et saa vasta iskua siitä takaisin. Jos täällä olisi järkipäässä olevia henkilöitä, ei olisi tälläistä kirjoittelua Sofiasta ja Martinasta yhtään.
Totta 👍.
Saattaakin olla että jakomielinen ihminen jolla on 2 persoonaa kirjottelee tänne ihan itse 🤭⁉️
Rauhoitu Sofia! Ota päikkärit! Kyllä se siitä!
Asia on juuri näin.
Kateellisuus paistaa läpi ainakin tämän yhden kirjoituksista jotka tunnistaa heti kirjoitusvirheistä.
Pitää vetää Sofia esiin kun ei enää keksi puolustussanoja Martinasta.
Lopeta sinä kirjoitusvirheinen hörhö näiden oman pääsi harhojen kirjoittelu Sofiasta.
Uskot jotain elämäntaparikollista joka on KUULLUT.....
Otahan jo lääkkeesi ja pian. Maailmassa ja Suomessakin on muitakin ihmisiä, kuin Sofia.
Sofialla on elämässään myös ihan muuta kuin joku Martina.
Alkaa näyttää pahalta jo nuo luulosi.
Miettikää te, etenkin nuoret kommentoijat, mitä kirjoittelette. Vaikka kuinka pää sumenee oman idolin puolesta.
Juuri aluesyyttäjä oli tulkinnut erään henkilön loukkaavat kirjoitukset vähäisinä, mutta valtakunnansyyttäjä päätti, että menee tutkintaan, tässäkin ketjussa aika ikäviä valheellisia kommentteja ja aloituskin tarkoituksen hakuinen, eli vähän jäitä hattuun.
Samaa suosittelen myös Martinasta tehtyihin aloituksiin ja viesteihin, keksitty valheita joissa ei ole mitään totuutuksia oikeisiin asioihin. Kuka tähänkin aloituksen teki ja mitä luuli siitä SAAVANSA ja HYÖTYVÄN. ? Turpiin näyttää tulevan kuitenkin ja joka kerta kun sotkee Martinan näihin Sofiaan liittyvissä jutuissa.
Siis tuo aloittajan kirjoitus on nimenomaan törkeä kunnianloukkaus Martinaa kohtaan.
Törkeä kunnianloukkaus myös Andreita kohtaan.
Tuosta voikin tulla jo seurauksia.
Luitko kommenttini 8.27 huolella, tässä vielä suora lainaus:
"tässäkin ketjussa aika ikäviä valheellisia kommentteja ja aloituskin tarkoituksen hakuinen, eli vähän jäitä hattuun.", ALOITUSKIN TARKOITUKSEN HAKUINEN.
Paljon maksaa lontoossa yö
Kysy Sofialta, hän osaa kertoa..
Ton näköisiä vaan eturintamaan,niin vihollinen lähtee karkuun.
Pikkuisen hymyilyttää nämä kommentit, Tämä nakki kuuluu Suomen isompiin rikollisiin ja hänen sanomisiaan siteeratan täällä kuin jotain tieteelisesti tutkittua totuutta. Kuinkahan luulette hänen rakentaneen rikollisen uransa ja selvinneen pakoillen monta vuotta, enpä usko että tuon rikollisen sanavarastoon oikein totuus sopii. Sofiaan ja häneen elämäntyyliinsä en ota kantaa, mutta jotain rajaa näihin kommentteihin, vai onko ihmiset vaan niin yksinkertaisen tyhmiä.
Tarkoittaako tää Nacci todellakin, et Sofian kanssa maanneet tarkoittaa et on rahasta vaan suistunut seksiin.Kun kirjoittaa et käyttökustannukset on tullut taivaalisen kalliiksi.?
On outo sanojen valinta, kuka tietää mitä käyttökustannukset oikeasti tarkoittaa tämän miehen päässä. ????
Suistunut, taivaalisen 😄 lopeta jo noi typerät kirjoituksesi.
Ymmärrän että oli kova pala kun Martina sai väistyä yllätyksenä kanssa suloisen Sofian tieltä, mutta yritä hyväksyä että tämä on totuus.
Neropatti Nakkin luurissa oli kaikki mitä syyttäjä tarvitsi. Todella huomaavaista viranomaisten kannalta. Nakkin kanssa kannattaa tehdä pisnestä
Naccin puhelinnumero oli tallennettuna Sofian puhelimeen nimellä "Javier".
Mitä sitten. Sofialla on monia muitakin numeroita puhelimessa.
Nacci oli soittanut jollekin ja kysynyt että "onks Sofia siellä, no hyvä, sitten saamme tietää..."
Onko, sinähän sen tiedät.
Ei mulla ainakaan tuntematomien ihmiseten numeroita puhelimessani oo tallennettu, eikä ainakaan peitenimellä.
Jos sulla ei ole Javierin numeroa niin ei me voida sille mitään
Sorry, en tarvi hänen palveluitaan.
Hän liikkuu ihan toisissa piireissä, ootko huomannut.