Ruoka ei kelpaa. Jättivät heikoimmat oman onnensa nojaan ja tulivat tänne loisimaan
https://yle.fi/uutiset/3-8344894
https://yle.fi/uutiset/3-8344894
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kyllä tiedän monta tapausta joiden sotatilanteessa toivoisinkin olevan jossain muualla kuin omassa ryhmässä rintamalla. Ihmisillä on myös paljin enemmän mielenterveysongelmia kuin niitä diagnosoidaan. Niiltä voisi kysyä miksi ovat lähteneet kotimaastaan eivätkä puolustaneet maataan kuten talvisodassa. Kaikki maathan on samanlaisia ja kaikki ihmiset samassa tilanteessa ja samanlaisia. Kaikilla on samanlainen tausta ja samat geenit. Talvisodan ihme on koko totuus, myös Auringossa ja Jupiterissa.
Talvisodan tarinaa valehdellaan meille suomalaisille. Ei mennyt kuten meille kerrottu, koska todellisuudessa venäläiset palasivat takaisin kun huomasivat että edessä päin ei ole mitään sotimisen arvoista. Koko sodan ideana oli saada rajaa vähän lännempään, mutta siitä luovuttiin kun huomattiin ettei ole vaivansa väärti.
Suurin osa venäläisiä sotilaita jotka kuoli palautui hengiltä ja kuoli nälkään. Muuten täällä puhuttaisiin venäjää. Ja Suomen sodat on kestäneet paljon vähemmän kuin sota-aika varsinaisesti.
Ne maat joista pakolaiset tulee on ihan eri asia kuin Suomi sotineen yli sata vuotta sitten. Siellä on muut uhat kuin varsinainen sota. Siellä tapetaan jokainen vastaantuleva ja mitään humanitääristä elettäkään ei tehdä.
Suomi on persläpi johon ei saada kuin pakolaisia jotka ei muualle kelpa. Nythän täältä muuttaa väkeä ja omia pois, koska siihen on mahdollisuus.
Vihreä liitto
Määritelmän mukaan irak ja syyria miehet pitää karkoittaa omiin varuskuntiin?
Anonyymi
18.03.2022 09:00
Moktar.Gubta
18.03.2022 08:27
UUSI
Määritellään nyt sotilaskarkuri. Määrittely on kätevintä tehdä sotiemme aikaisen sotaväen rikoslain ( Sotaväen rikoslaki 1919, SRL 76 §) mukaisesti.
Karkuri on henkilö, joka sodan aikana:
- poistuu palveluspaikkakunnaltaan tai joukko-osastostaan ja viipyi poissa kauemmin kuin yhden vuorokauden
- jättää tarkoituksellisesti saapumatta palvelukseen
- pelkuruuden vuoksi pakenee tai jättäytyy muista jälkeen
Siinähän niitä syntejä on, Nyt myös tiedämme, mistä puhumme.
Parhain terveisin, Moktar. ;)
lainaus maahanmuutto suomi24
Moktar Gupta on oikeassa!
Oikeastaan on ihan viisas jos lähtee pois paikasta jossa on enimmäkseen fanaattisia, vähä-älyisiä ja vaarallisia tyyppejä myös johdossa.
Se on pelkuruutta ja vain itsensä ajattelemista!
eli koko lähi-itä tyhjenee ens viikolla?
koraanin mukaanhan ne siellä ellää...
Että näin!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17353916/pakolainen-kiittaa-suomea
Totta. Miksi suomalaisia lähtee sitten aika vähän tästä maasta? Tämä jos joku on epäreilu persreikä.
Höpö höpö. Kyllä kovuutta on se että lähtee pois eikä ala tuulimyllyjä vastaan tappelemaan. Kovat jätkät lähtee paremman elämän perässä. Minä ainakin häivyn Suomesta viineistään jos tänne hyökötään. Tässä joidenkin tyhmien ”paratiisissa” ei ole mitään puolustettavaa.
No minkä mukaan täällä eletään? Raamatun ja muiden asettamien arvojen, joista herrat käärii hyödyt piireihinsä. Mikä siis erona koraani vs. raamattu? Satukirjoja molemmat.
Natsi-saksassa oli paljon velvollisuudentuntoisia ja isänmaallisia miehiä...
Kuka täällä elää raamatun mukaan? Jeesus sanoi että tehkää toisille kuten haluaisitte itsellenne tehtävän. Eli älkää tehkö muille mitä ette haluaisi itsellenne tehtävän. Se on Jeesuksen kultainen käsky jota jokaisen kristityn kuuluisi noudattaa.
Tunnetaan myös itsesuojeluvaistona.
Hienoa.lähde jo tänään.eläkä palaa koskaan takaisin suomeen.ei täällä tarvita sinun kaltaisia työttömiä peräkammarin pojuja.
Kyllähän noita tapettavia koiria riittää.
Marokko on turvallinen maa.
Puuro on hyvää
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17355098/toihin-vahapoika-ei-halunnut-maahanmuuttajan-hyva-elama
inolla tekevät vaikka mitä juu
Älypuhelimet,myös lapsille.
Ruokakin oli aluksi huonoa (heidän mielestä),mutta sitten anakin yritettiin parantaa valikoimaa.
https://fb.watch/bORYmapP8D/
https://fb.watch/bORYmapP8D/
Kunnon eväät,tässä ohjeet.