Lentäjä

Saako tulkintaa tällaiselle:

Olen ystävieni kanssa meillä ja olemme aika paljastavissa puvuissa. Kuitenkin ne näyttävät prinsessa puvuilta. Meillä on pihan keskellä suuri puu ja rupeamme kiertämään sitä. Juoksemme ja kohta nouselle lentoon. Välillä lentäminen ei onnistu ollenkaan, mutta näytän osaavan lentää kuitenkin paremmin kuin muut. Kohta jokin ukko tulee paikalle ja hätäännymme. Hän yrittää tappaa meidät, mutta onneksi ei osaa lentää. Hän tuo koiran joka yrittää purra meitä. Se hyppii korkealle ja minä potkaisen sitä kuonoon.
Yhtäkkiä paikalle tulee ihastukseni ja hänen toinen kaverinsa. Tämä (Ukko) lähtee pois ja herään jossain siinä kohti.

Eikö kuulo aika lapselliselta????
4171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Haluaisit vapautua ja olla enemmän oma itsesi. Roolisi voi kuitenkin olla tällainen prinssessana olo. Voi olla sellaista miellyttämisen halua vastakkaista sukupuolta kohtaan. Sillä jos et ole kiltti, miellyttävä, kaunis, tunnet, että miehen kiukustuminen on liian ahdistavaa sinulle. Siis jos et ole sellainen kuin toinen haluaa. Tästä roolista haluaisit ehkä päästä.

Äänestä
  • Katsoin profiilisi jossa kerroit harrastaneeni pitkään unien tulkintaa.
    Harrastan sitä itsekin (ikäni 40 ) ja oppinut varsin paljon.

    Lentounet ovat kuitenkin minun oppimani mukaan pitkälti ikäjuttukysymys. Yleisimmillään ne ovat murrosiästä muutama vuosi eteenpäin.

    Jos kyseessä on 20 - 100v, muuttuu tulkinnat lentounistakin näkijän iän ja elämänkokemusten mukaan.

    Ketjun aloittajalle olen lähes kade: omalta kohdaltani lentounet ovat harventuneet olemattomiin.

    T: Siipirikko

    Äänestä

  • unennäkijän ikä? kirjoitti:

    Katsoin profiilisi jossa kerroit harrastaneeni pitkään unien tulkintaa.
    Harrastan sitä itsekin (ikäni 40 ) ja oppinut varsin paljon.

    Lentounet ovat kuitenkin minun oppimani mukaan pitkälti ikäjuttukysymys. Yleisimmillään ne ovat murrosiästä muutama vuosi eteenpäin.

    Jos kyseessä on 20 - 100v, muuttuu tulkinnat lentounistakin näkijän iän ja elämänkokemusten mukaan.

    Ketjun aloittajalle olen lähes kade: omalta kohdaltani lentounet ovat harventuneet olemattomiin.

    T: Siipirikko

    Nään näitä (lento) unia aika paljonkin, joten olen aika hämmästynyt kuullessani niiden harvuudesta. En tiedä unientulkinnasta yhtään mitään ja miten se ikä tähän liittyy. olen itse 13

    Äänestä

  • leijailija kirjoitti:

    Nään näitä (lento) unia aika paljonkin, joten olen aika hämmästynyt kuullessani niiden harvuudesta. En tiedä unientulkinnasta yhtään mitään ja miten se ikä tähän liittyy. olen itse 13

    Minä olen nähnyt lentounia koko ikäni ja ainakin kerran viikossa. Yleensä lennän paikasta toiseen noin kaupungin katon korkeudella, joskus aivan pilvenreunalla, joskus tullaan alas kuin kivi: sattuu mukamas ihan saatanasti mutten kuole. Mies 33.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


leijailija kirjoitti:

Saako tulkintaa tällaiselle:

Olen ystävieni kanssa meillä ja olemme aika paljastavissa puvuissa. Kuitenkin ne näyttävät prinsessa puvuilta. Meillä on pihan keskellä suuri puu ja rupeamme kiertämään sitä. Juoksemme ja kohta nouselle lentoon. Välillä lentäminen ei onnistu ollenkaan, mutta näytän osaavan lentää kuitenkin paremmin kuin muut. Kohta jokin ukko tulee paikalle ja hätäännymme. Hän yrittää tappaa meidät, mutta onneksi ei osaa lentää. Hän tuo koiran joka yrittää purra meitä. Se hyppii korkealle ja minä potkaisen sitä kuonoon.
Yhtäkkiä paikalle tulee ihastukseni ja hänen toinen kaverinsa. Tämä (Ukko) lähtee pois ja herään jossain siinä kohti.

Eikö kuulo aika lapselliselta????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu