Vaikeat kuukautiset

Anonyymi

Moikka, olen 15-vuotias tyttö ja minulla on runsaat kuukautiset ja kamalat kivut! Asteikolla 8/10 kivut, eli aivan vittumaiset. Mietin tässä onko normaalia jos ennen kuukautisia noin kaksi päivää kramppa reidet ja sattuu alavatsa. Menkkojen aikana taas huimaa, sattuu aivan saatanasti, en pysty menemään treeneihin ja koulussa olen kaksinkerroin istumassa, välillä sattuu niin paljon että tekisi mieli vain romahtaa siihen paikkaan missä olen, kerran meinasin pyörtyä kivusta. Kuukautisen jälkeen on jo nyt 4 päivää sattunut alavatsa ja krampannut selkä ja krampannut myös reidet. Eli mulla on kipuja ennen menkkoja menkkojen aikana ja niitten jälkeenkin vielä. Särkylääkettä otan noin kolme kertaa päivässä ja tuntuu että se ei auta vaan vähän lievittää. Tälläkin hetkellä sattuu. Ei ole mahdollista että olisin raskaana koska en ole harrastanut yhdyntää. Toivon asiallisia vastauksia kiitos! Ja voin sanoa että en liioittele kivuillani vaan oikeasti sattuu ihan saatanasti.

28

786

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hei, En tiedä näistä asioista okein mitään mutta raskaaksi voi tulla myös ilman yhdyntää toisen ihmisen kanssa mutta se on epätodennäköistä

      • Anonyymi

        Kivut eivät viittaa raskauteen!
        Varsinkin alussa kuukautiset voivat olla tuskalliset. Noihin kipuihin pitäisi saada apua. Voisitko käydä kouluterveydenhoitajan puheilla? Hän osaa neuvoa, miten etenet tilanteen parantamiseksi.

    • Anonyymi

      Vaikuttaa siltä, että sä olet raskaana. Toivottavasti tiedät kuka on lapsen isä!!!!

      • Anonyymi

        E nyt iha usko et raskaan o toi tyyppi 😂

      • Anonyymi

        Tiiän että halusit vaan vittuilla mutta en oo koskaan ollu vielä miehen kanssa missään tollasessa kontaktissa että vois olla raskaana.

    • Anonyymi

      Ota yhteyttä lääkäriin ja varaa aika verikokeisiin esimerkiksi!

    • Anonyymi

      Kuukautisten ollessa noin kivuliaat, olisi hyvä puhua asiasta lääkärille.
      Endometrioosi on joillakin naisilla vaivana, joka osaa olla todella tuskallinen, liittyen kuukautisiin.

      Lääkärin kanssa kun juttelee, voisi saada jotkin paremmat lääkkeet, joista voisi olla ehkä enemmän apua kuin ihan tavallisista käsikauppa kipulääkkeistä.
      Eihän se ole kivaa olla joka kuukausi ihan tajuttoman kipeenä.
      Suosittelen selvittämään asiaa.

    • Anonyymi

      Esim e-pillerit voivat auttaa runsaaseen vuotoon.E-pillreit ei ole tarkoitettu vain ehkäisykäyttöön.

      • Anonyymi

        Anonyymi
        16.03.2022 16:14
        Samaa mieltä tiedän että e-pillereitä
        käytetään muuhunkin kuin ehkäisyyn,
        Esim niitä käytetään myös Aknen hoidossa.

    • Anonyymi

      Ikämiehen aloitus. Eilinenkin kommenttini poistettu. Sairas ihminen kiihottuu vain naisten biologisista ilmiöistä. Vaimo ei tiedä näistä mitään, koska häntä netti ei kiinnosta.

      • Anonyymi

        Miten sä jaksat vakoilla tämä vanhuksen aloituksia.Eikö sulla itellä ole vieläkään omaa elämää.Kaikki teinien alootukset eivät ole tämän ukon aloituksia.Miksi stalkkaat tätä ukkoa täällä.Maksetaanko sulle tästä kun kaikkien aloitukset ovat tämän ukon aloituksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ööm mikä tää keskustelu liittyy tähän aiheeseen en tajuu T:Tän keskustelun alottaja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ööm mikä tää keskustelu liittyy tähän aiheeseen en tajuu T:Tän keskustelun alottaja

        Olet kuulemma vanha ukko joka esiintyy jokaisella teinin alotuksessa.Sinulla on kuulemma vaimokin.Tämä henkilö stalkkaa teinien aloituksia ja ilmiantaa aina tämä 80 vuotiaan ukon joka kiihottuu kun saa esiintyä teini-ikäisinä tyttöinä.

        Ööö ok. En tajunnu vieläkää mut selevä. Sovitaan ton ihmisen kanssa sitte 😂 Tää on mun toinen keskustelu minkä oon koskaan alottanu niinku ikinä, en ees koskan osallistu mihinkään keskusteluihin joskus luen ja ekan kerran alotin keskustelu joskus 3 vuotta sitten. Snäppi o alkku_pesonen ja ig alkkuups. Nii en oo mikää vanha ukko anteeks nyt vaa

      • Anonyymi

        Sovitaan sitte niin T:keskustelun alottanu

      • Anonyymi

        joo mutta puhuks se musta vai täh, ei mul oo vaimoo 😂 ja oon 15 tai no en iha mut kuukaude päästä nii pyöristän sen jo 15 vuotiaaks ja mä en oo poistanu kenenkää kommenteja et kenest se puhuu 😂

        Sinä se jaksat valehdella kirjallisesti olevasi 15v, vaikka olet War-ll aikana karjalassa syntynyt evakon jälkeläinen. Ihan oikeesti syntymäaikasi on 1940 luvun alkuvuosina.

        Nooo väitä mitä väität ei mua jaks kiinnostaa lolll tiiän et oot vaa joku tyyppi joka haluu vittuilla :D tuu snäppäää nii katotaa kuka valehtelee loll Ja btw en oo ollu olemassakaa sillo ku oli sota, oon kirjoi kyl lukenu mut joo synnyin 2007 , katopps mun ig alkkuups 😀

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä se jaksat valehdella kirjallisesti olevasi 15v, vaikka olet War-ll aikana karjalassa syntynyt evakon jälkeläinen. Ihan oikeesti syntymäaikasi on 1940 luvun alkuvuosina.

        luuleksä et jollai yli 80 olis Snäppi tai ig tuskin ne ees tietää sellasista siis ei millään pahalla vanhuksia kohtaan pus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä se jaksat valehdella kirjallisesti olevasi 15v, vaikka olet War-ll aikana karjalassa syntynyt evakon jälkeläinen. Ihan oikeesti syntymäaikasi on 1940 luvun alkuvuosina.

        ja myöskin mun ei tarvii todistella sulle yhtään mitään , Varsinkaan missän Keskustelu. Suomi sivustolla😂😂😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä se jaksat valehdella kirjallisesti olevasi 15v, vaikka olet War-ll aikana karjalassa syntynyt evakon jälkeläinen. Ihan oikeesti syntymäaikasi on 1940 luvun alkuvuosina.

        mistä me ees tunnettai ? Kerroppas se, ja Joo luee kaikki mun kommentit tyhmä, mä en ymmärrä miks jotkut haluu vaa kiusta koska toi on kiusaamista ja valheellisen tiedon levittämistä , tiesikkös sitä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet kuulemma vanha ukko joka esiintyy jokaisella teinin alotuksessa.Sinulla on kuulemma vaimokin.Tämä henkilö stalkkaa teinien aloituksia ja ilmiantaa aina tämä 80 vuotiaan ukon joka kiihottuu kun saa esiintyä teini-ikäisinä tyttöinä.

        Jollain ikäihmisellä ei näytä olevan muuta tekemistä, ku pelleillä täällä palstoilla.
        Kannattaisi hakea apua ongelmiinsa.
        Aloitus on varmaan ihan aiheellinen, ja joku haluaa oikeesti tietää, mitä tehdä kipujensa kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jollain ikäihmisellä ei näytä olevan muuta tekemistä, ku pelleillä täällä palstoilla.
        Kannattaisi hakea apua ongelmiinsa.
        Aloitus on varmaan ihan aiheellinen, ja joku haluaa oikeesti tietää, mitä tehdä kipujensa kanssa.

        En vieläkää tajuu kuka mitä häh mutta onneks täällä muutama ihminen on vastannu mun kysymykseen mut sit osa (et sä ehkä) väittää et olisin joku pervo mies vaik oon tyttö 15 vuoita loll 😂 ja joku on kirjottanu jotain asiatonta koska mul lukee tos että Viestiketjusta on poistettu yksi sääntöjen vastainen viesti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ööm mikä tää keskustelu liittyy tähän aiheeseen en tajuu T:Tän keskustelun alottaja

        Kyseessä on sellainen kiusaaja, joka kiusaa keskustelun aloittavia ihmisiä väittämällä, että ne ovat jonkun toisen trollauksia. Jos joku viitsisi, niin voisi käräyttää tämän tekijän ylläpitoon. Saataisiin sille porttikielto. Tosin voihan se käyttää aina eri konetta kirjastolla, mutta jossain vaiheessa siltäkin paukut loppuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä se jaksat valehdella kirjallisesti olevasi 15v, vaikka olet War-ll aikana karjalassa syntynyt evakon jälkeläinen. Ihan oikeesti syntymäaikasi on 1940 luvun alkuvuosina.

        Kuulehan kultapienipilinen. Ikämiehet eivät tunne sellaista käsitettä kuin naisten kuukautiskipu. Ihminen ei pysty kuvittelemaan sellaisia asioita, jotka eivät kuulu heidän omaan kokemusmaailmaansa. Suurin osa tuon ikäisistä naista ja miehistä ei välitä vähääkään sellaisista asioista kuin kuukautiset, koska ne eivät kuulu sen ikäryhmän ajattelumaailmaan. Tavallaan hedelmällisen ajan jälkeen alkaa nk. kolmas ikä. Vaikka seksi kiinnostaisikin, niin ei lisääntymiseen ja kuukautisiin liittyvät asiat. Tämänhän näkee siinäkin, että kondomeita ei enää käytetä keski-iän jälkeen. Niitä pidetään raskauden ehkäisynä, ja sen jälkeen saadaan sukupuolitauteja. Sukupuolitautien poleilla jonottaa ehkä yksi harmaapää muutamaa kymmentä nuorta kohden.

    • Anonyymi

      Lääkäriin! On muitakin hoitokeinoja kuin e-pillerit. Ja kipulääkitys kai pitäisi vähän ennakoida, eli aloittaa ennen kuin tietää, että kivut muuten alkavat. Se voi olla hankalaa, jos ei tiedä, milloin kuukautiset alkavat. Tuollaiset kivut eivät ole normaaleja!

      Yksi yllättävä asia, joka voi pahentaa vuotoja ja sitä kautta kipujakin, on anemia. Sekin voi olla varsin piilevä (eli rautavarastot elimistössä loppu, vaikkei hemoglobiini ole vielä laskenut). Sitä paitsi jos kipuihin liittyy myös runsas vuoto (todennäköinen vaihtoehto), niin anemian kehittyminen on joka tapauksessa todennäköistä. Todennäköisesti niukat kuukautiset ovat myös kivuttomat ja helpot.

      Eli hakeudu lääkäriin punnitsemaan vaihtoehtoja. Voit toki hakeutua ehkäisyneuvolaankin (pillerireseptin saa sieltä), mutta todennäköisesti sinulle pitäisi tehdä joitain tutkimuksia sairauksien poissulkemiseksi (kuten endometrioosi).

      Tsemppiä! Sinä selviät! Vaiva pitää hoitaa jo pelkästään koulun käynnin ja treenaamisen vuoksi. Kuukautisten ei pitäisi olla mikään este liikunnalle ja normaalille elämälle.

    • Anonyymi

      E-pillereitä joka helvetin asiaan, ei kannata oikeesti. Niistä tulee helvetilliset haittavaikutukset ja voi aiheuttaa pesäkkeen maksaan, kuten mulla. Hävisi pillerien lopettamisen myötä. Lääkärit yleensä vaan, että ota buranaa. Jos sanoo ettei auta, niin käskevät ottaa lisää. Mulla myös helvetinmoiset mensukivut ja vihdoin joku lääkäri ainaisten buranoitten jälkeen määräsi Miranaxin ja kirjoitti reseptin, se on auttanut, ja nopeasti kun sen ottaa kipujen alkaessa.

    • Anonyymi

      VAraa aika kouluterveydenhoitajalle niin hän ohjaa sinut oikeaan paikkaan. Krampit kuukautisten jälkeen voi viitata moneenkin asiaan joka on ihan hoidettavissa oleva ja saat myös avun samalla kuukautiskipuihisi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2640
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      91
      1976
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      39
      1511
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1038
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      67
      933
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      891
    8. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      864
    9. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      860
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      775
    Aihe