Itänaapurimme on elänyt toisenlaisessa todellisuudessa. Putin on määritellyt,
että Venäjällä on "suvereeni demokratia"
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/201803142200809675
"Suvereeni demokratia" on karua
8
148
Vastaukset
- Anonyymi
Venäjää ja sen edeltäjää Neuvostoliittoa on epäilty erityisesti myrkyttämällä tehdyistä salamurhista useaan otteeseen viimeisten vuosikymmenien aikana.
Vaikeasti todennettavissa olevat myrkytykset viittaavat valtiokoneiston osallisuuteen, vaikka viranomaiset ovat tyypillisesti kiistäneet syyllisyytensä tapauksiin. - Anonyymi
"Nuoren Vladimir Putinin poliittisena mentorina pidetty Anatoli Sobtshak lähti Venäjältä Ranskaan vuonna 1997 jouduttuaan korruptioepäilyjen kohteeksi.
Kaksi vuotta myöhemmin hän palasi kotimaahansa tukeakseen vuoden 2000 presidentinvaaleissa entistä suojattiaan Putinia, joka oli noussut presidentiksi Boris Jeltsinin jälkeen.
Kampanjamatkalla Kaliningradissa hän kuoli hotellihuoneeseensa, virallisten tietojen mukaan sydänkohtaukseen. Mediassa on myöhemmin esitetty epäilyjä miehen myrkytyksen kohteeksi joutumisesta.
Epäilyt saivat lisää tuulta alleen, kun Sobtshakin kanssa matkustaneet kaksi entistä KGB-agenttia murhattiin myöhemmin ampumalla. Sobtshakin lesken mukaan Putinin muut liittolaiset olivat pitäneet miestä uhkanaan."
Putin lohdutti hautajaisissa Sobrshakin leskeä. - Anonyymi
Kiinan ja USAn neuvotteluissa Italiassa, USA kai kunnolla köniin, Kiina ilmoitti, että se ei tule tukemaan USAn sanktioita. Tämä tarkoittaa sitä että USA ja EU jää yhä enemmän yksinään jääräpäisesti sanktiodensa kanssa. Samanaikaisesti vapaat maat ja kansat tulevat vapaasti kehittämään kenkinäistä kauppaa.
- Anonyymi
Mitä "suvereeni demokratia" tarkoittaa ?
- Anonyymi
Sitä että Putin hallitsee suvereenisti.
- Anonyymi
YYA-aikaista ajattelua edusti moni:
"Esimerkiksi pääministeri Juha Sipilä (kesk) suhtautuu Venäjän poliittista ja taloudellista valtaa pönkittävään, itänaapurille strategisesti tärkeään Nord Stream 2 -kaasuputkihankkeeseen vain ympäristökysymyksenä, ei lainkaan turvallisuuskysymyksenä. Samaista kaasuputkihanketta puolestaan konsultoi hyvästä korvauksesta Suomen entinen pääministeri Paavo Lipponen (sd)."- Anonyymi
"Aho yrittää valkopestä itseään" (erottuaan Sberpankin hommasta) sanoi Sofi Oksanen MTV3:lla.
Iltalehti/Parkkonen 2018
"Ja kun nyt ex-pääministereistä puhutaan, niin muistutettakoon, että Esko Aho (kesk) istuu rahanpesusta ja Itä-Ukrainan separatistiterroristien tukemisesta syytetyn, suoraan Kremlin määräysvallassa olevan Sberbank-pankin hallituksessa."
- Anonyymi
Tšernihivin alueella Ukrainan armeija tuhosi kaksi KAMAZ-kuorma-autoa ammuksilla ja tarvikkeilla.
"Ammukset ja tarvikkeet eivät saavuta miehittäjää. Kaksi" KAMAZia "
Eli Tšernihivin alueen vastarintajoukot työskentelevät."
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 856284
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303783törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283130Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3691696- 331388
- 271320
Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11946Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46939Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11870- 42849