Hei! Sairastuin koronaan 1.3.2022. Ihan ok eka viikko,aika korkeaa kuumetta muttei muuta. Sitten kuume loppui ja alkoi vähäinen yskä. Päivä päivältä hengitys meni tiukemmalla ja tiukemmalle kunnes pelkkä wc:ssä käynti tuli painajaiseksi. Piti hengittää niinkuin paljon juossut koira eikä happea saanut sittenkään tarpeeksi. Mustat pilkut lensi silmissä. Tänään 16 koronapäivö pääsin vihdoin lääkärille. Hän tutki ja määräsi lääkkeet jotka olen aloittanut. Häneltä kuulin että minulla on keuhkoahtauma jonka tiedän johtuvan 45 vuoden tupakoinnista. Minulla on viisi lasta ja kuusi lastenlasta joista kukaan ei tupakoi,luojan kiitos (kolme vanhinta on aloittanut mutta lopettanut). Kunpa olisin osannut olla itsenäisempi ja varsinkin itsevarmempi nuorempana. Sitä on kuitenkin nyt turha itkeä,tehty mikä tehty. Lopetin tupakoinnin 15.11.20019 kun oikea kaulavaltimoni tukkeutui ja jouduin hätäleikkaukseen. Tupakkaa on tehnyt mieli todella monta kertaa mutta nyt kun tämä korona tuli ei mikään voisi olla kauempana mielestä. Kunhan joskus saisin takaisin normaalin hengityksen olisi ikikiitollinen
Nimimerkillä 3 roketetta
Nimimerkillä 3 roketetta
Vastaukset 1
Vanhimmat
kiitä onneasi jo set olisi 2019 lopettanut olisit nyt kuolleena .