Huumeet

Päihteistä tiedetään kaikenlaista. Viralliset tahot Suomessa tietävät, että kaikki päihteet, jotka ovat tällä hetkellä laittomia, ovat haitallisempia käyttäjilleen kuin lailliset päihteet. Väite on täyttä totta.

Viittaan hasiksen haitallisuuteen, joten siitä aloitettakoon. Hasis ja muut kannabistuotteet perustavat tehonsa THC:hen, joka vaikuttaa keskushermostoon kuten vaikuttaa ja seurauksena on ja huonoja kokemuksia ja tosi huonoja ja vähän kaikkea siltä väliltä. Vaikutukset eivät vaihtele eri henkilöillä, kuten muidenkaan aineiden kyseessä ollessa. Kenellekkään ne eivät sovi.

Kannabiksen haitallisuutta on joissain yhteyksissä -oikeutetusti - perusteltu muun muassa sillä, että sen käytön vaikutukset jatkuisivat vielä jälkeenpäinkin siksi, että THC varastoituisi elimistön rasvasoluihin. THC hajoaa elimistössä aineenvaihdunnan (metabolia) tuloksena metaboliiteiksi, jotka varastoituvat rasvasoluihin ja poistuvat hitaasti. THC:ta on muutaman tunnin kuluttua elimistössä vielä suuria määriä, niin paljon, että se vaikutaa vielä huomattavasti.

Virtsakokeissa etsitäänkin juuri metaboliitteja, eikä itse THC:tä. Se, että näyte on positiivinen tarkoittaa sitä, että positiivisen näytteen antaja on "pilvessä", ja sitä, että hän on käyttänyt kannabistuotteita noin 30 päivän sisällä.

Toisaalta, sen käyttäminen on huomattavasti vaarallisempaa kuin tupakointi, sillä kannabiksessa on paljon enempi syöpää aiheuttavia aineita. Tämä lisää keuhkosyövän riskiä merkittävästi. Sitäpaitsi, kannabistahan ei tarvitse polttaa, vaan sitä voi myös syödä - sen kun liuottaa lämpimään rasvaan ja lisää leivonnaisiinsa ,mikä taas lisää maha syövän riskin huippuunsa.

Kannabiksesta vääristettyä totuutta levittää diilereiden sivu(älkää vain uskoko sitä sontaa):

http://www.sky.org

En nyt käy tässä yhteydessä analysoimaan muiden päihteiden "turvallisuutta", sillä tästä sepustuksesta tulisi moisessa tapauksessa nälkävuoden mittainen. Sanottakoon vain kaikille, että elämä on parasta huumetta,ja että se ,ELÄMÄ, ainakin on turvallista huumetta.
12524
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Elämä on parasta huumetta ja paskat..viina ja tupakka on!!

Äänestä
  • Miltähän viina ja tupakka maistuvat ilman elämää? Hmmm?

    Valttavanaisi olivat
    a) Elämä
    tai
    b) Viina ja tupakka

    Valitsit vaihtoehdon b). Arkkuusi kaadetan pullo kossua ja heitetään kartonki palavaa tupakkaa.

    Äänestä

Oli mielipide mikä hyvänsä, ei ainakaan minulta saa arvostusta toisten nimimerkkien käyttämisellä ja heidän juttujensa vääristelyllä.

Mikset kirjoittanut itse?

Äänestä
  • Ei sinun arvostustasi kukaan kaipaakkaan.

    Äänestä

  • Pöpö kirjoitti:

    Ei sinun arvostustasi kukaan kaipaakkaan.

    Sana "kaipaakaan" kirjoitetaan muuten yhdellä k:lla.

    Äänestä

  • Ajatus kirjoitti:

    Sana "kaipaakaan" kirjoitetaan muuten yhdellä k:lla.

    Kyllä se tollo muuten kirjoitetaan kahdella k:lla.

    Äänestä

  • Kyllä kirjoitti:

    Kyllä se tollo muuten kirjoitetaan kahdella k:lla.

    Se muuten kirjoitetaan yhdellä...

    Äänestä

  • Kyllä kirjoitti:

    Kyllä se tollo muuten kirjoitetaan kahdella k:lla.

    Eikö tullut oltua äidinkielentunneilla mukana? :-) Voithan soittaa vaikka Kielitoimistoon ja kysyä, puh. (09) 701 4991.

    Äänestä

Vaikeaa on tuota paskaa uskoa kun et
perustele millään...
Etsi kunnon todisteita argumenttiesi
jatkeeksi niin sitten vasta tuosta kirjoituksestasi on johonkin.

Äänestä

Kyllä jämpti on näin. Kaikki huumeet ovat vaarallisia, ei auta vääristellä totuutta. Elämä todella on parasta huumetta kun sen kokee täysin raittiina. Elämästä pitää tehdä juuri niin helppoa ja ihanaa kuin haluaa. Jos haluaa sen olevan yhtä helvettiä niin antaa palaa vaan, kokeilkaa kaikkia mahdollisia mömmöjä ja me kunnolliset veronmaksajat maksetaan sitten teidän hoidosta kun makaatte vihanneksina laitoksissa.

Äänestä

Katsopas vain!

Joku osaa näemmä copy-paste-toimintoa hyväksikäyttäen ottaa eteensä kirjoittamani kirjoituksen ja muutella sen mieleisekseen. Todella nohevaa. Kukapa pystyisi vastaavaan?

Osaapa tämä joku vielä käyttää nimimerkkiänikin.

Kukahan tämä "Pöpö" on?

Onkohan hänellä omaa identiteettiä?

Äänestä

Taidan olla varsinainen kemisti, mutta mottoni on:

se mikä lääkkeillä tulee se niillä lähteköön.
Aina on löytynyt toinen aine toisen haittavaikutuksia korjaamaan. Pirilaskutkin selvittää kuin skimboilla menis.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pöpö kirjoitti:

Päihteistä tiedetään kaikenlaista. Viralliset tahot Suomessa tietävät, että kaikki päihteet, jotka ovat tällä hetkellä laittomia, ovat haitallisempia käyttäjilleen kuin lailliset päihteet. Väite on täyttä totta.

Viittaan hasiksen haitallisuuteen, joten siitä aloitettakoon. Hasis ja muut kannabistuotteet perustavat tehonsa THC:hen, joka vaikuttaa keskushermostoon kuten vaikuttaa ja seurauksena on ja huonoja kokemuksia ja tosi huonoja ja vähän kaikkea siltä väliltä. Vaikutukset eivät vaihtele eri henkilöillä, kuten muidenkaan aineiden kyseessä ollessa. Kenellekkään ne eivät sovi.

Kannabiksen haitallisuutta on joissain yhteyksissä -oikeutetusti - perusteltu muun muassa sillä, että sen käytön vaikutukset jatkuisivat vielä jälkeenpäinkin siksi, että THC varastoituisi elimistön rasvasoluihin. THC hajoaa elimistössä aineenvaihdunnan (metabolia) tuloksena metaboliiteiksi, jotka varastoituvat rasvasoluihin ja poistuvat hitaasti. THC:ta on muutaman tunnin kuluttua elimistössä vielä suuria määriä, niin paljon, että se vaikutaa vielä huomattavasti.

Virtsakokeissa etsitäänkin juuri metaboliitteja, eikä itse THC:tä. Se, että näyte on positiivinen tarkoittaa sitä, että positiivisen näytteen antaja on "pilvessä", ja sitä, että hän on käyttänyt kannabistuotteita noin 30 päivän sisällä.

Toisaalta, sen käyttäminen on huomattavasti vaarallisempaa kuin tupakointi, sillä kannabiksessa on paljon enempi syöpää aiheuttavia aineita. Tämä lisää keuhkosyövän riskiä merkittävästi. Sitäpaitsi, kannabistahan ei tarvitse polttaa, vaan sitä voi myös syödä - sen kun liuottaa lämpimään rasvaan ja lisää leivonnaisiinsa ,mikä taas lisää maha syövän riskin huippuunsa.

Kannabiksesta vääristettyä totuutta levittää diilereiden sivu(älkää vain uskoko sitä sontaa):

http://www.sky.org

En nyt käy tässä yhteydessä analysoimaan muiden päihteiden "turvallisuutta", sillä tästä sepustuksesta tulisi moisessa tapauksessa nälkävuoden mittainen. Sanottakoon vain kaikille, että elämä on parasta huumetta,ja että se ,ELÄMÄ, ainakin on turvallista huumetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu