olen kärsinyt masennuksesta jo kohta 2vuotta..vuoden se on ollut sitä että aina herätessäni olisin halunnut nukahtaa uudelleen..itken milloin mistäkin pienestä syystä ja ilman syytä ja siksi että kaikki menee niin huonosti..olen 17vuotias ja vanhempieni kanssa on ollut koko murrosiän vaikauksia,no kyllähän kaikilla mutta tuskinpa normaalissa perheessä hyvin koulussa menestyvä tyttö(silloin tällöin juon,n.1kerran/kk,en polta,puhumattakaan huumeiden käytöstä)saa kuulla isältään olevansa huora ja muutenkin turha tapaus..isä huutaa...aina..joskus harvemmin joskus useammin..äiti on melko etäinen mutta ei huuda,eikä hauku..
vuosi sitten sain nostettua päätäni masennuksesta,löysin enkelin..tai no tämä enkeli löysi minut,nykyään entinen jätkäkaverini. olemme samanlaisia ja meillä on ollut yhtä vaikeaa kotona.. hän auttoi minua ylöspäin..kunnes vajosin taas..niin syvälle että hän sai enää pidettyä pääni pinnalla..syy elää..vaikkei elämällä mtn.sisältöä enää tuntunut olevan.. nyt häntä ei enää ole,tavallaan on muttei kuitenkaan.. ja nyt vajoan taas..pääni ei vaan pysy pinnalla..
ja olenkin päättänyt että koska minulla ei läheisiä ystäviä ole muita kuin entiseni(ja hänellä on omat ystävänsä ja läheisensä)ja hänkin pärjää ilman minua,haluan päästä pois. haluaisin tehdä sen lääkkeillä,mutta epäilen ettei niitä ole tarpeeksi,unilääkepaketista(punainen kolmio paketin kyljessä,annostus ½ tablettia vuorokaudessa) 15-20tablettia,vai onko? en halua joutua kärsimään ja haluaisin asian varmistaa..toinen vaihtoehto on junan alle..mutta haluaisin kuolla tutussa rakkaassa paikassa. ja nyt,en halua saarnoja siitä miten elämä kyllä jatkuu ja hakeudu hoitoon.. kertokaa jotain mikä oikeasti auttaa,elämää arvostetaan liikaa.. ja eihän loppujen lopuksi kuolema ole surullinen asia,se tapahtuisi ennemmin tai myöhemmin..
vuosi sitten sain nostettua päätäni masennuksesta,löysin enkelin..tai no tämä enkeli löysi minut,nykyään entinen jätkäkaverini. olemme samanlaisia ja meillä on ollut yhtä vaikeaa kotona.. hän auttoi minua ylöspäin..kunnes vajosin taas..niin syvälle että hän sai enää pidettyä pääni pinnalla..syy elää..vaikkei elämällä mtn.sisältöä enää tuntunut olevan.. nyt häntä ei enää ole,tavallaan on muttei kuitenkaan.. ja nyt vajoan taas..pääni ei vaan pysy pinnalla..
ja olenkin päättänyt että koska minulla ei läheisiä ystäviä ole muita kuin entiseni(ja hänellä on omat ystävänsä ja läheisensä)ja hänkin pärjää ilman minua,haluan päästä pois. haluaisin tehdä sen lääkkeillä,mutta epäilen ettei niitä ole tarpeeksi,unilääkepaketista(punainen kolmio paketin kyljessä,annostus ½ tablettia vuorokaudessa) 15-20tablettia,vai onko? en halua joutua kärsimään ja haluaisin asian varmistaa..toinen vaihtoehto on junan alle..mutta haluaisin kuolla tutussa rakkaassa paikassa. ja nyt,en halua saarnoja siitä miten elämä kyllä jatkuu ja hakeudu hoitoon.. kertokaa jotain mikä oikeasti auttaa,elämää arvostetaan liikaa.. ja eihän loppujen lopuksi kuolema ole surullinen asia,se tapahtuisi ennemmin tai myöhemmin..
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olen ollut masentunut...en edes tiedä kuinka kauan, saan hyviä numeroita enkä käytä päihtetä ja saan kuulla isältäni että olen vastuuntunnoton, laiska ja että minusta ei ikinä tule mitään ja äiti on juoppo. Salassa viiltelen itseäni ja en syö mitään mutta silti on paha olla. Tapasin sinun lailla miehen, joka ei luullaksen halunnut mitään muuta kun nussia minua ja heittää sitten pois..Okei tuo tuskin parantaa oloasi :)))
Mutta yritä jaksaa, elämä vielä edessä, tosin minulla ei ainakaan ole mitään siellä enkä halua kuullostaa kristityltä tai siltä että välittäisin sinusta, muttakun meitä on kerran kaksi niin sanon vain tämän:
Sinä itse teet oman elämäsi, älä möhlää sitä KAIKKI VOI VIELÄ OLLA EDESSÄ! Etkä välttämättä ole epäonnistunut rähmäkäpälä vaan ihminen.
Saatana ei tunne armoa, en tunne minäkään sillä minussa asuu Saatana.
Et tarvitse pelastusta Saatana ei tunne armoa kirjota minulle:
[email protected]
;) En ole Saatananpalvia, mutta itseppähän sitä apua pyysit.
Tuskinpa sinä tänne pallolle synnyit vain elääksesi
17v!
Jos koet elämäsi olevan tällähetkellä umpikujassa, ei se tarkoita sitä, että jatko olisi samanlainen.
Jos koet kotona asumisen mahdottomaksi,kannattaisi ehkä alkaa suunnittelemaan muuttoa pois sieltä.
Vuoden kuluttua sinulla on ainakin lain mukaan oikeus asua muualla.
Jos ajatus tuntuu sinusta oikeansuuntaiselle,
mene rohkeasti perusturvavirastoon ja kerro siellä
tilanteestasi.
Sinulle on annettu elämä jotakin tarkoitusta varten: kyllä tämä kannattaa katsoa loppuun asti.
Voithan ehkä ottaa mahdollisen muuttosi puheeksi äitisi kanssa. Ehkä se ajatus herättää isäsikin
hereille.
Tuskinpa äitisikään todella tietää, miten ahdistunut olet juuri nyt.Minusta sinun pitäisi avautua hänelle- jos se suinkin on mahdollista.
Kirjoituksestasi kyllä henki se, että tarvit
juuri nyt toisen ihmisen tukea.
Toisen ihmisen tuella pääset mustimman kauden ohi.
Jos et käy jo nyt terapiassa, olisi oikea aika saada apua sieltä.
Jos haluat kirjoittaa minulle,voit laittaa osoitteesi.Olen yli nelikymppinen nainen.
Itselläni on useampia mt-ongelmista kärsiviä
sukulaisia ja parhaimmalla ystävälläni on skitsofrenia.
En ole itse hoitoalalla, enkä masennuksen ammattilainen.
Mutta voisin vaihtaa ajatuksia kanssasi, jos
itse vain tahdot niin!
yrityksestäsi auttaa..ehkä se vähän auttoikin,vaikka et tunne minua voisit kuunnella. ei kovin monikaan jaksaisi,luulisin ainakin..
ja muuttaisinhan minä..heti jos vain olisi rahaa.. mutta ei ole yhtään..eivätkä vanhemmat annna/lainaa. kelalta en saa mtn.
skitsofreniasta puheenollen..epäilen että isälläni voisi olla se..lievä ainakin..hänen äidillään oli skitsofrenia,todella paha sellainen,äiti on kertonut..oli sairaala hoidossakin..
miten paha ystävälläsi se on?jos vaan saa kysyä..
ja vielä minusta,en tiedä mistä johtuu..mutta ajatus siitä että pääsen täältä pois heit kun vain haluan,tuo turvallisuuden tunnetta..siellä jossain on parempi paikka jos ei vaan kestä.. oudolta saattaa kuulostaa mutta se lohduttaa minua.
Ystäväni on ollut eläkkeellä jo vuosikymmeniä.
Takana hänellä oli traumaattinen lapsuus
yksinhuoltaja-äitinsä kanssa. Myöhemmin tuli
myös lisänä lastenkoti ja sijoitusperhe.
Sijoitusperheen henkinen ilmapiiri oli kuitenkin
huono: ei rakkautta.
Hänen oma äitinsä oli skitsofrenikko, joka päätyi lopulta itsemurhaan.
Elikä rankkoja elämänkokemuksia on paljon
täällä Suomessakin.
Ystäväni ei ole koskaan silti ajatellut päättää
päiviään. Lääkearsenaalia olisi kyllä ollut,
vaikka pienen kylän itsemurhatarpeisiin...
Niin, alttius sairastua on todellakin suurempi,
jos lähisukulaisella on ollut skitsofrenia.
Myös jonkinlainen persoonallisuushäiriö, Aleksitymiakin voi tulla kysymykseen isäsi kohdalla.
Äitisi ilmeisestikkin on liian "pehmeä" tai pelokas puolustamaan sinua mitenkään.
Isäsi lapsuus on saattanut olla aika repaleinen.
Ei sitten osaa sen vuoksi ehkä itse olla tasapainoinen ihminen.
Saattaa olla, että teidän perheessä isäsi
kaipaisi sitä hoitoa.
Jos asut isommalla paikkakunnalla, kannattaisi
hakeutua johonkin vertaistukiryhmän toimintaan
mukaan.
Ainakin se, ettei ole ongelmansa kanssa yksin, saattaa jo auttaa.
On tärkeää huomata se tärkeä tosiseikka, että itsessä ei välttämättä ole mitään vikaa.
Jos joka päivä kuulee esim. miten huono ihminen on, itsetuntohan sellaisesta menee.
Masennus ja paha olo seuraavat sitten perässä.
Vaikka sisimmässään tietäisikin olevansa hyvä
ja arvokas ihminen.
Isäsi on ilmeisesti sisältään rikki ja purkaa
omaa huonoa oloaan toisten niskaan.
Jos olosi on todella sietämätön kotiolojen vuoksi,
voisit tietysti anoa väliaikaista sijoitusta
toiseen perheeseen.
Muista, että et tule muutenkaan asumaan kotonasi
ikuisesti.
Kun muutat pois, on elämäntilanteesi jo ihan toinen.
Uusi ihminen ja rakkaus on saattanut astua elämääsi.
Minä uskon siihen, että jokaisella ihmisellä on
"se oikea", joka on tarkoitus tavata tässä
elämässä.
Sinunkaan ei kannata jättää katsomatta, kuka se on sinun kohdallasi!
Elämässä on paljon myös ihania asioita, joita et ole viellä ehtinyt kokea.
Muista, että on paljon muitakin, joilla kotiasiat
ovat rempallaan.
Omalta kohdaltani voin kertoa, että minulla oli
mt-ongelmainen äiti, juopotteleva isä ja riitainen
kotielämä.Rakkautta ei ollut, eikä osoitettu.
Sisarellani on myöskin mt- ongelmia, ollut hoidossa useampaan otteeseen.
Minua ainakin on pidellyt pinnalla rakkauden etsintä. Ja löysinhän minäkin sen ihmisen, jonka kanssa olen onnellinen.
Ja sinäkin löydät,annat itsellesi mahdollisuuden
toivoon.
Ilman toivoa olisin minäkin nostanut käteni pystyyn ja alkanut odottaa kuolemaa.
Nyt elän ihan taspainoista elämää ja lapsuus
tuntuu vain epämielyttävältä unelta.
Rakkauden löytyminen minun kohdallani lääkitsi
lapsuuden haavoja ja muutti elämäni.
Ei niin hyvää asiaa kannata jättää katsomatta!
on aika arveluttavia, koska voit jäädä kuitenkin henkiin ja vammautua. silloin olet niinkuin kasvi jolla on tunteet. junan alle hypätessä tulee aika ilkeetä jälkeä ja junan isku tuntuu varmaan kipeältä. mikset ota hidasta keinoa tappaa itseäsi. elämä kuitenkin tappaa lopulta. sitten siinä on vielä se yllätysmomentti, joten on yksi huoli vähemmän
elämä vaan tahtoo joskus tappaa liian hitaasti..
Silloin en tiennyt vielä että kuolema väistää ihmistä,
joka ikävöi kuolemaa, ja että kuolema tavoittelee vain sellaista,
jonka sydän on kiinni elämässä.
kaunista, mutta paskaa. paskakin on siis kaunista.
johtopäätös: elämä on kaunista.
Et kertonut, onko isälläsi A-ongelmaa.
Jos näin on, kehoittaisin menemään mukaan Alanon-
ryhmään.Siitä nyt varmasti oletkin jo kuullut.
Sehän on alkoholiongelmaisten läheisille perustettu ryhmä.
Kaikkein tärkeintä on se, ettet ole yksin asioittesi kanssa.Vuorovaikutus muitten ihmisten kanssa on tässä vaiheessa hyvin tärkeää.
Otappa siis yhteyksiä ihmisiin.
Yksinolo ruokkii masennusta lisää.
Jos et jaksa itse, pyydä sukulaista tai kaveria
kylään, jos vain voit!
Hei... älä luovuta!! Minäkään en luovuttanut, vaikka vaikeaa oli. Siis vielä vuosi sitten olin niin sairas, etten tiennyt miten eteenpäin.
Olin väsynyt kaikkeen!!
Nyt olo on parempi ja paranee kaiken aikaa.
Mikä siis auttoi??
Sain rohkeutta soittaa mielenterveystoimistoon, jonne sain ajan heti. Siellä oli hoitaja, joka osasi auttaa akuutisti ja lääkärit, joiden hoitoon pääsin.
Kävin myös akupunktiossa, josta oli suuri apu, myös vyöhyketerapia auttoi rentoutumaan, hierontakin teki hyvää. Siis pelkkä ihmisen läsnäolo, kosketus ja puhuminen auttoi pahaan olooni. Yksin tuskin olisin jaksanut.
Jotenkin tuntuu, että juuri nämä vieraat, ammattilaiset olivat oikeita ihmisiä kuuntelemaan minua. Tuttavilleni en halunnut vaivojani valittaa.
Kyllä sinäkin selviät!! Älä anna periksi!!
Tekstisi perusteella sinusta saa kiltin ihmisen kuvan... kilteillä ihmisillä on aina hiukan vaikeampaa kuin muilla. Älä kuitenkaan siedä kaikkea mitä eteesi kannetaan, älä suostu isäsi komenteluun ja haukkuihin... Puhu asioista esim. mielenterveystoimistosta, niin saat rohkeutta etsiä itsellesi paremman paikan, oman kodin, jossa ei tarvitse haukkuja kuunnella.
Ystävän puutteessa hankin itselleni kissan ja tämä karvainen otus on antanut minulle iloa ja ystävyyttää niin paljon, että sinnittelen elämässä hänen takiaan vaikka väkisin... Oikeasti nyt elämä on OK!!