Heli ja Helin syöpä, valitettavasti se karma iskee joskus takaisin. Pitäis omana tietonaan, pitääkö olla niin julkisuudenkipeä että levittää kaikki asiansa someen ja mediaan.
No joopa joo
Anonyymi
1353436
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 135
Vanhimmat
Kohta se Karma iskee sinuun ja kovaa.
Eipä ole näkynyt, ja jos on tullakseen olen selviytyjä. Toisin kun ihrapossu joka kitisee kaikesta.
Saas nähdä alkaako samanlainen haukkuminen kuin mitä Janita sai osakseen vai onko Heli parempi julkkis jota paapotaan voi voi voi 💕💕💕
Toivottavasti karma iskee aloittajaan ja lujaa.
Eipä oo näkyny jos tulee niin tulkoon en kitise joka asiasta niinkuin ihrapossu
Olen nyt vuoden verran ihmetellyt tätä Suomi24-palstaa ja sitten googlannut vanhempia kirjoituksia. Suuri ihmetys että mikä tässä on ideana, kun annetaan muutamaa ihmistä haukkua törkeästi lähes kellon ympäri ja vuosikausia, kuten vanhoja kirjoituksia googlatessa näkee. Jopa kunnianloukkauksia on solkenaa muutaman ihmisen kohdalla.
Nyt kun näin tämän aloituksen ja jonkun viittauksen, että täällä on vuosikaudet haukuttu jotain syöpään sairastunutta niin.... Täytyy sanoa että olen tyrmistynyt että nettikiusaaminen mahdollistetaan mitä suuremmassa määrin. Jopa siis sairastuneiden ihmisten kohdalla. Ei voi tajuta.
Ois ehkä ollu parempi olla hiljaa sairautestaan.
Ihan samaa ihmetystä heränny et saa lärvii ja haukkuu. Ei poisteta ja vanhoja juttuja yllä pidetään. Ja sit poistellaan ihan ok viestejä. En ymmärrä ei ehkä kiinnosta muu kuin julkkisten haukkuminen. Mutta se on totta Jos Heli ois ollu kertomatta ja ei ois näkyny huutokaupassa olis alkanu juorut!!. Et sama kumminpäin.
Onko pakko ilmoittaa kaikki lehdessä ?Saahan siitä muutaman euron ,ahne kun on ,ei kaikkia kiinnosta noiden huijareiden elämä.
Saahan sitä ihmetellä tämä seinä on ihan jokaisen mielipiteille avoin.Ja sitäpaitsi onko pakko tuoda julki kaikki omat asiansa,kas kun ei ilmoita milloin pääsi pieru.Mutta kun on kova tarve rahalle ja julkisuudessa olemisessa,niin noin siinä sitte käy.Joku tykkää ja toinen ei .
Et ymmärrä vakavasti sairastavaa ihmistä lainkaan. Tilanteen jakaminen on hyvä asia. Onnea sulle jos säästyt vakavalta sairaudelta!
t. Syöpää sairastava.
Ei ne ole mitään rikollisia , ihan rehellistä työtä tekevät, Heli ilmoitti sen sairautensa sen takii, kun on rairauslomalla, ja pois huutokauppajaksoista, olishan ihmiset ihmetelleet, et missä Heli, ja siitähän olis juorut lähteneet liikkeelle.
Yrittäjyydestä sinä et tiedä yhtikäs mitään, mutta pakko aukoa päätään vaikka ei mistään mitään ymmärrä.
Mitä huijareita he ovat? Työtään tekeviä kansalaisia. Jos et ymmärrä yrittäjän työstä mitään, niin ei sitä tyhmyyttään tarvitsisi tulla tänne näyttämään.
Entäpä, jos Heli ei olisi ilmoittanut syytä poisolostaan, niin sitten nämä sairaat olisivat heti kehittäneet eroa, riitoja ym. pariskunnan välille. Sitä olisi tullut jos millaista harhaluuloa tuutin täydeltä.
Sairaitahan nämä haukkujat seiskan lukijat ovatkin.
Eivät ole huijareita.eihän sullakaan resupekka olisi mitään lukemista jos julkkikset olisivat hiljaa.
Tsempit sulle ja Helille.
Näin
Mitäpä luulet onko parempi kertoa itse vai antaa kaltaistesi untamoiden jauhaa ties mitä paikkansa pitämätöntä sontaa esimerkiksi täällä? 🤦🏻♀️ Ne hoidot, kun tulee melko väistämättä näkymään ulkonäössä!
Rahan ahne,ei voi muuta sanoa
Lehtiin vain kaikki ja rahat pois.
Kyllä ärsyttää koko pariskunta.
Nythän se on ilmoitettu.Olisi jatkossa hiljaa.Ketä kiinnostaa joku Hirvaskankaan emäntä ?
Samaa mieltä.Haistoi rahan.EVVK.
Olet niin oikeassa. Tämä on puistattava, että joitain ihmisiä saa solvata ja solvaajina samat ihmiset päivästä toiseen. Tähän tulisi kyllä puuttua ylläpidon ja poliisien.
Näyttää kiinnostavan sinuakin.
Onko siitä pakko huudella sosiaalisessa mediassa, mutta tyrkky kun on.
Suurinta osaa ei kiinnosta
No voi helvetin yksinkertaisuus
Siis sen takia että on pois huutari jaksoista, kuka sitä paska ohjelmaa edes katsoo tyhmä pitää olla jos kiinnostaa typerät vitsit ja ihrapossun keikistely.
Sitä ne todella on, ihme kun noitten annetaan täälläkin mellastaa jatkuvasti.
Mm. sinua kiinnosta ja ihan valehteluun asti alennut. Ei varmaan pieneen mieleesi mahdu, että Heli ei ole rahanahneudessaan asiaa kertonut. Kaikki eivät ole niinkuin sinä, kateellisia, rahanahneita ja päästään sekoja.
Monet katsoo ja pitävät ohjelmasta. Sinulle se onkin varmaan liian vaikeatajuinen ja tukehtuisit kateudesta, kun he saavat joskus paljon rahaa :D
Ihmettelen myös haukkumista ja jos koskee sairastumista sitä ei kukaan voi valita. Ihmisten ilkeydellä ole mitään rajaa on haukkujilla niin katkeruus ja huono olo.
Toiset huutokauppiaat toimivat toisin hakevat myytävät tavarat ja myynnin jälkeen tilittävät voiton palsanmäen tyyli on huijaus ostaa mukamas halvalla sitten kehuu voitoillaan ihmiset menee halpaan. On näkyy että ainakin ruokaan on riittävästi rahaa muistttavat molemmat syöttöporsasta
Kyllä huijaavat myynnin jälkeen pitäis voitto tilittää asiakkaalle mutta omaan taskuun voitot menee. Hämeessa huutokauppias tilittää voitot myynnin jälkeen. Eli ovat huijareita palsanmäet
Suomi 24 keskustelut ovat suurimmaksi osaksi tunnevammaisten kirjoituksia,ei terveet ihmiset kirjoita kaikkea sontaa ihmisistä,siis ihmisvihaajien palsta.
Samaa mieltä,voi kirjoittaja sinullakin voi olla syöpä,etkä tiedä,ku sitten vasta ku lääkäri sanoo,mitään ei tehtävissä,hymyilyttääkö?
Kiinnostaa enemmän kuin implantti tissejä ja paljasta persettä esittelevät selfieitä ottavat naiset.
Heli kertoi Seiskassa, että jos olisi jättänyt kertomatta, niin silloin olisi tullut vääriä puheita siitä miksi häntä ei näy julkisuudessa eli huutokappajutuissa mukana.
Täysin ymmärrettä asia.
Jaettu suru on pienempi suru! Voimia Helille ja Akille, pidetään peukkua, että hoidot tepsii! 👍
Tuo on kyllä niiden omaa pohdintaa, tällä verukkeella saivat naamaa viikoiksi lehtiin. Ihmiset joita yleensä kiinnosta vanhojen romujen ylihintainen kauppaaminen, olis saaneet jotain muuta kautta tarvitsemansa tiedon. Ssäälipisteiden kerjuuta, lisämainosta typerälle ohjelmalle.
Ei kyllä kaikee tarvitse kertoilla tuskin ilmaseksi antavat lehtille juttuja.
Ei ihan ltalehtien etusivuille. Mutta se on heijän toive vissiin...
Ääliö, ei niitä mitään kaupata, vaan asiakkaat huutaa niitä tavaroita ja näin määräävät sen hinnan , ei Heli ja Aki niitä hinnottele, et sinä ymmärrä kyllä mistään mitään.
Ai kamala, jos on vaikka saanut rahaa, sitä on kadehdittava nyt viikkokausia.
En ymmärrä, mistä noita noin tyhmiä sikiää jatkuvasti. Suunnaton on kateus toisia kohtaan.
Tiedätkö ettei ole pakko huutaa ,eikä myydä.
Mun veli sairastu verisyöpään, mikään ei ole niin tuskallista,kun seurata sen kamppailua syöpään vastaan .Veli hävisi sen 24vuotiaana.
Juurikin näin.Että on rasittavia ihmisiä.
Kauheeta, onkohan ne saaneet rahaa, voi tuota kateuden määrää.
Täällä kirjoittelee henkilö joka ei hyväksy ollenkaan jos joku henkilö saa julkisuuttaa jotain kautta. Löytyiskö tästä kateellisesta henkilöstä mitään mistä hän saisi julkisuutta myöskin. Rauhoittaisiko se tätä henkilöä sitten kun itsekin pääsisi valokeilaan ja vaikka Seiskan sivuille.
Henkilöt.
Se, tai ne ovat katkeria ja kateita , kun itsellä ei ole mitään ja järkikin on hukassa, eivätkä ole koskaan mitään yrittäneet, odotetaan vaan , että joku muu tekee ja hoitaa, laiskoja luusereita.
Seiskaan vaan.
Niin juuri. Paskasakkia.
Onko 50 tonnin vuositulot laiskuutta?? Taidat nyt puhua itsestäsi.
Mulla menee hyvin entäs sulla??
Ei vähempää vois kiinnostaa ohjelma eikä myöskään hillittömästi lihonnut ihrapossu.
Ei käy kateeksi mutta vois pitää omana tietonaan kaikki nää selitykset.
Varmaan on niin seko, että saattaa joku päivä ollakin kylähullun nimikkeellä seiskan jutussa.
Sulla tuskin on mitään sossuntuloja lukuunottamatta. Ei näy hyvin menevän, nuo tekstisi jo osoittavat sen ja matalan älykkyystasosi.
On tosi katkera ihminen, joka haukkuu outojen ihmisten ulkonäköä, ei taida pyyhkiä oikein hyvin itsellä. Kukaan ei ole niin hullu, että ottaisi tuollaisen töihin, ihan turha valehdella 50 tonnin tuloja, höpö, höpö. Taitaa itse olla Kelan vakioasiakas, eikä saanut tarpeeksi ja sahti on loppu, onneksi on noita mielialalääkkeitä. Napsi niitä ja yritä levätä.
Heli kertoi, että antoi haastattelun ainoastaan Seiskalle. Iltapäivälehdet ovat sitten kopioineet tiedon Seiskasta. Se ei ole Helin syytä.
Jättäkää nyt ilkeät kommentit kirjoittamatta!
Nälnköhän on. Vai vain tälle seiskalle oskokoon ken uskoo..
Ei ne jätä. Ne elää seikalle että saavat sitten haukkua vuorotellen jokaista.
Kopioineet Ha HAAAAA kaikkea sinäkin uskot.
Miksi ne antais SAMAN lausunnon erikseen joka perkeleen maakuntalehteen? Eihän lehdet edes maksa mitään päätähuimaavia korvauksia julkkiksille. JOS olet seiskaa lukenut koskaan niin huomannet että suurinosa kuvista ja jutuista on tehty salaa. Vittu mistä näitä vajakkeja taukkeja elämänkoululaisia sikiää tälle sivustolle
Palsanmäen pariskunnan haastatteluita ei ole kenenkään pakko lukea, jos ei pidä heistä.
Minä ainakin luen, enkä ärsyynny niistä yhtään.
Te ilkeät ihmiset, ettekö osa lukea oikein iltapäivälehtiä. Siellä nimen omaan korostetaan sitä, kuinka ovat ottaneet tiedon Helin sairastummisesta Seiskasta.
Lukekaa ja puhukaa sitten!
Toivon voimaa Helille taistella tautia vastaan.
Tottakai hän kertoi julkisuuteen, koska on muutenkin julkisuudessa oleva ihminen.
Aivan niinkuin oli itse sanonut, että jos ei olisi kertonut, olisi juoruilut alkaneet, kun näköjään tällaisia aloittajan tapaisia pahantahtoisia ihmisiä on.
En lue Seiskaa on tärkeämpiä asioita menossa tässä maailmassa,kuin huutokaupan pitäjien elämä.Sitäpaitsi syöpää vastaan ei taistella ,tiedän sen omasta kokemuksesta.
Kyllä, toivottavasti kaikki menee hyvin.
Hiljattain vaimonsa menettänyt tv uutisankkuri Tommi Fränti kirjoitti että syöpä ei ole taistelua, hän perusteli sen hyvin. Lähinnä kai pointtina ettei siihen aina voi vaikuttaa.
Ehkä parempi olisi toivottaa jaksamista ja voimia.
Lukutaito ja lukemisen ymmärtäminen on noilta myös hukassa, kuten kaikki muukin.
Paljon tärkeämpää on tietenkin päivystää täällä, pääset sitten oikein kommentoimaan. Ei kiinnosta-kommentti siihen perään, jotenkin vaikea uskoa.
Kas kun ei kiinnosta ihran sairaudet. täällä saa jokainen kommentoida vapaasti sen sijaan sinun ei ole pakko tulla tänne kommentoimaan jos tulee noin iholle.
Esimerkiksi Ukrainan sotakin on tärkeämpi kun IHRAN sairaus. Mutta sinähän ilmeisesti elät pää pusikossa jos et ole sattunut huomaamaan maailman tapahtumia.
Etkö ole huomannut, että lukutaito ja lukemisenymmärtäminen ovat erittäin heikolla tasolla noilla "koulukiusaajilla".
Mikset sitte painu sinne ukrainaan sotimaan? Ei taideta huolia EDES sinne?
Kaikki olisi kyllä ihmetellyt miksi Heli ei ole ohjelmassa ja sitten olisi pohdittu että onko avioero vai mikä ..että eikös ole parempi kun kertoi siitä ede yhteen lehteen.
Minä olen menettänyt 5 omaista syövälle,en kyllä ymmärrä ihmisten ilkeitä kirjotuksia,kai ne sitten ymmärtää kun se tulee omalle kohdalle.
No voi voi, elämä on.
Sulle voi voi ,elämä on .Sinä olet ihminen ilman tunteita.Kylmä ihminen .
Vaikka tämä tyhmä kommentti ei minulle ollut tarkoitettu, niin ihmettelen jos ihmiset ei tajua, että kuolema on osa elämää, harhoissa elät.
Ne luulee olevansa kuolemattomia nuo juoruhyypiöt.
Pärjää pidemmälle kun ikuinen tunteilija.
Niin seiskalta saatiin rahaa eli piti ilmoittaa? Toivon todellakin että ko. ihminen parantuu ja selviää sairaudestaan.
Minua inhottaa nuo karma ym. kommentit, vaikka itse ko.ohjelmaa valitettavasti inhoan.
Oma äitini kuoli ko. syöpään 49v. ja onneksi nuo hoidotkin ovat parantuneet tässä vuosien saatossa,
Taitaa olla niin ,että meistä melkein jokainen ,on menettänyt jonkun omaisen syövälle, se on nykyään niin yleinen tauti.
Voi hyvä tavaton tuota ihmisten kateutta rahasta. Ihan sama vaikka olisivatkin saaneet rahaa Seiskalta. Tuskin summa on ollut sellainen, että kenenkään ei kannatta ryhtyä repimään sen vuoksi pelihousujaan.
Voi helkkari näitä mielipiteitä täällä lopettakaa. Katkerat🤔👎.
En ole katkera enkä kateellinen sairaudestaan, ihmettelen vaan rva Palsaksen huomionkipeyttä. Ei saanut läheisiltä tarpeeksi myötätuntoa niin medialle lällätti henkilökohtaisen tiedon.
Olet todella tyhmä.
Et tietenkää RAKAS, ole katkera etkä kateellinen, olet vaan niin wit.. TYHMÄ.
Mistä näitä tyhmiä sikiää,kateus saa näköjään ihmisen luonteen esille.
Jos Heli ei olisi kertonut syytä poissaoloonsa julkisuudesta (Huutokauppa-ohjelma), niin samaiset koiranleuat, jotka nytkin arvostelevat häntä, olisivat aloittaneet parjauskamppanjan häntä vastaan. Olisivat keksineet omasta päästään ties mitä kertomuksia poissaolon syyksi.
Niin kyllä täälä on kirjottajia jotka eivät ole kuin paskan jauhajia.jotka voi sivuttaa he on mitä ovat. VOIMIA HELILLE oot Suomessa ja saat hyvää hoitoa.
Huutokauppaa ei oo pakko kattoo ja myydä keisarille tavaroitaan. Ja eiköhän oo ihan vapahehtosta. Jos oltais itte kauppuaita niin tappiollako tehtäis.????. Älkää kattoko jos ärsyttää.
Ne on nuo katkerat ja kaunaiset ihmiset jotka ei ole elämässään koskaan oikeen kunnolla työtä tehneet, sitte kadehditaan jo toisen sairauksetkin, ihme tyyppejä.
Mutta pakko noitten kateellisten on kommentoida joka asiaan
Mit voitetaan kun haukutaan mollataan lärvitään. Omaa pahaa oloa puretaan. Mut jos sairaus iskee omaan nilkkaan niin?????. 7
Hyvä kun kertoi sairaudestaan,ei ainakaan kukaan arvaile sitten syytä miksi on poissa seuraavista jaksoista,rukoillaan helille parantumista tuosta pirulaiseta syövästä...uskon,että hän tervehtyy taudistaan ja voipi viettää vielä monia vuosia puolisonsa rinnalla...syöpä voi tulla kelle tahansa.
Siksi Heli Palsanmäki kertoikin sairaudestaan, että mm. nämä Suomi24 katkerat pöljäkkeet eivät ala keksimään avioero tms.paskaa, kun Heliä ei huutokaupassa nähdä. Heli tukki katkerien , umpikateellisten suut.
Miksi ihmiset on aina noin ilkeitä.Ei ole tainnut osua kohdalle.
Miksi täällä pitää puida kenenkää sairauksia.
Eikös se ole tapana julkisuudessa.
Kohtalo puuttui peliin. Ei olisi pitänyt ottaa sitä ansiotonta 100 000e hyvävelirahaa.
Heli ja Aki Palsanmäki palautti ne rahat. Sinä et olisi palauttanut, jos olisit jostain rahaa saanut. Idiootti.
Tyhmyydenhuippu olet, älysi ei oe riittänyt niin pitkälle, että tietäisit miten asialle lopulta kävi.
En usko tuota rahojen palauttamista.
Aki Ahned vaan lässyttää tuosta että sai Suomalaisten vihan ja kohun asian ympärillä laantumaan. En usko ennekuin näen Bisnes Finlandin ilmoituksen tahoista jotka ovat palauttaneen tuet ja summat, paljonko on palautettu.
Onkohan tämä yksi ilkeä kommentoija koskaan ajatellut sitä, että syöpään voi sairastua myös ihan pienet lapsetkin? Tauti voi iskeä kehen vain varallisuuteen tai varattomuuteen katsomatta tai ikään katsomatta. On ihan turhaa sivullisen etsiä sairastumiseen mitään syytä.
Kyllä en ymmärrä tälläistä ilkeyttä jos ei pidä jostain ihmisestä onko pakko haukkua .Ja sitäpaitsi huutokauppa on heidän työ ja on näitä muitakin antiikki kauppiaat. !!!. Jos nämä kirjoittelijoita pyydettäis seiskaan ilmasikko menisivät. ?. Olen ollu vuosia syöpäsairaalassa töissä 😪. Nähnyt ihmisten elämän kirjoa mitä se on kun sairastuu😒?.
Mistä olet saannut käsityksen että seveniin pyydetään. Kyllä sinne on itse soitettava ja lällätettävä kaikki jutut.
Ihra nyt on rahan-ahne ja julkisuudenkipeä. niin pakkohan se oli kertoa eihän sitä nyt voinnu olla kertomatta kun silloin ei heru säälipisteitä.
Karma iski takaisin.
Sekopää olet karmoinesi, Heliin sillä ei olisi edes mitään aihetta iskeä.
Heli on kaunis nainen ja toivottavasti paranee nopeasti.
Oli aamulla pakki sekaisin, soitin N-päivää lehteen josko tulisivat jutun tekemään, ja vaikka ottamaan kauhistuttavia kuvia WC-pöntöstä? Ei kuulemma kiinnostanut kun ovat sellaisen jo tehneet odottamaan julkaisuaHirvaskankaan Ihmemies MacGyverin vessasta...
Onkohan aloittaja se ryppyinen, katkera alkoholisoitunut vanha ukko, joka heilutteli nyrkkejänsä ja haastoi riitää Palsanmäen kanssa Espanjassa.Tämä nyrkkisankari vei Palsanmäen käräjille euron kuvat silmissä, Sai itse ilmaiset oikeussavustajat ym.) ja HÄVISI jutun. Palsanmäki todettiin vahvoin todistein syyttömäksi.
Valitettavasti en ole ryppyinen vanha ukko, vaan hyvät vuositulot tienaava, huomattavasti nuorempi kun uskot.
Pulsumäki on idiootti typeriä alapää vitsejä jakeleva.
Miksi hyvät vuositulot hankkiva olisi noin kateellinen toisille? Nuo valheet eivät mene läpi, vaikka itse uskoisitkin harhoisisi.
Se voi olla ja miksi yleenssä tämmösiä alotuksia👎.
Kuka tämä Heli on…..
Aivan tuntematon ?
Heli on hyvin tunnettu henkilö. Nekin jotka kyselevät kuka hän on, tietävät ihan tasan tarkkaan kuka hän on ja mistä on tullut tunnetuksi. Kunhan kyselevät lämpimikseen.
Uskokaa tai älkää kohta on jo kertomassa sairaudesta jossain ohjelmassa.Aivan kuin olisi ainoa sairastunut.Näinhän tämä piiri pyörii ja raha Sampo jauhaa.
Heli sai tiedon sairaudestaan ollessaan lomalla Espanjassa. https://www.seiska.fi/Kotimaa/Heli-Palsanmaen-syopa-loytyi-vahingossa-sai-tiedon-sairastumisestaan-kesken-lomareissun
ei kaikki lue seiskaa ja seuraa huutokauppa ohjelmia minulle ei mikään tunnettu ihminen .
Rahaa, rahaa, rahaa, ja voi tuota kateuden määrää:D
Haitanneeko tuo jos Heli kertoo sairaudestaan jatkossakin. Ei kenenkään ole pakko lukea, eikä katsoa sellaisia tv-ohjelmia joissa hän esiintyy. Kaukosäädin on sitä varten, että siitä voi kääntää kanavaa.
Keitä edes kiinnostaa jonkun Helin sairaudet, kysyn vaan.
Tässä se nähtiin… turha julkkis Heli Palsanmäki toitottaa lehdissä sairastuneensa!
Mitä teki Ilkka Kanerva?
Tavis Heli kerää sääliä senkuin kerkee ja vielä Seiskalta rahat!?
Vaikenis jo!!!!!
Pitäisikö jokaisen ihmisen tehdä asiat jonkun kaavan mukaan, vielä sellaisen kaavan,mikä sinulle sopisi?
Heli voisi puhua enemmänkin, vaikka jossain ohjelmassa asiasta, kunhan toipuminen alkaa.
Heli ei ainakaan ole tekstaillut ja lähennellyt nuoria poikia tai miehiä sopimattomasti.
Hän on hyvä esimerkki muille julkisuudessa oleville.
Ei ikinä mihinkään ohjelmaan!!!!
Nähty tuota typerää naamaa jo tarpeeks, tahtomattakaan!
Mistäs tiedät Helin tekstiviestit ja lähentelyt? Sulleko on kertonut ??? 🤣
Sinua (09:32) ainakin kiinnostaa Helin sairastuminen, koska otat siihen kantaa tämän tästä. Vaikkakin muka vähättelevällä tyylillä.
Syöpä on kova tauti itsekullekin.
Empatiaa sairadtuneelle
Mitähän tämä "no joopa joo" olisi keksinyt selitykseksi, jos Heli ei olisi kertonut sairaudestaan ja häntä ei olisi nähty seuraavissa Huutokauppa-ohjelmissa? Olettaa sopii, että jotain yhtä typerää hän olisi siitäkin kirjoittanut, mitä nyt kirjoitti aloituksessaan.
Joopa joo… olipas osuva aloitus!👍🏻👍🏻
Aloitus on todella ilkeämielinen. Karma voi iskeä ilkkujaankin.
No katsotaan kuinka teidän haukkujien käy kun itseen iskeekin syöpä. Se nimittäin on täysin mahdollista. Tuletteko silloinkin tänne naamanne länkyttämään. Hävetkää. Ymmärtättekö kuinka kipeitä olette päästänne kun noin törkeästi haukutte syöpäsairasta ihmistä.
Onko Heli parannut jo syövästä?
Tzempit vaan palsiksen pariskunnalle ja julumetun paljon hyviä kauppoja.
Sairautta ei kukaan voi valita. Et miksi pitää täällä haukkuu järkyttävää. Jos napsastais omalle kohdallle. ???. Ylläpito ihan🥺???.
Paras olisi kun ei kertoisi syövästään julkisuuteen niin silloin ei tulisi myöskään mitään kirjoituksia niin positiivisia kuin negatiivisiakaan.
Täällä persaukiset työttömät vinkuu kateuttaan ja katkeruuttaan. Eräälläkin omien sanojensa mukaan 50 tuhannen euron vuositulot missähän fantasiamaailmassa? Kukaan kenellä on älliä päässä ja tienaa 50 tuhatta ei tasan varmasti tule tälle lantasivustolle kirjoittelemaan sitä itseään. Jos tällä kaverilla on 50 tuhannen tulot ni maksaa suomi24 hyvät korvaukset kirjoittelusta koska töissä tämä kaveri ei ainakaan käy.
Hoidot onnistuivat ja nyt vain toivotaan ettei uusiudu 5v jälkeen jo varmempaa, että on voitettu.
Viheliäinen sairaus, voi uusiutua tai tulla uusi syöpä muualle myöhemmin esim Riki Sorsa.
Turhaan kehut muodonmuutosta vähän meikkiä lisää siinäkö oli muutos. Miten kauan luulet polvien kestävän valtavaa painoa. Luulin että olit laihtunut kun puhuit muutoksesta. Ajattele terveyttäsi.
Voisiko jo näiden huutokauppaajien ohjelman laittaa pois tv:stä. Onhan noiden lässytystä jo vuosikaupalla joka päivä