Olenko tuo minä?

Huomasin kauhukseni, että minähän taidan olla hirveä ihminen.

Alkaessani seurustelemaan haluan kumppaniani seksuaalisesti aivan mahdottomasti. Niin kauan kuin olen epävarma miehen tunteista, seksi viehättää. Heti kun saan varmuuden, seuraa täydellinen kiinnostuksen puute, totaalinen haluttomuus.

Saatan kyllä edelleen viihtyä miehen seurassa hyvin ja kiintymys voi olla voimakastakin, mutta seksiin en enää kykene.

Näin on käynyt viisi kertaa.

Minussa täytyy olla jotain vikaa! Miksi? Miksi näin käy. En enää uskalla aloitaa uutta suhdetta, kun taas tietysti särkyy yksi sydän.
31112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vieras kulli pillun herkku.

Äänestä

ihastunut ihastumisen tunteeseen, vaiheeseen jossa kaikki on niin ihanaa seksistä nyt puhumattakaan. Ja kun olisi aika mennä eteenpäin, iskee paniikki ja on saatava uusi kohde.

Äänestä

Hyvä kun huomasit. Valitettavasti vain viisi suhdetta liian myöhään. Et ole kuitenkaan yksin. Teitä omannavantuijottajia on paljon. Sitten kun ei itsestä tunnu hyvältä, ollaan valmiita luovuttamaan. Toisen tunteilla ei ole niin väliä.
Tee oikeasti tunteellisille miehille ja naisille palvelus ja harrasta jatkossa vain irtosuhteita!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sydänten särkijä kirjoitti:

Huomasin kauhukseni, että minähän taidan olla hirveä ihminen.

Alkaessani seurustelemaan haluan kumppaniani seksuaalisesti aivan mahdottomasti. Niin kauan kuin olen epävarma miehen tunteista, seksi viehättää. Heti kun saan varmuuden, seuraa täydellinen kiinnostuksen puute, totaalinen haluttomuus.

Saatan kyllä edelleen viihtyä miehen seurassa hyvin ja kiintymys voi olla voimakastakin, mutta seksiin en enää kykene.

Näin on käynyt viisi kertaa.

Minussa täytyy olla jotain vikaa! Miksi? Miksi näin käy. En enää uskalla aloitaa uutta suhdetta, kun taas tietysti särkyy yksi sydän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu