Miksi ihmeessä?
Kun katson ympärille, näen paljon kauniita ja melkein täydellisiä ihmisiä (ainakin ulkopuolelta). Silloin tuntuu, että kukaan ei voisi ikinä ihastua/kiinnostua minusta.
KORVAAKO tässä maailmassa ulkonäkö helposti jotakin "sisäistä"? Minusta ainakin tuntuu siltä, että se korvaa paljonkin. En sano, että kauniit ovat ilkeitä ja kamalia. En itse ole kaunis, mutta en oikeastaan rumakaan. Olen ihan tavallinen ja joskus vain tuntuu, ettei se enää riitä.
Minulla ei ole isoja rintoja, täydellistä kroppaa tms. Olen oma itseni, mutta kun puhutaan ihastumisesta, kuka jaksaa tutustua minuun ihmisenä, kun en ole ulkopuolelta täydellinen?
En voi yleistää tai sanoa, että aina on näin. Mutta kuitenkin, tälläisia ovat ajatukseni.
Kun katson ympärille, näen paljon kauniita ja melkein täydellisiä ihmisiä (ainakin ulkopuolelta). Silloin tuntuu, että kukaan ei voisi ikinä ihastua/kiinnostua minusta.
KORVAAKO tässä maailmassa ulkonäkö helposti jotakin "sisäistä"? Minusta ainakin tuntuu siltä, että se korvaa paljonkin. En sano, että kauniit ovat ilkeitä ja kamalia. En itse ole kaunis, mutta en oikeastaan rumakaan. Olen ihan tavallinen ja joskus vain tuntuu, ettei se enää riitä.
Minulla ei ole isoja rintoja, täydellistä kroppaa tms. Olen oma itseni, mutta kun puhutaan ihastumisesta, kuka jaksaa tutustua minuun ihmisenä, kun en ole ulkopuolelta täydellinen?
En voi yleistää tai sanoa, että aina on näin. Mutta kuitenkin, tälläisia ovat ajatukseni.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Vaikutti kuin olisit pettynyt ulkoiseen olemukseesi. Ensinnäkin moni on sitä mieltä että on vikaa, öö ulkonäössä. Kuitenniin ne on nättiä ja tavallisia naisia. Mieti missä sinä tapaisit sellaisen tyypin jonkalainen toivoisit kaverisi olevan. Hakeudu sellaisiin paikkoihin ja kun vain pääset juttelemaan pojun kanssa, silloin kyllä näkee millainen nainen on sisäisesti. Ajatalla millainen lotto arvonta on sinun ja myös minun ympärillä koko ajan. Unohdat esim: auton avaimen olet kymmenen sekuntia myöhemmin jossakin kadun kulmassa tuleva miehesi ei törmännytkään sinuun, tai ette sattunut kioskille peräkkäin vaan siinä on iso puliukko välissä. taas tuli 3 ja lisänumero. Se on siis pienestä kiinni. Itse en välittaisi kirkuvasti ehostetusta naisesta vaan sellainen joka on oma itsensä. Onnea molemmille.
Voit vaikuttaa ulkonäköösi ja olemukseesi paljonkin.
Olen varma siitä, että rupsahtanut 50 vuotias pystyy hurmaamaan miehen kuin miehen pilkkihaalarit päällä helpommin kuin 20 vuotias pallotissi, joka ei saa sanaa suustaan, on saatanan ylpeä ja luulee vielä olevansa niin kaunis, että kaikki on lääpällään juuri häneen.
Tämä 50-vuotias voi hurmata ELEILLÄ, KATSEELLAAN, AKSENTILLAAN, JUTUILLAAN, HUUMORILLAAN.
jos vierastat näitäkin piirteitä, olet heikoilla.
OLE ROHKEA, tyttöseni!!
En ole mitenkään "pettynyt" itseeni ja tiedän, että voin vaikuttaa ulkoiseen olemukseeni paljonkin. Olen iloinen, mukava ja avoin, ja olen saanutkin siitä positiivista palautetta. Joka aamu, kun lähden tosta ulko-ovesta ulos, olen ihan tyytyväinen itseeni. Ei minun tarvitse hävetä itseäni!
Mutta kuitenkin, kun kaikkialla näkyy vain kauniita ihmisiä, jotka menestyvät ja joilla vientiä riittää ja minä olen yksin, tuntuu, että minussa on kuitenkin jotakin vikaa. Ja mun itsetunto on varmasti oikeastaan tosi huono. Se taitaa ehkä näkyä loppujen lopuksi ulospäinkin?
Kiitos kuitenkin positiivisista vastauksista :)
Olen ajatellut vähän samalla lailla. Olen keskiverto, en komea enkä rumakaan. Mietin vain että miten joku voisi ihastua, ehkäpä jos pääsisin puheasteelle asti niin sitten mutta siihenkin pitää tietysti olla ulkonäköä. Ja kun ei ole mikään erikosuus niin ketään ei kiinnosta.
On vain pakko jaksaa ajatella, että joskus tulee tilaisuus, jossa joku ajattelee minun olevan kaunis ja haluaa tutustua minuun...ja tutustuttuaan minuun olen hänelle vieläkin kauniimpi.
Ei sun tartte olla erikoisuus, vaan sun erikoisuutes tulee ilmi vasta myöhemmin, kun kanssasi pääsee juttusille.
Kuinka sitten juttusille pääsee, jos ei ole erikoisuus?
Harrastuksien kautta, kavereiden kautta, koulussa, työpaikalla...
Ole vain oma itsesi, se palkitaan joskus=)
Edelleen on miehiä, jotka ihastuvat sinun sisäiseen minääsi enemmän kuin ulkoiseen ja kaunistut huomaamattasi. Edelleen on miehiä, joille annat luvan olla oma itsensä, olemalla oma itsesi. Edelleen on miehiä, jotka arvostavat naista ja joilta ei menen pupu pöksyyn kohtaamisessa. Edelleen on miehiä, jotka/joka voi rakastua vain sinuun. Edelleen on myös uskollisia miehiä. Edelleen, edelleen...
Jep. Itellä ikää 21v, ja samanlaiset mietteet on kun edellisilläkin. Olen mielestäni ihan asiallinen ja siisti kaveri, ja ulkonäkö on OK. Olen pääosin tyytyväinen ulkonäkööni vaikka sitäkin vois tietty aina parantaa.
Noh eipä pyöri mun ympärillä naisia. Mä en tajuu kuinka joillakin mun ikäsillä naisilla/miehillä on muka niin paljon mahdollisia seurustelu ystäviä että on ongelma valita!
Ehkä ongelma meillä ulkonäköisesti "keskiasteen" ihmisillä on että meillä on rima ns.liian korkealla...vai onko? Itselläni ainakin on, mutta ei ulkonäöölisesti vaan sisäisesti mulle sopiva nainen pitää olla semmoinen kun sen haluan olla.
Niin ja myönnän kyllä että itsetuntoni on suht alhaalla aloittaa naisen kanssa mitään suhdetta kun ikää on reilu 21v ja en ole kertaakaan edes seurustellut, ja se nolottaa kyllä ja runsaasti. Olenkin monesti huomannut sen että pääsen kyllä naisen kanssa suhteellisen hyvin juttuun ja jopa kaveri asteelle, mutta en millään saa asiaa vietyä sen pidemmälle kun pelkään mokaavani sängyssä tai jossain muussa seurustelun perus asiassa. Sekin vielä tosiaan että en halua seurustella ihan minkä vaan naisen kanssa vaan se pitää olla minulle tehty...ja niitä on olemassa olen tavannut! =)
Mitä enemmän ikää tulee sen pahemmaks tää muuttuu, mutta kun ei pysty niin ei pysty!