As Oy:n sudenkuoppia- älä osta näistä

Anonyymi

Kannattaako ylipäätään asunto-osakeyhtiöstä ostaa asuntoa. Näin voi kyllä kysyä. Sudenkuoppia on useita ja osakkaan on hankala tietää etukäteen onko taloyhtiö edes terve.

Kuitenkin tässä mieleen yleisesti ja omista kokemuksista, että millaista kohdetta kannattaa välttää.

-Taloyhtiö on ns. sijoittajatalo, jossa on vain vuokralaisia
-Kirjanpidossa on epäselvyyksiä, esim. rästejä tai toimintakertomuksessa lukee osakkeiden hallintaanotoista
-Taloyhtiön päätöksenteko on suuri kysymysmerkki. Esimerkiksi pöytäkirjat näyttävät tyhjiltä ja yhtiökokousten esityslistat tyhjiksi jätetyiltä. Voi epäillä, ettei talossa ole aktiivisesti toimivaa hallitusta. Jos nyt pääsee näitä dokumentteja tarkistelemaan.
-Osakaslistassa on useampi samalla sukunimellä. Talo voi olla jonkin tahon projekti. Tilanne osakkaan kannalta kauhea. Siinä ei paljon ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa.
-Kunnossapitotarveselvitys on vain paperia. Sen rooli päätöksenteossa pitää jättää omaanarvoonsa ja miettiä miten realistinen tuo suunnitelma on. Yleisesti sitä ei noudateta ja jos remontteja ei ole talossa tehty, ei siihen niitä myöskään ajoissa tehdä.
- Ei pidä selvästi luottaa edes tilintarkastajan lausuntoon. Siitä käy ilmi lähinnä, että taloyhtiön kirjanpito on lainmukainen. Lainmukainen on lavea termi ja tilintarkastajan rooli melkoisen rajallinen.
- Kun jotkin näistä kohdista toteutuvat, oletkin lirissä ja joudut kaikkien rästien ja purkukulujen maksajaksi lopulta, jos talossa on maksukyvyttömiä osakkaita.

Välttääksesi kolhoosiasumisen ongelmat, asu omakotitalossa ja älä koskaan tule osakkaaksi asunto-osakeyhtiöön. Ihan näitä töikseni selvittelevänä, en aivan heppoisin perustein lähtisi osaketta ostamaan.

8

276

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Ihan näitä töikseni selvittelevänä, en aivan heppoisin perustein lähtisi osaketta ostamaan."

      Niin, omakotitalossa joudut ihan itse maksamaan ne tekemättömättömät korjaukset, kerrostalossa on muitakin maksajia.

      Avataan nyt sitten vähän noita aloituksen virheitä:

      "Taloyhtiö on ns. sijoittajatalo, jossa on vain vuokralaisia"

      Niin, remontit tehdään ajallaan ja taloyhtiön asukkaat valikoidaan tarkasti, ei juoppoja tai epäsosiaalisia asukkaita.

      "Kirjanpidossa on epäselvyyksiä, esim. rästejä tai toimintakertomuksessa lukee osakkeiden hallintaanotoista"

      Yksittäisen asunto-osakkeen hallintaanotto ei ole mikään merkki huonosti hoidetusta yhtiöstä!

      "Taloyhtiön päätöksenteko on suuri kysymysmerkki. Esimerkiksi pöytäkirjat näyttävät tyhjiltä ja yhtiökokousten esityslistat tyhjiksi jätetyiltä. Voi epäillä, ettei talossa ole aktiivisesti toimivaa hallitusta. Jos nyt pääsee näitä dokumentteja tarkistelemaan."

      Yhtiökokous käsittelee asunto-osakeyhtiölain vaatimat asiat, ei niissä mitään tyhjää ole. Mikä on sitten aktiivisesti toimiva hallitus?

      "Osakaslistassa on useampi samalla sukunimellä. Talo voi olla jonkin tahon projekti. Tilanne osakkaan kannalta kauhea. Siinä ei paljon ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa"

      Ellei yhtiöjärjestyksessä toisin määrätä, niin yksittäisen osakkaan äänimäärä yhtiökokouksessa on enimmillään 1/5 osaa osallistujien kokonaisäänimäärästä. Eli ei ole ongelma.

      "Kunnossapitotarveselvitys on vain paperia. Sen rooli päätöksenteossa pitää jättää omaanarvoonsa ja miettiä miten realistinen tuo suunnitelma on. Yleisesti sitä ei noudateta ja jos remontteja ei ole talossa tehty, ei siihen niitä myöskään ajoissa tehdä. "

      Niin, mitä remontteja siinä OMAKOTITALOSSA on sitten tehty ajallaan?

      "Ei pidä selvästi luottaa edes tilintarkastajan lausuntoon. Siitä käy ilmi lähinnä, että taloyhtiön kirjanpito on lainmukainen. Lainmukainen on lavea termi ja tilintarkastajan rooli melkoisen rajallinen. "

      Niin, missä ongelma? Taloyhtiön hallitus on käyttänyt rahoja lain mukaisilla perusteilla.

      OMAKOTITALOSSA ASUVAT LAIMINLYÖVÄT KAIKKI KUNNOSSAPITOIMET, KUN NE MAKSAVAT. SITTEN MYYDESSÄ ONKIN ITKU KURKUSSA!!!

      Eli vaihtoehtoja on kolme:

      - Ostaa huoneisto hyvin hoidetusta asunto-osakeyhtiöstä
      - Ostaa omakotitalo ja käyttää yli 10.000 €/vuosi kunnossapitoon
      - Ostaa omakotitalo, laminlyö kaiken kunnossapidon, arvo laskee 10.000-100.000 €/vuosi

      • Anonyymi

        Tuossa ei kyllä pitänyt käytännössä mikään paikkansa.


    • Anonyymi

      Ok-talot ovat siis kaikki ongelmattomia, hyvin hoidettuja? Ei yllätysremontteja kun omistaja kerran myy suoraan, tottakai hän on rehellinen.

      HAHAHAHAHAHAHAHAHAHAAAAAAAAHAAAAA

      • Anonyymi

        Eipähän ainakaan tarvitse neuvotella tyhmien naapureiden kanssa ja maksaa ainoastaan 100% omat viulut.

        Omakotitalon remontointi on paljon halvempaa kuin esimerkiksi kerrostalon. Plus siihen ei tarvita mitään isännöintiä tai tilintarkastajaa.

        Olen samaa mieltä aloittajan kanssa. Hyvin hoidettuja taloyhtiöitä löytyy, mutta paljon on taloja joissa ei pystytä tekemään mitään remontteja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipähän ainakaan tarvitse neuvotella tyhmien naapureiden kanssa ja maksaa ainoastaan 100% omat viulut.

        Omakotitalon remontointi on paljon halvempaa kuin esimerkiksi kerrostalon. Plus siihen ei tarvita mitään isännöintiä tai tilintarkastajaa.

        Olen samaa mieltä aloittajan kanssa. Hyvin hoidettuja taloyhtiöitä löytyy, mutta paljon on taloja joissa ei pystytä tekemään mitään remontteja.

        Sä varsinainen Einstein olet; ”Omakotitalon remontointi on paljon halvempaa kuin kerrostalon”. Ihanko totta?!!!

        Tuliko mieleen että kerrostalossa remontin maksajia kaikki osakkeen omistajat, ok-talossa yksi ja ainoa omistaja. Laskeppa siitä kumpaan tulee halvemmaksi tehdä esim kattoremppa.


    • Anonyymi

      Kyllä tuossa aloittajan ajatuksessa totta on.

      Sijoittajatalo hyvin usein, kun tulee isot remontit päälle niin herkemmällä kädellä aletaan purkamaan, eikä saneerata. Eriasia jos on vielä suhteellisen uusi kiinteistö.

      • Anonyymi

        Minusta käytännössä joka kohta oli ainakin sellainen, että kannattaa miettiä ennen kuin ostaa.


    • Anonyymi

      Juuri nuo jobbareiden haltuun päätyneet talot ovat kyseenalaisia. As oy lain noudattamisesta ei ole mitään tietoa, jos puheenjohtajana häärii yrittäjä, joka on päättänyt ottaa kaiken hyödyn irti osakkaista.

      Kannattaa ymmärtää mitä on ostamassa. Paperit eivät pidä paikkaansa, eikä varsinkaan mitään saneerauksia tehdä. Talonpurun tekee sitten lähipiirin yritys ja onhan se kotiinpäin.

      Kyllä pitäisi olla parempi valvonta taloyhtiön asioista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      102
      2314
    2. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      222
      1940
    3. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      176
      1762
    4. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      101
      1326
    5. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      38
      1240
    6. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1118
    7. Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?

      😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo
      Luterilaisuus
      277
      842
    8. 90kW kulutus

      Joku kirjoitti sellaisesta tehomaksuaiheen yhteydessä. Tuollainen kulutushan vaatisi pääsulakkeiden kooksi jo vaikka mit
      Maailman menoa
      180
      691
    9. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      47
      675
    10. Vanhemmassa miehessä

      on sellaista elämän mukana tullutta viehättävää charmia. Hän paranee iän myötä niinkuin hyvä viini tai juusto! Tuli tuo
      Ikävä
      51
      670
    Aihe