Anatomian opiskelua

Olen suuria ikäluokkia. Ei ollut oikea nimeni, mutta minua sanottiin Kyöstiksi. Elin nuoruuttani 50- ja 60-luvulla. Olin hyvin ujo. Ei tullut kuuloonkaan, että olisin vieraillut tanssipaikoilla tai edes koulun konvissa.

Tapasin kuitenkin usein koulun ulkopuolellakin muutamia luokkatoverityttöjä, en suinkaan seksiä metsästämässä, sillä etsin vain vaimoa, eikä minulla ollut syttynyt rakkaus ketään heitä kohtaan.

Kaikkein useimmin juttelin Pirjon kanssa, myös vakavista aiheista, kuten seurustelusta. Olimme molemmat lujasti sitä mieltä, ettei seksiä tule olla ennen papin aamenta. Näinhän meidät oli ohjelmoitu.

Minua kiusasi tavattomasti, ettei missään ollut kunnollista valokuvaa tytön sukupuolielimistä. Kuvat sen ajan kirjoissa olivat sivusta katsoen poikkileikkauksia, joita kirjat itsekin nimittivät kaavakuviksi.

Ns, pornolehdissä sukupuolielimet olivat aina vaatteiden piilossa, eikä netistä vielä tiedetty mitään. Oli mahdotonta saada realistista kuvaa.

Kun juttelin tästäkin Pirjon kanssa, hän ystävällisenä tyttönä sanoi, että jos haluan, hän kyllä voisi näyttää, mutta toivoisi, että minäkin näyttäisin hänelle, koska ei hänkään ole saanut riittävää kuvaa miehen elimistä ja varsinkaan niiden toiminnasta.

Juttelimme kesämökillämme, joka oli vain kilometrin päässä järven rannalla pikkukaupungin laidalla. Emme voineet käydä alapesulla, koska mökille ei tullut vettä, mutta meillä oli savusauna. Lämmitimme siis saunan.

Saunaa odotellessamme mainitsin, kuinka minäkin tarvitsin tarkahkon tiedon vitun toiminnasta, jotta osaisin sitten tulevan vaimoni kanssa toimia oikein.

Kun riisuimme ja menimme saunaan, kiirehdimme heti alapesulle. Minulla tietysti otti eteen. Pirjo sanoi, ettei sitä tarvitse ujostella. Hänenkin vittunsa on kuin tulisilla hiilillä, mutta se ei samalla tavalla näy.

Otettiin myös hiukan löylyä, saippuoitiin ja huuhdeltiin. Siirryttiin saunakammariin ja Pirjo asettui selälleen pitkäkseen pään ja pepun alla tyyny. Kammarin penkeillä oli myös vuodevaatteet runsaampia vieraita varten.

Pirjo avasi käsillään vittunsa: ”Tässä ylimpänä on klitoris. Se on aivan ehdoton ykkönen. Kun minulla ei ole poikaystävää, saan hyvänolon sitä sormettamalla, todella hyvän olon.

Klitoriksesta, kuten näet, jatkuvat alaspäin sisemmät häpyhuulet. Nekin ovat hyvin herkät. Varsinkin jos haluan pitkittää nautinnonhetkeä, hyväilen niitä runsaasti.

Ylempänä ja sisempänä, heti klitoriksen alapuolella on pissiaukko ja vielä alempana emättimen aukko. Se on pikkutytöillä aivan pieni, mutta minä olen hiljalleen suurentanut sitä ylösalaisella pullolla, jotta sinne mahtuisi kookaskin kyrpä, eikä ekakerta tekisi kipeää.

Siksi minulla näkyy myös emätin, melko rypyläinen elin. Kuten näet, voin supistaa ja vapauttaa sitä. Katso, kun näytän. Seksissähän poika sitten työntää kyrpänsä emättimeen ja tyttö voi hyväillä sitä kohdun liikkeillä.

Tässä perusanatomia. Jos haluat omakohtaisen tuntuman, voit käsin hyväillä vittuani ja saada käsityksen, minkälainen reaktio minkinlaisesta kosketuksesta seuraa. Mutta ennen kaikkea muista hyväillä klitorista. 🌹👀

3

2995

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anatomian opiskelua 2

      ”Saanko siis oikeasti koskettaa vittuusi?” - ”Totta kai. Enhän muuten voi kuvata sen toimintaa. Sitähän myös sinä toivoit. Mutta älä ihmettele nopeutta. Se on nyt poikkeuksellisen kiihottunut.”

      Hänen vittunsa suorastaan valui, ei vettä vaan limaista kosteutta, joka tuli vitusta. Hän sanoi unohtaneensa mainita, että kiihotus tuo myös paljon kostetta. Hyväilin epäröiden hänen klitoristaan ja häpyhuuliaan. Hän sanoi, että se tuntuu hirveän hyvältä: ”Saat myös, jos haluat, työntää sormesi minun sisääni ja leikkiä sillä, kuin se olisi kyrpä.

      Rupesin saamaan käsityksen hänen reaktioistaan ja jatkoin hyväilyä jo tottuneemmin. Pirjo jännittyi, vetäytyi kaarelle ja hoki, että tuntuu ihanalta, aivan ihanalta, aivan iha… Sitten hän sai rajun orgasmin, todella rajun, ja rojahti voimattomana aluselle.

      Pidin häntä kädestä varttitunnin, ja hän makasi hiljaa, kunnes lausui: "Se oli todella ihanaa! Nyt on sinun vuorosi, saat esitellä elimesi ja kuinka ne toimivat."

      Kyrpäni seisoi edelleen. Pirjo sanoi, että ymmärtää tietysti, ettei se aina seiso. Sanoin, että seisoo kuitenkin jo pelkästä tyttöjen ajattelusta, vaikkei heitä olisi mailla halmeilla, ja seisoo muutenkin hankalissa tilanteissa. Jos on intensiivinen seisotus, ei sitä saa pois muuten, kuin runkkaamalla.

      Kerroin, miten herkästi se seisoo, ja miten siitäkin vuotaa kiimalimaa ennen siemensyöksyä. En osannut oikein muuta kertoakaan. Pirjohan tietysti jo etukäteen tiesi, että siittiöt kehittyvät kiveksissä. Mutta en minä vielä siinä vaiheessa tiennyt kertoa, että eturauhasessa syntyy neste, johon siittiöt sitten valuvat.

      Oleellista Pirjolle oli, että sai ekakerran tunnustella kyrpää ja kiveksiä, sekä tehdä huomioita esinahasta. Hän veti sen taakse ja arvasi aivan oikein, että yhdynnässä käy näin. Pirjo tunnusteli kyrpää ja kiveksiä pitkään. Sanoi, että ne ovat kivat. Ja minä lisäsin, että tuntuu oikein hyvältä, kun hän tunnustelee niitä huolella.

      Sanoin Pirjolle, että voi runkata minua ottamalla kyrvästä peukalo-etusormi-otteen ja liu’uttamalla edestakaisin. Pirjo teki näin, hyvin hellästi. Sain tietysti valtavan orgasmin.

      Sitten varsinaisesti saunaan. Otimme löylyä ja huuhtouduimme. Mutta seksuaalinen tarve ei vielä ollut ohi. Keksimme, että voisimme naamat vastatusten onanoida toisiamme katsellen. Se kyllä teki hyvää, eikä tarvinnut rikkoa lapsellista luuloamme, ettei yhdyntää pitänyt harjoittaa ennen papin aamenta.

      Pirjo vielä sanoi, että eihän yhdellä kerralla voi saada selkeää kuvaa toisen seksuaalikäyttäytymisestä ja rektioista. Hän on valmis samanlaiseen tapaamiseen vaikka kuinka usein, sillä se antaa yhtä lailla oikeaa tuntumaa myös hänelle. ”Emmehän me yritä olla pari, mutta kokemusta ja tietoa voimme toisillemme tarjota.” Jatkoin tähän, että tällainen toive minullekin syntyi, kun näin, miten auliisti hän tarjoutui näyttämään vittuansa.

      Kiittelimme ylenpalttisesti toisiamme, kun kävelimme keskikaupungille. Sovimme, että tapaamme taas pian koulun ulkopuolella.

      Tapasimme usein. 🌹👀

      • Anatomian opiskelua 3

        Ystävyytemme jatkui koulun jälkeenkin ja jatkuu edelleen, vaikka molemmat olemme omalla tahollamme naimisissa. Koulun jälkeen opiskelimme samalla paikkakunnalla. Ei siis tarvinnut mitään järjestelyitä, että saatoimme tavata.

        Aika samalla tavalla tapaamiset menivät. Katselimme ja hyväilimme toistemme sukupuolielimiä ja onanoimme toisillemme, mutta yhdyntä oli säästetty avioliittoihimme. Opiskeluaikoina jopa kävimme Pirjon kanssa yhteisillä risteilyillä. Hänellä oli sään salliessa aina minihame ilman pöksyjä, sisällä muutoinkin.

        Sisareni ja äitini olivat käyttäneet kuukautissuojana vain siteitä. Pirjo tutustutti myös tamponeihin. Näytti, miten ne asetetaan sisään ja miten otetaan pois. Pirjo oli myös innostunut seksileluista. Näytti, miten väristin eli perhonen sidotaan hyväilemään klitorista, niin että sitä voi käyttää kadullakin, samoin miten geishapallot työnnetään emättimeen ja otetaan pois. Pyysi minua hyväilemään vittuansa dildolla.

        Rakas vaimoni oli ensimmäinen yhdyntäkumppanini. Pirjo oli minut hyvin valmentanut ja neuvonut. Pirjo löysi miehensä jokseenkin samoihin aikoihin. Tietysti se aluksi merkitsi radikaalia vähennystä tapaamisessamme, mutta sitten keksimme tutustuttaa puolisomme toisiinsa.

        Jo ensimmäisellä tapaamisella tytöt olivat vittu paljaana. Vaimoni ja Pirjon mies pitivät toisistaan, joten melkein huomaamatta liu'uimme siihen, että vieraillessamme miehet olivat yhdynnässä toisen rouvan kanssa. Nyt minäkin ensimmäisen kerran yhdyin Pirjon kanssa. Oli kyllä miellyttävää. Nyt olemme pitäneet tapaa katkeamatta jo vuosia.

        Silloin, kun olimme Pirjon kanssa samalla luokalla, ei ollut vielä tapana, että tytöt ottivat vittunsa posliiniksi. Ottivat sen ohjelmaan vanhemmalla iällä. Sheivauksesta on aina pitänyt huolen toisen aviomies ennen yhdyntää. Kaunista! 🌹👀


    • Ei Pirjo tietenkään sanonut, että tyttö voi hyväillä kyrpää kohdun liikkeillä, vaan tietysti sanoi, että emättimen liikkeillä. Anteeksi! 🌹👀

    Ketjusta on poistettu 28 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe