Merenkulkuhallitus tekee tänään maanantaina päätöksen, jonka mukaan Kemin, Oulun ja Raahen satamiin ei enää avusteta uusia aluksia.
Tähän saakka on laivojen avustamisesta päätetty tapaus kerrallaan.
Perämerellä puhaltava länsituuli on sulkenut laivaväylät. Jäänsärkijä Avun saama konevika oli pääasiallinen syy päätöksen tekemiseen.
Perämeren satamat ovat arvion mukaan suljettuina kaksi-kolme viikkoa. Rautatiekuljetukset lisääntyvät useilla tuhansilla tonneilla, samoin yhtiöiden kustannukset.
Kevät tulee, pohjoisen satamat kiinni
6
237
Vastaukset 6
- Anonyymi
Tälle foorumille yhdentekevää. Ei siellä ole matkailua, mikä moisesta kärsisi.
- Anonyymi
Kemin satama pysyy auki risteilymurtaja Sampon avulla.
- Anonyymi
Entinen murtaja, millä ei enää ole avustusoikeutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entinen murtaja, millä ei enää ole avustusoikeutta.
Se vähäinenkin avustuskyky lähti keulapotkurien poiston myötä;)
- Anonyymi
''Merenkulkuhallitus tekee tänään...''
Joku on taas pihalla kuin lintulauta:))
Merenkulkuhallitus lakkautettiin 1998.
Nykyisin avustuksista, rajoituksista ym. päättää TRAFI/Talvimerenkulkuosasto
Jäänmurtaja APU myytiin venäjälle 2006, nykyisin nimellä Dudinka, kotisatama Murmansk. - Anonyymi
Tietoa jäänmurtaja Avusta, ent Avance.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jäänmurtaja_Apu_(1899)
Aluksen rakennutti vuonna 1899 Saksassa, Kielin Howaldtswerke -telakalla turkulaisten laivanvarustajien muodostama ryhmittymä. Turun sataman liikennetehoa haluttiin nostaa muuttamalla se ympärivuotiseksi, eivätkä tuolloin vähälukuiset valtion jäänmurtajat ehtineet paikalle kuin satunnaisesti.
Uusi alus sai nimen Avance. Se oli vain 900 tonnin uppoamainen, 24 metriä pitkä, 10,8 metriä leveä ja syväykseltään 2,6 metrin alus. Pääkoneena oli 1500 hevosvoiman höyrykone, ja höyrykattiloiden polttoaineena hiili. Miehistöä oli kaikkiaan 33 henkeä. Alukseen asennettiin perinteinen ns. lusikkakeula, jollainen oli myös ensimmäisessä valtion jäänmurtaja Murtajassa. Keulan kulmaa oli kuitenkin loivennettu, mistä johtuen alus oli helpoissa jääoloissa hiukan Murtajaa parempi jäänmurto-ominaisuuksiltaan. Aluksessa oli ajan tavan mukaan myös purjeet, jotka poistettiin peruskorjauksessa 1920-luvulla.
...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS962656Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.15995Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63853Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke48775- 51755
- 47664
- 80616
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍69612- 50605
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35594