Noin vuosi ennen USA:n presidentinvaaleja toinen outokumpulaisista kansanedustajista pani nimensä Laura Huhtasaaren vetoomukseen, että Ronald Trumpille myönnettäisiin Nobelin Rauhanpalkinto. Perusteena oli, ettei hän ollut kautenaan aloittanut yhtäkään sotaa. Nyt tällä naiskaksikolla olisi oiva tilaisuus tehdä ehdotus Rauhanpalkinnon saajaksi Vadimir Putin. Perusteena he voisivat esittää, että hän on yrittänyt pitää rauhaa yllä hyökkäämällä itsenäisen valtion kimppuun panemalla tämän valtion taajamissa kaikki hyrskyn myrskyn. Lisäksi hänen kerrotaan erottaneen pilvin pimein avustajiaan myrkytyksen pelossa. Siistinä miehenä hän siivoaa oman armeijansa jäljet polttamalla kaatuneet sotilaat. Sanalla sanoen hän on straterikko, taktikko ja hygienikko, joten, kyllä Rauhanpalkinnon saannille perusteita löytyy.
Kuka muistaa tapauksen?
6
165
Vastaukset
- Anonyymi
Natsimielinen Putin ansaitsi brenikkansa ja miljuunan puhtaaseen käteen. Rauhanliikkeen miehenä hän pitää myös maapallon liikakansoituksen estosta huolen murhatessaan veljeskansaa surutta.
Huhtasaaren pitäisi ehdottaa ja toimia, Antikainen voisi heittää kimppaan ja käydä ojentamassa putlerille prenikkansa ym. Matkustaa ei putler raukka maailmalle uskalla, kuolemanpelko on kova, oma kansa voi tappaa johtajansa..- Anonyymi
rauhanpalkinto
- Anonyymi
Älkää puhuko putinista pahaa,demarit ja keskusta loukkaantuu.heinäluoma,lipponen,halonen,tuomioja,pekkarinen ovat putinisteja.äänestäneet venäjän pakotteita vastaan,kannattaneet ja edesauttaneet kaksoiskansalaisuuksia venäläisille...maanpettureita
- Anonyymi
persut ovat putinisteja joten jätetään järkevät ihmiset ulkopuolelle...
- Anonyymi
Menneenkö sinne krematorioon myös pahimmin loukkaantuneet..
- Anonyymi
Kaikki z menee oksasilppurin läpi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2444318Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1202774Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412532Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?851529Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161476- 481199
- 811135
- 59993
- 45986
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En176977