Mikä vaivaa nykynuorisoa? Nuoret likat huutaa ja metelöi kuin olisi kuulossa vikaa, ei niinkään miehet.
Jotain itsetehostamisen tarvetta kai, eli tyhmyyttä
Siltä se näyttää ja kuulostaa.
On tapahtunut melko lyhyessä ajassa selkeä muutos nuorten tyttöjen häiriökäyttäytymisessä. Nyt ei ole kyse enää yksittäistapauksista, vaan laumakäyttäytymisestä.
Yksi paikka missä tällaista ei juuri esiinny, on kirjastot.
Syy lienee selvä, kirjastossa käy yleensä ajatteleva viisaampi väestö, eikä kirjastossa saa huutaa.
Näkyä pitää ja varsinkin kuulua, ja valokuvata itseään jopa kävellessä kaupassa. Äly hoi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.