Huonot ajat ovat jo ovella ja meidän kaikkien täytyy alkaa tinkiä elintasostamme. Mistäs te homppelikaverit aiotte ryhtyä säästämään, itse päätin lopettaa kokonaan baareissa hyppäämisen. Se on nyt helppo lopettaa, kun on jo koronan aikana vähentynyt muutoinkin tosi paljon. Samoin loppuu ruuan kotiin tilaaminen ja se vähäinen kotimaan matkailu mihin on viime vuosina ollut mahdollisuus loppuu nyt kokonaan. Mistä te säästätte ja tingitty, vai jatkatteko vaan kuten ennenkin.
Mistä säästät?
Anonyymi
251373
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Lopetan kortsun käytön. Aids lääkkeet on halvempia.
😆😆
Ihan kaikesta täytyy alkaa säästämään, polttoaineista, ruuasta, lämmityksestä, ihan siis perusasioista. Pelkäänpä, että meillä on edessä sellainen elintason lasku, suoranainen nälkä ja puute, ettei ole vähään aikaan nähty.
Ainahan täällä puutteessa ollaan
Toivottavasti ette lopeta voguessa käyntiä. Kyllä pitää homon päästä rentoutumaan. Ja minun täytyy saada munaa.
Siitä säästän, käyn enää viidesti viikossa
miesystäväni päätti että liukuvoiteisiin tuhlaaminen loppuu nyt kun tuubi on tyhjä hän sanoi vesi vanhin voitehista joten siirrymme siihen voi takapuoli parkaani
Sun ystävä on väärässä. Samaan aikaan kun enormi dildot yleistyy, tarvit toisenkin liukuvoiteen.
Hyvät kaverit ovat homppeleille parasta. Kun parisuhdelakia valmisteltiin, sain aikoinaan nettikeskusteluissa asian tiimoilta lain vastustajat tappelemaan keskenään.
Parisuhdelaki oli polku avioliittolaille. Kun asutaan yhdessä ja molemmat ovat töissä, ei tarvitse edes säästää huonoina aikoina. Elämä sujuu miehen kanssa jossain pääkaupunkiseudun lähiössä. On varaa tuubeihin ja urheilumatsiin vaikka joka viikonloppu.
En muistanutkaan, että ennen parisuhdelakia homojen oli kiellettyä asua yhdessä.
Monet säästää näköjään hammastahnassa ja -harjoissa, saippuassa, parranajovälineissä ja pyykinpesuaineissa.
Kengissä!
Likaiset kuluneet tennarit monella.
Mistä löytyy halvin homohuora?
Baarista
Käsitit väärin. Ammatti on tiskaaja. Mun täytyy vetää joka vkl kotona perse täyteen.
En mistään, ostin uuden diesel pakettiauton jonka muokkaan retkiautoksi Euroopan risteilylle.
Hyvä puoli tässä ajassa
Jos eivät rakentaiskaa lissää keskustaan
Kiitos
Kalsareita voi pitää kaksi päivää ja muitakin vaatteita pitempään niin tarvitsee pestä pyykkiä vain kerran kuussa. Petivaatteetkin menee kuukauden, jotkut vaihtaa vaan jouluksi ja juhannukseksi jos silloinkaan. Astioita ei kannata pestä kone vajaana, kerran viikossa riittää.
Energiansäästölamput ovat uskomattoman kestäviä, vanhemmat varmaan 20 vuotta vanhoja, olen odotanut että loputkin hajoaisi, voisi vaihtaa ledeihin. Uusi näyttö vie virtaa vain 15W, entinen pienempi vei 28W.
Uudessa hanassa joku supistin kun vettä tulee vain puolet entisestä, samoin WC-pönttö käyttää todella vähän. Suihkussa uimahallissa niin vesilaskusta tulee palautusta monta sataa joka vuosi.
Onneksi bensa oli "halpaa" nuorena eikä tutkia harvassa eikä kameroita ollenkaan, nyt ei huviajaminen enää olisikaan huvia vaikka parempi auto.
Tässä oli niin hyviä neuvoja että suuri kiitos niistä! Laittakaa nyt hyvät ihmiset lisää yhtä hyviä säästövinkkejä, täällä ollaan jo talouden puolella ihan hirmu tiukilla! Jos tätä menoa jatkuu, niin vuoden päästä asun teltassa metsän peikkona. On tämä hintojen nousu ihan hirmuista!
Eniten säästää jos pystyy jakamaan vuokran ja muut kulut toisen kanssa, en vaan taitaisi itse enää tottua, ainakaan pienessä asunnossa. Jos ei soita paljon eikä tarvitse dataa kuin kotona niin prepaidillä säästää myös. Ja tietenkin tekemällä itse ruuan, ilmaistakin voi hakea jos viitsii ja ilkeää, joskus kävin kun oli pakko. Niin ja hiukset kannattaa opetella itse leikkaamaan.
Onko Tommy Hilfiger takki, tiukat Beavers farkut, Niken lenkkarit ja lippis tänä kesänä muodissa ?
Nyt on tytöillä muotia farkuissa 70-luvun ylhäältä tiukat mutta alhaalta leveät lahkeet, homotkin voi käyttää niitä.
Löytyykö Internetistä vapaasti ladattavaa keittokirjaa kevennettyyn ruokavalioon?
https://www.youtube.com/watch?v=bNCi0PgXt78
Nakusiivoojia on jo, miksei kotiin tilattavia nakukokkeja.
Joku oli vienyt roskakatoksen ison laatikollisen keittokirjoja joka lähtöön, en viitsinyt ottaa kun ei tule entisiäkään katsottua, keksin itse reseptit. Netistä löytyy kyllä ohjeita mistä voi ottaa mallia vaikkei tarkasti noudattaisi.
https://www.kotikokki.net/
https://www.iltalehti.fi/reseptit
Jossain on kaloreiden tai ruoka-aineiden mukaankin, mutta terve järki riittää. Nuo mässäilyohjelmat kuten Herlevillä pitäisi kieltää.
ei olisi pitänyt säästää liukuvoiteessa, pelkkä vesi voiteeksi ei riitä, takapuoleni on rakastelun jälkeen todella kipeä ja vuotaa verta, kakkaaminen on yhtä tuskaa