Nyt näyttää siltä,että mökin polttopuut eivät
olekaan kuivia,vaan osa on hyvinkin kosteita.
Olisko niksiä kenelläkään,miten saisi ne
kuivattua, tai käytettyä sellaisenaan.
Nyt pitäisi saada tervaksia jostakin sytykkeiksi,ja niitä ei täällä päin kyllä ole.
Hankala homma vähän.
Laitoin kyllä puuvajan oven auki, jotta ilma
pääsee kiertämään.
Tämä on toinen kesä mökkeilyssä.
Laittakaapa nyt vinkkejä.
Kosteita polttopuita osa
14
3763
Vastaukset
- Vanhempi suunnittelija
Suurin virhe on kasata klapit tiukalle siistille kasalle. Ei kuivu. Heittokasa kuivuu. Nyt voi vielä pelastaa paljon kun viet kesän tarpeet pihalle aurinkoiseen paikkaa ilmavaan kasaan. Kuivuu niin että ratina kuuluu.
- vuosikiertoa
Milloin olet puupi pilkonnut?
Meillä on sellainen systeemi, että nyt poltellaan toissakesäisiä klapeja ja ovat taatusti kuivia.
Homma perustuu kolmen vuoden kiertoon, jossa ensimmäisenä vuotena kaadan puun, panen sen pölleiksi, halkaisen ne ja panen katoksen alle ilmavaan pinoon. Seuraavana vuonna pilkon pöllit haloiksi ja siirrän sisälle halkoliiteriin ja sieltä otan niitä polttoon vasta sitä seuraavana vuonna.
Halkoliiterissä sisällä on siis aina kahta eri vuosikertaa omilla seinustoillaan, joskus toki useampaakin, elleivät kaikki ole menneet. Tällainen halkohuolto pelaa, kun tekee joka kesä yhden vuoden halot. Ei tarvitse poltella märkiä puita.- puut
palavat hyvin, kuten kaikki tiedämme. Samana vuotena kaadettujen puiden polttaminen onnistuu hyvin, mutta vaatii ylimääräistä " harrastamista", kuten itsekin teen.
Kaadan ja teen haloiksi vuosittain puut toukokuun loppuun mennessä. Sitten kuivumaan ilmaviin "heittokasoihin" maasta irti. Käytännössä olen käyttänyt trukkilavoja (100 * 120 cm). kehystänyt ne metallisella (silmän koko n. 1*1 tuumaa, korkeus 1 metri) verkolla ja laittanut jonkinlaisen sadesuojan päälle (joko vanerilevyä tai pressusa, väli halkoihin min 20 cm), ja laittanut koko paketin avoimelle paikalle.
Halot olen tehnyt riittävän pieneksi, max paksuus n. 5 cm, ja tasamittaisiksi 8ei merkitystä kuivamisen kannalta, mutta optimoi tilankäytön). Koivusta olen lisäksi ottanut osan tuohesta irti enne halkomista ja kuivannut erillään...toimii erinomaisena sytykkeenä myöhemmin.
Näin olen saanut vuoden kierrolla polttopuun tarpeet tyydytettyä, joskin vaatii ylimääräistä työtä. - puut
puut kirjoitti:
palavat hyvin, kuten kaikki tiedämme. Samana vuotena kaadettujen puiden polttaminen onnistuu hyvin, mutta vaatii ylimääräistä " harrastamista", kuten itsekin teen.
Kaadan ja teen haloiksi vuosittain puut toukokuun loppuun mennessä. Sitten kuivumaan ilmaviin "heittokasoihin" maasta irti. Käytännössä olen käyttänyt trukkilavoja (100 * 120 cm). kehystänyt ne metallisella (silmän koko n. 1*1 tuumaa, korkeus 1 metri) verkolla ja laittanut jonkinlaisen sadesuojan päälle (joko vanerilevyä tai pressusa, väli halkoihin min 20 cm), ja laittanut koko paketin avoimelle paikalle.
Halot olen tehnyt riittävän pieneksi, max paksuus n. 5 cm, ja tasamittaisiksi 8ei merkitystä kuivamisen kannalta, mutta optimoi tilankäytön). Koivusta olen lisäksi ottanut osan tuohesta irti enne halkomista ja kuivannut erillään...toimii erinomaisena sytykkeenä myöhemmin.
Näin olen saanut vuoden kierrolla polttopuun tarpeet tyydytettyä, joskin vaatii ylimääräistä työtä.palavat huonommin, palatakseni alkuperäiseen kysymykseen.
Jos puuvajasi on muutoin tiivis, niin oven aukipitäminen auttaa, mutta on hidas tapa kuivata kosteita puita. Jos on lisäksi maapohja, niin alimmaiset puut pysyvätkin kosteina teit mitä hyvänsä.
Kosteat puut ilmavaan paikkaan, mutta sateelta suojaan viimeistään loppukesästä.
Käytän itse mökillä ja kotona yhteensä n. 5-6 m3 halkoja vuodessa edellisessä jutussa kuvatulla vuosikierrolla, ja hyvin toimii. - hyviä neuvoja
puut kirjoitti:
palavat huonommin, palatakseni alkuperäiseen kysymykseen.
Jos puuvajasi on muutoin tiivis, niin oven aukipitäminen auttaa, mutta on hidas tapa kuivata kosteita puita. Jos on lisäksi maapohja, niin alimmaiset puut pysyvätkin kosteina teit mitä hyvänsä.
Kosteat puut ilmavaan paikkaan, mutta sateelta suojaan viimeistään loppukesästä.
Käytän itse mökillä ja kotona yhteensä n. 5-6 m3 halkoja vuodessa edellisessä jutussa kuvatulla vuosikierrolla, ja hyvin toimii.puitten kuivatukseen,mutta jos sun pitää saada niillä kosteilla puilla nyt lämmitettyä,niin onnistuuhan sekin.Toki puuta menee enemmän,koska ei tuo lämpöarvo oo niin hyvä.Jos sulta löytyy yhtään kuivaa puuta,niin tee se ensimmäinen tuli niillä,ja kun palaa hyvin niin kosteita lisäksi.Älä päästä välillä tulta liian pieneksi,silloin ei pala kunnolla vaan savuaa vain.Jos taas sulla ei oo kuivaa puuta,niin pilko pieniä pilkkeitä pesällinen,kokoa ne sanomalehden ja munakennon tai jonkun muun riittävän suuren pahvimäärän päälle,kyllä syttyy.Pahvi kato palaa sen verran kauemmin kuin paperi,että ehtii sun pilkkeet syttyä.
- Sunamies
Kosteita polttopuita voi tuoda etukäteen kantimellisen verran, esimerkiksi saunaan seuraavaa kertaa varten, senjälkeen kun on saunottu, silloin puut kuivuu saunan jälkilämmössä.
- Hese
Puiden tuominen sisälle paria kolmea päivää ennemmin kuivattaa niitä yllättävän paljon. Tietysti hankalaa, jos puun kulutus on suurta, niin tarvitaan iso tila säilyttää puuta sisällä.
Yo. pätee myös hyvin kuivattuun puuhun.
- topias
kyllä teitä uus-avuttomia taitaa kohta olla tämä maa pullollaan,näin tossa talvella kun poika lipsautti auton ojaan,niin isukki tuli ja heitti pojalle lapion mutta kun tämä ressukka ei tiennyt mitä sillä lapiolla tehdään,voi ressukoita
- halkoja
Mikä oli topiaksen pointti?
Moitit uusavuttomien halko-ongelmia, mutta itse sepustat jotakin lumenluonnista.
Kertoisit nyt ihmeessä meille avuttomille, miten auton ojaanajo tai tarinasi lapio liittyy halkojen kuivattamiseen tai märkien halkojen polttamiseen?
Uusavuttomat ressukat saavat sentään pysyttyä aiheessa, lieneekö topiaksella lukutaito ruosteessa?
- kartsa5
on laittaa vielä lämpimään uuniin seuraavan polton puut valmiiksi kuivavat varmasti
- kuule
tommosia neuvoja tietämättömälle anna,ottaa vielä tosissaan.
Jos laitat sinne lämpimään uuniin puut ja sulla on pelti jo kiinni,niin entäs kun ne puut alkaa kytemään:Ole hyvä,tässä sulle häkämyrkytys.
Se uuni voi olla tosi kauan tulen sammumisen jälkeenkin niin kuuma että ongelmia syntyy jos sinne meet puita laittamaa.
- Sahamies
Kannattaa käydä jossakin pienellä sahalaitoksella,
ja hakea kuivaa lautaa (valmiita pilkkeitä) muiden
puiden joukkoon. - Kuivatus
Yksi keino on se, että laittaa esim. takkapuita kuivamaan ed. iltana takan päälle. Ei tule palovaaraa.
- Puukuorman ostanut
Yksi hyvä keino olisi, että jos on saatavana
niin ostaa vähän pilkottuja vanhan ajan koivu-
halko- puuta.
Siitä saa sytykkeeksi tuohta ja sitten voi käyttää sitä kosteampaakin puuta samalla.
Ei tarvi nähdä niin suurta vaivaa niiden kuivattamiseen tälle kesälle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15311021
- 535269
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html452473- 312169
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131731Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,421594Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta311280Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v351206Daniel Nummelan linjapuhe 2025
Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo98952Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s6916