"talkoohenkeäkö" se oli se kaikki mitä on tapahtunut viime vuosien aikana. Puuttunut työrauha ja elämisen rauha. Talkoohenkistä häirintää se on oikeastaan ollut. Kun ei saanut elää rauhassa ja tehdä sitä työtä mistä haaveili niiden neljän vuoden aikana, kun oli töissä itselle tärkeässä paikassa. Nyt olisi takana paljon hyviä vuosia. Niin surullista, siksi ettei kysytty omaa mielipidettä. Kun oli jo suunnitelmat olleet valmiina niiden neljän vuoden aikana. Parisuhdekin olisi saattanut olla jo monen vuoden ajan. Elämästä lähti ilo ja rauha. Aina kun menit jonnekin, jouduit kaiken sen saman kokemaan. Epäoikeudenmukaiselta se kaikki on aina tuntunut.
Tuli mieleen
Anonyymi
068
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.