Tajusin, että missä ennen 2012 Kala oli kokoaikainen läpi vuosien ja tuhansien kestävä aikajakso, niin tänään Kala on supistunut vain yhdeksi kuukaudeksi vuodessa, joka on maaliskuussa.
Yhden kuukauden henkinen jakso voisi olla muslimien Ramadan yhden kuukauden moderni paasto - yhtä oivallettu.
Henkisyys jää, mutta siitä tulee OSA-AIKAINEN, niin kuin papin virastakin.
Maaliskuuhun pakkautuu koko tuhansien vuosien Kalan traditio muistina, josta voi ammentaa löydetyt totuudet.
Kalan henkisyydestä on jäänyt vain yksi kuukausi vuodessa
Anonyymi
2
96
Vastaukset
- Anonyymi
Söin juuri kalakeittoa. Hyvää oli.
- Anonyymi
Kuin jos on syntynyt piranhaksi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2457607IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its2444643- 1711805
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)741690- 711184
- 1341142
Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61087Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte128976Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy207951- 104925