Monia vuosia

pilattiin kaikenlaisella "esityksellä", se repi rikki totaalisesti. Sellaista toimintaa ei voi millään tavalla pitää hyvänä ja oikeudenmukaisena. Kun ihminen vielä toisti moneen kertaan hätäänsä vuosien aikana, että sen pitää loppua, koska vointi vain huononee. Neljä vuotta liikaa. Se kaikki tuntui niin pahalta, ettei mikään muu ole koskaan tuntunut siltä. Siksi emme koskaan voi olla missään tekemisissä toistemme kanssa. "Sinä" olit tavallaan se rikkoja, koska sinun takiasi kaikki aloitettiin. Jo vuosia sitten olisi pitänyt kertoa rehellisesti kasvotusten mistä oli kysymys. Mitään läheisyyteen liittyvää ei koskaan haluttu. Koko projekti kaatui jo heti kun se aloitettiin. Sillä ei ollut mitään mahdollisuutta saada mitään hyvää aikaan. Sitä ei olisi koskaan saanut aloittaa. Pelkkää tuhoa se sai vain aikaan.
851
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ne toisia esittävät, esim. tietyn pituiset ihmiset tuntuivat naurettavilta. Arjen häirintä eri paikoissa taas sai aikaan sellaista kärsimystä, mitä ei ole koettu missään muualla koskaan. Kertakaikkiaan järkyttävää, ettei saanut keskittyä työn tekemiseenkään rauhassa!

Äänestä

Nyt on kyllä ihan pakko kysyä, onko kaikki hyvin ?
- Huolestunut Kysyjä 🤔

Äänestä
  • Tuo on pelkkä trolli

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on pelkkä trolli

    Huolestuttavaa Kirjoitusta 🤔😌

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huolestuttavaa Kirjoitusta 🤔😌

    Se on trolli usko pois eikä se ikinä vastaa kommentteihin ja se jankuttaa vaan tota samaa yöt ja päivät

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on trolli usko pois eikä se ikinä vastaa kommentteihin ja se jankuttaa vaan tota samaa yöt ja päivät

    No toivottavasti, koska ihan hirveää jos jollain ihmisellä olisi oikeasti noin paha olla.
    🥺

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on trolli usko pois eikä se ikinä vastaa kommentteihin ja se jankuttaa vaan tota samaa yöt ja päivät

    Juuri näin, en ole vieläkään päässyt selville, että millaista hahmoa se esittää. Nähtävästi jotain uskonnollista mökkihöperöä perushoitaja mummelia

    Äänestä

Sinäkö ap olit yksi niistä esittäjistä ja rikkojista? Miksi et korjaa tekemääsi virhettä? Joudut kuolemasi jälkee h*n lieskoihin, jos et sovita tekemääsi vääryyttä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

pilattiin kaikenlaisella "esityksellä", se repi rikki totaalisesti. Sellaista toimintaa ei voi millään tavalla pitää hyvänä ja oikeudenmukaisena. Kun ihminen vielä toisti moneen kertaan hätäänsä vuosien aikana, että sen pitää loppua, koska vointi vain huononee. Neljä vuotta liikaa. Se kaikki tuntui niin pahalta, ettei mikään muu ole koskaan tuntunut siltä. Siksi emme koskaan voi olla missään tekemisissä toistemme kanssa. "Sinä" olit tavallaan se rikkoja, koska sinun takiasi kaikki aloitettiin. Jo vuosia sitten olisi pitänyt kertoa rehellisesti kasvotusten mistä oli kysymys. Mitään läheisyyteen liittyvää ei koskaan haluttu. Koko projekti kaatui jo heti kun se aloitettiin. Sillä ei ollut mitään mahdollisuutta saada mitään hyvää aikaan. Sitä ei olisi koskaan saanut aloittaa. Pelkkää tuhoa se sai vain aikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu