En nyt tiedä, onko tämä oikea paikka kirjoittaa, kun en ole äiti, mutta kysyn kuitenkin.
Mistä tiesitte olevanne valmiita äideiksi? Itse olen 28 vuotias. En ole koskaan ollut vauvakuumeessa, mutta biologinen ikä laittaa ajattelemaan, että pitäisikö se lapsi kuitenkin jossain vaiheessa tehdä. Samaan aikaan ahdistaa ajtus elämän muuttumisesta ja riippuvuudesta muista ihmisistä ja lapsesta.
No, onhan tässä vielä aikaa miettiä, ei kai asioita pidä vastoin tahtoaankaan tehdä.
Naiseus on kumma juttu, olemme yksilöitä, mutta silti biologia säätelee rajat, joissa voimme elää ja perustaa perheen tai jättää sen tekemättä.
En koe ajatusta lapsettomaksi jäämisestäkään tällä hetkellä mitenkään negatiivisena, mutta entä jos tulen toisiin ajatuksiin liian myöhään ja kadun?
Toisaalta lapsi on niiin iso elämänmuutos, ettei sitä voi tehdä vain varmuuden vuoksi...ettei joskus katuisi.
Tämä on vaikeaa!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Mulla itselläni kaksi lasta.Tyttö täyttää juhannuksena 6v ja poika 3v.Mulla ikää 28v.Omasta mielestäni olen tehnut lapset oikeaan aikaan(mikä se nyt sitten onkin =))Ikinä ei ole biologinen kello pääsyt pirisemään tai jos on niin kovin hiljainen on ääni ollut.Ja maailmassa on paljon lapsia vailla rakkautta ja vanhempia että jos rupeaa myöhemmin kaduttamaan ettei niitä lapsia tehnyt adoptio on myös vaihtoehto siihen lapsettomuuteen..Aurinkoisia kesänodotuksia vaan sinulle..
jätimme miehen kanssa ehkäisyn pois, kun olin 29 ja ajateltiin, että tulkoon jos on tullakseen. No eipä kuulunut, mutta emme huolestuneet, koska emme osanneet lasta vielä kaivatakaan... Kahden vuoden päästä tulin raskaaksi, mutta raskaus loppui keskenmenoon viikolla 13. =( Samana vuonna tulin uudelleen raskaaksi ja nyt meillä on 1 v 10 kk poika. Olin lapsen syntyessä 31 v. Ja poika on tietenkin maailman ihanin! =) En siis tiennyt olevani valmis äidiksi, mutta sitä mukaa kun lapsi kasvoi vatsassa, taisin "valmistua".
Eli jokaisella omalla tavallaan, mutta ei ehkä kannata iänikuisestikaan odottaa sitä "valmiudentunnetta". Ettei mene sitten ohi koko juttu. Nyt toivon, että tulisin pian uudelleen raskaaksi, koska sisarus olisi toivottu!
että mulle ainakaan koskaan olisi tullut jotain varmaa tunnetta siitä että "nyt olen valmis".onko sita koskaan niin valmis, äitiyteen kasvaa sen myötä, ei niitä asioita voi ennen edes ymmärtää.Tietysti on viisasta miettia perusasioita että ovatko kunnossa ainakin periaatteessa: parisuhde, talous yms tai jos on yksin, on hyva ehka miettiä miten aikoo selvitya ja jarjestää asioitansa vauvan kanssa. ma sain esikoisen 28v ja toisen 32 vuotiaana ja ihan hyvat iät ovat olleet.Akateeminen koulutus, työpaikka ja mies olivat jo ennen, mutta ilmankin pärjäää:)Järki päässä ja sydän paikallaan,niillä pääsee vauvojen kanssa pitkälle!
Olen myös 28-vuotias ja miettinyt viime aikoina samoja juttuja. Vauvakuumetta ei koskaan ole ollut, eikä ystävien lapset herätä minussa mitään äitiviettiä. Itse asiassa suhtautumiseni lapsiin on lähinnä neutraali. Ajatus siitä, että jäisin lapsettomaksi ei pelota.
Siksi olenkin päättänyt olla tekemättä asialle vielä yhtään mitään. Mikäli se vauvakuume joskus tulee (tai edes tunne siitä, että haluaisin äidiksi), niin katsotaan asiaa sitten uudestaan. Otan siis tietoisen riskin siitä, että herään liian myöhään vauvantekopuuhiin. Jos näin käy, niin aina on olemassa adoptio...
Kannattaa muistaa, että muiden lapset on täysin eri asia kun omat... Jos muiden lapset ei herätä äidintunteita, niin ei siitä kannata isoja johtopäätöksiä omien suhteen tehdä.