En ole Suomessa ollut ystävä pikaruokahommiin. Enkä muuallakaan, koska MacDonalseja on joka paikassa.
Kuhmosta, täältä jossa asun vapaaehtoisesti ilman sossuntukea, löysin pikkuässän vastapäätä olevan paikan. Sisään painelin itseni näköisenä ja olin yllättynyt..
Menen vielä eteenkin päin samaan paikkaan. Sain juuri sitä tilaamani tavaraa hymy mukana. Enkä joutunut syömään kepabbia. Se on ruoka jossa on mukana anoppi ja pappi jauhettuna.
Olen maailmanmatkaaja minäkin. Pari kertaa olen käynyt Hyrynsalmella kysymässä tietä Kajaaniin. On kaupunki, iso kuin mikä ja tuli mieli mennä vessaan perukassa.
Täältä löytyy apua minullekin, jos alan hengittää huonosti. Perukassa saan nussiutua itseni kanssa ja olla se oma omituinen itseni.
En ole naimisissa enää, olen ollut. Joku kertoi minulle suoraan, etten ole muuta kuin mielikuvituksen omaava ihminen. Sitä olen, mutta jos nauttii teksteistä, niin vasta nyt 68veenä minulla on se ihmisen tarvitsema rauha. Entinen hullujen vaatii pientä rauhaa myös omalle itselleen.
Kiitos kuhmolaiset! Olette ottaneet minut vastaan hyvin. Monessa paikassa olen ollut ja kuullut ihmisten ääntä yrittäessäni nukkua. Samat seinän takana olleet eivät sano huomenta portaikossa.
Kainuu on ja pysyy minulla. Kuhmo on kiva alue minulle, jonka jo tiedätte kärsivän vanhuuskompleksista. Aika on lyhyt ihmiselle, joka haluaa nauttia elämästä.
Työ minulle on ollut haaste, enkä yhtäkään työpäivää vaihtaisi. Omat ihmiseni ovat olleet minulle hyviä. Peiton en mene, jos nainen tai mies ei nouse itsestää sieltä kaamoksesta. "Hyviä unia sulle, minä lähden kiitämää. Minä luovutan"
Eikä pitkän aikaa, niin vieressä istuu ihminen. Sama ihminen, jolla on suurin vika päässä. Minullakin on monta vikaa. Suomen irvoikkain pärstävärkki, kaljuus sun muita ihmisen kehittämiä vikoja. On nekin, mutta minulla on myös ärsyttää toisia ihmisiä.
Aivan totta puhuen olen suht'normaali suomalainen mies. Lahkeessa ei heilu irtonainen nakinpätkä, enkä omista muuta asetta kuin itseni. Takapuoli, eli hanuri, on vieläkin kipeä tehtyäni työt Ruotsin rajan lähettyvillä. Korjasin jotain roskaa lattialta ja tunsin jonkun tökkivän väärään paikkaan. Suoristin itseni ja kysyin.."oletko suomalainen metsämies? Minun takapuoleni on minun."
Minulle on aina ollut tärkeä asia nähdä Suomen siniristilipun hulmuavan. Ulkomailla näki saman myös jonkun premiääriofficen tangossa. Tuntui hyvältä nähdä oma lippu.
Tätä aikaa eläessä en halua sotaa, en missään muodossa. 68veelle ei ole paljon hommia, mikäli tuo itsensä omana pitävä päättää kuitenkin uusia käynnin Suomessa.
On minulla kuitenkin se omaan itseeni kuuluva kärsivällisyys. Jaksan odotella, siitä lähtee parhaimillaan pari ukkoa pois. En tule tappamaan, vaan vahingoitan kulkemista. Saan ainakin ne pari rivistä pois. Heilläkin on perhe, joten parempi niin kuin, että ampuisin kaukaa kallon halki.
Teille, mahdollisille lukijoille, on mukava rupatella. Aivan yksin olen omien sairauksieni kanssa. Niistä yksikään ei sytytä minua enää. Tulta saan vasta jollakin ollessa lievää närästystä, joka pahenee tekemäni tekstin jälkeen.
Mikäli sain jonkun ihmisen miettimään jotain, niin olen onnistunut. Mikäli en saa kuin vastavirtaa, niin silloin teen pihamaalla sadetanssin kipeillä jaloillani. Periksi en kuitenkaan anna, sen ole oppinut Kainuusta jo aiemmin. Ihmisten maasta.
Voidaan hyvin..
Perukan ukkeli
Kuhmosta, täältä jossa asun vapaaehtoisesti ilman sossuntukea, löysin pikkuässän vastapäätä olevan paikan. Sisään painelin itseni näköisenä ja olin yllättynyt..
Menen vielä eteenkin päin samaan paikkaan. Sain juuri sitä tilaamani tavaraa hymy mukana. Enkä joutunut syömään kepabbia. Se on ruoka jossa on mukana anoppi ja pappi jauhettuna.
Olen maailmanmatkaaja minäkin. Pari kertaa olen käynyt Hyrynsalmella kysymässä tietä Kajaaniin. On kaupunki, iso kuin mikä ja tuli mieli mennä vessaan perukassa.
Täältä löytyy apua minullekin, jos alan hengittää huonosti. Perukassa saan nussiutua itseni kanssa ja olla se oma omituinen itseni.
En ole naimisissa enää, olen ollut. Joku kertoi minulle suoraan, etten ole muuta kuin mielikuvituksen omaava ihminen. Sitä olen, mutta jos nauttii teksteistä, niin vasta nyt 68veenä minulla on se ihmisen tarvitsema rauha. Entinen hullujen vaatii pientä rauhaa myös omalle itselleen.
Kiitos kuhmolaiset! Olette ottaneet minut vastaan hyvin. Monessa paikassa olen ollut ja kuullut ihmisten ääntä yrittäessäni nukkua. Samat seinän takana olleet eivät sano huomenta portaikossa.
Kainuu on ja pysyy minulla. Kuhmo on kiva alue minulle, jonka jo tiedätte kärsivän vanhuuskompleksista. Aika on lyhyt ihmiselle, joka haluaa nauttia elämästä.
Työ minulle on ollut haaste, enkä yhtäkään työpäivää vaihtaisi. Omat ihmiseni ovat olleet minulle hyviä. Peiton en mene, jos nainen tai mies ei nouse itsestää sieltä kaamoksesta. "Hyviä unia sulle, minä lähden kiitämää. Minä luovutan"
Eikä pitkän aikaa, niin vieressä istuu ihminen. Sama ihminen, jolla on suurin vika päässä. Minullakin on monta vikaa. Suomen irvoikkain pärstävärkki, kaljuus sun muita ihmisen kehittämiä vikoja. On nekin, mutta minulla on myös ärsyttää toisia ihmisiä.
Aivan totta puhuen olen suht'normaali suomalainen mies. Lahkeessa ei heilu irtonainen nakinpätkä, enkä omista muuta asetta kuin itseni. Takapuoli, eli hanuri, on vieläkin kipeä tehtyäni työt Ruotsin rajan lähettyvillä. Korjasin jotain roskaa lattialta ja tunsin jonkun tökkivän väärään paikkaan. Suoristin itseni ja kysyin.."oletko suomalainen metsämies? Minun takapuoleni on minun."
Minulle on aina ollut tärkeä asia nähdä Suomen siniristilipun hulmuavan. Ulkomailla näki saman myös jonkun premiääriofficen tangossa. Tuntui hyvältä nähdä oma lippu.
Tätä aikaa eläessä en halua sotaa, en missään muodossa. 68veelle ei ole paljon hommia, mikäli tuo itsensä omana pitävä päättää kuitenkin uusia käynnin Suomessa.
On minulla kuitenkin se omaan itseeni kuuluva kärsivällisyys. Jaksan odotella, siitä lähtee parhaimillaan pari ukkoa pois. En tule tappamaan, vaan vahingoitan kulkemista. Saan ainakin ne pari rivistä pois. Heilläkin on perhe, joten parempi niin kuin, että ampuisin kaukaa kallon halki.
Teille, mahdollisille lukijoille, on mukava rupatella. Aivan yksin olen omien sairauksieni kanssa. Niistä yksikään ei sytytä minua enää. Tulta saan vasta jollakin ollessa lievää närästystä, joka pahenee tekemäni tekstin jälkeen.
Mikäli sain jonkun ihmisen miettimään jotain, niin olen onnistunut. Mikäli en saa kuin vastavirtaa, niin silloin teen pihamaalla sadetanssin kipeillä jaloillani. Periksi en kuitenkaan anna, sen ole oppinut Kainuusta jo aiemmin. Ihmisten maasta.
Voidaan hyvin..
Perukan ukkeli
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.