käynyt niin, että kesken pelin ja leikin olet huomannut tulleesi vedätetyksi ja jos on, niin miten olet ratkaissut asian tai nuollut haavasi? Onko helpompaa jatkaa kuin olla vihainen niille tahoille joiden eteen olet raatanut yötä päivää? Defenssin voimalla ns
Onko sinulle koskaan
Anonyymi
48727
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Minä poika olen pokalla jatkanut ja tivannut ym ym kahta kauheammin menemään, ennemmin hyppään järveen kuin myönnän, että nyt kyllä apinaa koijattiin
Veri päässä humisten ja hampaat irvessä jatkanut uskomista ei niin valkoiseen valheeseen, ettei niin hävetä ja harmita
Onko sulle koskaan käynyt niin että kirjoitat ikävä palstalle jonninjoutavaa p* skaa. Täysin aiheesta ohi?
Onko sinulle käynyt koskaan niin, että kopsaat netistä tekstejä täysin aiheen ohi?
No eipä ole. Onko sinulle?
Ei ole. Ei ole myöskään käynyt niin, että muutenkaan hutkin ennen kuin sutkin eiku siis
Sepä mielenkiintoista. Onko jotain vielä seikkaperäisesti kerrotavaa sekavaa sotkua jota haluat jakaa kanssani?
En osaa sanoa vielä, se varmaan riippuu niistä tarkoitushakuisista kysymyksistä mitä haluat tarkentaen kysellä.
Kerro mistä löytyy hyvä keskustelupalsta? Mikä ei ole alusta vain pelkälle kiusaamiselle? Onko sellaista edes? Jossa edes keskustelut viittaa edes aihealueeseen? Eikä ole täynnä trolleja.
Suomi24 sellainen kiusaamisvapaa vyöhyke ei ainakaan ole, eikä trollivapaa…mutta surkuhupaisaksi homma menee siinä vaiheessa kun jotkut tallukat luulee harjoittavansa tehokasta ja kohteeseen osuvaa kiusaamista kun ne vastaa näille trolleille. Voi myötähäpeä
Eikö tuo myötähäpeily ja siitä jeesustelu kuinka ns. " tyhmiä" mielestäsi muut on, jo laskettavissa kiusaamiseksi? Eikö se ole itsensä jotenkin korottamista ja tietyn asteista ylimielisyyttä sekä muiden ala-arviointia? Koetko siis olevasi jotenkin parempi ihminen kuin me muut kirjoittajat?
Siinä mielessä kyllä, että en esimerkiksi harrasta muiden maalittamista ja mustamaalaamista anonyymejä kirjoituksia hyväksi käyttäen ja sitten kitise ärsyyntyneenä kun joku tuo esiin, että kuinka sairaalloista touhua se on
Ok. Koetko siis että joku on sinulle näin tehnyt?
Onko sillä väliä, että kenelle näin on tehty? Onhan tästä ollut puhetta, että näin täällä on toimittu montaakin ihmistä kohtaan ja se tuntuu koko saitin pointti olevan. Eikö kiusaaminen ole aina väärin ja perättömien puhuminen aina laitonta? Siksi kannattaa miettiä mitä väittää
Tietysti. Siinä on vain se että oletuksena kait on että täällä on toisilleen tuntemattomia ihmisiä. Eli ihmettelen vain kuinka ihmiset voivat tietää kuka kirjoittaa ja kuinka ne mustamaalaukset voisivat osua nappiin tai perättömäksi todettavissa olevat väitteet? Täytyisi olla joku tieto kenelle kirjoittaa ja mistä sekä siitä että käy täällä. Se pitäisi
varmaankin olla useampia henkilöitä jotka voisivat henkilön suoraan tunnistaa teksteistä että voisi ns. maalittaa ketään. Muutenhan se on tuuleen huutelua niikuin itse totesit. Tai oman pään tuottama harha että tuo varmaan v* ttuilee juuri minulle . Mutta tuo minkä itse tuot ilmi että se on koko pointti täällä, sen takia kyselikin parempia keskustelu paikkoja.
Niin no, sitähän jokainen väittäjä tuolla ns ulkomaailmassa voi miettiä, että kuinka luulosairasta se lähtökohtaisesti on, että niin hyvin ”tietää” että kuka kirjoittaa ja mitä, että täyttääkö tämä mahdollisesti jopa rikoksen tunnusmerkit kun nimettömistä kirjoituksista kumminkin on kyse.
Niin no itse en kyllä ulkomaailmassa ole keskustellut näistä kenenkään kanssa. Sekin olisi jotenkin kummallista. Mitä siitä edes sanoisi.
Niin no, sitten kommentit ei siltä osin koske sinua. Et taida olla tuo ”eikö tuo tuollaisen mustamaalaamisen tuomittavuuden esiintuominen ole myös (voi mikä lapsus) jonkintyylistä kiusaamista”? No ei kyllä ole😂 Noin ajatetteleva on todnäk jotenkin häiriintynyt
Olen kyllä sama henkilö.
Ei sen esiintuominen ole kiusaamista vain muiden ali-arvioiminen.
Millä tavalla ali-arvioiminen? jos sinulla itselläsi on esimerkiksi kykyä erottaa mikä on provoilua, niin kaikilla ei ole eikä muuten ole tahtoa ensinkään tällaiseen rivien väiistä lukemiseen, siinähän se ongelma on ilkeys ja tyhmyys on usein synonyymeja
Kyselin vain kysymyksiä kun käskettiin . Enkä enää vastaile sinulle haukuit jo minutkin. Lähden suihkuun ja nukkumaan. Hyvää jatkoa.
Vastaanpa sivusta - uusi kirjoittaja ketjussa, hyvää iltaa vaan.
Jos jotkut tallukat luulevat harjoittavansa Tehokasta ja kohteeseen osuvaa Kiusaamista vastaillessaan netissä mille lie trolleille ja hulluille, sehän on juuri sellaista mainitsemaasi katteetonta, korskeaa Itsensäkorottamista, Ylimielisyyttä sekä Muiden Aliarviointia. Vastenmielistä! Mutta kieltämättä naurettavaa samaan aikaan - tuntisin ajatuksena vahingoniloa, jos joku vastaava vedätetty pelle korskeassa, katteettomassa "tehokiusaamisessaan" ns. lentää lasia päin - eikä edes tajua sitä itse. Siinähän nälvii trolleille koko elämänsä, varmasti juuri sellaisen heebon arvoinen elämä kaikin puolin. 👍
Juuri näin se menee, eihän sellaiset itse sitä tajua tai halua tajuta
Siitä onkin sitten vielä pitkä matka siihen että ruopaisee koteloon, että tattis vaan hyväksikäytöstä, vaan kuka käski lähteä
Parempi kun käytettöö hyväks ku pahaks
Onko sinulle koskaan käynyt niin että saunavihtaasi on kustu ja huidot sillä kuitenkin
Tämähän on suorastaan tiivistys aloituksen ydinajatuksesta
Onkos sinulle käynyt niin, että olet alkanut vedättää jotakin ihmistä ja huomannut käsittäneesi väärin ja vedättänyt sitä toista väärin perustein? Olisiko joku vedättänyt sinua väärällä tiedolla ja saanut sinut toimimaan väärin jotakin toista ihmistä kohtaan, joka nauraa nyt partaansa, vaikkakin puntit alkavat pikkuhiljaa tutista ja sieraimista tulee vaahtoa. Tulee tässä muutamat kirjaimet mieleen. KL - AA.
Riippuu tilanteesta ja ihmisestä.
Joihinkin ihmisiin katkaissut välit lopullisesti.
Joillekin kuittailen aina mahdollisuuden tullen.
Joillekin en näytä mitenkään.
Oikea elämä on
Katsomista
Kokemista
Haistamista
On paljon kato nähty ja enemmänkin nähdään
On muutakin näes' koettu kuin naapurimme rysää
On paljon kato nähty ja enemmänkin nähdään
Kun muutakin on kierretty kuin tahkoa
Navetan ympäri kun kiertää tarpeeksi monta kertaa, niin jo näkeekin kaikenlaista, kun pää niin pyörällä.
Tuijottaa kuin sonni uutta navettaa on meidän perältä halventava ilmaisu tuijottelijoille. Se sopii joihinkin palstan lukijoihin oikein hyvin sekä sellaisiin ihmisiin joilla on tarve kohdata toinen ihminen halventavasti katsoen
Heräsin yökerhossa. Tyhjyys iski ziljoona wolttia. Ihana kokemus kertakaikkisesti.
No mistä sinä sen tiedät? :) Pohdin tuota tässä tänään.
Kyllä tässä aina on vedätetty olo ollut. Olen kuitenkin yksi ihminen ja vastassa on suurempi ryhmittymä.
En ol tullut vedätetyksi, koska en ole ollut kiinostunut yhdestäkään itselleni tuntemattomasta ihmisestä. Ihme pelleilyltä kaikki aina tuntui.
En leiki, ja ihmisuhteissa en ole tullut vedätetyksi, mutta muita huonoja kokemuksia on.
Ei ole. Kukaan ei vedätä ketään enkä itsekkään. Lähipiirissäni on nykyään vain mukavia ja aitoja ihmisiä, onneksi. Joskus oli aikoinaan ikäviäkin ja käytti vain hyväksi. Mutta eiköhän sellaiset ihmiset kannata jättää omaan arvoonsa kun sen viimein ymmärtää. En itse silloin aikoinaan ymmärtänyt, kun hihhuloin alkoholin kanssa, kun se jäi pois, niin heti karsin elämästä ikävät tyypit. Nyt tuntuu, että kyllä elämä onkin ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.
Ihanko varmasti sinä karsit tyypit elämästäsi? Ettei vain käynyt niin, että jotkut karsi sinut elämästään? Mitenkähän sinäkin rassu kerrot tarinoitasi ulkopuolisille, eikä kukaan kyseenalaista sinun kertomaasi. Toisilta osapuolilta ei edes kysytä, noinhan se menee, eikös vai, etenkin jos olet mies.
Mitä väliä, kuka karsii ja kenet ja koska karsii, perempihan on kuitenkin niin ettei toisilleen väärät ihmiset ole missään tekemisissä, koska liikaa kitkaa. On aina olemassa oikeita ihmisiä jotka sopivat yhteen. Maailmassa on vaihtoehtoja. Aikansa voi itkeä, koska jokaisella on tunteet, tai no, ei jokaisella kuitenkaan. Onnellisuus ja hauskuus ja ilo, yhdessä tekemisen meininki.
Nosto
Elämä on suuri huijaus, sen kun tulee huomanneeksi niin alkaa aika hyvin olla juonessa mukana sen eteen heittämien koijareidenkin suhteen.
Eiköhän nykyään ala melkeinpä olla harvinaisempaa kohdata sitä inhimillisen käyttäytymisen kirjon toista päätä, joka niin ollen yllättääkin sitten enemmän. Kun tuo motiivien kyseenalaistaminen on ihan se perusoletus.
fiksuus ei ilmene aina totuutena eikä totuus ole aina fiksua
Suurin typerys kehittelee niin hienovaraisia ja näppäriä valheita että alkaa uskoa niihin itsekkin, se on sekä säälittävää että vaarallista.
Hyvä anonyymi !
Yleensä me kaikki tunnemme tulleeksi vedätetyiksi, ainakin me seniori-ikäiset, koska omat toiveemme usein ovat enemmän, kuin olisi kohtuullista toivoa. Meidän olisi ehkä hyvä tyytyä vähempään, esimerkiksi hyvään ystävyyten ihmissuhteissamme, niin pettymykset tapahtuisivat harvemmin.
Minua kiinnosti viestissäsi se, että halusit asian tilan ainakin omalta osaltasi muuttuvan paremmaksi ja toivoisin sinun pääsevän tuohon tavoitteeseen. Omien haavojen nuoleminen ei auta, maailmassa on kuitenkin paljon ihmisiä, jotka voivat antaa sinulle siihen innostavaa sisältöä.
Käyn aika usein Iomantsin maisemissa, ja jos sinua kiinnostaa, voisimme joskus keskustella aiheesta siellä Pogostalla ?
Hyvää jatkoa !