Johtajien työaika ja Jämsä

Jämsässä hallitusta viedään kuin litran mittaa työaikakysymyksissä. Johtajien työaikaa seurataan sekuntikellolla, mutta tulosta ei edes saavilla.

KVTES pykälä 21
"Johtavassa asemassa olevan viranhaltijan/työntekijän tehtävien luonne on sellainen, ettei työajan käyttöä yleensä voida valvoa tai työajan käytön tarkka valvonta ei ole tarkoituksenmukaista."
8800
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

takaste ja jumankauta sassia, vaikka ilman kassia.

Äänestä

Johtaja-sopimuksella olevien työaikaa ei seurata, se on 24/7 ilman ylitöiden käsitettäkään. Jämsässä nyt homma reiteliin ja hallitukselta jämäkkää toimintaa. Nyt lillukanvarsia ja muutaman tyypin hyvinvointiin (eli rahastamiseen) keskittymistä liikaa.

Äänestä

Tämä on kannatettavaa. Tekijä esiin ja politiikkaan mukaan. Jämsään kaivataan vähitellen jämäkkää johtamista eikä klikkiä, jossa johto ja luottamushenkilöt ovat samaa porukkaa oman edun tavoittelussa. Kuntalaisten etu unohtuu liian usein ellei koko ajan. Hallitus on kumileimasin, joka ei tosissaan pyri kehittämään mitään, vaan keskittyy "papereiden" pyörittelyyn, johon kyvyt juuri ja juuri riittävät.
Valtuusto vielä enemmän kumileimasin, keskittyy ryhmien väliseen kinasteluun ja hölmäjen aloitteiden kautta pisteiden keruuseen.

Äänestä

Jotenkin aika säälittävää. Kaikki asioita vähänkään tietävät keksivät hyvän ehdotuksen aloittajaksi. Yhtä hyvin voisi kiukutella omalla nimellä paikallislehden palstalla, mutta kun sielläkään ei enää tarinoita lukematta julkaista, niin sitten tänne hakemaan keltaisen lehdistön keinoilla persujulkisuutta olematta edes persu.

Tämä näyttää vähän samalta kun puuPekka olisi huutamassa ulkomaalaisia ulos sellaiselta paikkakunnalta jossa ei enää ole ulkomaalaisia. Silloin puukin herkesi huutamasta, kun aihe loppui. Toiset kehittyvät, kun tilanteet elävät. Toiset eivät.

Äänestä

Niin totta! Nyt kunnanhallitus keskittyy papereiden pyörittämiseen, mutta ei osaa kyllä sitäkään.

Äänestä

Uuden Suunnan tapa loukata kaikia ja kaikkea mädättää toimintakulttuurin.

Päädytään Venäjän armeijan toimintamalliin jossa kaikki oma-alotteisuus loppuu. Kun ei tee mitään, niin ei luultavasti tee kovin suurta virhettä eikä sellaista mistä jälkiviisastelijat pääsevät panettelemaan.

Tälläkö tavalla syntyy uusia yrityksiä ja uusia mahdollisuuksia Jämsään?

Äänestä

Aloittaja olen ja aina äänestänyt demareita. Ihan vain siksi kun yksi demari autttoi lapsena tiukassa paikassa ja lupasin.

Äänestä

Kaksi on jämsässä joihin ei voi luottaa; SDP ja Uusi Suunta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jämsässä hallitusta viedään kuin litran mittaa työaikakysymyksissä. Johtajien työaikaa seurataan sekuntikellolla, mutta tulosta ei edes saavilla.

KVTES pykälä 21
"Johtavassa asemassa olevan viranhaltijan/työntekijän tehtävien luonne on sellainen, ettei työajan käyttöä yleensä voida valvoa tai työajan käytön tarkka valvonta ei ole tarkoituksenmukaista."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu