Vihaan viikonloppuja.

Täällä tälläinen nuori, jolla ei pahemmin ole elämässä ideaa. Arkisin viihdyn koulussa useimmiten hyvin. En ole erityisen suosittu, mutta on monia kavereita. Vapaa-ajasta en pidä yhtään. Minulla ei ole vapaa-ajalla yhtäkään kaveria. Esitän vanhemmilleni, että se ei haittaa. Kyllähän minä viihdyn yksin, mutta olisi se kivaa välillä kun olisi jotain keskusteluseuraa. Perjantai ja Lauantai ovat minulle yhtä helvettiä. Tämä yksinäisyys on tehnyt minusta itsekkäämmän ja huomiota hakevan. Huomaan sen kyllä, mutta en osaa tehdä asialle mitään. Osa syytä kaverittomuuteeni on erilaisuuteni. Olen joiltakin ajattelutavoiltani kaiketi hieman vanhanaikainen. En minä usko edes sopeutuvani, kun en aina ymmärrä kavereitanikaan. He puhuvat slangia. Menetänkö minä kaikki, vai pitääkö minunkin sopeutua tähän ainaiseen suvaitsevaisuuteen ja rietasteluun?
3250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ainakin minä olen elämäni aikana huomannut, että erilaisuus on rikkaus. Vaikka valtaosa ihmisistä on laumasieluja, oikeita sopuleita, niin kun osaa ajatella olevansa jostain erityistä, se pelastaa monesta pulasta. Sinun kannattaa käyttää omaa päätäsi ja alkaa arvostaa itseäsi, ei sitä kukaan muu tee. Anna toisten tehdä mitä lystäävät, usein juuri porukoissa tyhmyys tiivistyy ja ajaudutaan typeryyksiin. Kannattaisi etsiä kiinnostava harrastus, johon viikonloppuisin voi syventyä. Sinä itse tiedät mikä sinua kiinnostaa. Olen usein tuntenut itseni ulkopuoliseksi, koska minun kiinnostuksen kohteeni ovat erilaisia, kuin kaverien. Luen paljon kaikenlaista, tähtitiede, saa leuat loksahtamaan, erilaiset luonnontieteelliset ilmiöt, joista haalin tietoa. Historia, jossa on paljon mitä ei kerrota. Asioita on paljon ja usein epäilen, etten edes osaa ehdi tutkia elämäni aikana.

Äänestä

Ainakin sinulla on ilmeisesti vanhempasi seurana. Se on vielä paljon pahempaa kun asuu yksin ja pitäisi viikonloppuja sietää. Iän myötä olen ainakin itse oppinut arvostamaan vanhempieni seuraa.

Äänestä

Tiedän tunteen. Itsellä kaverini mitä nyt on niin haluavat vain joka viikonloppu ryypätä niin juon sitten itsekkin kun ei heitä selvinpäin kestä mutta muuten jäisin yksin jos en heidän kanssa ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Täällä tälläinen nuori, jolla ei pahemmin ole elämässä ideaa. Arkisin viihdyn koulussa useimmiten hyvin. En ole erityisen suosittu, mutta on monia kavereita. Vapaa-ajasta en pidä yhtään. Minulla ei ole vapaa-ajalla yhtäkään kaveria. Esitän vanhemmilleni, että se ei haittaa. Kyllähän minä viihdyn yksin, mutta olisi se kivaa välillä kun olisi jotain keskusteluseuraa. Perjantai ja Lauantai ovat minulle yhtä helvettiä. Tämä yksinäisyys on tehnyt minusta itsekkäämmän ja huomiota hakevan. Huomaan sen kyllä, mutta en osaa tehdä asialle mitään. Osa syytä kaverittomuuteeni on erilaisuuteni. Olen joiltakin ajattelutavoiltani kaiketi hieman vanhanaikainen. En minä usko edes sopeutuvani, kun en aina ymmärrä kavereitanikaan. He puhuvat slangia. Menetänkö minä kaikki, vai pitääkö minunkin sopeutua tähän ainaiseen suvaitsevaisuuteen ja rietasteluun?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu