Jälleen näkeminen

Anonyymi

Emme olleet tavanneet Jounin kanssa kuukausiin. Olimme viestitelleet toisillemme . Muistot tapaamisilta eivät ole unohtuneet, Niitä hetkiä yhdessä ei unohda .
Olimme sopineet, että näkisimme pikaisesti Turussa. Tilanne oli muuttunut ja emme voisi enää viettää yhteisiä öitä yhdessä, Haluamme kuitenkin nähdä toisemme.

Istun junassa ja minua jännittää taas yhtä paljon, kuin aikaisemminkin Jounia tavatessa, Jännittää ja hymy nousee huulille . Olen ostanut uuden mekon tapaamiseen ja alta löytyy jotakin kivaa .

Saavun Turun rautatieasemalle ja pälyilen ympärilleni, näenkö Jounia. Siellä hän seisoo harmaan autonsa vieressä hymy huulilla. Juoksen hänen syliinsä ja halaamme pitkään

Autossae suutelemme pitkään, Suudelma, josta on vaikea irtaantua. Olemme jo kiihtyneitä ja janoamme toisiamme. Mietimme hetken mitä teemme, voisimmeko varata hotellihuoneen Omppu-hotellista. Meille riittää, kun yksinkertainen huone.

Saavumme hotellille, Hississä suutelemme toisiamme kiihkeästi. Jonin käsi hakeutuu samalla reidelleni ja menee mekkoni alle, käsi hivelee paljasta ihoani sukkien yläpuolella.

Etsimme huoneemme. Huone on yksinkertainen, Sänky on leveä . Emme ole valmistautuneet yhteiseen aikaan;kynttilät eivät pala, musiikki ei soi ja ei ole kuohuviiniä,. Nyt ei ole aikaa sellaiseen,

Suutelemme jälleen kiihkeästi toisiimme kietoutuen ja Jouni kaataa minut hellästi sängylle, katsomme toisiamme silmiin. Hän kumartuu päälleni ja suutelee kaulaani, korvaani ja saa minut kiehnäämään lisää. Kuiskaan hänen korvaansa, kuinka on ollut ikävä häntä, Hän vastaa samoilla sanoilla, Availen hänen mustan paitansa nappeja. Suutelen hänen rintakehäänsä , herkkää aluetta ja nipistelen häntä hellästi hampailla. Jouni riisuu mekon päältäni ja toivon, että hän pitää uudesta alusasustani, jonka ostin häntä varten. Hän suutelee minun rintakehääni nipistellen nännejäni, hellästi, Kuitenkin niin kiihottavalla tavalla, että olen valmis ensimmäiseen orgasmiin. Nousen hieman ylös ja avaan Jounin farkkujen vetoketjun, hän on aivan kovana, vedän farkut alas ja otan hänen ihanan, kovan siistityn kalun käteeni. Hivelen sitä ja annan pienen suudelman katsoen samalla Jounia silmiin nähden hänen palavan katseensa. Vien kalun syvemmälle suuhuni ja imen sitä hitaasti, maistellen nauttien, olen aivan kiimaisena. Jouni huokailee ja samalla puristelee rintojani, jotka hän on paljastanut korsetin alta. Hän kumartuu imemään nännejäni, kaataa minut eteensä makuulle ja avaa reiteni. Olen aivan märkänä ja Jouni kivi kovana. Hän laskeutuu reiteni väliin ja etsii kielellään minun herkintä ja suutelee ensin kevyesti nivusta, siirtää stringit, näkee, että olen ajanut itseni täysin paljaaksi, kieli hakeutuu klitorikselleni. Hän suutelee ja imee ja se saa minut huokailemaan, Saan ensimmäisen ihanan intensiivisen orgasmin. Pyydän ja anon, että Jouni työntyisi jo sisääni, mutta hän haluaa pitkittää.

Nousen ylös ja asetun istumaan Jounin päälle. Hänellä on hieno vartalo, Treenattu vartalo ja sen tuntuu hyvälle käden alla. Olen ihastunut tähän mieheen. Kurkotan ottamaan kietaisumekkoni vyön ja Jouni hymyilee tietäen mitä teen sillä. Sidon hänen kätensä sängyn päätyyn ja kaulahuivilla peitän hänen silmänsä - hän on nyt minun! Istun kevyesti hänen päälleen ja levitän hieronta öljyä hänen rintakehäänsä ja vatsan iholle. Kumarrun häneen kiinni ja hieron itseäni häntä vasten, kiehnäten hänessä kiinni, laskeudun alemmaksi suudellen, joka paikkaa ja otan lisää öljyä käsieni väliin hieroen sitä hänen nivusiinsa ja kovaan kaluun. Otan tiukemman otteen ja Jouni huokailee käsieni tehdessä omia taikojaan hänen kalunsa ympärillä. Nousen hajareisin hänen kalunsa päälle, mutta en anna mennä sen vielä sisälleni, hieron omaa paljasta vakoani hänen kivikovaa kalua vasten. Olemme molemmat öljystä liukkaina ja kiimasta märkinä.

Irrotan Jounin siteistä, Hän kääntää minut polvilleni eteensä ja läpsäyttää pakaroille, Hän nuolee vakoani takaapäin. Kiemurtelen, Anon tule sisälle. Hän tulee hitaasti, Tunnen joka solullani hänen työntyvän sisälleni, Iso kalu täyttää minut kokonaan, Hän on hetken sisälläni liikkumatta, liukuu hitaasti ulos takaisin sisälle. Tempo kasvaa, olemme ekstaasissa, kunnes emme voi enää pidätellä, vaan laukeamme yhtä aikaa. Orgasmi on taivaallinen, Pitkä, intensiivinen ja tajunnan räjäyttävä. Tunnen, kuinka hänen lämmin sperma valuu reidelleni. Pyydän, että hän pysyisi sisälläni.
Jouni haluaa minun ratsastavan. Näen itseni huoneen peilistä. Kiihottavaa . Liikun hitaasti ylös ja alas, tanssin Jounin päällä. Hänen kalunsa on syvällä sisälläni.Katsomme toisiamme silmiin. Sormeilen samalla itseäni ja maistelen sormeani. Hän pyytää, että kääntyisin ympäri ja takaapäin. Hän työntyy varovaisesti milli milliltä ahtaaseen anukseeni ja samalla kiihottaa klitoristani sormeillen.Ei kestä kauankaan, kun laukeamme jälleen yhtä aikaa, En pysy enää laskuissa useista orgasmeista.
Raukeina silitämme toisiamme, Katselemme toisiamme, juttelemme ja nautimme toisisyamme.

3

2719

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kiva tarina!!

    • Anonyymi

      Aika ihana salainen jälleennäkeminen !

    • Anonyymi

      Upeaa, ei voisi mitenkään pitää kuukausien paussia tapaamisissa!

    Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      180
      8336
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      26
      4528
    3. Ketä julkkista

      kaivattunne muistuttaa?
      Ikävä
      50
      4098
    4. Tunniste

      Jonka vain sinä ja kaivattusi tietää. ⬇️
      Ikävä
      54
      3482
    5. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      51
      3116
    6. Miten, milloin

      Se onnistuisi sun luona
      Ikävä
      50
      2860
    7. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      26
      2556
    8. Haluan huomiota sulta

      nainen…tiedoksi. 😥❤️ -M-
      Ikävä
      31
      2159
    9. Anteeksi kun käyttäydyn

      niin ristiriitaisesti. Mä en usko että haluaisit minusta mitään, hyvässä tapauksessa olet unohtanut minut. Ja silti toiv
      Ikävä
      38
      2013
    10. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      29
      2006
    Aihe