Etiäinen tapahtui

Joitakin kertoja elämässä kummia sattumia. Arkeen liittyviä aavistuksia, kohtaamisia ja ennakkonäkyjä. Ei mitään maailmaa pelastavia tai suuria oivalluksia, vaan enemmänkin yhteensattumia. Otin pienet päiväunet tänään ja heräsin tokkuraisena. Pikkuvarvasta kutitti. Rapsutin sitä ja tunsin vanhan kovettuneen arven. Se varvas halkesi kun kävelin purossa paljain jaloin lasipulloon noin vuonna 68 kun olin viiden vanhana. Olin hoidossa naapurin tädillä perhepäivähoidossa tuolloin. Menin itkien sisään ja täti tarkisti neulalla ettei sinne ole jäänyt lasia, putsasi sen ja kietoi teippiä ympärille.
En ole vuosikymmeniin muistanut tuota pikkuista asiaa 54 vuotta sitten. Tänään se tuli mieleen samalla kun rapsutin varvasta. Avasin Facebookin herättyäni ja näin sieltä ensimmäisenä entisten aikojen naapurin naapurilta, että kyseinen lapsuuteni perhepäivähoitaja oli poistunut keskuudestamme. En ole kuullut tästä lapsuuskaverista mitään ainakaan kymmeneen vuoteen, enkä tästä perhepäivähoitajasta mitään ainakaan 38 vuoteen. Silloin olin viimeksi tekemisissä hänen tyttärensä miehen kanssa.

Joitakin vastaavia etiäisiä ollut, jotka eivät ole liittyneet kuolemaan, vaan arkisempiin asioihin. Aiheuttiko täti lähtiessään jotakin ihmisiin joiden kanssa oli tekemisissä elämänsä aikana? Monet uskoo että kuolleiden henki jää tänne aikaan ja paikkaan joissa on ollut ja asioihin joita on koskenut ja asioihin joihin on vaikuttanut.
Kuullut tarinoita paljon joissa läheiset aavistaa jonkun lähdön selkeästi ja jopa tuntee sen. En muista omalla kohdalla sellaista tapahtuneen. Aika, elämä ja tila ei varmaankaan ole sellaista kuin minä sitä pidämme.