Mulla on BED eikä kukaan mun läheisistä ymmärrä mikä se on. Kaveri sanoo et no älä ahmi, äitiki käskee syödä säännöllisesti. Oon käyny terveydenhoitajalla, psykologilla, ravitsemusterapeutilla.. Kukaan ei voi auttaa. Vaan mä voin pelastaa itteni mut mä en sitä tee. En osaa. Vaikka söisin säännöllisesti ja noudattaisin kaikkia saamiani upeita ohjeita, ratkeen silti ahmimaan. Syy ahmimiseen ei oo enää fyysinen. Mun kroppa ei enää huuda ruokaa niinku sillon ku näännytin sitä aamupäivän. Nyt ruokaa huutaa mieli. Mä syön niin et kroppa menee sokkiin. Mä en pysty edes itkemään, mä vaan hikoilen ja kärsin tuskista. En voi liikkua ku sattuu niin paljon. Mitä kipeemmäks tuun, sitä enemmän haluun syödä. Kukaan ei ymmärrä miten sairasta tää on. Ne tarjoo jotain "niksejä", niinku tavallisille laihduttajille. Syö säännöllisesti ja monipuolisesti. Kun tekee mieli ahmia, lähde ulos. Mä pelkään et mä kuolen tähän. Jossain vaiheessa mun kroppa vaan sammuu.
Kun mikään ei auta
lihavuori tyhjää täynnä
3582
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tiedän, kuinka pahalta susta tuntuu.
Samoin tiedän minäkin, miten kuuluisi syödä järkevästi ja liikkua.
Mitkä ovat turvallisia tapoja laihduttaa ja mitkä eivät.
En ole niin sairas, että luulisin tapojani terveiksi.
Sairastan bulimiaa ja oksennan joka päivä.
Ahmin niin kauan, että tulee paha olo, enkä meinaa pystyä edes liikkumaan.
Päivät syön ihan järkevästi, kohtuudella, pieniä annoksia. Tunnen että tänään onnistun.
Kun tulee ilta, ratkean kuitenkin aina ahmimaan.
Ei paljon helpota tilannetta, vaikka kuinka tietäisi, miten pitäisi tehdä, liikkua ja syödä terveellisesti.
Muiden on helppo neuvoa, koska ruoka ei ole heille ongelma, kuten minulle.
Harmittaa, kun kaikki vakuuttelevat, kuinka minun ei tarvitse tarkkailla painoani tai syömisiäni,( mittani 165/55), olen laihtunut tämän kevään aikana 7 kiloa, mutta en läheskään tarpeeksi.
Sitä ei edes huomaa...vaatekoko ei ole muuttunut miksikään, senttejä ei ole kadonnut, enkä tunne oloani yhtään paremmaksi kuin ennen.
Monta vuotta painoni kanssa olen kamppaillut, välillä paino käy 49 kilossa, välillä taas 63 kilossa.
Nyt suunta ja tavoite alempana kuin ennen.
Juu, mulla on bulimiaa, mutta en läheskään aina oksenna. Ja mustakin tuntuu ettei kukaan ymmärrä kuinka pahassa tilassa oon, vaikka minäkin olen käynyt kaikissa terapioissa ja nykyään yritän kaikin voimin taistella niitä vastaan, koska aina niiden jälkeen alkaa kohtaus kun aina tuntuu siltä ettei ne ymmärrä, ettei ne jaksa välittää musta, eikä niitä kiinnosta.
Mä en tiedä mikä auttaisi, tätä tavallista arkea vain yritän päästä eteenpäin. Pärjäilehän!
Itselläni on sama ongelma ja mielelläni yritän itse auttaa itseäni vaikka se aina kaatuukin. Jos sairaalahoito/psykiatrinen sairaalahoito on Suomessa sitä, että ihminen tumpataan täyteen lääkkeitä ja sieltä ei paluuta ole. Psyykkistä ongelmaa ei siellä itsessään hoideta.