Lukuviikko alkoi

Anonyymi

Lukuviikko on valtakunnallinen lukutaidon teemaviikko, jonka tavoitteena on tarjota tietoa ja sisältöjä lukutaidon ja lukemisen ajankohtaisista kysymyksistä. Vuonna 2022 Lukuviikko järjestetään 4.-10.4. teemalla ”Lukemalla parempi maailma”. Lukuviikko 2022 nostaa esiin lukutaidon yhteiskunnallisen merkityksen globaalista näkökulmasta. Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna lukutaito on monelle selviytymistaito.

Lukuviikko tarjoaa materiaaleja lukutaitotyöhön ja lukemaan innostamiseen. Materiaalit ovat käytettävissä ympäri vuoden. Lukuviikon järjestää Lukukeskus yhdessä kirja-alan toimijoiden kanssa.

96

1024

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kiitos "tietoiskusta" ! Lukutaito on kaiken aa ja öö.
      Toki moni muukin asia on tärkeä "uudessa ajassa",
      sillä onhan maailmassa eletty ilman lukutaitoakin ja
      moni joutuu elämään vieläkin.

      Luetteko jotain kirjaa tällä hetkellä ?

      • Anonyymi

        Luen Cesilia Samartinin kirjaa Mofongo. Hän on Kuubassa syntynyt kirjailija, kertoo kirjoissaan Latinalaisen Amerikan siirtolaisista. Mofongo on perinneruoka, jota sydänsairas poika laittaa ennen sukunsa ylisuojeleman isoäitinsä kanssa, ja kumpikin alkaa nauttia elämästään. Koskettava tarina.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luen Cesilia Samartinin kirjaa Mofongo. Hän on Kuubassa syntynyt kirjailija, kertoo kirjoissaan Latinalaisen Amerikan siirtolaisista. Mofongo on perinneruoka, jota sydänsairas poika laittaa ennen sukunsa ylisuojeleman isoäitinsä kanssa, ja kumpikin alkaa nauttia elämästään. Koskettava tarina.

        Meikäläisittäin hieman erikoinen ruoka, jota on yritetty valmistaa Suomessakin,
        mutta ei muuta, tämä on lukemisen ketju.
        https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/106945/Mofongo/
        Maailma tarvitsee koskettavia tarinoita. Ihmisyys ei saa unohtua.


      • Jopas sattui: lukuviikko. En tiennytkään. Juuri hain kirjastoautolta pari tilaamaani kirjaa:
        Rachel Cusk: Ääriviivat, joka on eka osa trilogiasta, osin oma elämäkerrallinen teos, kakkososan luin jo ja ihastuin tyyliin ja ansiokkaaseen ihmiskuvaukseen, tuttuja tyyppejä..)) "Mestarillinen, hypnoottinen, aikamme älykkäimpiä kirjailijoita". todettiin kirjan takakannessa.

        Toinen saamani kirja oli Delia Owensin "Suon villi laulu", johon ihastuin heti kun olin lukenut siitä vain parikymmentä sivua. Kirja on ollut "massiivinen menestys ympäri maailmaa, vuonna 2019 USA:n myydyin kirja. "Niin kaunis, että tekee kipeää...
        Murhamysteeri, kasvukertomus ja villin luonnon ylistys" - kuvataan kirjaa.

        Palautin juuri Riiitta Kylänpään elämäkerran Claes Anderssonista ja Tommi Mellenderin Kylmä sota: finanssimaailman kuvausta, aivovammapotilaan kuntoutumista, parisuhdekuvausta. Ei huono. Mellender oli muutama vuosi sitten Finlandia- ehdokkaana kirjallaan Ranskalainen ystävä ja sillon tykästyin häneen.

        Muistakin kirjoista voisi kertoilla, mutta nyt kutsuu "Suon villi laulu"...))
        Toivottavasti taas saadaan kirjakeskustelua aikaan, yksi ketju taisi jo olla, mutta en ehtinyt mukaan....
        ,


      • demeter1 kirjoitti:

        Jopas sattui: lukuviikko. En tiennytkään. Juuri hain kirjastoautolta pari tilaamaani kirjaa:
        Rachel Cusk: Ääriviivat, joka on eka osa trilogiasta, osin oma elämäkerrallinen teos, kakkososan luin jo ja ihastuin tyyliin ja ansiokkaaseen ihmiskuvaukseen, tuttuja tyyppejä..)) "Mestarillinen, hypnoottinen, aikamme älykkäimpiä kirjailijoita". todettiin kirjan takakannessa.

        Toinen saamani kirja oli Delia Owensin "Suon villi laulu", johon ihastuin heti kun olin lukenut siitä vain parikymmentä sivua. Kirja on ollut "massiivinen menestys ympäri maailmaa, vuonna 2019 USA:n myydyin kirja. "Niin kaunis, että tekee kipeää...
        Murhamysteeri, kasvukertomus ja villin luonnon ylistys" - kuvataan kirjaa.

        Palautin juuri Riiitta Kylänpään elämäkerran Claes Anderssonista ja Tommi Mellenderin Kylmä sota: finanssimaailman kuvausta, aivovammapotilaan kuntoutumista, parisuhdekuvausta. Ei huono. Mellender oli muutama vuosi sitten Finlandia- ehdokkaana kirjallaan Ranskalainen ystävä ja sillon tykästyin häneen.

        Muistakin kirjoista voisi kertoilla, mutta nyt kutsuu "Suon villi laulu"...))
        Toivottavasti taas saadaan kirjakeskustelua aikaan, yksi ketju taisi jo olla, mutta en ehtinyt mukaan....
        ,

        Ikä on tuonut minulle sen esteen, että en saa luetuksi oikein mitään. Silmät eivät kestä.
        Kaikki suosittelevat minulle äänikirjoja, mutta en ole vielä osannut laitetta hankkia.
        Minä yksinkertaisesti en tiedä, miten äänikirjoja voidaan kuunnella. Kukaan tuttu ei kuuntele, että osaisi neuvoa. On siitä täälläkin minulle ohjeita annettu. :)
        Nyt viimeksi olen lukenut Anna-Liisa Ahokummun esikoisteoksen "Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa", joka käsittelee päähenkilön paneutumista historiaansa. Huomenna lukupiiri kokoontuu kirjastossa ja keskustelemme tästä romaanista.
        Toivottavasti ei ole kovin ikävä ilma, että lähtö ei tunnu liian ikävältä.


      • Makriina kirjoitti:

        Ikä on tuonut minulle sen esteen, että en saa luetuksi oikein mitään. Silmät eivät kestä.
        Kaikki suosittelevat minulle äänikirjoja, mutta en ole vielä osannut laitetta hankkia.
        Minä yksinkertaisesti en tiedä, miten äänikirjoja voidaan kuunnella. Kukaan tuttu ei kuuntele, että osaisi neuvoa. On siitä täälläkin minulle ohjeita annettu. :)
        Nyt viimeksi olen lukenut Anna-Liisa Ahokummun esikoisteoksen "Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa", joka käsittelee päähenkilön paneutumista historiaansa. Huomenna lukupiiri kokoontuu kirjastossa ja keskustelemme tästä romaanista.
        Toivottavasti ei ole kovin ikävä ilma, että lähtö ei tunnu liian ikävältä.

        Minä en ole päässyt meidän kirjapiiriin kahteen vuoteen, mutta vielä ylläpidän toivoa siitä, että syksyllä pääsen.
        Silmät ja niiden väsyminen tulevat lukemisen esteeksi monella ja kuulemma myös keskittymiskyvyn puute, ehkä liittyvät yhteen ?
        Tuttuni, joka lukee "aina", kanssa on myös pahoiteltu sitä, että lukemaansa ei enää muista samalla tavalla kuin aikaisemmin. Uskon silti, että vaikka ei muistaisi, tallessa se luettu on, ainakin merkityksellisin osa siitä. Ja siksikin "lukeminen kannattaa aina"..))


      • Anonyymi

        Luen Gail Honeyman in "Eleanorille kuuluu ihan hyvää".


    • Tämän viikon ankea takatalvinen sää sopii hyvin kirjan kanssa sohvannurkkaan käpertymiseen, tunnelma on aivan kuin Lauri Viidan runossa:

      "Räntäseula seudun päällä,
      saappaan alla lotinaa,
      lantajuova järven jäällä — kesä tulee, ihanaa!"

      Minulla on nyt seuranani Viktoria Hislopin paksu romaani nimeltä Paluu. Liitän tähän kirjan luonnehdinnan.

      "Lontoolainen Sonia Cameron on saapunut Granadaan tanssimaan salsaa. Kaupungin mukulakivikaduilla soi salsan lisäksi myös flamenco, tanssi, joka joskus oli kielletty. Satunnainen keskustelu kahvilassa sekä sen seiniä koristava kiehtova kokoelma vanhoja valokuvia ja julisteita vetävät Sonian kuin huomaamatta tarinaan Espanjan tuhoisasta sisällissodasta.
      Seitsemänkymmentä vuotta aiemmin samaisen kahvilan yhteydessä asuu Ramirezin perhe: vanhemmat, kolme poikaa ja tytär. Espanjan sisäpolitiikassa kuohuu, eikä se voi olla vaikuttamatta perheen elämään. Kun vuonna 1936 kenraali Francon johtama sotilasvallankaappaus tuhoaa maan hauraan tasapainon, on jokaisen valittava puolensa. Granadan keskiössä Ramirezin perhe on todistajana konfliktin pahimmille julmuuksille.
      Vaikuttava ja traaginen Paluu on tarina perheestä, jossa jokainen joutuu omaan taisteluunsa, kun Espanja repii itseään hajalle. Se on samalla myös tarina naisesta, jolle matka Espanjaan on avain omaan menneisyyteensä."

      Samantapainen kaava juurien etsimisestä oli myös Hislopin ensimmäisessä kirjassa Saari, joka kertoo kreetalaissuvun salaisuuksista ja pahamaineisesta leprasaaresta ja selviytymistarinasta sieltä. Hislopilla yhdistyy historialliset dramaattiset tapahtumat ja poliittiset murrokset rakkaustarinaan, perheiden hajoamisiin ja yhdistymisiin, sukupolvien ketjuihin. Kerronta on hyvin koskettavaa ja inhimillistä , yksilöiden toistensa auttamista ja kamppailua vallanpitäjiä ja sortajia kohtaan. Teoksesta Saari on tehty myös tv-sarja. Olen lukenut Hislopilta edellisten lisäksi myös kirjan Elämänlanka, joka kertoo Kreikan ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä ajasta nykyaikaan. Teokseen Saari on tulossa jatko-osa ensi kesänä.

      • Minä olen lukenut Hislopilta vain tuon Saari-kirjan ja katsonut TV-sarjan, kiva kuulla että teokseen on tulossa jatkoa.
        Itse olen monesti pahoitellut sitä, että oma historian tuntemukseni on aika pinnallista ja se tulee usein esteeksi tarinoiden hahmottamisessa, vaikka toisaalta kaunokirjat voivat myös auttaa siinä, tehdä historiaa tutuksi.
        Parempaa Suomen historian kirjaa ei ole ainakaan minulle löytynyt kuin Linnan Pohjantähti-sarja. Ja tietysti myös Tuntematon sotilas valottaa samaa asiaa.


      • Anonyymi

        Taidanpa laittaa tuon kirjan nimen korvan taakse, Ramoona. En ole koskaan saanut sinulta huonoa lukuvinkkiä!
        Minun lukemiseni on tällä hetkellä ohjattua: lukupiiri in olen lukenut Rosa Liksomin Väylän ja nyt luemme Ensimmäinen nainen-kirjaa, joka on biofiktio Sylvi Kekkosesta. Muuten meillä on meneillään ruotsinsuomalaisten kirjailijoiden vuosi ja olen mukana kirjoittajakurssilla ja Suomi-instutuutin webinaarissa ja yritän kehittää itseäni ja taitojani mitä tulee suomenkieliseen ilmaisuuni.
        Muuten, omasta aloittestani ja mielenkiinnosta luen edelleen käännöskirjallisuutta tai englannin/espanjankielistä kirjallisuutta, mutta nyt on aikaa jäänyt vähän oman kirjoittamisen, kääntämisen ja lukuläksyjen lisäksi.
        Mutta ehdottomasti, lukeminen ja kirjoittaminen kannattaa aina! Lukemalla parempi maailma :)
        PM


      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Minä olen lukenut Hislopilta vain tuon Saari-kirjan ja katsonut TV-sarjan, kiva kuulla että teokseen on tulossa jatkoa.
        Itse olen monesti pahoitellut sitä, että oma historian tuntemukseni on aika pinnallista ja se tulee usein esteeksi tarinoiden hahmottamisessa, vaikka toisaalta kaunokirjat voivat myös auttaa siinä, tehdä historiaa tutuksi.
        Parempaa Suomen historian kirjaa ei ole ainakaan minulle löytynyt kuin Linnan Pohjantähti-sarja. Ja tietysti myös Tuntematon sotilas valottaa samaa asiaa.

        Kun luen historiallisia romaaneja minulla on yleensä wikipedia auki samaan aikaan, josta tarkistan faktoja kuka toikin nyt oli ihan oikeesti. Siis kuninkaallisia sukupuita ja historiallisia tapahtumia, joista en tiedä mitään.
        Linnan Pohjantähti on historiankirjoitusta parhaasta päästä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun luen historiallisia romaaneja minulla on yleensä wikipedia auki samaan aikaan, josta tarkistan faktoja kuka toikin nyt oli ihan oikeesti. Siis kuninkaallisia sukupuita ja historiallisia tapahtumia, joista en tiedä mitään.
        Linnan Pohjantähti on historiankirjoitusta parhaasta päästä.

        tämä oli minun sormenpäistäni lähtöisin
        PM


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tämä oli minun sormenpäistäni lähtöisin
        PM

        Linnan "Täällä Pohjantähden alla" ansaitsisi tulla luetuksi uudestaan,
        koska nuoruudessa siitä ei kaikkea ymmärtänyt.
        Trilogia yhdistää yhden suvun elämän 1880-luvulta 1950-luvulle suomalaisen yhteiskunnan muutoksiin (kieliriidat, nationalismi, sosialismi, ensimmäinen maailmansota, Suomen itsenäisyys, Suomen sisällissota, Lapuan liike, toinen maailmansota) tavallisen ihmisen kannalta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kun luen historiallisia romaaneja minulla on yleensä wikipedia auki samaan aikaan, josta tarkistan faktoja kuka toikin nyt oli ihan oikeesti. Siis kuninkaallisia sukupuita ja historiallisia tapahtumia, joista en tiedä mitään.
        Linnan Pohjantähti on historiankirjoitusta parhaasta päästä.

        Oikeastaan minäkin opin tuon tavan, Ano 12.39, kun luin Jari Tervon "Pääskysiä", hyvin se toimii..))


    • Anonyymi

      Oletko tutustunut kirjaston (viime viikolla) kysytyimpiin ?

      1. Svetlana Aleksijevitš: Neuvostoihmisen loppu: kun nykyhetkestä
      tuli second handya

      2. Lucinda Riley: Italialainen tyttö

      3. Tiina Raudaskoski: Kuudennen kerroksen nainen

      4.Juuli Niemi: Mahdottomia oletuksia

      5. Donna Leon: Pimeillä vesillä

    • Anonyymi

      Onko kukaan lukenut kirjaa paljon kehuttua kirjaa "Suon villi laulu" ?
      Onko se kehujensa arvoinen ja millainen se on ?

      • On, on (kehujensa arvoinen), Ano 10.12. Parissa päivässä olen lukenut pientä tekstiä 260 sivua ja heti meinaan nytkin ruveta lukemaan.

        Kirja on minulle ennen muuta kuvaus ihmisen ja luonnon välisestä vuorovaikutuksesta ja siitä, että vaikka ihmiset voivat - "pakon" edessä - pettää, jättää ja satuttaa toisiaan, luonto ei petä eikä jätä meitä. Sen eheyttävä ja parantava vaikutus on vieläkin koettavissa, vaikka luonnontuhot ovat arkipäivää ja sen monimuotoisuus on uhattuna joka puolella.

        Kirjan intensiteetti pitää ja vaikka se ei etene suoraviivaisesti aikajanalla, se ei eksytä lukijaa vaan pikemminkin keventää niitä traagisia tapahtumia mitä päähenkilön tarina sisältää. Kirja ei vahingossakaan viisastele, moralisoi tai osoita syyllisiä vaan osaa valottaa niitä ihmisyyden puolia, mitä emme aina tahtoisi nähdä, itsessämme ainakaan.

        Olisi mukava, jos joku toinenkin olisi lukenut kirjan ja saisimme jakaa/vaihtaa lukukokemuksia. Kirja on meillä kirjapiirissä käsittelyssä, mutta sinne en nyt pääse.


      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        On, on (kehujensa arvoinen), Ano 10.12. Parissa päivässä olen lukenut pientä tekstiä 260 sivua ja heti meinaan nytkin ruveta lukemaan.

        Kirja on minulle ennen muuta kuvaus ihmisen ja luonnon välisestä vuorovaikutuksesta ja siitä, että vaikka ihmiset voivat - "pakon" edessä - pettää, jättää ja satuttaa toisiaan, luonto ei petä eikä jätä meitä. Sen eheyttävä ja parantava vaikutus on vieläkin koettavissa, vaikka luonnontuhot ovat arkipäivää ja sen monimuotoisuus on uhattuna joka puolella.

        Kirjan intensiteetti pitää ja vaikka se ei etene suoraviivaisesti aikajanalla, se ei eksytä lukijaa vaan pikemminkin keventää niitä traagisia tapahtumia mitä päähenkilön tarina sisältää. Kirja ei vahingossakaan viisastele, moralisoi tai osoita syyllisiä vaan osaa valottaa niitä ihmisyyden puolia, mitä emme aina tahtoisi nähdä, itsessämme ainakaan.

        Olisi mukava, jos joku toinenkin olisi lukenut kirjan ja saisimme jakaa/vaihtaa lukukokemuksia. Kirja on meillä kirjapiirissä käsittelyssä, mutta sinne en nyt pääse.

        Onko se romaani ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko se romaani ?

        Raskas kirja.

        Suon villi laulu kertoo tarinan Kyasta, joka on ison sisaruskatraan nuorimmainen ja muutaman mutkan kautta tullut julmasti hylätyksi seitsemänvuotiaana. Tarina alkaa 1950-luvulta, jolloin Kyan sodassa traumatisoitunut isä juopottelee perheensä karkuun tämän väkivaltaisuuden vuoksi. Muiden perheenjäsenien lähdettyä omille teilleen, on Kya jäänyt perheen pienelle ränsistyvälle, suolla sijaitsevalle mökille ihan yksin.

        Kya on syrjitty, lähimmässä kylässä kammoksuttu eikä sosiaaliviranomaiset paljoa näe vaivaa lapsen hyvinvoinnin eteen. Kya selviytyy itse, järjestää itsellensä simpukoiden keräilyllä elannon ja saa yhden ystävän kylällä, sillä miehen nimeltä Jumpin käy sääliksi pientä orpoa, joten tämä vaimoineen pyrkii auttamaan lasta tämän huomaamatta.

        Tämä Kyan elämäntarina kietoutuu yhteen 1960-luvulla tapahtuneeseen murhatapaukseen, jolloin kyläläiset syyttävät kuolleen miehen kohtalosta syrjäytynyttä, koko ikänsä pilkan kohteena ollutta nuorta naista. Tämän ajojahdin lisäksi teos käsittelee yksinäisyyttä, ihmisten julmuutta, kaipuuta yhteisöllisyyteen ja ennen kaikkea luontoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raskas kirja.

        Suon villi laulu kertoo tarinan Kyasta, joka on ison sisaruskatraan nuorimmainen ja muutaman mutkan kautta tullut julmasti hylätyksi seitsemänvuotiaana. Tarina alkaa 1950-luvulta, jolloin Kyan sodassa traumatisoitunut isä juopottelee perheensä karkuun tämän väkivaltaisuuden vuoksi. Muiden perheenjäsenien lähdettyä omille teilleen, on Kya jäänyt perheen pienelle ränsistyvälle, suolla sijaitsevalle mökille ihan yksin.

        Kya on syrjitty, lähimmässä kylässä kammoksuttu eikä sosiaaliviranomaiset paljoa näe vaivaa lapsen hyvinvoinnin eteen. Kya selviytyy itse, järjestää itsellensä simpukoiden keräilyllä elannon ja saa yhden ystävän kylällä, sillä miehen nimeltä Jumpin käy sääliksi pientä orpoa, joten tämä vaimoineen pyrkii auttamaan lasta tämän huomaamatta.

        Tämä Kyan elämäntarina kietoutuu yhteen 1960-luvulla tapahtuneeseen murhatapaukseen, jolloin kyläläiset syyttävät kuolleen miehen kohtalosta syrjäytynyttä, koko ikänsä pilkan kohteena ollutta nuorta naista. Tämän ajojahdin lisäksi teos käsittelee yksinäisyyttä, ihmisten julmuutta, kaipuuta yhteisöllisyyteen ja ennen kaikkea luontoa.

        Kuvasit loistavasti kirjan sisällön.

        Kaunista luonnon kuvausta. Olen nähnyt dokumentteja noista suoalueista ja pääsin vahvasti mukaan miljööseen.
        Riipaiseva tarina lapsen selviytymisestä.

        Nyt on menossa Gail Honeymanin "Eleanorille kuuluu ihan hyvää".
        Tarkkanäköisen, "erilaisen" tytön elämää.

        Enpä avaa enempää, etten vahingossa tuhoa kenenkään lukukokemusta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Onko se romaani ?

        Saitkin jo. Ano 10.53 vastauksen kysymykseesi, kattavan esittelyn kirjan sisällöstä, minäkin sain..)) Ei sitä olisi voinut paremmin esitellä.
        En tiennytkään, että se linkittyi osin todelliseen tapahtumaan.
        Itse sain kirjan luetuksi eilen, mutta tämän kirjan kohdalla jälkipuinti kestää. Siinäkin Anon 15.07, kuvaus auttaa, listaa keskeiset aiheet, joita voi sitten tykönään pohtia ja syventää ,on pakkokin, koska ainakin minulla kirja sai paikoin aikaan niin suuren tunnevyöryn, että teki tiukkaa selvitä siitä.


    • Jollakin palstalla oli luettelo Suomen luetuimmista kirjoista, kymmenkunta romaania, jotka kirjoitin muistiin. Kävin kirjastossa ja ajattelin tarkistaa, mitä mahdollisuuksia olisi saada jokin niistä luettavakseni. Helsingin alueen kirjastoissa ko. kirjoja oli lainattavíssa n. 90 kpl kutakin, ja tilauksia oli n. 700-800 kutakin kirjaa kohden. Niinpä menin sitten vaan lainaushyllyille ja otin Rosa Liksomin "Everstinnan", sitäkin on suositeltu, ja nyt oli jo lainattavissa. Vähän minua häiritsee murteella kirjoitettu tarina, mutta siihen tottuu.
      Lukupiirin kirjaksi valikoitui simbabwelaisen kirjailijan Petina Gappahin teos "Pimeydestä loistaa valo", joka takakannen teksti sanoo mm: "Legendan mukaan David Livingstonen sydän haudattiin Afrikkaan ja palvelijat kantoivat ruumiin halki mantereen. Saattueen viimeisestä matkasta muodostuu huikea, moniääninen kudelma sinnikkyydestä. löytöretkistä ja kolonialismin todellisuudesta".
      Rosan jälkeen paneudun siihen ensi viikolla.

    • Anonyymi

      Teemaviikoilla on aina oma tarkoituksensa, lukeminen ja lukutaito on sentään maassamme taattua taitoa, jo leikkikoulussa oppivat ainakin aakkoset.
      Nuorisolla taitaa olla lukeminen vain pakollinen harrastus koulutehtävien ja oppimisen vuoksi. Ennen oli sarjakuvalehtiä joita tilattiin koteihin ja nuorimmatkin kiinnostuivat niistä tarinoista. Nyt kaikki on netissä, kirjat hävitetään kodeistakin, kirjahylly taitaa monelle nuoremmalle olla kauhistus kodissa, kirjoista tehdään silppua, tai kerhoissa taitellaan lehdistä muka taidetta.
      Kannustaako se lukemaan?
      Olen itse kirjallisuuden suurkuluttaja, mutta nuoremman ikäpolven lukuharrastuksesta on huolissani. Tuntemistani nuorista vain noin joka
      kolmas sanoo lukeneensa viime kuukauden aikana muuta kuin oppikirjaa, tai selanneensa netistä jotain tarvitsemaansa tietoa.
      Kyllä te vanhat luette, vai lukevatko vanhatkaan. Taitaa olla harvojen harrastus.

      • Anonyymi

        "Kyllä te vanhat luette, vai lukevatko vanhatkaan. "
        Kiitos nuori, vierailustasi 80+ palstalla !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kyllä te vanhat luette, vai lukevatko vanhatkaan. "
        Kiitos nuori, vierailustasi 80+ palstalla !

        Mistä tiedät, että tuo kirjoittaja olisi nuori?

        Typerää kirjoittaa tuollaista, jos ei ole faktatietoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tiedät, että tuo kirjoittaja olisi nuori?

        Typerää kirjoittaa tuollaista, jos ei ole faktatietoa.

        "Kyllä t e v a n h a t luette", kertoo sen, ettei itse kuuluu samanikäisten ryhmään.


      • Anonyymi kirjoitti:

        "Kyllä t e v a n h a t luette", kertoo sen, ettei itse kuuluu samanikäisten ryhmään.

        "Me vanhat" opimme nuorina lukemaan, kun ei ollut illan iloksi kuin radio, josta ei paljon hupia kuultu. Lauantain toivotut levyt ja joku kuunnelma, kerran viikossa. Kuivaa asiaohjelmaa kansan sivistämiseksi, ja päivällä oli pari runnin taukokin jollakin vuosikymmenellä. Niinpä luettiin. Kirjastossa käytiin, kirjoja annettiin ja saatiin lahjaksi. Pula-ajan kirja oli painettu kehnolle paperille, liimaukset heikkoja. Siksi opittiin pitämään kirjat hyvin.
        Televisio mullisti monien illat, lukeminen alkoi vähentyä. Tämän päivän nuorilla on niin monta rautaa tulessa, että ei kirja ole harrastuksista ensimmäisenä.
        Iän mukana ne palaavat, kun ei enää olla vauhdissa mukana, vaan kotisohva on kutsuvampi kuin harrastuspiirit.
        Mutta sitten silmät panevat hanttiin, ja lukeminen jää vähemmälle sen vuoksi.
        Semmoista se on.


    • Anonyymi

      Luin eilen loppuun Svetlana Aleksijevitšin kirjan "Neuvostoihmisen loppu,
      kun nykyhetkestä tuli second handya"
      Se on "haastattelu-panoraama", joka tuskin lähtee kokonaan mielestä
      koskaan.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirja näyttää olevan taattua Tammen Keltaista kirjastoa ja näyttää olevan niin edullinen,
        että tilasinpa sen adlibriksestä, koska kirjastossa siitä on noin 500 lukijan jono,
        vaikka se on ilmestynyt nelisen vuotta sitten.
        Onkohan kirjallisuuden Nobel-palkinto tullut tästä kirjasta ?
        Se on ilmeisesti nyt jotenkin ajankohtainen ?
        https://www.adlibris.com/fi/kirja/neuvostoihmisen-loppu-9789520446550?gclid=EAIaIQobChMIxc6O-qqM9wIVGZOyCh1RXgrjEAQYASABEgKCs_D_BwE

        Kirjallisuuden Nobel-palkinnolla vuonna 2015 palkittu Svetlana Aleksijevitš
        (s. 1948) on syntynyt U k r a i n a s s a ja asunut Valko-Venäjällä.

        Hän on työskennellyt opettajana ja journalistina useissa lehdissä.
        Häneltä on aikaisemmin suomennettu teokset Tšernobylista nousee rukous (2015)
        ja Sodalla ei ole naisen kasvoja (2017).

        Neuvostoihmisen loppu on reportaasikirja, johon Aleksijevitš on haastatellut satoja ihmisiä. Kirja jakautuu kahteen osaan, ensimmäisen osan otsikkona on ”Lohtuna maailmanloppu”, toinen osa on ”Tyhjyyden lumous”.

        Kummassakin osassa on kymmenen tarinaa sekä johdanto-osio otsikolla ”Kadun hälyä
        ja keittiökeskusteluja”.

        Ensimmäinen osa käsittelee aikaa heti Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, vuosia 1991−2001. Toinen osa jatkaa siitä eteenpäin, 2002−2012 (siis Putinin aikaa)

        Kirja sisältää kymmenien ihmisten (muutamien sivujen mittaisia) erillisiä kertomuksia.
        Ei siis haittaa, vaikka kirja on paksu, koska sitä voi lukea vaikka kertomus kerrallaan.
        Se on saatavana äänikirjanakin. Ihmettelen onko yksi ihminen jaksanut sen lukea,
        koska teksti vetosi voimakkaasti tunteisiin ja kirja voi olla hätkähdyttävä kokemus,
        jos ei tiedä paljon NeuvostoVenäjän historiasta ja vaikka tietäisikin.


    • Luin juuri Anna Takasen kirjan "Sinä olet suruni, kertomus sotalapsesta ja sotalapsen lapsesta". Ainakin Paloma on kirjoittanut lukeneensa tämän aiemmin ja Takanen on muutenkin tunnettu kulttuurivaikuttaja Ruotsissa teatterin alalla. Kirja vetosi erityisesti Saara-äidin tuntojen kautta, koska hän oli tehnyt vaikean, oikeastaan mahdottoman ratkaisun: lähetti vanhemman poikansa Ruotsiin, koska hänen miehensä oli kaatunut sodassa ja Timo-poika sairasti keuhkokuumetta, ei ollut varaa maksaa hoitoja ja ruokkia kunnolla molempia lapsia. Tällaisen valinnan eteen joutuminen tuntuu aivan kohtuuttomalta, varmasti se kuitenkin tehtiin lapsen parasta ajatellen. Suomesta lähetettiin 80 000 lasta ilman äitejään Ruotsiin, ja se on ainutlaatuista maailmanlaajuisestikin, eikö olisi voitu lähettää tänne Suomeen kunnolla ruoka-ym humanitääristä apua. Sisarusten erottaminen tuntuu myös käsittämättömältä. Osa lapsista adoptoitiin ruotsalaisiin perheisiin ja jäi sinne, osa palasi ummikkona suomen kielen ja perheensä unohtaneena. Aika vähän näistä traumoista on keskusteltu ja kirjoitettu.

      Annaa kiusattiin koulussa, vaikka hän oli sukunimestään huolimatta täyin ruotsalainen. Timon keino selvitä oli puhumattomuus, kunnes Anna sen lopulta mursi. Suomen vierailujen aikana Anna tunsi aina ilon ohella surua. Suru oli etenkin Saara-isoäidissä. Anna Takanen pystyy todella syvästi eläytymään isänsä ja isänäitinsä tragediaan, ymmärtää myös omaa luonnettaan heidän kauttaan.

      En ole pitkään aikaan lukenut näin koskettavaa kirjaa. Nyt kun miljoonat Ukrainan lapset ovat joutuneet jättämään kotinsa ja synnyinmaansa, aihe on enemmän kuin ajankohtainen. Useimmilla sentään on äidit mukana, mutta mitä kaikkea tämä vaikuttaa heidän kohtaloihinsa ja vielä seuraavien sukupolvien elämään. Kirjan takakannesta :
      Sota häviää perheestä neljän sukupolven kuluttua, Minä olen kolmatta sukupolvea".

      • Anonyymi

        "Sota häviää perheestä neljän sukupolven kuluttua, Minä olen kolmatta sukupolvea".
        Miksi aina pitää tulla uusi sota ?


      • Kirjaa en ole lukenut. Panen sen muistiin ja yritän löytää kirjastosta.
        Tuona aikana oltiin vielä kaiken lisäksi niin harhateillä, että kasvattajille korostettiin, että ei saa antaa lapsen muistella ja puhua surustaan tai kaipauksestaan. Se piti unohtaa ja korostaa, että nyt on taas kaikki hyvin. Mitä vähemmän asiasta puhutaan sitä nopeammin kasvava lapsi unohtaa.
        Omassa perheessäni oli jonkin aikaa sukulaislapsi, joka oli menettänyt vanhempansa traagisesti, ja äitini korosti minullekin, että "Siitä" ei sitten sanaakaan, muista! Lapsi oli äärettömän kiltti ja taipuvainen, ja vasta aikuisena olen ymmärtänyt, kuinka tarkkaan hän oli oman itsensä kieltänyt ja oppinut tavan selviytyä. Kerran, jo eläkeiässään, hän puhkesi puhumaan minulle ja sanoi, että en ilmeisesti tiedä, millainen kohtalo hänellä oli ollut. Miltä oli tuntunut menettää koti ja vanhemmat, eikä siitä uskaltanut mitään sanoa, se oli jotenkin hävettävää ja noloa. Hän hämmästyi suuresti, kun kerroin, että olinhan toki tiennyt.

        Turvattomuuden ja hylkäämisen tunne ei varmasti koskaan katoa.


      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Kirjaa en ole lukenut. Panen sen muistiin ja yritän löytää kirjastosta.
        Tuona aikana oltiin vielä kaiken lisäksi niin harhateillä, että kasvattajille korostettiin, että ei saa antaa lapsen muistella ja puhua surustaan tai kaipauksestaan. Se piti unohtaa ja korostaa, että nyt on taas kaikki hyvin. Mitä vähemmän asiasta puhutaan sitä nopeammin kasvava lapsi unohtaa.
        Omassa perheessäni oli jonkin aikaa sukulaislapsi, joka oli menettänyt vanhempansa traagisesti, ja äitini korosti minullekin, että "Siitä" ei sitten sanaakaan, muista! Lapsi oli äärettömän kiltti ja taipuvainen, ja vasta aikuisena olen ymmärtänyt, kuinka tarkkaan hän oli oman itsensä kieltänyt ja oppinut tavan selviytyä. Kerran, jo eläkeiässään, hän puhkesi puhumaan minulle ja sanoi, että en ilmeisesti tiedä, millainen kohtalo hänellä oli ollut. Miltä oli tuntunut menettää koti ja vanhemmat, eikä siitä uskaltanut mitään sanoa, se oli jotenkin hävettävää ja noloa. Hän hämmästyi suuresti, kun kerroin, että olinhan toki tiennyt.

        Turvattomuuden ja hylkäämisen tunne ei varmasti koskaan katoa.

        Vaikeneminen ei tee asioita tapahtumattomiksi,
        ei auta unohtamaan eikä toipumaan.
        Voi vain yrittää kuvitella kuinka raskasta on ollut
        kantaa yksin murhetta sydämessään.
        Traagista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikeneminen ei tee asioita tapahtumattomiksi,
        ei auta unohtamaan eikä toipumaan.
        Voi vain yrittää kuvitella kuinka raskasta on ollut
        kantaa yksin murhetta sydämessään.
        Traagista.

        HS on vapaasti luettavissa pääsiäispäivinä, kun lehti ei ilmesty.
        Juttu Rosa Liksomista ja hänen kirjastaan Väylä
        https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000008752588.html


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        HS on vapaasti luettavissa pääsiäispäivinä, kun lehti ei ilmesty.
        Juttu Rosa Liksomista ja hänen kirjastaan Väylä
        https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000008752588.html

        Liksomin Väylä sai taas myönteista huomiota. "Väylä" sopii erityisen hyvin
        kuunneltavaksi vahvan Tornionjokilaakson murteen takia. Jos kirjoitettuna murre
        voikin joskus tuntua hankalalta seurata, ääneen luettuna se menee ihon alle.
        Kiitos kokemuksesta kuuluu siis myös erinomaiselle lukijalle Anna Saksmanille.


    • Anonyymi

      Martin Pistoriuksen Mykkä huuto - Poika, joka jäi oman kehonsa vangiksi.
      Koskettava omaelämäkerrallinen kertomus pojasta, joka 12 -vuotiaana koulupäivän jälkeen menetti äänensä. Pikkuhiljaa hänen kehonsa alkoi menettää voimiaan, kävely ja ylipäätään motoriikka vaikeutui. Hänestä tuli täysin kyvytön kommunikointiin ja vaipui kooman kaltaiseen tilaan. Vuosia myöhemmin poika alkoi pikkuhiljaa ymmärtämään mitä hänen ympärillään tapahtui. Kukaan ei tajunnut, että poika oli läsnä, mutta ei pystynyt sitä ilmaisemaan. Kunnes 9 v. myöhemmin eräs hoitaja sai hänet testeihin, missä silmien liikkeiden ja tekniikan avulla hän tuli "kuulluksi". Siitä alkoi hänen toivorikas uusi elämänsä.
      Kirja on julkaistu jo vuosia sitten.

    • Palataan nyt vielä hetkeksi kirjojen pariin.
      ***
      Sinulle joka kyselit minulta mitä olen pitänyt uusimman nobel-kirjailijan Gurnahin kirjasta jota aloin lukemaan. "Afterlife" sijoittuu minulle niin vieraaseen kulttuuriin, historialliseen ja maantieteelliseen referenssiin , että olen kokenut sen vaikeaksi luettavaksi. Siihen pitäisi kai keskittyä paremmin; kielihän on upeaa ja henkilökuvaus taitavaa. Kirja on tosin minulla edelleenkin kesken.
      ***
      @Ramoona, Anna Takasenkirja on hyvinkoskettava ja ellei ole lukenut laajasti sotalapsista kirjoitettua kirjallisuutta niinkuin minä), niin se avaa ikään kuin portin maailaan ja aikaan joka on kuitenkin lähimenneisyyttämme.
      Jäin miettimään tuota ajatusta, että sota jättää jälkensä neljään sukupolveen ja se kyllä tarkoittaa sitä että lähes joka maa Euroopassa (Ruotsia ja joitakinmuita maita lukuunottamatta) kantaa sodan traumaa sukupolvesta toiseen ja loppua ei näy. Aivan pelkästä kiinnostuksesta googlasin sotalapsia ja mistä Ruotsi oli saanut idean ottaa vastaan sotalapsia Suomesta ja sehän osoittautui olleen aika yleinen käytäntä Euroopassa lähettää lapsia turvaan sodan jaloista naapurimaihin. Ei kuitenkaan samassa mittakaavassa kuin mitä Ruotsi ja muut pohjoismaat tarjoutuessaan vastaanottamaan suomalaisia lapsia talvisodan ja jatkosodan aikana. Asiasta on kirjoitettu paljon kirjoja, mm. gävleläinen Irja Olsson on kirjoittanut pari-kolme kirjaa sotalapsista (luin Sotilaan tyttären). Jotenkinmieleeni jäi sellainen ajatus että Ruotsi halusi että Suomesta lähettäisi nimenomaan lapsia jotka asuivat kaupungeissa joita pommitettiin raskaasti fyysiseen turvaan Ruotsiin. Suomesta vanhemmat joilla oli myöskin taloudellisesti vaikeaa ja äidit jotka olivat menettäneet lastensa isät rintamalla lähettivät taas helpommin omia pienokaisiaan "maidon ja hunajan" Ruotsiin. Tapasin hiljakkoin göteborgilaisen Anna Heikkisen joka kiertää ympäri Ruotsia tanssiteatterinsa Längtans Kapell kanssa, laulaa ja etsii juuriaan, sotalapsen ja evakon tytär, joka aikuisiässä on opettelemassa suomenkieltä. Jäljet johtavat Terijoelle ja isoisän omenapuutarhaan.
      ***
      @demeter1: aloitin Suon villin laulun toissailtana. Kirja imaisee hetkessä sisään elävien kielikuvien kautta suon maisemaan, suon tunnelmaan, jossa suon ihmiset ovat olennaisesti lähes samaistettavissa suon muuun elämän ja sen moninaisten muotojen kanssa. En ole vielä kovin pitkällä, mutta luulen että tarina on kaikessa kauneudessaan traaginen.
      ***
      Viimeiksi lukemani kirjat: Maarit Turtiaisen "Eilisen seitit". Maarit on vetänyt kirjoittamiskurssia johon osallistun ja auttanut minua todella paljon eteenpäin kaunokirjallisuuden sääntöjen maailmaan. Etenkin tekniikassa, mitä romaanin laatiminen edellyttää. Sain myös paljon todella rakentavaa palautetta Kuolemasta Tuhannen nuolen lahdella.

      Rosa Liksomin "Väylä".

      Milka Hakkaraisen "Maa kauhein isien" odottaa vuoroaan. Omiin maisemiini sijoitettu näppärä ja humoristinen dekkari.

      • Anna Takasen kirja on tuttu minullekin. Tykkäsin kyllä siitä, etenkin loppuosasta..))
        Taisin jo siitä puhuttaessa muistella tuota Klaus Härön elokuvaa "Äideistä parhain", joka kertoi myös sotalapsesta ja oli koskettavuudessaan unohtumaton.

        Kiva että löysit "Suon villi laulu"-kirjan Paloma. Sehän jo esiteltiinkin täällä hienosti.
        MInulle se "esittelty" taitaa olla enempi kuvausta omista vaikutelmista, millaisia tunteita ja mielleyhtymiä kirjan lukeminen herätti.

        Muuten, sain yllättäen "Sade piiskaa asfalttia" käsiini. Olikohan mielialani silloin jotenkin vastaanottamaton, kun kirja ei tehnyt kovin suurta vaikutusta. Ehkä jonkinlainen "paikallistuntemus" olisi auttanut siinä. Lucia Berlin tuli mieleen, arvostettu kirjailija hänkin, mutta en osannut lukea häntäkään. Nykyisin minulle käy myös niin, että ellei kirja heti vedä imuunsa, en viitsi ponnistella sen kanssa vaan lasken sen käsistäni. Toki luin Sanchezin kirjan loppuun ja varmasti se oli ansiokas kuvaus, jos aika ja paikka olisivat olleet tutumpia...

        Jos taas löydän sellaisen kirjan, joka tuntuu omalta, olen ihastunut ikihyviksi, siitä tulee minulle elämää suurempi teos ja se jättää jäljen. Tommi Mellenderin Kylmä sota, tuntui alkuun sellaiselta, mutta muuttui kyllä vieraammaksi loppua kohden. Sensijaan Tommi Liimatan Hautajaiskengät piti otteessaaa loppuun saakka. Näitä kahta yhdisti minusta miesten ystävyyden kuvaus. Mellender kuvasi akateemista, menestyneiden ystävyyttä, Liimatta taas ystävyyttä alkuvoimaisen, ei-urbaanin elämän keskellä. Toki kirjoissa oli muitakin teemoja ja ihmiskuvaajina molemmat Tommit ovat ammattimiehiä...

        Luin myös hyvät arvostelut saaneen Miika Nousiaisen kirjan Pintaremontti. Komediahan se oli laadultaan ja tietysti vaatii taitoa käsitellä ajan ilmiöitä huumoirilla ilman, että ne jäävät pintapuoliseksi raapaisuksi. Lukijan tehtäväksi jää sitten löytää se traaginen puoli asioista - jos niin tahtoo. Minulle se oli kyllä kuvaus kirjassa esiintyneen Sinin blogipäivityksistä, siitä,
        miten "helppoa" oli somessa luoda oma, kiinnostava julkikuva ja saada "seuraajia" ja mitä tapahtuu sitten, kun tuo kuva särkyy ja todellisuus tulee kohdattavaksi.


      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Anna Takasen kirja on tuttu minullekin. Tykkäsin kyllä siitä, etenkin loppuosasta..))
        Taisin jo siitä puhuttaessa muistella tuota Klaus Härön elokuvaa "Äideistä parhain", joka kertoi myös sotalapsesta ja oli koskettavuudessaan unohtumaton.

        Kiva että löysit "Suon villi laulu"-kirjan Paloma. Sehän jo esiteltiinkin täällä hienosti.
        MInulle se "esittelty" taitaa olla enempi kuvausta omista vaikutelmista, millaisia tunteita ja mielleyhtymiä kirjan lukeminen herätti.

        Muuten, sain yllättäen "Sade piiskaa asfalttia" käsiini. Olikohan mielialani silloin jotenkin vastaanottamaton, kun kirja ei tehnyt kovin suurta vaikutusta. Ehkä jonkinlainen "paikallistuntemus" olisi auttanut siinä. Lucia Berlin tuli mieleen, arvostettu kirjailija hänkin, mutta en osannut lukea häntäkään. Nykyisin minulle käy myös niin, että ellei kirja heti vedä imuunsa, en viitsi ponnistella sen kanssa vaan lasken sen käsistäni. Toki luin Sanchezin kirjan loppuun ja varmasti se oli ansiokas kuvaus, jos aika ja paikka olisivat olleet tutumpia...

        Jos taas löydän sellaisen kirjan, joka tuntuu omalta, olen ihastunut ikihyviksi, siitä tulee minulle elämää suurempi teos ja se jättää jäljen. Tommi Mellenderin Kylmä sota, tuntui alkuun sellaiselta, mutta muuttui kyllä vieraammaksi loppua kohden. Sensijaan Tommi Liimatan Hautajaiskengät piti otteessaaa loppuun saakka. Näitä kahta yhdisti minusta miesten ystävyyden kuvaus. Mellender kuvasi akateemista, menestyneiden ystävyyttä, Liimatta taas ystävyyttä alkuvoimaisen, ei-urbaanin elämän keskellä. Toki kirjoissa oli muitakin teemoja ja ihmiskuvaajina molemmat Tommit ovat ammattimiehiä...

        Luin myös hyvät arvostelut saaneen Miika Nousiaisen kirjan Pintaremontti. Komediahan se oli laadultaan ja tietysti vaatii taitoa käsitellä ajan ilmiöitä huumoirilla ilman, että ne jäävät pintapuoliseksi raapaisuksi. Lukijan tehtäväksi jää sitten löytää se traaginen puoli asioista - jos niin tahtoo. Minulle se oli kyllä kuvaus kirjassa esiintyneen Sinin blogipäivityksistä, siitä,
        miten "helppoa" oli somessa luoda oma, kiinnostava julkikuva ja saada "seuraajia" ja mitä tapahtuu sitten, kun tuo kuva särkyy ja todellisuus tulee kohdattavaksi.

        "Sade piiskaa asfalttia" avautuu varmasti paremmin jollekin joka tuntee ja tietää taustan ja historiallisen ja kulttuurikontekstin. Minä pidin eniten ensimmäisestä novellista jossa lapseton pariskunta ajaa wayuu-poppamiehen luo etsimään apua lapsettomuuteen. He saavatkin apua, niin maanläheisellä ja pragmaattisella tasolla, että se sai minut nauramaan ääneen.
        Luitko muuten "Maa kuin veri", Katriina Ranteen (vai oliko se Rannen?) kiehtovan romaanin Colonia finladesin vaiheista ja sen ihmisistä Pohjois-Argentiinassa? Guarani-intiaanien (Paraguay) kulttuuri ja tarusto jonka kanssa nämä suomalaiset tulevat kosketuksiin alueella on myös kiinnostava.
        (Guaranien tarustossa kolibri on sielujen keräilijä ja kuljettaja. Kun ihminen kuolee, hänen sielunsa pakenee ruumiista kukkiin, joista kolibrit ne keräävät ja johdattavat ja kantavat ne paratiisiin. Maya-intiaaneille myös kolibri on maaginen ja pyhä lintu ja heillä on oma tarinansa kolibrin luomisesta ja tehtävästä.)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Sade piiskaa asfalttia" avautuu varmasti paremmin jollekin joka tuntee ja tietää taustan ja historiallisen ja kulttuurikontekstin. Minä pidin eniten ensimmäisestä novellista jossa lapseton pariskunta ajaa wayuu-poppamiehen luo etsimään apua lapsettomuuteen. He saavatkin apua, niin maanläheisellä ja pragmaattisella tasolla, että se sai minut nauramaan ääneen.
        Luitko muuten "Maa kuin veri", Katriina Ranteen (vai oliko se Rannen?) kiehtovan romaanin Colonia finladesin vaiheista ja sen ihmisistä Pohjois-Argentiinassa? Guarani-intiaanien (Paraguay) kulttuuri ja tarusto jonka kanssa nämä suomalaiset tulevat kosketuksiin alueella on myös kiinnostava.
        (Guaranien tarustossa kolibri on sielujen keräilijä ja kuljettaja. Kun ihminen kuolee, hänen sielunsa pakenee ruumiista kukkiin, joista kolibrit ne keräävät ja johdattavat ja kantavat ne paratiisiin. Maya-intiaaneille myös kolibri on maaginen ja pyhä lintu ja heillä on oma tarinansa kolibrin luomisesta ja tehtävästä.)

        unohdin signeerata, tämä oli minun näppäimiltäni.
        PM


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Austerin poika on se joka on syytteessä, ei Auster.


    • Anonyymi

      Tässä on linkki HS:n kulttuuritoimittaja Suvi Aholan pitkään juttuun kirjoista
      https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000008762179.html

      Mainoksia on niin paljon joka välissä, että luulee, että juttu jo loppuu,
      mutta taas se jatkuu... jutun lopussa on eniten kirjastovarauksia
      saaneet kauno- ja tietokirjat eli kirjojen "suosituimmuuslista".

    • Anonyymi

      "Sade piiskaa asvalttia" on erikoinen ja hieno pienoisteos,
      joka tekee paikallisesta universaalia,
      sillä syrjäytyneitä ja köyhiä ihmisiä on kaikkialla maailmassa.
      Novelleissa on jatkumo, ne kulkevat limittäin, nivoutuvat toisiinsa.

      Sergio Augusto Sánchezin novellikokoelma Sade piiskaa asfalttia oli karua ja järkyttävää luettavaa.

      Novellit kertovat vuosikymmeniä jatkuneen sisällissodan traumatisoimista köyhistä miehistä, naisista ja lapsista. Novelleissa kuuman ilmaston armottomuus ja yleinen toivottomuus tulevat liki. Ilma väreilee polttavassa kuumuudessa, bensiini ja pakokaasut haisevat ja vierellä jyrrää moottoritien loputon rekkaliikenne.

      Sadekaudella todella sataa, joet tulvivat ja penkereet sortuvat. Novelleissa ihmiset ovat tien päällä, tulossa tai menossa, pelastaakseen itsensä sodalta, etsimässä parempaa tai julma kosto mielessään. Novelleja on neljätoista ja ne kytkeytyvät jännittävästi toisiinsa muodostaen romaanimaisen kudelman.

      Novellien tie on Ruta del Sol - valtaväylä, joka yhdistää Kolumbian sisämaan Karibian rannikkovyöhykkeeseen ja satamiin. Novellien joki on Magdalenajoki, joka virtaa maan länsiosan halki pohjoisesta etelään. "Tarinat tien päältä, toden ja fiktion hämärtyneet rajat sekä Kolumbian kauneus ja raakuus kyllästävät lukijan jättäen hänet shokkitilaan”.

      Novelleista, joissa on ripaus ihmettä ja taikauskoa kolumbialaiseen tapaan. Yhdessä Sánchezin novellissa lapseton aviopari ajaa pitkän ja vaivalloisen matkan halki pätsin tapaamaan wayuu-intiaanipäällikköä, sillä tämän miehen taikavoimat voisivat ainoina auttaa asiassa. Ja auttaahan hän, nälkäisiä lapsia Kolumbiassa riittää!

      Toisessa koskettavassa novellissa teinityttö päättää täyttää kuolleen isänsä toiveen - isä oli aina toivonut näkevänsä meren. Niinpä tyttö pakkaa isänsä tuhkat reppuunsa ja matkustaa salaa äidiltään läpi yön bussissa Ruta del Solia meren rantaan.

      Auringon paahtaman taipaleen jatkuttua monta kilometriä suoraan eteenpäin vastassa on kylä tai hökkelirykelmä rannikolle johtavan tien varrella. Päivisin kuuma asfaltti turpoaa ja katot vääntyvät, öisin moskiitot valtaavat tienoon. Tällä tieosuudella lemuaa bensiini. Tällä etapilla myös murheet haiskahtavat siltä.

      Laittomat bensiinin kanisterimyyjät ovat vieneet köyhältä huoltoasemanpitäjältä tienestit. Kaunis tyttöystävä Yesenia ilkkuu ja lähtee toisen matkaan. Koko kylän edessä nöyryytetty, ihonväriltään tumma ja murjaaniksi haukuttu mies, ottaa vähäiset tavaransa ja pyöränsä ja lähtee polkemaan merta kohti. Ennen lähtöään hän järjestää näytöksen, jossa koko kulmakunta taloineen ja ihmisineen leimahtaa tuleen.

      Tapaamme myös sissiryhmän, jonka jäsenet eivät kavahda tehdä selvää johtajastaan. Selitykset tapoille luodaan uskottaviksi, sillä henki on halpa heidän maailmassaan. Sota ja sissit ovat vieneet yhden novellin aikuiset veljekset ahdinkoon, pois mailtaan hökkelikylään. He yrittävät pyytää kalaa Magdalenajoen rannalta (veneen vuokraan ei ole rahaa) ja joutuvat myymään ainoan lehmänsä voidakseen ostaa arkun toisen veljen kuolleelle teinipojalle. Joki tulvii ja sotilashelikopterin pommit sytyttävät kodin tuleen. Miehet pakenevat käyttäen kuolleen pojan arkkua veneenään.

      Sánchez luo tekstillään realistisia kurjuuden tunnelmia. Iloa ei juuri löydy, sitäkin enemmän elämän nurjaa puolta. Kannattaa tutustua kokoelmaan, vaikka se järkyttävä onkin.

      • Onko tämä teksti lainattu jostain kirja-arvostelusta ? Jos on, unohtui sitaatit ja lähdemerkintä.

        Kyllä minäkin olen sitä mieltä että tämä novellikokoelma on hyvää työtä ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen.
        Ei kylläkään ensimmäinen kirja joka on kirjoitettu Kolumbian puoli vuosisataa kestäneen sisäisen konfliktin seurauksista ja minkälaisen jäljen se on jättänyt yhteiskuntaan. Kirjassa pilkahtaa kylläkin siellä täällä hieman mustaa huumoria, joka ei varmasti avaudu ensi lukemalla, etenkin jos katsoo asioita kovin eurooppalaisella silmällä.


      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Onko tämä teksti lainattu jostain kirja-arvostelusta ? Jos on, unohtui sitaatit ja lähdemerkintä.

        Kyllä minäkin olen sitä mieltä että tämä novellikokoelma on hyvää työtä ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen.
        Ei kylläkään ensimmäinen kirja joka on kirjoitettu Kolumbian puoli vuosisataa kestäneen sisäisen konfliktin seurauksista ja minkälaisen jäljen se on jättänyt yhteiskuntaan. Kirjassa pilkahtaa kylläkin siellä täällä hieman mustaa huumoria, joka ei varmasti avaudu ensi lukemalla, etenkin jos katsoo asioita kovin eurooppalaisella silmällä.

        Sinultakin unohtuu milloin mitäkin. Velatkin muuttuu saataviksi ja musta valkoiseksi. Turha muita srvostella unohtamisista. Sitäpaitsi moni kirjoittaa erittäin asiantuntevasti kirjallisuudesta omin sanoin ja mielipitein. Kateutesi nosti taas päätään.


      • Paloma.se01 kirjoitti:

        Onko tämä teksti lainattu jostain kirja-arvostelusta ? Jos on, unohtui sitaatit ja lähdemerkintä.

        Kyllä minäkin olen sitä mieltä että tämä novellikokoelma on hyvää työtä ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen.
        Ei kylläkään ensimmäinen kirja joka on kirjoitettu Kolumbian puoli vuosisataa kestäneen sisäisen konfliktin seurauksista ja minkälaisen jäljen se on jättänyt yhteiskuntaan. Kirjassa pilkahtaa kylläkin siellä täällä hieman mustaa huumoria, joka ei varmasti avaudu ensi lukemalla, etenkin jos katsoo asioita kovin eurooppalaisella silmällä.

        Autanpa sinua hieman jos et osaa postata linkkejä lähteeseen:
        https://kirjaviekoon.blogspot.com/2021/04/sergio-augusto-sanchez-sade-piiskaa.html


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinultakin unohtuu milloin mitäkin. Velatkin muuttuu saataviksi ja musta valkoiseksi. Turha muita srvostella unohtamisista. Sitäpaitsi moni kirjoittaa erittäin asiantuntevasti kirjallisuudesta omin sanoin ja mielipitein. Kateutesi nosti taas päätään.

        Eipä kysymys ollutkaan kateudesta, vaan siitä että hyviin tapoihin kuuluu asttaa lainausmerkit jonkun toisen kirjoittaman tekstin alkuun ja loppuun ja kuten tässä kirja-arvostelussa, laittaa linkki lähteeseen, jonka löysinkin guuglaamalla.
        ***
        Kokonaan toinen asia on että myönnän auliisti että tänne kirjoittaa hyvin asiantuntevaa väkeä mitä tulee kotimaiseen ja myös käännöskirjallisuuteen.

        Se ei kuitenkaan poista kirjoittajan vastuuta sopyright-materiaalin käyttämisestä omanaan.


      • Paloma.se01 kirjoitti:

        Eipä kysymys ollutkaan kateudesta, vaan siitä että hyviin tapoihin kuuluu asttaa lainausmerkit jonkun toisen kirjoittaman tekstin alkuun ja loppuun ja kuten tässä kirja-arvostelussa, laittaa linkki lähteeseen, jonka löysinkin guuglaamalla.
        ***
        Kokonaan toinen asia on että myönnän auliisti että tänne kirjoittaa hyvin asiantuntevaa väkeä mitä tulee kotimaiseen ja myös käännöskirjallisuuteen.

        Se ei kuitenkaan poista kirjoittajan vastuuta sopyright-materiaalin käyttämisestä omanaan.

        Fé de errata:
        "asttaa" lue asettaa
        "sopyright" lue copyright


      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Autanpa sinua hieman jos et osaa postata linkkejä lähteeseen:
        https://kirjaviekoon.blogspot.com/2021/04/sergio-augusto-sanchez-sade-piiskaa.html

        Anna olla! Itse muunnat totuuksia , käännät takkia ja kelkkaa niin surutta, ettei tarvitse tulla muita taas opettamaan! Miten sinulla voikin olla aikaa ja mielenkiintoa kyylätä muitten kirjoituksia, ettei vaan olisi lainausta jostain ja ettei kulaan muu voisi loistaa kirjallisuuden tuntemuksellaan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Anna olla! Itse muunnat totuuksia , käännät takkia ja kelkkaa niin surutta, ettei tarvitse tulla muita taas opettamaan! Miten sinulla voikin olla aikaa ja mielenkiintoa kyylätä muitten kirjoituksia, ettei vaan olisi lainausta jostain ja ettei kulaan muu voisi loistaa kirjallisuuden tuntemuksellaan.

        Saatte aivan rauhassa loistaa "kirjallisella tuntemuksellanne" :)
        Mutta tämä oli taas esimerkki siitä mitä kolumbialaiset sanovat "saada aneita rukoilemalla lainatulla rukousnauhalla" (ganar indulgencias con la camándula prestada)


      • Paloma.se01 kirjoitti:

        Saatte aivan rauhassa loistaa "kirjallisella tuntemuksellanne" :)
        Mutta tämä oli taas esimerkki siitä mitä kolumbialaiset sanovat "saada aneita rukoilemalla lainatulla rukousnauhalla" (ganar indulgencias con la camándula prestada)

        Minäkin jäin ihastelemaan näitä tämän osion kirja-arvosteluja - tai esittelyjäkö olivat ?
        Ammattilaiset asialla ?

        Vaan onko väliä ? Kirjoista ja niiden sisällöstä puhutaan, jos joku niiden sisältöä osaa valottaa ja tarjota näin lisäarvoa muille lukijoille, niin eikös se ole tärkeintä ? Siis täällä.

        En valitettavasti ole vielä saanut Katariina Rannen kirjaa käsiini. Uskon kyllä pitäväni siitä jo sinun, Paloma, ja toisen kirjoittajan esittelyn pohjalta.

        Mielenkiintoinen sananparsi tuo siteeraamasi : "saada aneita rukoilemalla lainatulla rukousnauhalla" . Pistää miettimään..))


      • demeter1 kirjoitti:

        Minäkin jäin ihastelemaan näitä tämän osion kirja-arvosteluja - tai esittelyjäkö olivat ?
        Ammattilaiset asialla ?

        Vaan onko väliä ? Kirjoista ja niiden sisällöstä puhutaan, jos joku niiden sisältöä osaa valottaa ja tarjota näin lisäarvoa muille lukijoille, niin eikös se ole tärkeintä ? Siis täällä.

        En valitettavasti ole vielä saanut Katariina Rannen kirjaa käsiini. Uskon kyllä pitäväni siitä jo sinun, Paloma, ja toisen kirjoittajan esittelyn pohjalta.

        Mielenkiintoinen sananparsi tuo siteeraamasi : "saada aneita rukoilemalla lainatulla rukousnauhalla" . Pistää miettimään..))

        Minä jäin miettimään miksi asiallinen huomautukseni lainausmerkkien ja lähteen puuttumisesta nostatti niinkin vihamielisen hyökkäyksen henkilööni kohdistaen. Jospa anonyymi kirjaesittelijä olikin se jonka blogiin laitoin linkin? Siinäkin tapauksessa mielestäni hyvät tavat vaativat linkin ja lainausmerkit. Sisältöön en sen kummemmin puutu; sehän oli hyvinkin asiaatuntevasti ja kirjaa arvostaen kirjoitettu. Minä en ole kirjablogaaja enkä arvostelija, vain harrastelija.
        Sanapartta käytetään yleisesti kun joku yrittää nostaa itseään esille väärillä meriiteillä. Tai päästä jonkun suosioon toisen ihmisen ansioilla. Vähän kuin tv-mainoksessa kaupan perunalaatikosta (puolivalmiste) - oletko ihan itse tehnyt tämän? kysyy miehen äiti -joo, vastaa mies, (pikkulikka virnistelee vieressä: haluaako mummi reseptin?


      • Anonyymi

        Surumielinen ja koskettava kirja, viimeistä lausetta myöten.


    • Anonyymi

      "Sanapartta käytetään yleisesti kun joku yrittää nostaa itseään esille väärillä meriiteillä. Tai päästä jonkun suosioon toisen ihmisen ansioilla"

      Tässähän nostettiin kirja esille ja kiitos siitä erinomaisen valaisevasta
      selostuksesta, jota lahjaton voi vain kadehtia.
      Jos tuntisi Kolumbiaa ja olisi lahjakas kirjoittaja
      olisi ollut pieni mahdollisuus itsekin kirjoittaa yhtä hyvä.

      • Anonyymi

        Ensimmäinen edellytys on harrastaa ahkerasti kirjallisuutta ja oppia sitä analysoimaan.


      • "Jos tuntisi Kolumbiaa ja olisi lahjakas kirjoittaja
        olisi ollut pieni mahdollisuus itsekin kirjoittaa yhtä hyvä."

        kirjoittaa Anonyymi 25.04.2022 17:46. Kysymys on kuitenkin siitä että MIKSI. Eihän täällä kukaan kilpaile tiedoillaan ja taidoillaan, tuntemuksillaan ja osaamisillaan. Tämä on keskustelupalsta.
        Olen ollut kontaktissa kirjavieköön-blogin , siis alkuperäisen tekstin kirjoittajan kanssa, ja olet mielestäni anteeksipyynnön velkaa hänelle siitä että olet lainannut hänen tekstiään suoraan ja ilmoittamatta lähdettä. Olet esittänyt sen täällä OMANASI.

        Turhaa yrittää johdattaa lukijoiden huomiota pois omasta virheestään ja tehdä siitä jonkinlainen asian huomanneen mollauskysymys.


      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        "Jos tuntisi Kolumbiaa ja olisi lahjakas kirjoittaja
        olisi ollut pieni mahdollisuus itsekin kirjoittaa yhtä hyvä."

        kirjoittaa Anonyymi 25.04.2022 17:46. Kysymys on kuitenkin siitä että MIKSI. Eihän täällä kukaan kilpaile tiedoillaan ja taidoillaan, tuntemuksillaan ja osaamisillaan. Tämä on keskustelupalsta.
        Olen ollut kontaktissa kirjavieköön-blogin , siis alkuperäisen tekstin kirjoittajan kanssa, ja olet mielestäni anteeksipyynnön velkaa hänelle siitä että olet lainannut hänen tekstiään suoraan ja ilmoittamatta lähdettä. Olet esittänyt sen täällä OMANASI.

        Turhaa yrittää johdattaa lukijoiden huomiota pois omasta virheestään ja tehdä siitä jonkinlainen asian huomanneen mollauskysymys.

        Ei ollut väitetty omaksi tekstiksi. Ei vaan ollut lähdeviittauksia eikä sellaisia keskustelupalstalla edes edellytetä.


      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        "Jos tuntisi Kolumbiaa ja olisi lahjakas kirjoittaja
        olisi ollut pieni mahdollisuus itsekin kirjoittaa yhtä hyvä."

        kirjoittaa Anonyymi 25.04.2022 17:46. Kysymys on kuitenkin siitä että MIKSI. Eihän täällä kukaan kilpaile tiedoillaan ja taidoillaan, tuntemuksillaan ja osaamisillaan. Tämä on keskustelupalsta.
        Olen ollut kontaktissa kirjavieköön-blogin , siis alkuperäisen tekstin kirjoittajan kanssa, ja olet mielestäni anteeksipyynnön velkaa hänelle siitä että olet lainannut hänen tekstiään suoraan ja ilmoittamatta lähdettä. Olet esittänyt sen täällä OMANASI.

        Turhaa yrittää johdattaa lukijoiden huomiota pois omasta virheestään ja tehdä siitä jonkinlainen asian huomanneen mollauskysymys.

        Olisikohan sinun syytä mennä neuvomaan tuonne 16 plus palstalle ja antaisit tämä palstan ikäisten kirjoitella virheellisesti tai virheettömästi.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ollut väitetty omaksi tekstiksi. Ei vaan ollut lähdeviittauksia eikä sellaisia keskustelupalstalla edes edellytetä.

        Kyllä vaan edellytetään.
        Kaikki teksti minkä tänne kirjoittaa edellytettään omaksi, ellei sitä ole asetettu lainausmerkkeihin ja lähdettä mainittu.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Olisikohan sinun syytä mennä neuvomaan tuonne 16 plus palstalle ja antaisit tämä palstan ikäisten kirjoitella virheellisesti tai virheettömästi.

        Mielestäni asia on sen verran tärkeä ja ajankohtainen että se kannattaisi laittaa suurilla kirjaimilla joka ainoan sivun yläreunaan.
        (Tekijänoikeuksien päivä, maailmanlaajuisesti 26 huhtik. Suomessa 28. huhtikuuta) että siitä saisi kirjoittaa joka ainoalla palstalla.
        Tietämättömyys ja sillä vellominen ja liputtaminen on röyhkeää.


      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Mielestäni asia on sen verran tärkeä ja ajankohtainen että se kannattaisi laittaa suurilla kirjaimilla joka ainoan sivun yläreunaan.
        (Tekijänoikeuksien päivä, maailmanlaajuisesti 26 huhtik. Suomessa 28. huhtikuuta) että siitä saisi kirjoittaa joka ainoalla palstalla.
        Tietämättömyys ja sillä vellominen ja liputtaminen on röyhkeää.

        Toisten aliarviointi ja alentuva saarnaaminen ikäisilleen ja vanhemmille se vasta röyhkeää onkin!


      • Paloma.se01 kirjoitti:

        Mielestäni asia on sen verran tärkeä ja ajankohtainen että se kannattaisi laittaa suurilla kirjaimilla joka ainoan sivun yläreunaan.
        (Tekijänoikeuksien päivä, maailmanlaajuisesti 26 huhtik. Suomessa 28. huhtikuuta) että siitä saisi kirjoittaa joka ainoalla palstalla.
        Tietämättömyys ja sillä vellominen ja liputtaminen on röyhkeää.

        Kannattaa myös lukaista Suomi24 keskustelufoorumien opastus ja säännöt mitä tulee tekijänoikeuksiin.
        "Suomi24-palveluissa ei saa"
        ***
        "Esittää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia ja kopioida suoraa tekstiä muista julkaisuista"
        https://www.suomi24.fi/opastus/saannot


      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Kannattaa myös lukaista Suomi24 keskustelufoorumien opastus ja säännöt mitä tulee tekijänoikeuksiin.
        "Suomi24-palveluissa ei saa"
        ***
        "Esittää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia ja kopioida suoraa tekstiä muista julkaisuista"
        https://www.suomi24.fi/opastus/saannot

        Oletko itse lukenut säännöt? Täällähän saa kirjoittaa tekstiä vai kotimaisilla, vaan niin hiton usein työnnät espanjaa ja englantia.


      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Kannattaa myös lukaista Suomi24 keskustelufoorumien opastus ja säännöt mitä tulee tekijänoikeuksiin.
        "Suomi24-palveluissa ei saa"
        ***
        "Esittää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia ja kopioida suoraa tekstiä muista julkaisuista"
        https://www.suomi24.fi/opastus/saannot

        Sinä olet täällä mainostanut ja markkinoinut "kirjojasi" ja sekin on tällä foorumilla kiellettyä.


    • Anonyymi

      Suljin illalla Eeva Kilven kirjan "Elämää kaikki päivät", julkaistu 2022.
      Se on "uusinta".
      Muistiinpanoja, päiväkirjamerkintöjä ja runoja aikaisemmilta vuosilta.
      Ehkä hänen viimeisensä, kaunis ja pelkistetty kirja.
      Kuin ajatusten testamentti.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole tietoa, Eeva Kilpi on salaperäinen ?
        https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/09/26/eeva-kilpi-luonto-ja-evakkokarjalaisuus#media=11477

        Muistaakseni Eeva Kilpi on joskus sanonut, ettei hän anna haastetteluja, koska hänen kirjansa kertovat hänestä sen, mitä hän tahtoo itsestään kertoa ja paljon kirjat hänestä kertovatkin, nämä viimeksi ilmestyneet Muistikirjatkin, onkohan tuo mainittu "Elämää kaikki päivät" kooste niistä ?
        Mielestäni Eeva Kilpi ei koskaan mennyt uudelleen naimisiin.
        "Naisen päiväkirja" (1978) ja hänen runonsa ovat puhutelleet minua eniten.


    • Anonyymi

      Minulla on menossa sarja vanhoja kirjoja teemana "jokamiehen filosofiaa":
      "Opin tietämään kaiken televisiosta" - filosofiaa sohvaperunoille,
      "Aamiaisella Sokrateen kanssa" - arkipäivän filosofiaa,
      "Yhden minuutin filosofiaa" (ilmestynyt aikaisemmin nimellä
      "Tyhmyyden välähdyksiä") ja muutama muita hyvin kevyitä ja humoristisia
      kirjoja keventämään tunnelmia ja viemään ajatukset hetkeksi pois
      vallitsevasta maailmantilanteesta, ettei se alkaisi liikaa ahdistaa.
      Jos oma pipo alkaa kiristää liikaa, on syytä huomoida asia
      ja yrittää keventää mielialojaan, ettei lisää muittenkin stressiä :)

      • Anonyymi

        Jos totta puhutaan niin moni ei kiinnitä huomiota käytösmuutoksiinsa.
        Ikääntyessä ei aina valitettavasti enää kellot soi päässä,
        eikä välttämättä huomaa esimerkiksi olevansa riidanaiheuttaja.
        Tämä aika, korona ja sota, voi ruokkia aggressiivisuutta, toisaalta myös
        masentuneisuutta ja ahdistuneisuuttakin, joka voi purkautua muihin.
        Myös ikä voi tuoda muutoksia käyttäytymiseen ajattelun kaventuessa.
        Harrastuksista voi saada lievitystä. Harrastukset ovat suojaava kuori tai muuri
        ulkopuolelta tulevia "pahan hyökkäyksiä" vastaan, harrastusten avulla pysyy
        pää paremmin kasassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos totta puhutaan niin moni ei kiinnitä huomiota käytösmuutoksiinsa.
        Ikääntyessä ei aina valitettavasti enää kellot soi päässä,
        eikä välttämättä huomaa esimerkiksi olevansa riidanaiheuttaja.
        Tämä aika, korona ja sota, voi ruokkia aggressiivisuutta, toisaalta myös
        masentuneisuutta ja ahdistuneisuuttakin, joka voi purkautua muihin.
        Myös ikä voi tuoda muutoksia käyttäytymiseen ajattelun kaventuessa.
        Harrastuksista voi saada lievitystä. Harrastukset ovat suojaava kuori tai muuri
        ulkopuolelta tulevia "pahan hyökkäyksiä" vastaan, harrastusten avulla pysyy
        pää paremmin kasassa.

        Pääsin alkuun kirjaa "Navalnyi ja Venäjän oppositio". Toivon kirjan antavan
        käsitystä siitä, mikä on Navalnyin merkitys Venäjällä ja toivon, että Venäjälle
        koittaisi aika, jolloin oppositio on sallittu, ettei sen vahvimpia edustajia pistetä
        kymmeneksi vuodeksi vankilaan. "Vaarattomat" saavat kulkea vapaalla jalalla,
        mutta kuka hyvänsä voidaan pidättää perusteena "huliganismi".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääsin alkuun kirjaa "Navalnyi ja Venäjän oppositio". Toivon kirjan antavan
        käsitystä siitä, mikä on Navalnyin merkitys Venäjällä ja toivon, että Venäjälle
        koittaisi aika, jolloin oppositio on sallittu, ettei sen vahvimpia edustajia pistetä
        kymmeneksi vuodeksi vankilaan. "Vaarattomat" saavat kulkea vapaalla jalalla,
        mutta kuka hyvänsä voidaan pidättää perusteena "huliganismi".

        Onkohan se totta, että Putin kalsarimyrkytti Navalnin ?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos totta puhutaan niin moni ei kiinnitä huomiota käytösmuutoksiinsa.
        Ikääntyessä ei aina valitettavasti enää kellot soi päässä,
        eikä välttämättä huomaa esimerkiksi olevansa riidanaiheuttaja.
        Tämä aika, korona ja sota, voi ruokkia aggressiivisuutta, toisaalta myös
        masentuneisuutta ja ahdistuneisuuttakin, joka voi purkautua muihin.
        Myös ikä voi tuoda muutoksia käyttäytymiseen ajattelun kaventuessa.
        Harrastuksista voi saada lievitystä. Harrastukset ovat suojaava kuori tai muuri
        ulkopuolelta tulevia "pahan hyökkäyksiä" vastaan, harrastusten avulla pysyy
        pää paremmin kasassa.

        Olet oikeassa, Ano13,42, ikä aiheuttaa muutoksia kroppaan ja mieleen, ja kun niitä ei aina ole helppo hyväksyä, tahtoo pitää kiinni siitä vanhasta minäkuvastaan.

        Turhautumistahan siitä vähintäinkin seuraa ja silloin helposti tarttuu näihin tyypillisiin pulustusjärjestelmiin: siirtää omia puutteitaan muiden kannettavaksi, näkee toisessa sen, mitä ei itsessään pysty kohtaamaan - ketään nyt erityisesti maalittamatta.

        Itselleni on ainakin ollut hankala katsella jonkun toisen hajamielisyyttä, kun sitä on minussa itsessänikin - tai tätä yleistä verkkaisuutta, kun ennen oli niin nopea..))

        Lukeminen ja kirjoittaminen auttavat minusta siinä kuin muutkin harrastukset: antavat sopivaa etäisyyttä asioihin, lisäävät yleistä mielen virkeyttä, minulla ainakin, ja uskoisin että myös auttavat näiden vanhuuden aiheuttamien muutosten hyväksymisessä.


      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Olet oikeassa, Ano13,42, ikä aiheuttaa muutoksia kroppaan ja mieleen, ja kun niitä ei aina ole helppo hyväksyä, tahtoo pitää kiinni siitä vanhasta minäkuvastaan.

        Turhautumistahan siitä vähintäinkin seuraa ja silloin helposti tarttuu näihin tyypillisiin pulustusjärjestelmiin: siirtää omia puutteitaan muiden kannettavaksi, näkee toisessa sen, mitä ei itsessään pysty kohtaamaan - ketään nyt erityisesti maalittamatta.

        Itselleni on ainakin ollut hankala katsella jonkun toisen hajamielisyyttä, kun sitä on minussa itsessänikin - tai tätä yleistä verkkaisuutta, kun ennen oli niin nopea..))

        Lukeminen ja kirjoittaminen auttavat minusta siinä kuin muutkin harrastukset: antavat sopivaa etäisyyttä asioihin, lisäävät yleistä mielen virkeyttä, minulla ainakin, ja uskoisin että myös auttavat näiden vanhuuden aiheuttamien muutosten hyväksymisessä.

        Olikohan tuo joltain varastettua asiaa? Voi löytyä jonkun muun kirjoittamana sama asia!?
        Muista tekijänoikeudet, sinä siteeraat usein kirjailijoita. Täällä liikkuu tekijänoikeuspoliisi , varo!!!


      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Olet oikeassa, Ano13,42, ikä aiheuttaa muutoksia kroppaan ja mieleen, ja kun niitä ei aina ole helppo hyväksyä, tahtoo pitää kiinni siitä vanhasta minäkuvastaan.

        Turhautumistahan siitä vähintäinkin seuraa ja silloin helposti tarttuu näihin tyypillisiin pulustusjärjestelmiin: siirtää omia puutteitaan muiden kannettavaksi, näkee toisessa sen, mitä ei itsessään pysty kohtaamaan - ketään nyt erityisesti maalittamatta.

        Itselleni on ainakin ollut hankala katsella jonkun toisen hajamielisyyttä, kun sitä on minussa itsessänikin - tai tätä yleistä verkkaisuutta, kun ennen oli niin nopea..))

        Lukeminen ja kirjoittaminen auttavat minusta siinä kuin muutkin harrastukset: antavat sopivaa etäisyyttä asioihin, lisäävät yleistä mielen virkeyttä, minulla ainakin, ja uskoisin että myös auttavat näiden vanhuuden aiheuttamien muutosten hyväksymisessä.

        Sitä mukaa kun itsellä ikääntymisen oireet lisääntyvät oppii niitä
        kestämään muissakin ..... jos on vaikeuksia ollut niitä kestää muissa.

        Hitaantumiset, kipunsa ja sen sellaiset huomaa,
        mutta omia henkisiä muutoksiaan on vaikeampi huomata.
        Voi toopeentua (todennäköistä :) ja äksyyntyä,
        mutta luulee olevansa se sama "nokkela ja sopuisa" ihminen kuin ennen.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Olikohan tuo joltain varastettua asiaa? Voi löytyä jonkun muun kirjoittamana sama asia!?
        Muista tekijänoikeudet, sinä siteeraat usein kirjailijoita. Täällä liikkuu tekijänoikeuspoliisi , varo!!!

        Aivan, minä tosiaan siteeraan usein kirjailijoita, mutta olen yrittänyt olla todella tarkka tuon lähteen mainitsemisessa.
        Joskus tietysti on voinut käydä niinkin, että jonkun kirjailijan ajatusta on toistettu niin paljon, ettei sen alkuperää edes muisteta enää, esimerkkinä vaikka "Kaikki, mikä ei tapa, vahvistaa" (Friedrich Nietzsche).


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sitä mukaa kun itsellä ikääntymisen oireet lisääntyvät oppii niitä
        kestämään muissakin ..... jos on vaikeuksia ollut niitä kestää muissa.

        Hitaantumiset, kipunsa ja sen sellaiset huomaa,
        mutta omia henkisiä muutoksiaan on vaikeampi huomata.
        Voi toopeentua (todennäköistä :) ja äksyyntyä,
        mutta luulee olevansa se sama "nokkela ja sopuisa" ihminen kuin ennen.

        Tuo kai se ihannetila olisi, Ano 12.26, että oppii hyväksymään puutteita itsessä ja muissa. Elän toivossa, että sen vielä opin minäkin, mutta en nyt pidä pahana sitäkään, jos huomaan itsessäni pientä kärsimättömyyttä, kun en sitä kuitenkaan (mielestäni) toisen niskaan lataa...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olikohan tuo joltain varastettua asiaa? Voi löytyä jonkun muun kirjoittamana sama asia!?
        Muista tekijänoikeudet, sinä siteeraat usein kirjailijoita. Täällä liikkuu tekijänoikeuspoliisi , varo!!!

        "Muista tekijänoikeudet, sinä siteeraat usein kirjailijoita. Täällä liikkuu tekijänoikeuspoliisi , varo!!!" (nimimerkltä "koira, johon kalikka kalahti")
        Ei tarvitse varoa, ellei yritä päästä taivaaseen lainatulla rukousnauhalla. Tai varastetulla veneellä onnensaarelle.

        PM


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Muista tekijänoikeudet, sinä siteeraat usein kirjailijoita. Täällä liikkuu tekijänoikeuspoliisi , varo!!!" (nimimerkltä "koira, johon kalikka kalahti")
        Ei tarvitse varoa, ellei yritä päästä taivaaseen lainatulla rukousnauhalla. Tai varastetulla veneellä onnensaarelle.

        PM

        Eräitten ei tarvitse pelätä tulla siteeratuksi.
        Kukaan ei hae kunniaa itselleen siteeraamalla toisia.
        Toimiiko ihmisellä absurdi ajattelu hyvin; tulkinta ja johtopäätösten teko,
        kun aina asiasta riippumatta käy muiden kimppuun ?
        Kun kaikkia moittii tulee useimmiten räksyttäneeksi ihan väärää puuta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eräitten ei tarvitse pelätä tulla siteeratuksi.
        Kukaan ei hae kunniaa itselleen siteeraamalla toisia.
        Toimiiko ihmisellä absurdi ajattelu hyvin; tulkinta ja johtopäätösten teko,
        kun aina asiasta riippumatta käy muiden kimppuun ?
        Kun kaikkia moittii tulee useimmiten räksyttäneeksi ihan väärää puuta.

        Tarkoitus oli tietysti kirjoittaa "abstrakti ajattelu".
        Ehkä ajatukseni vei harhateille keskustelun absurdius;
        jos ihmisen päähän mahtuu vain yksi ajatus kerrallaan
        hän jää jankkaamaan sitä ja koko ketju on mennyttä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Muista tekijänoikeudet, sinä siteeraat usein kirjailijoita. Täällä liikkuu tekijänoikeuspoliisi , varo!!!" (nimimerkltä "koira, johon kalikka kalahti")
        Ei tarvitse varoa, ellei yritä päästä taivaaseen lainatulla rukousnauhalla. Tai varastetulla veneellä onnensaarelle.

        PM

        En näe missään täällä tuollaista nimimerkkiä, kuin "koira, johon kalikka kalahti".

        Onkohan nyt niin, että taas lipsahti nimittelyn piikkiin?


    • Anonyymi

      Minulle lukeminen ja kirjoittaminen ovat olleet selkeästi parantavia ja eheyttäviä harrastuksia. Sisällöntuottajana olen yrittänyt parantaa tasoani kirjoittamalla paljon ja olen mukana verkkokurssilla, jossa päivitetään suomenkielen kielioppia ja opetellaan viilaamaan pilkkua.
      Luen paljon, mutta en ole snobi enkä diletantti; dekkarit ja historialliset romaanit joissa on sekä draamaa että romantiikkaa menevät iltalukemisina aivan mainiosti, varteenotettavamman kaunon lisäksi.
      En ole myöskään kirja-arvostelija enkä asiantuntija: voin sanoa mielipiteeni jostain lukemastani ja analysoida sisältöä jne. pyrkimättä silti vaikuttamaan ammattimaiselta.
      Nyt kaiken tämän korvamakean ohella olen saanut jotain positiivista esiin tästä kärkevästä mielipiteiden vaihdosta minua morkanneen anonyymin kanssa. löysin kirjablogin, jossa bloggaajalla on tosi paljon hyviä kirjavinkkejä ja analyysejä uudesta suomalaisesta kaunosta ja myös käännöskirjallisuudesta. Olenkin poiminut kolme kirjaa mitä hän on esitellyt hiljakkoin "Sade piiskaa asfalttia" kirjan ohella ja lisännyt ne lyhyelle lukulistalleni:
      "Ennen lintuja", Merja Mäki,
      "Anna, Hanna ja Johanna" Marianne Fredriksson
      ja Sergio Ramirezin "Margarita, está linda la mar" joko suomennoksena "Miten kaunis on meri, Margarita" tai mieluummin ehkä alkukielellä.

      • Anonyymi

        PM kirjoitti edellisen :)


      • Anonyymi

        Kyllähän sinä diletantti olet, koska et ole kirjallisuuden ammattilainen!


      • "Anna, Hanna ja Johanna"-kirjan olen mielestäni kauan sitten lukenut ja jotakin muutakin Marianne Fredrikssonilta, en vain muista niistä mitään tältä istumalta..))

        Itse suhtaudun kirjoittamiseen aika arkisesti nykyisin. En pyri minkäänlaisiin tavoitteisiin, ellen sitten siihen, että tahdon olla "ymmärrettävä" ja ymmärtää muita..)) Seuranpitoa.

        Aikanaan kun minulta julkaistiinkin kaikenlaista, sain kyllä hyvää palautetta - siihen aikaan ei ollut tapana huonoa antaakaan..)) mutta tällä hetkellä koen, että se mitä minulla olisi sanottavaa on sanottu jo moneen kertaan ja paremmin kuin itse osaisin sen tehdä..))
        Niin että kuluttajana pysyn, vaikka sisällöntuottajanahan meitä nimimerkillä kirjoittajia nyt usein arvioidaan...))


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän sinä diletantti olet, koska et ole kirjallisuuden ammattilainen!

        Lukasin tässä välissä määritelmän mitä diletantti tarkoittaa. En todellakaan ole diletantti, koska en ota itseäni niin vakavasti. Olen "aficionado" eli harrastaja.
        "Espanjan kielen sana aficionado taas merkitsee nimenomaan 'harrastajaa', mutta sitä käytetään usein hyvin positiivisessa mielessä ilmaisemaan henkilön erityistä kiinnostusta ja tietoa jostain asiasta." https://fi.wikipedia.org/wiki/Diletantti
        Ei tarvitse olla ammattilainen jos haluaa tuoda esille mielipiteitään kirjoista ja kirjallisuudesta keskustelupalstalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lukasin tässä välissä määritelmän mitä diletantti tarkoittaa. En todellakaan ole diletantti, koska en ota itseäni niin vakavasti. Olen "aficionado" eli harrastaja.
        "Espanjan kielen sana aficionado taas merkitsee nimenomaan 'harrastajaa', mutta sitä käytetään usein hyvin positiivisessa mielessä ilmaisemaan henkilön erityistä kiinnostusta ja tietoa jostain asiasta." https://fi.wikipedia.org/wiki/Diletantti
        Ei tarvitse olla ammattilainen jos haluaa tuoda esille mielipiteitään kirjoista ja kirjallisuudesta keskustelupalstalla.

        Edelleen PM, ei kirjautuneena


      • Anonyymi

        "Minulle lukeminen ja kirjoittaminen ovat olleet selkeästi parantavia ja eheyttäviä harrastuksia."

        Mistä lukijasi huomaavat sen ?


      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        "Anna, Hanna ja Johanna"-kirjan olen mielestäni kauan sitten lukenut ja jotakin muutakin Marianne Fredrikssonilta, en vain muista niistä mitään tältä istumalta..))

        Itse suhtaudun kirjoittamiseen aika arkisesti nykyisin. En pyri minkäänlaisiin tavoitteisiin, ellen sitten siihen, että tahdon olla "ymmärrettävä" ja ymmärtää muita..)) Seuranpitoa.

        Aikanaan kun minulta julkaistiinkin kaikenlaista, sain kyllä hyvää palautetta - siihen aikaan ei ollut tapana huonoa antaakaan..)) mutta tällä hetkellä koen, että se mitä minulla olisi sanottavaa on sanottu jo moneen kertaan ja paremmin kuin itse osaisin sen tehdä..))
        Niin että kuluttajana pysyn, vaikka sisällöntuottajanahan meitä nimimerkillä kirjoittajia nyt usein arvioidaan...))

        Sinusta D kyllä uskookin että julkaisusi on saanut hyvää palautetta.
        Onneksi olet saanut olla viime aikoina melko rauhassa noilta kahdelta.


    • Anonyymi

      Jatkuva oikeassa olemisen pakko vaikuttaa negatiivisesti vuorovaikutussuhteisiin.

      • Anonyymi

        Tuttu tyyppi: besserwisser. Hän on aina oikeassa.
        Toiset ihmiset kokevat hänet tuomitsevana. Hän ei voi sietää toisten tekemiä virheitä.
        Omia virheitään hän tarkastelee suurpiirteisesti, eikä koskaan myönnä niitä,
        mutta toisten mokia hän syynää yksityiskohtaisen tarkasti - ikuisesti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuttu tyyppi: besserwisser. Hän on aina oikeassa.
        Toiset ihmiset kokevat hänet tuomitsevana. Hän ei voi sietää toisten tekemiä virheitä.
        Omia virheitään hän tarkastelee suurpiirteisesti, eikä koskaan myönnä niitä,
        mutta toisten mokia hän syynää yksityiskohtaisen tarkasti - ikuisesti.

        Siis on sellainen ihmisen alalaji olemassa, joiden on pakko olla oikeassa aina, aina.
        Vaikka sitten kertomusta muuttamalla välillä, mutta kunhan saa olla aina OIKEASSA!
        Lopulta kun ei saa tahtomaansa, pistää suun suppuun ja heittelee niskojaan:
        Minä poistun täältä !
        Sitten loppu onkin muitten syytä, se paha mielikin tällä "oikeassa olijalla" on
        muitten syytä.
        Miten ihminen ei älyä, että itsellään on pahamieli, koska ei saanut olla oikeassa:)
        se on niin lapsellista, että!


      • Anonyymi

        Narsistinen luonne ei edes halua vuorovaikutusta, vaan jyrää muut alleen.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Neljä viidestä on valmis luopumaan venäläisestä energiasta

      hinnannoususta huolimatta. Suomalaiset vastustavat tiukasti putinismia. https://yle.fi/uutiset/3-12446857
      Maailman menoa
      142
      2521
    2. Sale on loistava presidentti

      Tulipa joskus kirjoitettua, että natojäsenyys tulee saada aikaa "Salen" aikana ja nyt se alkaa realisoitua " natoon jo huomenna" - teeman on hyväksyny
      Maailman menoa
      218
      1949
    3. Kunpa voisin

      Edes lähettää viestiä sulle. Olet ajatuksissa sen verran paljon.
      Ikävä
      46
      1048
    4. Onko sinulla nainen sen miehen kanssa ihan älytön juttu?

      Vai mitä se tämä kaikki teidän pelinne täällä oikein on? Jospa se on vain sellaista kevyttä ja ohimenevää ihastumista..? Taitaa olla. Niin minä nyt vä
      Ikävä
      93
      1035
    5. Ano Turtiainen: Suomi olisi voinut olla Pohjolan Sveitsi

      Mitä kenelläkään voisi olla tällaista mielikuvaa vastaan?
      Maailman menoa
      348
      976
    6. Toimintasi on vainoamista

      Luulisi aikuisen ihmisen jo ymmärtävän..
      Tunteet
      113
      918
    7. Eihän tää jää tähän mies?

      En ainakaan sitä haluaisi ✨
      Ikävä
      52
      711
    8. Eikö me nyt vaan

      Voitas.....kumpikin unohtaa toisemme ?
      Ikävä
      48
      704
    9. Miksi sä oot noin kylmä?

      Mitä tein väärin?
      Ikävä
      36
      676
    Aihe