Susikeskustelu pärähti taas yhden kerran eduskunnassa käyntiin, kun hallitus päätti kannanhoidollisen metsästyksen aloittamisesta keväällä 2022.
Asiaa tuntemattomat kansanedustajat pitävät päätöstä pöyristyttävänä ja vastustavat metsästystä juuri tuohon uhanalaisuuteen vedoten.
Kukaan kansanedustajista tai luonnonvarakeskuksen tutkijoista ei kuitenkaan ole määritellyt sitä, minkäkokoinen olisi susikannan oltava, että se ei enää olisi uhanalainen mahdollisen kannanhoidollisen metsästyskarsinnan seurauksena.
"Vain" 300 suttako tekee sudesta uhanalaisen?
27
1320
Vastaukset
- Anonyymi
Metsäpeura on uhanalainen koko maailmassa. Susi on taas maailman yleisimpiä koiraeläimiä. Jos täällä ei esiinny pesukarhuakaan, niin ei se siitä uhanalaista silti tee.
Luonnosta erkaantuneet vihreät käyttävät suden luontoa eli tapaa tappaa metsästyskoiria vain ajaakseen ylipäätään metsästysvastaista agendaansa. Ei se, että susi olisi uhanalainen, vaan se jos yksikin metsästäjä jättää susipelon takia koiransa laittamatta metsään se on ideologistiselle metsästysvastaiselle vihreälle voitto metsästys vastaisessa taistelussa.
Kyse ei ole sudesta, vaan metsästyksestä ylipäätään. - Anonyymi
Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän sudet, on samaa populaatiota. Kukaan ei varmasti tiedä kokonaismäärää.
- Anonyymi
Arvioidaan että siperiassa on noin 60 000 sutta ja alaskassa ja kanadass toiset 60 000.
” Susien määräksi koko maailmassa arvioidaan noin 140 000–200 000.” lähde: luontoliiton sivut - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Arvioidaan että siperiassa on noin 60 000 sutta ja alaskassa ja kanadass toiset 60 000.
” Susien määräksi koko maailmassa arvioidaan noin 140 000–200 000.” lähde: luontoliiton sivutTässä linkki erikseen luontoliiton sivuille: http://www.luontoliitto.fi/susiryhma/susitietoa/sudet-maailmalla
- Anonyymi
Enemmänhän niitä on kuin 300. Kun nyt 2022 keväällä sudet penikoivat, niin susikanta lisääntyy heti sadoilla pennuilla. Ja syksyllä 2022 susikanta on lisääntynyt ainakin 199 sudella. Jotenka todellinen susikanta on siis - 500 sutta. Turha mouruta muuta.
- Anonyymi
Ja kaikkia ei luke edes ilmoita. Meidän alueella on pyörinyt jo pari vuotta viiden suden lauma pentueineen. Tapettuja koiria ja riistakamera kuvia todisteina paljonkin. Kun katsoo susireviiri karttaa, niin kumma susi tyhjiö on silti alueellamme. Eli kun kaikkia ei edes lasketa tietokantaan, niin yksilömäärä saadaan tietoisesti pidettyä muka pienempänä.
Yhden hirven raadon kävin muutama viikko sitten tutkimassa niiden jäljiltä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kaikkia ei luke edes ilmoita. Meidän alueella on pyörinyt jo pari vuotta viiden suden lauma pentueineen. Tapettuja koiria ja riistakamera kuvia todisteina paljonkin. Kun katsoo susireviiri karttaa, niin kumma susi tyhjiö on silti alueellamme. Eli kun kaikkia ei edes lasketa tietokantaan, niin yksilömäärä saadaan tietoisesti pidettyä muka pienempänä.
Yhden hirven raadon kävin muutama viikko sitten tutkimassa niiden jäljiltä.Täällä Keski-Suomessa ei olevinaan ole ainuttakaan sutta. Vaan eipä tästä nyt ole ehket kuin n. kuukausi, kun Jämsän seudulla sudet raatelivat kahta ponia. Ja ihmetyttää moinen venkkulanpeli, että kyseinen uutinen oli uutisaiheena pari kertaa ja sitten se vaan katosi jonnekin bittiavaruuteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä Keski-Suomessa ei olevinaan ole ainuttakaan sutta. Vaan eipä tästä nyt ole ehket kuin n. kuukausi, kun Jämsän seudulla sudet raatelivat kahta ponia. Ja ihmetyttää moinen venkkulanpeli, että kyseinen uutinen oli uutisaiheena pari kertaa ja sitten se vaan katosi jonnekin bittiavaruuteen.
Tiedän tapauksen. Susiasiaa tietoisesti vaijetaan ja se lähtee jo korkeimmilta tahoilta etupäässä vihreiden ajamana.
Kun susien koira, kotieläin yms vahinkoja vaijetaan annetaan ymmärtää, että susia on vähän ja ongelmia vieläkin vähemmän.
Jos olisin vähänkään parempi nettinörtti perustaisin metsästäjille oman susikartta palvelun johon kaikki susihavainnot ja susivahingot voidaan lisätä. Tämä loisi etenkin koiraturvallisuutta jahteihin ja se olisi reaaliaikainen palvelu josta jäisi pois luken tietoinen susien ilmoittamatta jättäminen yms. Tämä antaisi myös rehellisen kokonaiskuvan koko suomen susikannasta.
Idean saa toteuttaa kuka osaa asian. - Anonyymi

Idean saa toteuttaa kuka osaa asian.Pannoitus oli ja meni, siinä näki laumat hyvin. Pannoittajia alettiin lapsellisesti uhkailla ja sen takia nyt metsästetään ilman tietoa laumojen sijainnista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pannoitus oli ja meni, siinä näki laumat hyvin. Pannoittajia alettiin lapsellisesti uhkailla ja sen takia nyt metsästetään ilman tietoa laumojen sijainnista.
Ei ole uhkailtu. Tuo on viherpropakandaa.
- Anonyymi
Kova on pelko.
- Anonyymi
Ei se ole pelkoa. Vain vituttaa, kun tutkapanta pysähtyy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se ole pelkoa. Vain vituttaa, kun tutkapanta pysähtyy.
Ja pysähtymisen jälkeen tutkapanta on moniaanni kerran jatkanut matkaa rajan yli naapurin puolelle samaan aikaan, kun tukkirekat ylittävät rajan uutta tukkilastiaan hakemaan..

Ei taida enää 'juosta jolkotella' tukkirekan pankossa Venäjälle, vaan juosta jolkottelee neljällä jalallaan, jos yleensä juoksee naapurimaan savuja nuuhkimaan..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se ole pelkoa. Vain vituttaa, kun tutkapanta pysähtyy.
Tarkoitti varmaan, että koiranpanta pysähtyy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitti varmaan, että koiranpanta pysähtyy.
Voi kun joku keksis koiralle Susisuojaliivin.
- Anonyymi
Ei ne 300 - 500 sutta tee sudesta uhanalaista , vaan erittäin uhanalaisen. Vaasan seudun susien metsästysluvan epäämiseen tuli hallitukselta juuri tuollainen perustelu, kun kolme susihyysärikerhoa märisi asiassa ja laati valitukset asiasta.
- Anonyymi
Luvista valittaminen josta on tullut maan tapa on metsästyksen häirintää jonka laki suoraan kieltää.
- Anonyymi
Kun joku märisijä hallituspuolueissa on saanu päähäsä, jotta susi on uhanalainen, niin se uhanalaisuus ei poistu, vaikka susia olisi viissataa, tai ylikin. Asiassa märisijät märisevät märinän vuoksi, eikä mistään todellisesta syystä.
- Anonyymi
Painakaatten se mieleenne, että ministeryi Ohisalon mukaan 300 sutta tekee susipopulaatiosta ERITTÄIN UHANALAISEN!
- Anonyymi
Muista sekin, että hutisalon mielestä suomen miljoonapäinen valkoposkihanhi kantakin on äärimmäisen uhanalainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muista sekin, että hutisalon mielestä suomen miljoonapäinen valkoposkihanhi kantakin on äärimmäisen uhanalainen.
Saattaahan siitä sen jälkeen tullakin tosiaanni uhanalainen, kunhan jyvänpiilottajat tarttuvat suivaannuksissaan haulikoihinsa ja harventavat rankalla kädellä läjäpäin valkoposkihanhia pelloiltaan. Ja köyhille naapureillekin riittää lihhaa paisteihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saattaahan siitä sen jälkeen tullakin tosiaanni uhanalainen, kunhan jyvänpiilottajat tarttuvat suivaannuksissaan haulikoihinsa ja harventavat rankalla kädellä läjäpäin valkoposkihanhia pelloiltaan. Ja köyhille naapureillekin riittää lihhaa paisteihin.
No mites on käynyt meri ja kanadanhanhien? Niin on yleisiä metsästyksestä huolimatta. Samoin kuin osittain rauhoitettu metsähanhikin jossa metsästys pääpainottuu runsaampaan tundrametsähanhikantaan samalla kun kotimaista taigametsähanhea oikeaoppisesti suojellaan vaikka metsästyslaissa onkin.
Valkoposkihanhi on kaikista yleisin, mutta luonnonsuojelulaki on ikuinen lukko mistä ei metsästyslakiin päästä eli se on vahingollisin ja ideologististen viherhörhöjen siksi kannattama laki.
Kun hallitus vaihtuu, niin viimeistään silloin valkkari siirtyy metsästyslain piiriin.
Sivistyneessä maassa ei anneta liiallisten eläinpopulaatioiden takia mennä maatiloja konkurssiin mitä on jo nyt tapahtunut itä-suomessa valkkarin takia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mites on käynyt meri ja kanadanhanhien? Niin on yleisiä metsästyksestä huolimatta. Samoin kuin osittain rauhoitettu metsähanhikin jossa metsästys pääpainottuu runsaampaan tundrametsähanhikantaan samalla kun kotimaista taigametsähanhea oikeaoppisesti suojellaan vaikka metsästyslaissa onkin.
Valkoposkihanhi on kaikista yleisin, mutta luonnonsuojelulaki on ikuinen lukko mistä ei metsästyslakiin päästä eli se on vahingollisin ja ideologististen viherhörhöjen siksi kannattama laki.
Kun hallitus vaihtuu, niin viimeistään silloin valkkari siirtyy metsästyslain piiriin.
Sivistyneessä maassa ei anneta liiallisten eläinpopulaatioiden takia mennä maatiloja konkurssiin mitä on jo nyt tapahtunut itä-suomessa valkkarin takia.Sorsanmehtuun aikanahan kukaan riistapolliisi ei varmaankaan tule maaseudulla eikä kaupungeissakaan katsomaan, jotta mikä liha paistinpannulla tai uunissa kulloinkin tirisee..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sorsanmehtuun aikanahan kukaan riistapolliisi ei varmaankaan tule maaseudulla eikä kaupungeissakaan katsomaan, jotta mikä liha paistinpannulla tai uunissa kulloinkin tirisee..
Mitä se kenellekään kuuluu mitä kukakin kotonaan paistelee? Melkoista totalitarismi kuvitelmaa, jos vielä viranomaisilla olisi oikeus tulla kotoo jääkaapit ratsaamaan. Ehkä venäjällä ja vihreiden unelmissa näin, mutta ei sivistysvaltioissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sorsanmehtuun aikanahan kukaan riistapolliisi ei varmaankaan tule maaseudulla eikä kaupungeissakaan katsomaan, jotta mikä liha paistinpannulla tai uunissa kulloinkin tirisee..
Harvalla on oikeus reppuja ja pakastimia ratsata.
- Anonyymi
Se on kumma kun kaikki puhuu susikannasta ja kuinka sitä pitää harventaa mutta kukaan ei puhu ihmiskannasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit337591Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834516Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne663113- 552156
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281699Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71677Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3511463Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us141419Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581119Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2761070