Kovin paljon olen huomannu täällä vain äitien kokemuksia lapsen syntymisestä. Miten on, minkälaisia kokemuksia teillä isillä on ollut lapsenne/lastenne syntymisestä (synnytyksessä/sen jälkeen).
Kiitos jo etukäteen vastauksistanne.:)
Kiitos jo etukäteen vastauksistanne.:)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Miksei isit vastaa? oma mieheni on sanonut suoraan että vaikka synnytyksessä tulikin tippa linssiin oman lapsen tultua maailmaan, niin ei se synnytys silti mikään maailman mahtavin kokemus ollut.
Tottakai itse lapsi on rakas ja tärkeintä maailmassa, mutta synnytys tapahtumana muistutti kuulemma hyvin paljon lehmän vasikoimista. Ei mitään kaunista, mutta luonnollista kummiskin.
(Mieheni on aikoinaan ollut lehmälle kätilönä)Eipä siinä, eihän se synnytys käytännössä "kaunista" ole, ymmärrän miehiä täysin. Kovaa hommaa, luonnollista ja lopputulos on se tärkein ;)
Lupasi mieheni silti tulla seuraavaan synnytykseenkin sitten aikanaan ettei minun tarvitse yksin olla. Mutta maailmaa ei kuulemma poisjääminenkään jonkun esteen vuoksi kaataisi.
Meillä syntyi eka lapsi viime sunnuntaina, joten synnytys on tuoreena muistissa.
Minusta synnytys ei ole kovin ihmeellinen tapahtuma suorituksena. Kyllä isän toki kannattaa olla mukana ainakin sen ensimmäisen syntymän aikana ja ehkä seuraavien osalta tukena. Tietääpähän sitten mitä tapahtuu missäkin vaiheessa. Isän rooli alkaa kuitenkin vasta sitten, kun lapsi on syntynyt.
Vähän riippuu tilanteesta... meillä vaimo ei ennakkosuunnitelmista poikkeavasti halunnutkaan, että edes koskisinkaan häneen supistusten tai synnytyksen aikana. Pystyi kuulemma paremmin keskittymään supistuksiin ja kivunhallintaan, kun kukaan ei ollut lähelläkään saati koskenut jonnekin puolelle kroppaa. Tärkeintä vaimolle oli, että hän tiesi minun olevan paikalla viereisessä isän huoneessa, jos hän tarvitsee minua.
Minua synnytys ei pyörryttänyt ollenkaan, enkä tajua mikä siinä nyt niin pyörryttävää on.
ex-mieheni puolesta. Hän kertoi, että lapsensa syntymä oli upein juttu hänen elämässään. Minä pistin mieheni myös "töihin". Roikuin loppuajan ennen ponnistusvaihetta hänen kaulassaan, jotta jaksoin olla pystyssä. Hän siirsi minut synnytysjakkaralle, kun omat jalat oli hyytelöä kivusta. Ponnistusvaiheen hän istui takanani ja tuki, että pysyn pystyssä. Puristin hänen käsiään niin että jäljet jäi. Välillä hän muistutti, että muista hengittää. Mies katkaisi napanuoran. Nosti minut matalalle sängylle lepäämään synnytyksen jälkeen ja toi sitten vauvelin syliini. Onnea oli.