Voiko lääkäri todeta työkykyiseksi vaikka en sitä ole.

Anonyymi

Eli vakavaa masennusta jonkin verran takana. Ekat diagnoosit 2018. Ja vaivat alkanu ties millon. Pari kuukauden tai kahden sairasloma jaksoa tässä 18-22. Ja näistä en parantunut ollenkaan, pääsin vain sen verran ylös että sain työni jotenkuten hoidettua hammasta purren. Nyt jäänyt taas sairaslomalle kun ei vaan jaksa. Tämä kerta eroaa eri kerroista siinä mielessä että edellis kerroilla pistin taloudellisen tilanteen terveyden edelle, eli piti päästä hankkimaan että saa lainat laskut ja ruuat maksettua. Tällä kerralla rahalla ei ole paskankaan väliä. Tahdon vain parantua.Saikkua takana 1kk. Ja nyt toisella. Psykologin käynnillä väläytteli jo töihin paluun suunnittelua ensi kerralla. Vaikka oloni edelleen täysi paska jasaamaton. Pakollisetkin tehtävät pitää pakottamalla tehdä ja jopa ajatus töistä saa fyysisen pahan olon. Mutta tällä käynnillä olin ulkoisesti paremmassa kunnossa, en itkenyt enkä näyttänyt alakuloiselta. Sanoi että huima edistys kuulemma että näytät jo todella hyvävointiselta jne.vaikka en sitä tunne Nyt tässä oon alkanu stressailee että voiko lääkäri todeta minut työ kuntoiseksi vaikka en sitä olisikaan jos masennus ei näy päällepäin?. Luulen että tähän menee reilusti enemmän aikaa ennen kuin olen valmis palaamaan työ elämään.

15

246

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voi todeta. Varaudu perustelemaan lääkärille miksi et ole työkuntoinen ja miten sairautesi vaikuttaa työkykyysi.

      • Anonyymi

        Joo. Sitä siis just Meinasinkin. Että pystyn kyllä perustelemaan hyvinkin. Mutta voiko lääkäri olla uskomatta tätä jos olen ulkoisesti neutraali, enkä ns. Itkukurkussa. Ja todeta työkuntoiseksi. Olen kyllä 100 valmis ottamaan lopputilin jos ei sairaslomaa myönnetä.


    • Anonyymi

      Toi on ihan perätön ajatus, että saikulla parantuu, mutta töissä ei. Töihin vaan ja hyvä omahoito, niin asiat hoituu.

      • Anonyymi

        Siis. Ei pysty suoriutumaan töistä kun aivot käy vajaalla ja veto Poissa. Ja ajatukset juurikin perättömiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis. Ei pysty suoriutumaan töistä kun aivot käy vajaalla ja veto Poissa. Ja ajatukset juurikin perättömiä.

        Kyllähän ne käy vajaalla, kun ei ymmärrä hoitaa itseään ja järkeäkin on jaettu niukalti. Masennus nimenomaan helpottuu ihmisten parissa ja toiminnassa ei makaamalla. Tietysti lintsari on aina lintsari ja jotkut on luonnostaan heikkoja yksilöitä, mutta tätäään ei sairasloma paranna.
        Jos on liian vaativassa työssä, niin sekään ei ratkea saikulla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän ne käy vajaalla, kun ei ymmärrä hoitaa itseään ja järkeäkin on jaettu niukalti. Masennus nimenomaan helpottuu ihmisten parissa ja toiminnassa ei makaamalla. Tietysti lintsari on aina lintsari ja jotkut on luonnostaan heikkoja yksilöitä, mutta tätäään ei sairasloma paranna.
        Jos on liian vaativassa työssä, niin sekään ei ratkea saikulla.

        Paska Trolli


    • Anonyymi

      Paljion sä oot saanut pisteitä masennuskyselystä jonka lääkäri on teettänyt sulla?

      • Anonyymi

        En muista enää, mutta mitä sillä on merkitystä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En muista enää, mutta mitä sillä on merkitystä?

        No se testi osoittaa onko sulla minkä asteinen masennus ja sen kyselyn vastaukset käydään lääkärin kanssa läpi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No se testi osoittaa onko sulla minkä asteinen masennus ja sen kyselyn vastaukset käydään lääkärin kanssa läpi.

        Testi oli keskivaikean ja vaikean rajamailla. En muista kummalla puolella saatika pojoja


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No se testi osoittaa onko sulla minkä asteinen masennus ja sen kyselyn vastaukset käydään lääkärin kanssa läpi.

        Ne testit on heikkoja mttareita mihinkään. Jos ne tuntuu vaikealta, niin kyse ei ole masennuksesta vaan jostain ihan muusta.


    • Anonyymi

      Minusta teet miten itsestä tuntuu,olet ainoa joka tuntee itsensä.Minä tein työelämässä tempauksia,otin lopputiliä.Vaihdoin sit firmaa monen monta kertaa.Nyt laakereilla 50v työputken jälkeen tyytyväinen.Kyllä sun pitää karaistua ja ajatella että kapitalisti kaikkea saa.Pyytää paljon mutta antaa vähän.

    • Anonyymi

      Ja testit,veritestit hyviä.Mutta kyllä normaali itsensä tuntee.Kyllä minäkin masentunut nuorena olin.Mutta siihen vaikutti Ahne työnantaja,opin antamaan kuonoon ja jujuttaan sitä.

    • Anonyymi

      Mutta sen testin perusteella lääkäri voi antaa masennus diagnoosin.Vaikka ei olisi masennusta niin diagnoosin perusteella voi saada kelasta sairauspäivärahaa.

    • Anonyymi

      Nykyisin työterveyslääkärit sanoo, että työ on parasta lääkettä vaivaan kuin vaivaan. Kannattaa etsiä lääkäri, joka asettaa potilaan terveyden etusijalle.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      243
      4243
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      120
      2704
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2462
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      82
      1497
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1466
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1189
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1107
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      983
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      976
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      172
      959
    Aihe