Maalittamisesta joutuu kuseen

Anonyymi

Lieksan kaupunki puuttuu työntekijöittensä maalittamiseen. Työntekijöitä ovat kaikki kaupungin palkkalistoilla olevat.
Myös eräissä lieksalaisissa yrityksissä on nyt käytössä sama menettely.

37

1336

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mutta saako esimiehet maalittaa työntekijöitä?

      • Anonyymi

        Jos ei kelpaa työ mene muualle. Sanoo työnjohto. Sepä se. Heitä ei koske mikään. Varmaan pitäs työnjohdon mennä itseensä, koska he lähtee ekana töistä. Jos ei tule toimeen muiden ihmisten kanssa.

      • Anonyymi

        Työpaikalla noudatetaan esimiehen ohjeita. Työstä kieltäytyminen ja esimiehen käskyn noudattamatta jättäminen on riittävä syy mm. varoitukselle ja toistuva pullikointi jopa potkujen aihe. Varoituksen antaminen ei ole maalittamista.
        Voin vain todeta, että esitit sellaisen kysymyksen, ettet varmaankaan tunne tuon maalittamistermin sisältöä.
        Yritä olla kuten aikuinen, hanki aiheeseen liittyvää tietoa ja lopeta uhriutuminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai täyttämättä jättäminen. On sellaisia esimiehiä jotka on ollut koulukiusattuja ja koettavat päteä itseänsä kehumalla ja syylistämisellä. Sellaisia läskejä kukaan tottele.

        Kuten aiemmin sanoin, työpaikalla noudatetaan esimiehen ohjeita. Esimiehen fyysiset tms. ominaisuudet eivät ole pätevä kieltäytymisen peruste.
        Onko tämä oikeasti noin vaikeaa tajuta?

    • Anonyymi

      Kaupungin johtavia virkamiehiä ei saa arvostella netissä. Arvostelu on anonyymiä sen vuoksi, että ihmiset pelkäävät sanoa suoraan kasvotusten, koska seurauksena savustaminen ja elämän vaikeuttaminen on pelkoa ja ahdistusta aiheuttava.
      Kun kunnasta puuttuu avoin ja läpinäkyvä päätöksenteko ja mieltä askarruttaviin kysymyksiin ei kuntalainen saa vastauksia silloin kritiikki ja arvostelu siirtyy anonyymisti verkkoon.
      Seuraavaksi varmasti kielletään politiikassa olevien arvostelu?
      Tervetuloa Putin Lieksaan!!!

      • Anonyymi

        Oletko siis sitä mieltä, että kun sinulla ei ole rohkeutta sanoa mielipidettäsi kasvotusten, niin se oikeuttaa maalittamisen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko siis sitä mieltä, että kun sinulla ei ole rohkeutta sanoa mielipidettäsi kasvotusten, niin se oikeuttaa maalittamisen?

        Mielipiteenilmaisu ei ole maalittamista.

    • Anonyymi

      Kokoomus ja kepu valtuutetut maalittavat kuntalaisia julkisesti valtuuston kokouksissa. Valituksen tehneitä kuntalaisia maalitetaan melkeinpä joka kokouksessa.
      Viettekö vielä valitusoikeuden?

      • Anonyymi

        Voikos niin maalittaa, että jos on hankala ihminen niin maalataan se ulkoisesti vaikka millä värillä tahansa jos sattuu hollilla olemaan?

      • Anonyymi

        Kyllä eräät valtuutetut (5-6) jaksavat valittaa valittajista, ja vielä turhista valituksista vaikka on "demokraattinen päätös". Valitusoikeus on perustuslaillinen oikeus, jos tuntuu että päätöksenteossa on virheellisyys tai muu asia joka loukkaa kuntalaista esim. Attendo case, joka Hallinto-oikeus kumosi lainvastaisena. Joka kunnassa tehdään valituksia sehän kuuluu demokratiaan. Kesk, kok, ja nyt uutena Kd (saatanan tunarit). Valtuutetut moittii kuntalaisia, pitäisi olla nöyränä kun valtuutetut opastaa kuntalaisia olemaan hiljaa ja valitus "maksulliseksi", eikö teitä hävetä. Silta asiassa Museovirasto valitti, joka on valtion virasto, laittakaapa ruotuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voikos niin maalittaa, että jos on hankala ihminen niin maalataan se ulkoisesti vaikka millä värillä tahansa jos sattuu hollilla olemaan?

        Lieksan Lehti maalittaa ympyröimällä. Tähtäinristikko puuttuu mutta idea on sama sotivassa maailmassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voikos niin maalittaa, että jos on hankala ihminen niin maalataan se ulkoisesti vaikka millä värillä tahansa jos sattuu hollilla olemaan?

        Olin 70-luvulla kotitapulaisena ja kyläkaupassa kotiapulaisena minua rosvoteltiin perättömästi oli joka päiväistä rakutusta pakko oli olla kun te-toimisto pakotti kotiapulaisen hommiin palkkaa ei maksettu ruuan tähteet käyttöraha ja huone oli käytössä kyläkaupassa oli myös myyjänä eli kateelliset ilmoittivat sosiaalitoimistoon terveyslautakunnalle ja te-toimistoon valitukset eivät edeneet mihinkää työpaikkaa en saannut koskaa olin kuntouttavassa työtoiminnassa nyt kansaneläkkeellä jos sattuu vittuimainen työpaikka niin koko elämä menee piloille eikä työpaikkaa saa mistää niin kävi minulle aika kammottavaa on olla töissä jos maalitetaa 70-luvulla ei maalittaa sanaa käytetty nytkin näen painajaisunia miten elämä tuhotui masennus ja mieleterveysongelmat tuli perättömästä rosvoukesta

        Ihan sama jatkuu nytkin tämä helvetti vain jatkuu vielä yli 10v jos eutanasian sais ottaisin heti. Olis yksi hullu vähemmän ristinä te. toimiston tuloksia mustaamassa.

    • Anonyymi

      Säännös on liian tulkinnanvarainen. Nyt vielä vähemmän uskaltaa kuntalainen kysyä tai ihmetellä. Onko tämän kaupungin johto niin herkkähipiäinen, ettei kestä yhtään kyseenalaistamista. Vaikuttaa raukkamaiselta toiminnalta. No respekt!

      • Anonyymi

        Älä viitsi uhriutua. Kyllä normiälyllä pitää tajuta mitä saa tehdä ja mitä ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä viitsi uhriutua. Kyllä normiälyllä pitää tajuta mitä saa tehdä ja mitä ei.

        "Kyllä normiälyllä pitää tajuta mitä saa tehdä ja mitä ei."

        Koskeeko opettajia? Ja tässä tapauksessa susimyrkky tapaukseen liitettyä "myrkynkantajaa"???

    • Anonyymi

      Viime kädessähän kaupungin omistavat sen asukkaat, me kuntalaiset. Herroilta on unohtunut kuka sen heidänkin palkan maksaa!

      Kaupunginjohtaja Määttänen puhui jossain lehtijutussa kunnan työntekijän lojaliteettivelvoitteesta työnantajaa kohtaan? Nyt kysyn Määttäseltä ja muilta 'herroilta', lojaliteettivelvoitteesta työnantajaanne eli kuntalaisia kohtaan???!! On tainnut unohtua!!!

      Kuunnelkaapa eläkkeelle jäävän Rääkkylän kunnanjohtaja Yrjö Erosen haastattelu. Ero on kuin yöllä ja päivällä lieksalaiseen johtotapaan ja kuntalaisten kuuntelutaitoon. Eronen osaa hyvän johtamisen taidon, eikä ole kusi päässä.

      • Anonyymi

        Eronen sanoi, että kaikkia tervehditään ja kun hän lähtee paikalliseen kauppaan niin siellä menee kaksi tuntia kun jää juttelemaan kuntalaisten kanssa, usein kaupan parkkipaikalla.

        Eräs lieksalainen valtuutettu valitti kun Lieksan johtoa käydään häiritsemässä joutavilla asioilla.
        Ja oliko toisen valtuutetun puheessa että johtoa ei saa rääkätä työllä. 🤣

        Työ on pahinta rääkkäystä kaupungin johdolle. Ei johtajan voi odottaa tekevän työtä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työ on pahinta rääkkäystä kaupungin johdolle. Ei johtajan voi odottaa tekevän työtä.

        Rääkkäämättömyys on Rääkkylässä suurin syy siihen, että ketään ei rääkätä Rääkkylässä.

    • Anonyymi

      Lieksan johto on eristänyt itsensä kansasta. Se on rupusakkia ja häiritsee mahtavia hankkeita. Kunpa ei olisi yhtään kuntalaista häiritsemässä. Tuo tosin taitaa olla totta jo pian.

      • Anonyymi

        Niin se vaan tuo maalittaminen jatkuu.

    • Anonyymi

      Mielipide ja sananvapaus kuuluvat perustuslaillisiin oikeuksiin. Minäkään en kannata kenenkään nimien käyttämistä, mutta asiallisesti voi oman mielipiteensä kertoa ja rakentavia ehdotuksia tehdä ja epäkohdat nostaa esille. Käsittääkseni emme halua elää kuin itänaapurissa, jossa rehellistä puhetta ei haluta kuunnella, eikä kansalaisten mielipidettä ottaa huomioon.

      • Anonyymi

        Kyllä julkisessa virassa ja politiikassa olevan nimen voi laittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä julkisessa virassa ja politiikassa olevan nimen voi laittaa.

        Kyllä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä!

        "Tässä hyysäyksen lopputulos." "Mieluummin lojutaan kotona sohvalla kuin lähdetään töitä tekemään." kepuTimo Väänänen

        "Tavallinen kadunkulkija ei ymmärrä. Vapise Venäjä." kok Reijo Kortelainen

        Ja kepu Jukka Pöppönen puhui valtuustossa ettei kaupungin johtajiakaan saa työllä rääkätä.

        Persu Esko Saastamoinen vaati taannoin puhdasta kokoustilaa.......
        Ja sanoi että GFN Lieksa käyttää eri tekniikkaa ja saadaan sata työpaikkaa.

        Susimyrkytykset nosti Lieksan jälleen uutisiin ja vielä nousee tulevaisuudessakin. Kuinka moni valtuutettu kepu-persu-kok tiesi asiasta..?

        Rehellisyys ja suoraselkäisyys on Lieksassa vaikea laji!!! Kun kiinni jäädään housut kintuissa, mitään ei tunnusteta. Aina voi ilmetä muistiongelmia. Josta seuraa kysymys, miten voitte muistiongelmaisena jatkaa enää tehtävissänne??

        Nämä lausunnot leimaa nämä puolueet ja vaikuttaa haitallisesti puolueiden maineeseen. Valitettava ja ikävä asia kun puolueen etu unohtuu oman kusipäisyyden takia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tässä hyysäyksen lopputulos." "Mieluummin lojutaan kotona sohvalla kuin lähdetään töitä tekemään." kepuTimo Väänänen

        "Tavallinen kadunkulkija ei ymmärrä. Vapise Venäjä." kok Reijo Kortelainen

        Ja kepu Jukka Pöppönen puhui valtuustossa ettei kaupungin johtajiakaan saa työllä rääkätä.

        Persu Esko Saastamoinen vaati taannoin puhdasta kokoustilaa.......
        Ja sanoi että GFN Lieksa käyttää eri tekniikkaa ja saadaan sata työpaikkaa.

        Susimyrkytykset nosti Lieksan jälleen uutisiin ja vielä nousee tulevaisuudessakin. Kuinka moni valtuutettu kepu-persu-kok tiesi asiasta..?

        Rehellisyys ja suoraselkäisyys on Lieksassa vaikea laji!!! Kun kiinni jäädään housut kintuissa, mitään ei tunnusteta. Aina voi ilmetä muistiongelmia. Josta seuraa kysymys, miten voitte muistiongelmaisena jatkaa enää tehtävissänne??

        Jos Suomi joutuisi poikkeustilaan niin en ikinä voisi luottaa näihin paikallisiin puoluejuippeihin. Hirveä tilanne että joutuisi pelkäämään vielä sisältä päin tulevaa uhkaa.
        Työttömistä puhuminen hyysättyinä on järkyttävää.

    • Anonyymi

      Lex Lieksa! Tämä asia tulee aikanaan purkuun ja jäljet ovat aikamoiset.

    • Anonyymi

      Vihervasemmiston mielestä kaikki arvostelu heitä kohtaan on maalittamista. He haluaisivat siinä suhteessa Putinin mallin Suomeen.

      • Anonyymi

        Se on talon maalauskin jätettävä ensikesänä tekemättä ettei joudu maalittamisesta syytteeseen.

    • Anonyymi

      Zelenski taistelee kansansa rinnalla ja puolustaa maataan. Varmaankin tällaiset näpertelyt pikkuasioista olisi hänestä naurettavaa. Pikkuisen perspektiiviä asioihin ja missä konteksteissa asioista puhutaan.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä, lieksalaiset vikisee polttoaineen hinnannoususta jopa kouluja käyneet julkisesti facessa. Kertonee itsekkyydestä ja omaan napaan tuijottamisesta. Tyhmyyttään ei nähdä eikä osata ymmärtää maailmantilannetta tänä päivänä.

    • Anonyymi

      Pääsen parin kuukauden kuluttua pois Lieksasta. Huokaan helpotuksesta.

      • Anonyymi

        Onnittelen. Lieksa ei ole millään mittarilla mitattuna enää houkutteleva kaupunki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onnittelen. Lieksa ei ole millään mittarilla mitattuna enää houkutteleva kaupunki.

        Ei ole ollut pitkään aikaan. Lähtisin heti jos saisin talon myytyä ja saatan lähteä vaikka en saisikaan. Sitä ilmaa ja luontoa kun sattumoisin muuallakin...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      149
      6459
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      32
      2312
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      187
      2089
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1333
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      82
      1263
    6. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      1067
    7. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1047
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      25
      987
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      44
      951
    10. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      10
      838
    Aihe