Kyseessä on 36 jalkainen vanha ja raskas pitkäkölinen Saltram 36 kutteri.
Veneessä ei ole valmiuksia nykyaikaisille kevyen tuulen purjeille, mutta mieli tekisi hankkia lisää tehoa ko. olosuhteisiin.
Voisiko tällä hetkellä kevyessä tuulessa varsin tahmean, jopa toivottoman veneen saada liikkeelle spinnulla, genaakkerilla, codella tms., mitä niitä ikinä nyt onkin?
Takila on nyky veneisiin verrattuna matala ja tarvittaessa kevyen tuuleen purjealaa pitäisi kasvattaa siis keulapuomilla eteenpäin.
Periaatteessa voisin olla valmis jopa kahden eri purjeen hankintaan, jos sillä olisi odotettavissa merkittäväksi luettavan suuruinen hyöty. Suoraan myötäiseen saatu hyöty lienee varmaan yksinkertaisinta "arvata" ihan lisääntyneen pinta-alan perusteella, mutta laitamyötäisissä ja siitä ylöspäin ei mitään hajua. Nythän vene on ko. olosuhteissa toodeellaa hiidaas, joten suhteellinen tuulikaan ei vahtia anna, mutta paraneeko tilanne oleellisesti suhteellisen tuulen suhteen paremmaalla purjejärjestelyllä? Tosin mahdollisesti parantuva kevyen tuulen vauhti tulee taatusti olemaan sekin hidas ja olen antanut itseni ymmärtää sen poissulkevan ainakin coden?
Veneen vedenpäällinen osa on saman pituisiin nykyveneisiin ja varsinkin moottoriseiloreihin verrattuna tosin aika matala ja tämän haaveilen toiveunissani parantavan tilannetta ihan puhdasta myöttistä lukuunottamatta. Että josko vaikka sillä genaakkerilla saisi vähän jo nuostuakin.
Painotus on ylipäätään siis purjehdittavien olosuhteiden lisäämisellä, ei niinkään absoluuttisella lisääntyvällä nopeudella ja matkan edistymisellä. Eli tarkoitus on vain päästä purjehtimaan enemmän.
Vai onko ihan toivoton ajatus tällä veneellä, josta muuten tykkään?
Pitkäköliseen lisää kevyen tuulen tehoa.
5
196
Vastaukset 5
- Anonyymi
Spinnulla saat reilusti lisää pinta-alaa ja vauhtia myötätuulesta lähes sivutuuleen, mutta ei tuollaista venettä nopeaksi saa kuin koneella.
Näyttää yksi lähtevän GGR:ään. Suunnittelee ottavansa 4 spinnua, joista 2 asymmetristä - Anonyymi
Ainakin tuohon jytkyyn uskallat viritellä ja myös käyttää spinnuja ja ties mitä. Ihana vene, ilmastonmuutoksen myötä tuulet lisääntyy ja entistä harvemmin osuu heikkoa tuulta. Minä mielummin lillun heikon tuulen sattuessa, jos sitten kovassa kelissä saa nauttia vakaasta menosta. Millä merialueilla olet seilannut ja suunnittelet seilata?
- Anonyymi
Spinnu on hyvä, etenkin jos viitsii nostaa sen ylös. Maksimikokoinen spinnu. Niitä saa myös käytettynä. Kts. googlella second-hand sails. Tilasin Irlannista spinnun samankokoiseen veneeseen sukalla, maksoi 600 euroa.
- Anonyymi
Ihan ekaksi, upeeta sinulla on todella hyvä vene. Minä suosittelisin, et code 0 keulapuomi ja rulla syy; tuulialue 60 - 140 astetta, käsittelyn helppous ja SUURI hyöty. lisäksi voit heti lähtiessä laittaa purjeen valmiiksi paikalleen "jos sitä vaikka sattuisi tarvitsemaan"
- Anonyymi
Ja itse asiassa se coden rulla voinee olla ylhäällä vaikka koko kauden.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1771570
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.103782En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203598- 48546
- 126546
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50528- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510- 25493