YLE radio Suomi on Suomen paras kanava

Ensinnäkin on maakuntaradiot. Sitten on valtakunnalliset lähetykset, jotka koostuvat monipuolisista erilaisista ohjelmista. On musiikin erikoisohjelmia, luonto-ohjelmia, haastatteluja. Perjantaisin puhlarit, viikonloppuna Enska ja kadonneen levyn metsästäjät, puhumattakaan kansanradiosta.
En kuuntele oman alueen maakuntaradiota. Kuuntelen Helsingin alueen radiota arkisin. En myöskään kuuntele maanantain Urheiluhulluja ja maanantain ja torstain tylsiä haastatteluja iltaisin. En myöskään kuuntele lauantai aamun onnittelu ohjelmaa. Muuten kuuntelenkin YLE radio suomea paljon.

YLE radio Suomi on ehdottomasti Suomen monipuolisin radiokanava. Monipuolisuudessaan sitä ei päihitä mikään muu radio. Siitä ei ole kahta sanaa. Kerro yksikin kanava jossa on näin monipuolisesti erilaisia ohjelmia. Niitä ei ole ja olen kuunnellut kaikkia kanavia. Mikään niistä ei päihitä YLE radio suomea.
Musiikki on myös hyvää. Tuttuja ja tuntemattomia ralleja sopivassa suhteessa. On kotimaista ja ulkomaista musiikkia.

En ole yhtään samaa mieltä, että radiossa soitettavan musiikin tulee koostua isolta osalta vain uutuuksista. Radio ei ole nykyään paikka jossa keskitytään uutuuksiin. Joka haluaa kuunnella uutuuksia voi kuunnella spotifystä niitä. Musiikin on oltava radiossa sopivasti uutta ja vanhempaa koska kuuntelun on oltava helppoa. Tätä mieltä on kaikki musiikkipääliköt kotimaisissa radioissa.
Mitä tulee musiikin valintaan niin Ylessä asiasta ei päätä yksin musiikkipäällikkö. Sen päättää raati. Tämä yleinen virhe täytyy korjata. Musiikkipäällikkö on oma roolinsa mutta uutuuksien suhteen valinnan tekee raati. Helposti löytyy tästä tietoa netistä
943070
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 94

Vanhimmat
  • Yle on yhteiskunnan syöpä! Täynnä suomenruotsalaisia suojatyöpaikoissaan!

    Äänestä

YLe radio Suomi onkin hieno kanava. Ja sitten kun ei jaksa kuunnella populaarimusiikki niin voi kääntää YLE radio ykköselle

Äänestä
  • Kimittävää Puuta soittavat höyläten, jota kukaan ei viitsi kuunnella.

    1Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Kimittävää Puuta soittavat höyläten, jota kukaan ei viitsi kuunnella.

    Nyt voisi kysyä, kuten UMK uusi kappaleessa on voiko kiimaan kuolla?
    Entäs vielä yx yö lisää tai varaukset minuminut ja vielä minut?
    Lopuksi vielä leppoisasti höylätä. ja viitaten etc.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Kimittävää Puuta soittavat höyläten, jota kukaan ei viitsi kuunnella.

    Painanakaa suohon se puu kimittämään, ei pääsisi edes Voicen, kun ei ole sitkoa.
    Tekemällä tehty laulaja , ei jatkoon.

    1Äänestä

  • RADIO MUSA, Tampere !! Siinä on paras kanava. Ja ei tuu räppiä yms kuraa..

    Äänestä

patsi että halpa agitaattori

Äänestä

Mutta miksi on joka päivä ihan pakko soittaa Leevi & Leevingsin piisi. Joka päivä! Millä ihmeen perusteilla? Enemmän sais olla eri esittäjien levyjä, niitä on maailma tulvillaan. Leevitys on kaameaa....

1Äänestä
  • Totta. Miksi täytyy soittaa samoja kappaleita vuodesta toiseen ? Meno on kuin Venäjällä, hakataan yhtä aatetta päähän kuuntelijoille.

    1Äänestä

Nyt menossa sieni- ilta. Asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Sitten iki- ihana metsäradio. YLE radio osaa ja on paukkuja tehdä laadukkaita ohjelmia joita kaupalliset kanavat ei tee jostain syystä.

Äänestä
  • k-u-kka L-S-D k-o-d-e-i-n- näinkö siellä opetetaan ;D

    Äänestä

Ylellä on hyviäkin toimittajia mutta se vanhempi täti laittaa soimaan lapsiäänipuuta??
yököttää! jokin Paula on tätini nimi.

Äänestä
  • Kukaan yksittäinen juontaja ei valikoi musiikkia lähetyksiin. Radio Suomen musiikki kuvastaa kansan valtavirran musiikkimieltymyksiä. Omia toiveita voit pyytää esimerkiksi Puhelinlangat onhjelmassa.

    Äänestä

  • O . Aimola laittoi heti aamutuimaan soimaan varauksen vielä yhdestä yötä lisää .
    Voiko kiimaan kuolla,?

    Äänestä

Jokaisella makunsa. Omasta mielestäni kavan potentiaalia hukataan ja tehdään asioita laiskasti.

Äänestä

Sopivasti uutta = Radio Suomessa ei uutuksia laikkaan.

Äänestä
  • Soittamisen arvoiset uutuudet soi kyllä ja se riittää. Koko kansan radio.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Soittamisen arvoiset uutuudet soi kyllä ja se riittää. Koko kansan radio.

    AnnaPuuPotero kimittää ja pilaa Idan ja Erin laulut.
    poteroo, inisee kuin mikäkin, että ei viitsi kuunnella.

    Äänestä

Umpi surkea kanava. Ei kelpaa edes Yölinnun uusi musiikki soittoon. Lopulta kuitenkin tulee kun hitiksi muodostunut. Mitään ei soiteta jos ei ole hitti. 👎🏿

Äänestä
  • Osta yölinnun levy tai kuuntele spotifystä? Miksi semmosen paskan pitäis kuulua radiosta? Yölintua.... :) sitä kuuntelee vain juopot

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Osta yölinnun levy tai kuuntele spotifystä? Miksi semmosen paskan pitäis kuulua radiosta? Yölintua.... :) sitä kuuntelee vain juopot

    Kokemusasiantuntijan puhetta 👍

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Osta yölinnun levy tai kuuntele spotifystä? Miksi semmosen paskan pitäis kuulua radiosta? Yölintua.... :) sitä kuuntelee vain juopot

    Hyvin olet perillä musiikista ja äänitelevybisneksestä. Yölinnun uutta Ne jotka lähtee kappaletta ei ole saatavilla fyysisenä singlenä.

    Mitä sieltä radio Suomen taajudelta sitten pitää kuulua? Nythän linja on vain hitit & edellisten musapäälliköiden aikana soittoon nostetut eikä mitään nosteta soittoon ennen sitä tai jos nostetaankin niin siinäkin yleensä nopeimmillaankin 1.5kk viive julkaisupäivään ja pitää myös olla vähintään 2 kaupallisella ollut jo 2vk soittolistalla soitossa.

    Kaupallisella puolella on ihan tarpeeksi vaihtoehtoja yksitoikkoisesti samoja haluaville. Huonoimmillaankin vaihtoehtona on vähintään Nova. Kuka muka aidosti kaipaa siihen päälle vieläkin yksitoikkoisemmin musiikkia soittavia YLEn kanavia.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Osta yölinnun levy tai kuuntele spotifystä? Miksi semmosen paskan pitäis kuulua radiosta? Yölintua.... :) sitä kuuntelee vain juopot

    Yölintu on aivan täydellistä!

    Äänestä

Ylen heikoin lenkki on maakuntaradiotja niiden taso

Äänestä
  • Savoradiossa joku juntti soittaa puuta, älytöntä ja vielä on lukenut panokirjaa.

    Äänestä

  • Ainakin Lahden seudulla on näin. Aivan törppö juontaja pilannut aamut, pakko pitää radio suljettuna aamu kymmeneen.

    Äänestä

  • samaa juttua puhuvat koko päivän, aamuja iltavuoro
    Ylellä musiikki alakanttiin, Anaa Puu EI ole kansan suosikki, kaikkea muuta, lopettakaa se soittaminen.
    Puu ei pärjää yksinään, niin nyt pilaa joErinin ja Idan.

    Miettikää Erin ja Ida tulevaisuutta ja myös menneisyyttä ne?

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Ainakin Lahden seudulla on näin. Aivan törppö juontaja pilannut aamut, pakko pitää radio suljettuna aamu kymmeneen.

    Ollikin soittaa ja pilaa puulla lauantai aamun, tyhmää.
    No , ollikin on kujassa ja puutapahkaa.

    Äänestä

Samaa mieltä 👍

Äänestä

Eihän ole, miksi valehtelet

Äänestä
  • Mielipide ei ole valhe.

    Äänestä

Mistähän johtuu. että Puuta pitää soittaa, kun on 99% parempia laulajia.
Aivan surkea esitys. Tyrkky mikä tyrkky. jokaisen ärsytys. Radio kiinni ininäoopperan ajaksi.

1Äänestä
  • Näyttää striimausten perusteella olevan ison osan mieleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Näyttää striimausten perusteella olevan ison osan mieleen.

    Samoin striimauspalveluista voi jokainen kuunnella mieleistään musiikkia. Radion on mahdotonta miellyttää 100% jokaista kuulijaa. Eikä tarvitsekaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Samoin striimauspalveluista voi jokainen kuunnella mieleistään musiikkia. Radion on mahdotonta miellyttää 100% jokaista kuulijaa. Eikä tarvitsekaan.

    Radio Suomi kuunneltuimpana kanavana soittaa sitä, mitä suurin osa haluaa kuunnella. Ei siellä voi keskellä päivää ruveta marginaalimusiikkia soittamaan.

    Äänestä

eipä ole musiikista paras kanava,
kimittävää puuta soittavat ja sitten pakenevat töistä.
AnnaPuuPotero, uusi lisäys kimittäjälle.

Äänestä

Kylläpä on syvältä, kun 15.2.2025 klo n 18.58 lähti soimaan kimittäjä, että minä olen se.....
saiko taas tämä toimittaja peltipurkille maistuvan oluen viikonlopuksi, kun häiritsi ja aliarvioi kuuntelijoita puulla,

Äänestä

Hyvää ulkomaista musiikkia on liian vähän.
On paljon muutakin kuin vain englannin kielestä..
Ennenvanhaan oli musiikkia maailmalta ja esiteltiin eri maiden ha maanosien musiikkia.
Toki on meilläkin tosi hyvää vanhaa ja uutta musiikkia. Että semmosta.
Erkki Pälliä on vaan ikävä kun eii ole tullut tilalle hänen kaltaistaan juontajaa.
Radio Suomi on kuitenkin paras

Äänestä
  • Tämä hyvä huomio. Tosiaan, Yle voisi vinkata musiikkitoimittajia kaivelemaan maailman musiikkia listoille, joka maasta ja maanosasta löytyy helmiä. Itsekin olen vanhempaa polvea ja muistan hyvin Pällin kivat jutut. Toimittajat ovat hävinneet ja nykyiset juontajat eivät täytä paikkaa.

    Äänestä

Alueradioita ollaan ajamassa alas joten Radio Suomen tarjonta vain paranee. Tai sitten sitä samaa tyhjänpäiväistä lässytystä tulee Pasilasta koko Suomeen. Halvempaa.

Äänestä
  • Tulee Tampereelta jatkossa. Myös Helsingin paikallinen lähetys ajetaan alas.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Tulee Tampereelta jatkossa. Myös Helsingin paikallinen lähetys ajetaan alas.

    Siis keskisen Suomen ja itäisen alueen aluetoimitus lopetetaan? Loppuuko vihdoin myös ällö Ralliradio? Sitä on ooteltu jo vuosikausia.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Siis keskisen Suomen ja itäisen alueen aluetoimitus lopetetaan? Loppuuko vihdoin myös ällö Ralliradio? Sitä on ooteltu jo vuosikausia.

    "Loppuuko vihdoin myös ällö Ralliradio? Sitä on ooteltu jo vuosikausia."

    Muutaman päivän vuodessa kestävä juttu? Onpa hyvin suuri piina.

    Netistä tai muilta lähettimiltä voit silloin kuunnella R. Suomea, jos sitä on joka päivä pakko kuunnella. Ralliradiota lähetetään vain Jyväskylän ja Pihtiputaan taajuuksien kautta eli rallialueella.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Tulee Tampereelta jatkossa. Myös Helsingin paikallinen lähetys ajetaan alas.

    Jos noin, siinähän alkaa KSML-konsernilla kissan päivät.

    Tulisiko tämän johdosta se "paljon odotettu" paikallisradio myös Helsinkiin (102,8 MHz)?

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Siis keskisen Suomen ja itäisen alueen aluetoimitus lopetetaan? Loppuuko vihdoin myös ällö Ralliradio? Sitä on ooteltu jo vuosikausia.

    Kaikki paikalliset radiolähetykset lopetetaan. Ainoastaan Tampere jatkaa ja tekee koko maahan. Käsittääkseni Ralliradiota tekee Ylen urheilutoimitus ei paikallinen toimitus.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Jos noin, siinähän alkaa KSML-konsernilla kissan päivät.

    Tulisiko tämän johdosta se "paljon odotettu" paikallisradio myös Helsinkiin (102,8 MHz)?

    Tässä olisi paikka iskeä, mutta valitettavasti nuo mainosrahoitteiset radiot ei pysty kilpailemaan kunnolla. Heiltä puuttuu osaava väki, musiikki on kuraa ja lähetysajat rajoitettuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Jos noin, siinähän alkaa KSML-konsernilla kissan päivät.

    Tulisiko tämän johdosta se "paljon odotettu" paikallisradio myös Helsinkiin (102,8 MHz)?

    Kissan päivät on Radio Novalla ja SuomiPopilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Tässä olisi paikka iskeä, mutta valitettavasti nuo mainosrahoitteiset radiot ei pysty kilpailemaan kunnolla. Heiltä puuttuu osaava väki, musiikki on kuraa ja lähetysajat rajoitettuja.

    Musiikki kuraa vs yle? Samaahan se pääosin on.

    Lähetysaikansa voivat päättää itse ja osaajia saa rahalla, myös koulutettua.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Kissan päivät on Radio Novalla ja SuomiPopilla.

    Silloin pystyy paremmin kilpailemaan heitä vastaan, sillä kumpikaan (Bauer ja Sanoma) ei paikallisradiota Helsinkiin perusta.

    Vaikka taajuusresursseista (Bauer 10+2 ja Sanoma 7+1) ei ainakaan kiinni.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Musiikki kuraa vs yle? Samaahan se pääosin on.

    Lähetysaikansa voivat päättää itse ja osaajia saa rahalla, myös koulutettua.

    On se kuraa. Varsinkin näillä sanomalehtien omilla kanavilla. Huomaa jo vartin kuuntelemalla, ettei siinä musiikin valinnassa ole ollut ammattilaista musiikkipäällikköä eikä kanavan musiikkia ole mietitty kokonaisuutena.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    "Loppuuko vihdoin myös ällö Ralliradio? Sitä on ooteltu jo vuosikausia."

    Muutaman päivän vuodessa kestävä juttu? Onpa hyvin suuri piina.

    Netistä tai muilta lähettimiltä voit silloin kuunnella R. Suomea, jos sitä on joka päivä pakko kuunnella. Ralliradiota lähetetään vain Jyväskylän ja Pihtiputaan taajuuksien kautta eli rallialueella.

    Eihän ralli kuulu mitenkään valtion radiotaajuuksille. Tyhmistä tyhmintä skeidaa. Menköön se ohjelma, jota seuraa vain jotkut landet lippalakkipersut, nettiin. Harrastelkoon siellä peräpään pörinöitä.

    Äänestä

Hö palauttakaa Radio Puhe entiseen loistoonsa

Äänestä

Jopa vuosi 2026 alkaa alaarvoisella kimityksellä, kuin Puu?
Suomessa on paljon hyviä mies-ja naislaulajat, että ei mitään säälilaulaji vaan arvot ja osaamisen kehiin.

Äänestä
  • Pooki päälle perkele niin loppuu se valitus

    Äänestä

Kukas tää Hessu Hopo on, joka just Ylellä lukee nettiä radion kuuntelijoille?

Äänestä
  • Paten muisto-ohjelmasta tuli mainos ja alkoi höpöttää Lapista jotain. Mistä helvetistä näitä hoopoja riittää vaikka varoja leikattiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Paten muisto-ohjelmasta tuli mainos ja alkoi höpöttää Lapista jotain. Mistä helvetistä näitä hoopoja riittää vaikka varoja leikattiin.

    Virhe tehtiin siinä, että annettiin ylen itse määrittää mihin ylen budjetin "leikkaukset" kohdistettiin. Oikeastihan sitä ei edes leikattu.

    Hömppäpaskaa lisää ja asiaa entistäkin vähemmän

    1Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Virhe tehtiin siinä, että annettiin ylen itse määrittää mihin ylen budjetin "leikkaukset" kohdistettiin. Oikeastihan sitä ei edes leikattu.

    Hömppäpaskaa lisää ja asiaa entistäkin vähemmän

    Lähinnä ihmetyttää miksi iltapäivällä on nykyään niin huonoja juontajia. Kai näillekin palkka maksetaan niin Ramiin ja Kalleen verrattuna nää on ihan susipaskoja kaikki.

    Äänestä

Samaa kuuntelijoita aliarvioivaa töksäyttelyä oli klo 13 aloittaneella miehellä, kuin Anna Sireenillä. Netistä lueskeli niitä näitä. Ei iloa ei naurahtelua ei edes hymähtelyä. Vihaista huumoritonta hömpötystä. Ei edes alkeellisimpia käytöstapoja. Ei kiitosta, ei hyvän päivän toivotuksia. Nyt klo 18 jälkeen on hyvät juontajat äänessä.

Äänestä

Selviskö kuka tämä Hessu Hopon äänellä puhunut törkyturpa oli?

Äänestä
  • Sakari Muurinen

    Äänestä

On taas löyhäpäisiä naistoimittajia klo 10, kun ännän läittöivät inisemään rädiäössä.
Radio kiinni, tuskin mitään järkevää osaavat edes puhua, kun äännä on heidän söittöhääve.

Äänestä

Taas kuultiin mitä uutisten jälkeen kuullaan. Näin meidän verorahoilla porsastelee Sireenin Anna.

Äänestä

Miksi tämän palstan keskustelut ovat pahasti hyytyneet? :(

Äänestä
  • Haluaisitko kirjoitella Pookista?

    Äänestä

  • Näyttää tulevan Radio Suomen heikentyneestä tasosta koko ajan viestiä. Samat ärsyttävien juontajien nimet korostuu.

    Äänestä

Tuppuraisen mukaan tuon on vaarallista ajattelua, että Suomi olisi paras missään muodossa, tai Suomen etua tulisi edes ajatella.

Äänestä

Väärinhän tuo on, koska Pooki se se paras ja ykkönen on. Ja se on sitä kiistattomasti. Niin kiistattomasti, että asiasta on turha kiistellä, koska Pookin parhaus on fakta, eikä mielipide. Faktuaalisin fakta mitä voi olla.

Äänestä
  • Pookilla on paskat musiikit. Ei kestä kuunnella minuuttia pidempää.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Pookilla on paskat musiikit. Ei kestä kuunnella minuuttia pidempää.

    Pookin musiikki on laadutonta ja sisältö samantyyppistä toistamista. Ei kovin älykästä kuunneltavaa.

    Äänestä

On helmikuu ja 3 päivä amuvarhain niin unelon oloinen naisääni alkaa soittamaan annapuuta, mutta radio napsahtaa kiinni saman tien.

Maailma on täynnä hyviä laulajia niin ei voi pilata jolla ininällä ja kimityksellä hienoa aamua vai saako "pisteitä"tämä toimittaja vai mikä lienee

Äänestä

Aamuradion taistelevat juontajat eivät kiinnosta. Naisääni tylyttää ja haastaa liikaa toista ja miehestä on tehty rassukka. Ketä tämä voi ihastuttaa! Ylen linja on häijy, jos kahden juontajan kiistely on jotenkin normaalia. Radio menee kiinni.

Äänestä

Otsikossa on virhe. Ykkönen on Pooki. Se suvereeni ykkösten ykkönen. Eikä muita ykkösiä edes ole. Ja tämä on kiistaton fakta, ei mielipide. Se Pooki päälle siis!

Äänestä
  • kehitysvammakeskustelija vauhdissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    kehitysvammakeskustelija vauhdissa.

    Huutista 🤣

    Äänestä

Nauttikaamme kun iltapäivien masentaja Anna Sirenin suu tukitaan koko olympialaisten ajaksi! Kiitos Yle! Voi taas pitää radion päällä koko iltapäivän.

3Äänestä
  • Tämä oli päivän paras uutinen. Ensi viikolla ei kuulla mitä kohta kuullaan. Tai paljonko on kello. Tai kuka esiintyy ja kuka taas esiintyi. Harvinaisen pienellä sanavarastolla pääsee Yleisradiossa radioon töihin.

    1Äänestä

Onko tämä nyt äänessä oleva se Hessu Hopo? Netistä lueskelee kansan verorahoilla mitä mieleen juolahtaa.

Äänestä

Radion sai nopeasti tämä Hessu kiinni. Pelkkää netin lukemista ja tylsiä aiheita. En voi sietää näitä juontajia, joilla ei ole mitään omaa sanottavaa.

Äänestä
  • Nyt se Pooki päälle ja sassiin!

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Nyt se Pooki päälle ja sassiin!

    Heti, kun siellä aletaan soittaa kunnon musiikkia. Paskasti tuotettu bulkki-iskelmä ei ole ihan tätä päivää.

    1Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Nyt se Pooki päälle ja sassiin!

    älä edes kuvittele. Toinen asia mitä ihmettelen, että miksi suomi 24 ei poista näitä botteja keskusteluista? Kuten tuo Pookia hokeva botti.

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    älä edes kuvittele. Toinen asia mitä ihmettelen, että miksi suomi 24 ei poista näitä botteja keskusteluista? Kuten tuo Pookia hokeva botti.

    Reippaasti on näytetty poistettavan viestejä tästä ketjusta. Lauantaina oli vielä Hessu Hopon äänellä puhuvan juontajan nimi esillä, mutta ei enää.

    Äänestä

Eipä ole ainakaan aamuisin enää alueellista ohjelmaa vaan Koko Suomen radio, missä itseään maailman tähdiksi luulevat toimittajat hölöttävät, mitä sylki suuhun tuo ja vähän musiikkia väliin. 2025 syksyn uudistuksen jälkeen on Ylen kuuntelu jäänyt todella vähäiseksi. Uutisetkin lyhenivät entisestään ja muu osa päivästä samaa mitä sattuu hölötystä ja vähän musiikkia väliin. Muutaman satunnaisen kuuntelupätkän satoa mm. monen minuutin podiskelu, mitä ompelulankojen eri värien nimet ovat tai naistoimittajan ihmettely, että onko "pyyhkäisyelektronimikroskooppi" aivan oikea sana.

Ykkösaamussa on jotain asiaakin, mutta kanava vaihtuu usein, kun lähes joka päivä toistuva ilmastonmuutospropakandapätkä alkaa.

Äänestä
  • Alueelliset ohjelmat lopettiin jo vuosi sitten historian suurimpiin irtisanomisiin.

    Äänestä

  • Ykkösaamu on muisto menneiltä vuosikymmeniltä. Kuka helvetti esittelee itsensä vuonna 2026 "ja minun nimeni on", kuten juontaja tänään.

    Äänestä

Ei tuota jaksa enää kuunnella, eilen jauhettiin jostain tykkienkeräilijästä ja tämä tänään uusintana. Siis uskomatonta, RADIOKIN UUSII SAMAT PASKAT peräkkäisinä päivinä.
Järkyttävää!!! Aloitetaan juttu jostain aiheesta, sitten huonoa musiikkia ennen kuin edes asiaan on päästy ja pitkin päivää samat jankutukset uusitaan.

Parasta tässä on se, että radiosta löytyy nappula millä saa Ylen vaimennettua kokonaan.

Äänestä
  • Vaaliuurnilla muistamme vuoden päästä persuja kun meiltä paikalliset ohjelmat veivät.

    Äänestä

Tänään tekinisen häiriön vuoksi saimme kuunnella hetken musiikkia tämän puuduttavan 8-9 välisen turhanhöpötysphjelman aikana ja voi miten virkistävää se olikaan. Lopettaisi Yle nyt Ykkösaamun kokonaan.

Äänestä

YLE on paras , nostalgia kakkonen. Huonoimmat ovat suomipop , nova ja mitä niitä onkaan. Hirvein musiikki on Kaija Koon honottavat kappaleet 🤯🤯

Äänestä
  • Ylen toiminta mennyt koko ajan huonommaksi. Otettu mallia maksukanavilta. Toimittajat jankuttavat nimeään yhäkseen ja huonoa musiikkia kesken käsiteltävänä olevaa aihetta.
    Sitten ikävänkuloisia toimittajia, yksi pahimmista Hanna Kataja-Rahko, ei jaksa sitä höpinää. Onneksi Hätönen poistui niin Jenny Lehtinen siedettävämpi yksin jutellessaan.

    Parasta, että ei ole pakko kuunnella, yleveroa peritään minultakin maksimi.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Ylen toiminta mennyt koko ajan huonommaksi. Otettu mallia maksukanavilta. Toimittajat jankuttavat nimeään yhäkseen ja huonoa musiikkia kesken käsiteltävänä olevaa aihetta.
    Sitten ikävänkuloisia toimittajia, yksi pahimmista Hanna Kataja-Rahko, ei jaksa sitä höpinää. Onneksi Hätönen poistui niin Jenny Lehtinen siedettävämpi yksin jutellessaan.

    Parasta, että ei ole pakko kuunnella, yleveroa peritään minultakin maksimi.

    On helppoa olla samaa mieltä kollegan kanssa!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ensinnäkin on maakuntaradiot. Sitten on valtakunnalliset lähetykset, jotka koostuvat monipuolisista erilaisista ohjelmista. On musiikin erikoisohjelmia, luonto-ohjelmia, haastatteluja. Perjantaisin puhlarit, viikonloppuna Enska ja kadonneen levyn metsästäjät, puhumattakaan kansanradiosta.
En kuuntele oman alueen maakuntaradiota. Kuuntelen Helsingin alueen radiota arkisin. En myöskään kuuntele maanantain Urheiluhulluja ja maanantain ja torstain tylsiä haastatteluja iltaisin. En myöskään kuuntele lauantai aamun onnittelu ohjelmaa. Muuten kuuntelenkin YLE radio suomea paljon.

YLE radio Suomi on ehdottomasti Suomen monipuolisin radiokanava. Monipuolisuudessaan sitä ei päihitä mikään muu radio. Siitä ei ole kahta sanaa. Kerro yksikin kanava jossa on näin monipuolisesti erilaisia ohjelmia. Niitä ei ole ja olen kuunnellut kaikkia kanavia. Mikään niistä ei päihitä YLE radio suomea.
Musiikki on myös hyvää. Tuttuja ja tuntemattomia ralleja sopivassa suhteessa. On kotimaista ja ulkomaista musiikkia.

En ole yhtään samaa mieltä, että radiossa soitettavan musiikin tulee koostua isolta osalta vain uutuuksista. Radio ei ole nykyään paikka jossa keskitytään uutuuksiin. Joka haluaa kuunnella uutuuksia voi kuunnella spotifystä niitä. Musiikin on oltava radiossa sopivasti uutta ja vanhempaa koska kuuntelun on oltava helppoa. Tätä mieltä on kaikki musiikkipääliköt kotimaisissa radioissa.
Mitä tulee musiikin valintaan niin Ylessä asiasta ei päätä yksin musiikkipäällikkö. Sen päättää raati. Tämä yleinen virhe täytyy korjata. Musiikkipäällikkö on oma roolinsa mutta uutuuksien suhteen valinnan tekee raati. Helposti löytyy tästä tietoa netistä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu