levittävätkö virkatädit tietoja asiakkaista?

Mistähän se mahtaa johtua, että naapurinmummot tietävät erittäin hyvin talomme asukkaiden tulotiedot. Siitä, että erään lapsi pääsi töihin erääseen valtion virastoon. Tämä katsoo tietokoneeltaan ja kertoo eteenpäin asukkaiden tietoja. Mummot oikein käskevät katsomaan sen ja sen tietoja. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että tiedot ovat salaisia. Niitä ei saisi kertoa eteenpäin. Siltä koneelta nimittäin näkyy tulotietojen lisäksi mahdolliset sairaudet, ja jopa se että sulla onkin lapsi jonkun toisen kanssa. Oletko kertonut nekin tiedot eteenpäin? Minäkin tiedän sellaisia tietoja useista ihmisistä, mutten ole koskaan kertonut niistä kenellekään. Yksi asia kuitenkin on sellainen mitä hänkään ei pysty näkemään. Hän ei tiedä paljonko minulla on rahaa pankissa erilaisissa sijoituksissa. Sitä eivät siis tiedä meidän talomme ämmätkään. Arvaapa onko tällainen mahdollista.
2729
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Virkatätejä ja -setiä sitoo ehdoton vaitiolovelvollisuus. Kenenkään tietoja ei saa kertoa ulkopuolisille. Sitäpaitsi näillä viranhaltijoilla on oikeus käsitellä vain sellaisia tietoja, joita tarvitsee työssään. Jos naapuri ei satu olemaan asiakkaana / potilaana, hänen tietojaan ei ole lupa käydä edes katselemassa. Nykyiset tietokoneohjelmat ovat sellaisia, että kaikesta tietojen käsittelystä tallentuu muistijälki eli sen henkilön "sormenjälki", joka on ollut asialla. Jos epäilet väärinkäytöksiä, asiaa kannattaa vaatia tutkittavaksi.

Äänestä

Kyllähän verotiedot on julkisia. Siis että paljon kukakin tienaa ja paljonko on omaisuutta. Niistähän juorulehdet painavat ihan erikoispainoksiakin.

Se on sitten esia erikseen, että ketä tuollaiset asiat kiinnostavat. Kiinnostukseen tarvitaan ainakin pohjois-suomalainen sairaalloinen uteliaisuus toisten asioita kohtaan.

Onneksi ei tarvii enää kauaa tässä kaupungissa asua. Lucky me! = )

Äänestä

Kommentoi aloitusta


epäilijä kirjoitti:

Mistähän se mahtaa johtua, että naapurinmummot tietävät erittäin hyvin talomme asukkaiden tulotiedot. Siitä, että erään lapsi pääsi töihin erääseen valtion virastoon. Tämä katsoo tietokoneeltaan ja kertoo eteenpäin asukkaiden tietoja. Mummot oikein käskevät katsomaan sen ja sen tietoja. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että tiedot ovat salaisia. Niitä ei saisi kertoa eteenpäin. Siltä koneelta nimittäin näkyy tulotietojen lisäksi mahdolliset sairaudet, ja jopa se että sulla onkin lapsi jonkun toisen kanssa. Oletko kertonut nekin tiedot eteenpäin? Minäkin tiedän sellaisia tietoja useista ihmisistä, mutten ole koskaan kertonut niistä kenellekään. Yksi asia kuitenkin on sellainen mitä hänkään ei pysty näkemään. Hän ei tiedä paljonko minulla on rahaa pankissa erilaisissa sijoituksissa. Sitä eivät siis tiedä meidän talomme ämmätkään. Arvaapa onko tällainen mahdollista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu