Vanhimmista 2

Tuolla alempana oli kirjoitus, että lapin vanhimpia pidetään jumalina ja he korottavat itsensä. Kirjoitinkin, että sellaiset jotka heitä vihaavat ja rakastavat syntiä, tuntevat näin. En tiedä ketään ketkä heitä jumaloisivat, mutta pitävät sen joka heiltä saarnataan Jumalan Sanana ja nauttivat siitä. Jumala on tarkka kunnistaan, Hän ei anna sitä muille. Se näkyi jo Israelilaisten korpivaelluksen aikana. Paavali käskee kuitenkin pitämään vanhimpia kaksinkertaisessa kunniassa.

1.tim.5:17. Vanhimmat, jotka hyvin hallitsevat, pitää kaksinkertaisessa kunniassa pidettämän, erinomattain ne, jotka sanassa ja opissa työtä tekevät.
18. Sillä Raamattu sanoo: ei sinun pidä riihtä tappavan härän suuta sitoman kiinni, ja työmies on palkkansa ansainnut.
19. Älä salli vanhinta vastaan yhtään kannetta, vaan kahden eli kolmen todistuksen kautta.
20. Nuhtele niitä, jotka syntiä tekevät, kaikkein kuullen, että muutkin pelkäisivät.
21. Minä rukoilen Jumalan ja Herran Jeesuksen Kristuksen ja valittujen enkelien edessä, että nämä pidät ilman valitsemista, ja älä mitään tee toisen puolta pitäin.
22. Älä pikaisesti jonkun päälle käsiäsi pane, ja älä ole muiden synneistä osallinen: pidä itsesi puhtaana.

4. Moseksen Kirja 20
9. Niin otti Mooses sauvan Herran edestä, niin kuin hän käski hänelle.
10. Ja Mooses ja Aaron kokosivat kansan kallion eteen, ja sanoivat heille: kuulkaa nyt te niskurit: pitääkö meidän tästä kalliosta teille vettä saaman?
11. Ja Mooses nosti kätensä ja löi kahdesti sauvallansa kallioon, niin juoksi siitä paljon vettä, ja kansa ja heidän karjansa saivat juoda.
12. Ja Herra sanoi Moosekselle ja Aaronille: ettette uskoneet minun päälleni, pyhittääksenne minua Israelin lasten edessä, ei teidän pidä johdattaman tätä joukkoa siihen maahan, jonka minä heille annan.

On kehotettu pitämään saarnaajien käsiä ylhäällä, eli vahvistaa saarnaajien työtä. Missään ei ole kehotettu vihaamaan heitä, eikä haukkumaan ja puhumaan pahaa eikä levittelemään valheita.

2.moos.17:8. Niin Amalek tuli: ja soti Israelia vastaan Raphidimissa.
9. Ja Mooses sanoi Joosualle: valitse meille miehiä, mene ja sodi Amalekia vastaan: huomenna minä seison mäen kukkulalla, ja pidän Jumalan sauvan kädessäni.
10. Ja Josua teki niinkuin Moses sanoi hänelle, ja soti Amalekia vastaan. Mutta Mooses, Aaron ja Hur astuivat mäen kukkulalle.
11. Ja tapahtui, että koska Mooses piti kätensä ylhäällä, voitti Israel; mutta koska hän kätensä laski alas, voitti Amalek.
12. Mutta Mooseksen kädet olivat raskaat, sen tähden ottivat he kiven ja asettivat hänen alansa ja hän istui sen päällä; vaan Aaron ja Hur pitivät ylhäällä hänen käsiinsä kumpikin puoleltansa, niin pysyi hänen kätensä juuri vahvana auringon laskemaan asti.
362837
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Jeesus on sentään veljemme ja Vapahtajamme sekä Jumala.

Jumala suostuu vuodattamaan verensä edestämme hän rakastaa siis aidosti meitä, suostuu kuitenkin veljeksemme meidän rinnallemme.

Todistettavasti nämä lapin vanhimmat eivät suostu edes kuuntelemaan koko seurakuntaa, saati että olisivat seurakunnalle alamaisia ja koko seurakunnan palvelijoita.

He pyrkivät herroina hallitsemaan seurakuntaa, ja lain avulla (tehden omasta tahdostaan lain), he yrittävät uhkailemalla pakottaa seurakunnan tottelemaan Jumalan sanan asemasta heitä itseään.

Jos he ovat sinun vanhempasi niin ole hyvä, mutta älä kauppaa heitä kenellekään muille vanhemmiksi.

Äänestä
  • Hämmästyttävän oikea ymmärrys, "Kummat"!
    Herra kanssasi, veli/sisar!

    Äänestä

  • Ällistytynyt kirjoitti:

    Hämmästyttävän oikea ymmärrys, "Kummat"!
    Herra kanssasi, veli/sisar!

    Yhdyn Ällistyneen kuoroon! Oikea, erittäin oikea, ymmärrys, mielestäni!

    Äänestä

Noista Raamatun paikoista nousi erityisesti esille heti alusta:
"Vanhimmat, jotka hyvin hallitsevat, pitää kaksinkertaisessa kunniassa pidettämän, erinomattain ne, jotka sanassa ja opissa työtä tekevät."

Siinä on mietittävää, nimittäin ketkä ovat ne, jotka hyvin hallitsevat?
Ja ne, jotka sanassa ja opissa työtä tekevät.
Eikö ole niin, että ne jotka Kristukselle ja seurakunnalle ovat alamaiset, hyvin hallitsevat?
Eikö ole myös niin, että ne jotka Kristuksen opin puhtaasti julistavat, ovat Sanassa ja opissa työtä tekemässä?

Äänestä

Wanhimpiahan voi olla lukuisa määrä, miltei joka niemessä, notkossa ja saarelmassa. Kirjeistä päätellen tuo oli wanhemman saarnaajan yleisnimi, asuinpaikasta riippumatta. Onkohan tämän nimikkeen käyttö vähentynyt ?

Parasta oli monelle, että eivät olisi Wanhimmista mitään mieltä, kun mielipide perustuu parhaan kaverin mielipiteseen, ulkoa opittuun fraasiin. Tai puolesta/vastaan asetelmaan. Kielteinen ennakkoasenne tukkii korvat, sielun ja sydämen siltä hyvältä annilta, jota Herra heidän kauttaan jakaa.

Äänestä
  • Sitäpaitsi tieto heistä ja heidän opetuksistaan on omin korvin kuultua, eikä perusti toisen käden tietoon.

    Äänestä

  • Esikoislestadiolaisuuden vanhimmat on tarkkaan tiedossa.

    Eikä heitä ole niemissä notkoissa tai saarelmissa, vaan he asuvat kahden tunturin välissä Ruotsinlapissa.

    Heidän opetuksensa on tuttu jokaiselle esikoislestadiolaiselle, joten mistään kaverien kertomasta me emme puhu täällä.

    Äänestä

Tuskin vanhempia koskeva kritiikki valheiden tasolta lähtee.
Sillä on raamatullista pohjaa.
Monet opetukset eivät kestä raamatun valossa.

Mooses vertauskin on aivan sopimaton.
Totta kai Jumalan sanaa pitää totella. Mutta ihmisoppia ei. Siinä on pointti.
Toiseksi, seurakunta on saarnaajien herra, eikä päinvastoin, kuten nyt.
Selvää valtapeliä he harjoittavat, eivät sanalla hallitsemista ja kaitsemista.
Kun nyt saisivat edes etevimmät saarnaajat sanansa kuultavaksi, voisivat seurakuntalaiset jotain toivoa nähdä. Mutta ei. Peli jatkuu

Äänestä

Kuka hyvänsä meistä tuhoutuisi jos meidät korotettaisiin samaan asemaan, kuin heidät on korotettu. Siis erehtymättömiksi ja Jumalan sijaisiksi.

Ihmettelen ettei tällaista asiaa ole kyetty vieläkään hoitamaan raamatullisesti pois päiväjärjestyksestä. Tämä "äitiseurakunta" on hajaannusten ajan hätätilassa tehty hätiköity
ja Raamatun vastainen ratkaisu!

Äänestä

On vain yksi pyhä ja kaikkien kristittyjen yhteinen seurakunta maan päällä.

Martti Luther
Johdattavaiset kirjoitukset katekismukseen.

Minä uskon Pyhän Hengen päälle: yhden pyhän kristillisen seurakunnan, pyhäin ihmisten yhteyden: syntein anteeksi saamisen: ruumiin ylösnousemisen ja ijankaikkisen elämän. Amen.

Se on, minä uskon ei ainoastansa että Pyhä Henki on totinen Jumala Isän ja Pojan kanssa, mutta myöskin ettei kukaan taida tulla Isän tykö, Kristuksen, hänen elämänsä, kärsimisensä ja kuolemansa kautta, eikä tulla osalliseksi siitä, mitä hän on ansainnut ilman pyhän hengen työtä, jolla Isä ja Poika minua ja kaikkia omiansa liikuttaa, herättää, kutsuu, vetää, Kristuksessa ja Krituksen kautta tekee eläviksi, pyhiksi ja hengellisiksi, ja siis Isän tykö viepi.

Sillä hän on se, jolla Isä Kristuksen kautta ja Kristuksessa kaikki vaikuttaa ja eläväksi tekee.

(Pyhä kristillinen seurakunta.)
Minä uskon mailmassa, niin kauvas kuin mailma ulettuu, olevan ainoastansa yhden yhteisen kristillisen seurakunnan, joka ei ole muu kuin pyhä hurskasten uskovaisten ihmisten seura maan päällä, joka saman pyhän hengen kautta kootaan, voimassa pidetään, *)hallitaan ja päivä päivältä sakramenttein ja Jumalan sanan kautta kartutetaan.

*)kirjoittajan humautus: Ei siis minkään lapin vanhinten tai muiden paavien kautta.

Minä uskon ettei kukaan taida tulla autuaaksi, joka ei ole siinä seurakunnassa, yksimielisesti, yhdessä uskossa, sanassa ja sakramentissä, toivossa ja rakkaudessa; ja ettei yksikään Juutalainen, vääräuskolainen, pakana eli syntinen sen sivussa tule autuaaksi, jos ei hän suorita ja yhdistä itsiänsä siihen ja kaikessa tule sen mukaiseksi.

(Pyhäin ihmisten yhteys.)
Minä uskon että siinä seura- eli kristikunnassa kaikki kappaleet ovat yhteiset, ja että jokaisen omaisuus on myöskin toisen oma, ja ettei siinä mitään erityistä löydy.

Sentähden täytyy koko seurakunnan kaikki rukoukset ja hyvät työt tulla minulle ja kaikille uskovaisille hyödyksi, auttaa ja vahvistaa minua elämässä ja kuolemassa, ja jokainen kantaa toisen taakkaa, niinkuin Apostoli Paavali opettaa (Gal. 6:2): Kantakaat toinen toisenne kuormaa, ja niin Kristuksen laki täyttäkäät.

(Syntein anteeksi saaminen.)
Minä uskon että samassa seurakunnassa eikä muualla missään ole syntein anteeksi antaminen, ja että paitsi sitä ei mitään voi auttaa syntein anteeksi saamiseksi, olkoot hyvät työt kuinka suuret ja monet tahansa.

Mutta sen sisällä ei minkään, olkoon syntiä tehty kuinka paljo, kuinkakin hirmuisesti ja usiasti tahansa, haittavan syntein anteeksi saamista, joka on ja pysyy missä ja niin kauan kuin tämä seurakunta seisoo. Jolle Kristus antaa taivaan valtakunnan avaimet, sanoen Matt. 18:18: "Totisesti sanon minä teille: kaikki mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaassa; ja kaikki mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa."

Samoin erityisesti Pietarille Matt. 16:19: "Ja minä anna sinulle taivaan valtakunnan avaimet; ja mitä sinä maan päällä sidot, pitää oleman sidotun taivaassa; ja mitä sinä päästät maan päällä, sen pitää oleman päästetyn taivaassa."

Äänestä
  • Taas kerran on piru muuttunut valkeuden enkeliksi, joka yrittää hengellisyydellä kumota Jumalan asettamaa järjestystä Hänen seurakunnassaan.

    Kaikki on turhaa todistelua, jos Herra ei huonetta rakenna turhaan sen rakentajat vaivaa näkevät.

    Kertokaas jo viimeinkin kun haluatte osoittaa Lapinmaan seurakunnan ja vanhimmat vääriksi, niin minkälainen on teidän mallinne jolla ihminen hoidetaan täällä korven matkalla.

    Äänestä

  • Silas kirjoitti:

    Taas kerran on piru muuttunut valkeuden enkeliksi, joka yrittää hengellisyydellä kumota Jumalan asettamaa järjestystä Hänen seurakunnassaan.

    Oliko pyhä Pietari muuten ensimmäinen paavi?

    Jumalan järjestyksen luit juuri tuosta edellisestä, kuinka Luther ja Raamattu sen selittävät. Jumalan sanan ja Pyhät Sakramentit hallitsevat seurakunnassa, ei todellakaan minkään nimiset paavit.

    Mutta sinulta en ole paavia riistämässä, pidä vaikka kaikki neljä paavia, ja kärsi sitten itse tuskaa hätää epävarmuutta epäilyjä pelkoja etc. sen väärän opin seurauksena, mutta älä kauppaa muille SINUN paavejasi!

    Äänestä

  • Silas kirjoitti:

    Taas kerran on piru muuttunut valkeuden enkeliksi, joka yrittää hengellisyydellä kumota Jumalan asettamaa järjestystä Hänen seurakunnassaan.

    Kaikki on turhaa todistelua, jos Herra ei huonetta rakenna turhaan sen rakentajat vaivaa näkevät.

    Kertokaas jo viimeinkin kun haluatte osoittaa Lapinmaan seurakunnan ja vanhimmat vääriksi, niin minkälainen on teidän mallinne jolla ihminen hoidetaan täällä korven matkalla.

    Kovin on merkillinen tuo Jumalan järjestys:

    - Raamatusta ei löydy muuta kuin Vapahtajan
    varoittava esimerkki.
    - Ei ole mitään kuuliaisuutta, joka on Jumalan
    sanaa vastaan
    - Sama ilmiö kuin paavilaisuus
    - "älköön teidän keskuudessanne olko niin..",
    sanoo Jeesus
    - "Jos nyt LVt eivät tule ja auta meitä, ei voi
    Jumalakaan meitä auttaa..". (TN Treella)
    - ehtoollisasia, ehtoollisrukous
    eivät suostu edes LäMi:n kanssa keskustelemaan,
    vaikka suuri osa sanankuulijoista tietää,
    että asia on täysi ilmapallo. Tekosyy
    asteittaiselle kirkosta eroamiselle
    - Kristuksen seurakunta ei ole mikään yhdistys,
    se on kirkko. Vai onko apostolien opetus
    sellainen, että pyhät sakramentit haetaan seura-
    kunnan ulkopuolelta? Näyttäkää paikka
    - Opettavat Lutherin opetusta vastaan
    mennen tullen
    - Ovat sallineet valtaisan henkilöpalvonnan.
    Milloinkaan eivät ole suostuneet todelliseen
    keskusteluun edes saarnaajien kanssa;
    Keskustelu on myös kuuntelemista, ei pelkkää
    käskytystä ja neuvomista: "jos teette näin ja
    näin, olette keisarin ystävä", toki saatte
    itse päättää
    - junailivat läpi kahden LM:n erottamisen

    - Sadat nuoret ovat jättäneet kristillisyyden:
    Lakihenkisyys, omavanhurkaus, valheet
    Eräs heistä sanoikin: Ei se mitään, jos pieni
    tokka lähtee.."

    Äänestä

  • Heillä on haisevat jäljet kirjoitti:

    Samanlaista kielenkäyttöä kuin hajaannusten edellä edellisen vuosisadan vaihteessa, eriseuraiset syyttivät samalla tavalla lännen kristillisyyttä siis esikoisten seurakunnan vanhimpia paavilaisuudesta niin kuin tuossa edelläkin on syytetty ei vihollinen ole tapojaan muuttanut. Valkeuden enkelinä ja raamatun selittäjänä vihollinen esiintyy edelleenkin. Joitakin se on saanut mukaansa yleensä niitä joille on tullut oman tunnon ylitsekäymisiä, joita nyt peitellään puhtaan opin ja vanhurskauttamisopin oikealla ymmärtämisellä. Ovatkin jostain saaneet temmattua tuon viisauden itselleen ettei vai siinainvuoren juurella olevista laintaulun kappaleista.

    Kristuksen oppi on se, jonka päälle tulee rakentaa. Ja jotka siitä ojennusnuorasta poikkeavat ja muuta rakentavat, ovat eriseuraiset. Tämä on Raamatun totuus, josta täytyy pitää kiinni.

    Eli tarkistuspiste on siellä apostolein ja Jeesuksen ajoissa. Puhtaan Kristuksen opin lähteellä.
    Jos kurssia lähdetään tarkistamaan 10:n, 100:n tai vaikkapa 500 vuoden takaa, suurena vaarana on mennä silloin metsään.

    Siitä se eriseura puhkeaa, kun ihmisiä aletaan palvomaan. Siitä on vakavat varoitukset Raamatussa.

    Kuule, Silas

    Vanhimpien arvostelu alkoi jo paljon aikaisemmin kuin vuonna 1899.

    Sitä harjoitti jo Paavali nuhdellessaan julkisesti Pietaria.

    Sitten alkoi jo 1400-luvun Böömissä, sen puuttuvan lapinluottamuksen vuoksihan Hus poltettiin.

    Sitten Luther jatkoi vuonna 1517.

    Ei se uusi ilmiö ole.

    Äänestä

  • Kristitty sisar kirjoitti:

    Mitähän sisar nyt haluaa oikein viestittää. Nämä kaikki eivät kuulu tuohon kategoriaan mistä me nyt keskustelemme ei alkuunkaan. Tätä myyrän työtä tekee eriseuran henkeä sisällään kantavat uskon sisaret ja veljet. Aikaisemmin tekivät samaa työtä myöskin eriseuraiset jotka jäivät omaksi tokaksensa heillä on vieläkin tuo katkeruuden ja vihan henki sydämissänsä.

    Äänestä

  • jorkkamainio kirjoitti:

    Kristuksen oppi on se, jonka päälle tulee rakentaa. Ja jotka siitä ojennusnuorasta poikkeavat ja muuta rakentavat, ovat eriseuraiset. Tämä on Raamatun totuus, josta täytyy pitää kiinni.

    Eli tarkistuspiste on siellä apostolein ja Jeesuksen ajoissa. Puhtaan Kristuksen opin lähteellä.
    Jos kurssia lähdetään tarkistamaan 10:n, 100:n tai vaikkapa 500 vuoden takaa, suurena vaarana on mennä silloin metsään.

    Siitä se eriseura puhkeaa, kun ihmisiä aletaan palvomaan. Siitä on vakavat varoitukset Raamatussa.

    Tällä palstalla usein vedotaan Kristuksen oppiin ainoana totuutena. Samoin tehdään Apostolien ja myös Lutherin suhteen.

    Mutta kuka sanoo, mikä on Kristuksen oppi oikein ymmärrettynä, kun yksi ja toinen soveltaa raamatun sanoja oman näkemyksensä ja ajatustensa tueksi ja toisten lyömiseksi? Kuka sitten on oikeassa ja kenen näkemys on todella Raamatun mukainen sen alkuperäisessä tarkoituksessa?
    Edesmennyt saarnaaja KL sanoi usein Raamatun selityksessään, ette ei ole kysymys siitä, miten minä ymmärrän tämän Raamatun paikan, mutta että kirjoittajan alkuperäinen ajatus ja tarkoitus saataisiin esille ja tämän hän sanoi vasta oikeaksi selitykseksi kirjoituksesta!

    Martti Lutherkaan, jonka oppiin usein vedotaan, ei tehnyt mitään erillistä, yhtenäistä oppikirjaa Kristinopista, kuten esim. Jean Calvin teki reformeeratussa kirkossa; vain Katkismukset ja ns. Schmalkaldenin opin(uskon)kohdat ovat selkeästi Lutherin opillisia esityksiä kristillisen kirkon keskeisistä uskon ja opinkäsityksistä. Kaikki muut hänen käsityksensä autuuden asioista ja kristillistä elämää koskevista neuvoista on kaivettava hänen laajasta kirjallisesta tuotannostaan; saarnoista, kirjeenvaihdosta ja luentosarjoista. Ja siinä kyllä tutkimista ja tulkintoja riittää!

    Itse ymmärrän Kristuksen opista hyvin vähän, mutta apostolin neuvosta kristityille saan himmeän käsityksen, mistä siinä on kysymys:"Kärsikäät toinen toistanne rakkaudessa ja niin Kristuksen lakia täyttäkää"! Mutta tämä neuvo näyttää tämänkin palstan kirjoituksissa usein unohtuvan.

    Äänestä

  • Heillä on haisevat jäljet kirjoitti:

    Kovin on merkillinen tuo Jumalan järjestys:

    - Raamatusta ei löydy muuta kuin Vapahtajan
    varoittava esimerkki.
    - Ei ole mitään kuuliaisuutta, joka on Jumalan
    sanaa vastaan
    - Sama ilmiö kuin paavilaisuus
    - "älköön teidän keskuudessanne olko niin..",
    sanoo Jeesus
    - "Jos nyt LVt eivät tule ja auta meitä, ei voi
    Jumalakaan meitä auttaa..". (TN Treella)
    - ehtoollisasia, ehtoollisrukous
    eivät suostu edes LäMi:n kanssa keskustelemaan,
    vaikka suuri osa sanankuulijoista tietää,
    että asia on täysi ilmapallo. Tekosyy
    asteittaiselle kirkosta eroamiselle
    - Kristuksen seurakunta ei ole mikään yhdistys,
    se on kirkko. Vai onko apostolien opetus
    sellainen, että pyhät sakramentit haetaan seura-
    kunnan ulkopuolelta? Näyttäkää paikka
    - Opettavat Lutherin opetusta vastaan
    mennen tullen
    - Ovat sallineet valtaisan henkilöpalvonnan.
    Milloinkaan eivät ole suostuneet todelliseen
    keskusteluun edes saarnaajien kanssa;
    Keskustelu on myös kuuntelemista, ei pelkkää
    käskytystä ja neuvomista: "jos teette näin ja
    näin, olette keisarin ystävä", toki saatte
    itse päättää
    - junailivat läpi kahden LM:n erottamisen

    - Sadat nuoret ovat jättäneet kristillisyyden:
    Lakihenkisyys, omavanhurkaus, valheet
    Eräs heistä sanoikin: Ei se mitään, jos pieni
    tokka lähtee.."

    Jumalan sanalle meidän tulee olla nöyrät, mutta ylpeiden ihmisten keksimille järjestyksille ei missään tapauksessa.

    Äänestä

  • Silas kirjoitti:

    Samanlaista kielenkäyttöä kuin hajaannusten edellä edellisen vuosisadan vaihteessa, eriseuraiset syyttivät samalla tavalla lännen kristillisyyttä siis esikoisten seurakunnan vanhimpia paavilaisuudesta niin kuin tuossa edelläkin on syytetty ei vihollinen ole tapojaan muuttanut. Valkeuden enkelinä ja raamatun selittäjänä vihollinen esiintyy edelleenkin. Joitakin se on saanut mukaansa yleensä niitä joille on tullut oman tunnon ylitsekäymisiä, joita nyt peitellään puhtaan opin ja vanhurskauttamisopin oikealla ymmärtämisellä. Ovatkin jostain saaneet temmattua tuon viisauden itselleen ettei vai siinainvuoren juurella olevista laintaulun kappaleista.

    Ja kaikkien alkuperä on ihan sama. Aina nousee joku ylpeä ihminen jonka sanaa on kaikkien muiden toteltava ja hylättävä Jumalan sana.

    Tämä tie on nyt käyty loppuun. Nyt pidämme kiinni Jumalan sanasta ja hylkäämme lapin ylpeät ihmis- opit.

    Nyt on heidän vuoronsa nöyrtyä Jumalan väkevän käden alle. Se ei tapahdu äkkiä ja väkisin, vaan se tapahtuu kristittyjen uskon-rukousten kautta.

    Äänestä

  • tutkija. kirjoitti:

    Mitähän sisar nyt haluaa oikein viestittää. Nämä kaikki eivät kuulu tuohon kategoriaan mistä me nyt keskustelemme ei alkuunkaan. Tätä myyrän työtä tekee eriseuran henkeä sisällään kantavat uskon sisaret ja veljet. Aikaisemmin tekivät samaa työtä myöskin eriseuraiset jotka jäivät omaksi tokaksensa heillä on vieläkin tuo katkeruuden ja vihan henki sydämissänsä.

    Sinä olet itse ylpeiden ihmisten rakentamien oman vanhurskauden ihmisoppien talutusnuorassa.
    Eihän se silloin natsaa, tämä on selvä asia.

    Äänestä

  • kristitty kirjoitti:

    Ja kaikkien alkuperä on ihan sama. Aina nousee joku ylpeä ihminen jonka sanaa on kaikkien muiden toteltava ja hylättävä Jumalan sana.

    Tämä tie on nyt käyty loppuun. Nyt pidämme kiinni Jumalan sanasta ja hylkäämme lapin ylpeät ihmis- opit.

    Nyt on heidän vuoronsa nöyrtyä Jumalan väkevän käden alle. Se ei tapahdu äkkiä ja väkisin, vaan se tapahtuu kristittyjen uskon-rukousten kautta.

    Sinulla on väärä henki, eksytyksen henki, joka ei kestä totuutta. Te yritäätte lihan voimalla pimittää armon aurinkoa.

    Tästäkin on ennustus ilmestyskirjassa kuinka aurinko pimenee eikä anna valoaan, kuu muuttuu veripunaiseksi lopunaikoina.

    Äänestä

  • jorkkamainio kirjoitti:

    Kristuksen oppi on se, jonka päälle tulee rakentaa. Ja jotka siitä ojennusnuorasta poikkeavat ja muuta rakentavat, ovat eriseuraiset. Tämä on Raamatun totuus, josta täytyy pitää kiinni.

    Eli tarkistuspiste on siellä apostolein ja Jeesuksen ajoissa. Puhtaan Kristuksen opin lähteellä.
    Jos kurssia lähdetään tarkistamaan 10:n, 100:n tai vaikkapa 500 vuoden takaa, suurena vaarana on mennä silloin metsään.

    Siitä se eriseura puhkeaa, kun ihmisiä aletaan palvomaan. Siitä on vakavat varoitukset Raamatussa.

    Eriseurat alkavat epäuskosta, siis sydämen luopumuksesta Jumalan sanaa kohtaan. Vihollinen uskottelee sinun vielä olevan oikealla tiellä kun vain ajattelet hengellisesti ja käyt sotaa pyhiä vastaan, kuitenkin lihan asein. Mikä parasta onhan sinulla rukouksen henki ja huoli ettei kukaan muukaan tulisi oikealla tavalla autuaaksi. Tässä on vihollisen ansa ettei päästä yhtään pitemmälle autuuden tielle ei edes Getsemaneen katsomaan Jeesuksen kärsimystä, siellä voi sydämet särkyä ja kuolleen uskon haudat avautua.

    Äänestä

  • tutkija. kirjoitti:

    Mitähän sisar nyt haluaa oikein viestittää. Nämä kaikki eivät kuulu tuohon kategoriaan mistä me nyt keskustelemme ei alkuunkaan. Tätä myyrän työtä tekee eriseuran henkeä sisällään kantavat uskon sisaret ja veljet. Aikaisemmin tekivät samaa työtä myöskin eriseuraiset jotka jäivät omaksi tokaksensa heillä on vieläkin tuo katkeruuden ja vihan henki sydämissänsä.

    Selitä nyt sitten, mikä ei natsaa.
    Katsotaan sitten tosiasiat. Ne ovat tiedossa.
    Puhu asiaa, äläkä syyttele summia.

    Äänestä

  • maan matoset kirjoitti:

    Sinulla on väärä henki, eksytyksen henki, joka ei kestä totuutta. Te yritäätte lihan voimalla pimittää armon aurinkoa.

    Tästäkin on ennustus ilmestyskirjassa kuinka aurinko pimenee eikä anna valoaan, kuu muuttuu veripunaiseksi lopunaikoina.

    Armonaurinko on nyt peitettynä lain avulla
    ja ihmisopeilla lapin miesten toimesta.
    Niillä jotka luottavat lappiin.

    Muut tietenkin iloitsevat vapaina Jumalan lapsina Jumalaa ylistäen.

    Äänestä

  • Silas kirjoitti:

    Samanlaista kielenkäyttöä kuin hajaannusten edellä edellisen vuosisadan vaihteessa, eriseuraiset syyttivät samalla tavalla lännen kristillisyyttä siis esikoisten seurakunnan vanhimpia paavilaisuudesta niin kuin tuossa edelläkin on syytetty ei vihollinen ole tapojaan muuttanut. Valkeuden enkelinä ja raamatun selittäjänä vihollinen esiintyy edelleenkin. Joitakin se on saanut mukaansa yleensä niitä joille on tullut oman tunnon ylitsekäymisiä, joita nyt peitellään puhtaan opin ja vanhurskauttamisopin oikealla ymmärtämisellä. Ovatkin jostain saaneet temmattua tuon viisauden itselleen ettei vai siinainvuoren juurella olevista laintaulun kappaleista.

    Olenkin ihmetellyt, miksi wanhat asetelmat ovat käytössä. Tulee mieleen Sos.Dem. vappukulkue, kun eräs työväenyhdistys täytti vuosia, kaikki olivat pukeutuneet 100 v takaisuutta ilmentäviin asuihin.

    Vihollinen on tuhanten juonten mestari. Näyttäisi siltä, että esitaistelijamme Herra Jeesus on lyönyt maahan vihollisen muut juonet mutta jättänyt tämän yhden, joka on helppo tunnistaa.

    Äänestä

  • Eliza kirjoitti:

    Sitä vain ei tunnista ne jotka ovat tuohon eriseuran hengestä juopuneet. Niille tie on kirkas lohdullinen kulkea jotka ovat säästyneet tuosta mustanhengen liemiruuasta eli omanvanhurskauden opista joilla peitellään syntiä.

    Äänestä

  • Paljossa puuttuvainen kirjoitti:

    Tällä palstalla usein vedotaan Kristuksen oppiin ainoana totuutena. Samoin tehdään Apostolien ja myös Lutherin suhteen.

    Mutta kuka sanoo, mikä on Kristuksen oppi oikein ymmärrettynä, kun yksi ja toinen soveltaa raamatun sanoja oman näkemyksensä ja ajatustensa tueksi ja toisten lyömiseksi? Kuka sitten on oikeassa ja kenen näkemys on todella Raamatun mukainen sen alkuperäisessä tarkoituksessa?
    Edesmennyt saarnaaja KL sanoi usein Raamatun selityksessään, ette ei ole kysymys siitä, miten minä ymmärrän tämän Raamatun paikan, mutta että kirjoittajan alkuperäinen ajatus ja tarkoitus saataisiin esille ja tämän hän sanoi vasta oikeaksi selitykseksi kirjoituksesta!

    Martti Lutherkaan, jonka oppiin usein vedotaan, ei tehnyt mitään erillistä, yhtenäistä oppikirjaa Kristinopista, kuten esim. Jean Calvin teki reformeeratussa kirkossa; vain Katkismukset ja ns. Schmalkaldenin opin(uskon)kohdat ovat selkeästi Lutherin opillisia esityksiä kristillisen kirkon keskeisistä uskon ja opinkäsityksistä. Kaikki muut hänen käsityksensä autuuden asioista ja kristillistä elämää koskevista neuvoista on kaivettava hänen laajasta kirjallisesta tuotannostaan; saarnoista, kirjeenvaihdosta ja luentosarjoista. Ja siinä kyllä tutkimista ja tulkintoja riittää!

    Itse ymmärrän Kristuksen opista hyvin vähän, mutta apostolin neuvosta kristityille saan himmeän käsityksen, mistä siinä on kysymys:"Kärsikäät toinen toistanne rakkaudessa ja niin Kristuksen lakia täyttäkää"! Mutta tämä neuvo näyttää tämänkin palstan kirjoituksissa usein unohtuvan.

    Eiköpä Kristuksen oppi ole ensin lain kautta johdattamista Kristuksen tykö. Ja Kristus on lain loppu jokaiselle uskovalle vanhurskaudeksi.

    Eli yksin armosta, yksin uskosta. Muuta tietä ei ole.

    Uskossa rakkauden kautta tulevat neuvot ja opetukset ovat aina olleet tarpeen. Mutta ne eivät ole tulleet uhkausten tai vaatimuksien kanssa. Eräs jo vuosia sitten edesmennyt saarnaaja oli varsin tarkka, että ei saarnannut velvollisuuden oppia, vaan tahtoi neuvoa ja opettaa rakkaudella ilman uhkauksia ja vaatimuksia. Ja hän halusi vieläpä tarkistaa usein seurakunnalta, ettei vain olisi saarnaamassa velvollisuuden oppia.

    Synti tulee näyttää synniksi, mutta ei sellaisia, jotka ovat ihmisten keksimiä syntejä. Jos seurakuntalaisia vaaditaan samaan esikuvaan pukeutumisessa tai vaikkapa auton omistamisessa, niin ei se ole oikein. Ja sitten nämä jotkut ulkonaiset asiat ollaan kovin voimakkaasti nostamassa esille ja monesti saarnojenkin pääpaino on sitä, niin eiköpä se hämää ihmisiä luulemaan, että ne pitää täyttää, niin sitten on asiat kohdallani hyvin.
    Mutta kuten Laestadiuskin asiasta kirjoittaa, että kyllä ihminen itsessään saattaakin vielä ne kaikki ulkonaiset "kristityn esikuvan" kohdat täyttää ihan itsekin, mutta sisälliseen uskon elämään ei ihminen kykene omalla voimallaan.

    Ja kun riiputaan kovasti monenlaisissa säännöissä ja varsinkin ulkonaisissa asioissa, niin varmasti seurauksena on oikeiden todellisten syntien tuntemisen hämärtyminen. Vihaa, ahneutta, kateutta, kärsimättömyyttä, rakastamattomuutta, anteeksiantamattomuutta yms. ei enää tunnistetakaan, kun ollaan ajauduttu sääntöviidakon tielle.

    Tässä joitain ajatuksia, mutta varsinaiseen kysymykseesi olen huono vastaamaan.

    Äänestä

  • tutkija. kirjoitti:

    Mitähän sisar nyt haluaa oikein viestittää. Nämä kaikki eivät kuulu tuohon kategoriaan mistä me nyt keskustelemme ei alkuunkaan. Tätä myyrän työtä tekee eriseuran henkeä sisällään kantavat uskon sisaret ja veljet. Aikaisemmin tekivät samaa työtä myöskin eriseuraiset jotka jäivät omaksi tokaksensa heillä on vieläkin tuo katkeruuden ja vihan henki sydämissänsä.

    Taitavat olla juopuneet huoruuden (hengellisen) vihan (kohdistuen elävään kristillisyyteen) viinistä.

    Äänestä

  • Itsessään olevaa........ kirjoitti:

    Sitä vain ei tunnista ne jotka ovat tuohon eriseuran hengestä juopuneet. Niille tie on kirkas lohdullinen kulkea jotka ovat säästyneet tuosta mustanhengen liemiruuasta eli omanvanhurskauden opista joilla peitellään syntiä.

    Kuinka te kehtaatte nimitellä Kristuksen Henkeä eriseuran hengeksi?

    Kun teillä itsellänne ei ole vapautta, vaan orjuus ja omaan lihaan tuijottaminen Kristuksen asemestä, niin tulisi teidän jo ymmärtää mistä hengestä te olette syntyneet!!!!

    2. Kor. 3:12-4:3   Koska meillä siis on tämmöinen toivo, niin me olemme aivan rohkeat
    emmekä tee niinkuin Mooses, joka pani peitteen kasvoillensa, etteivät Israelin lapset näkisi sen loppua, mikä on katoavaista.

    Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänäkin päivänä sama peite, vanhan liiton kirjoituksia luettaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa. Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä;

    mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois. Sillä Herra on Henki,...
    --------------------------------
    *) ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus.
    --------------------------------

    Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.

    Sentähden, kun meillä on tämä virka sen laupeuden mukaan, joka on osaksemme tullut, me emme lannistu, vaan olemme hyljänneet kaikki häpeälliset salatiet, niin ettemme vaella kavaluudessa emmekä väärennä Jumalan sanaa, vaan julkituomalla totuuden me suositamme itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan edessä.

    Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat,

    Äänestä

  • kristitty kirjoitti:

    Ja kaikkien alkuperä on ihan sama. Aina nousee joku ylpeä ihminen jonka sanaa on kaikkien muiden toteltava ja hylättävä Jumalan sana.

    Tämä tie on nyt käyty loppuun. Nyt pidämme kiinni Jumalan sanasta ja hylkäämme lapin ylpeät ihmis- opit.

    Nyt on heidän vuoronsa nöyrtyä Jumalan väkevän käden alle. Se ei tapahdu äkkiä ja väkisin, vaan se tapahtuu kristittyjen uskon-rukousten kautta.

    ...kanssasi "kristitty". Aamenta ymmärryksellesi!

    Äänestä

  • Outoja kirjoitti:

    Kuinka te kehtaatte nimitellä Kristuksen Henkeä eriseuran hengeksi?

    Kun teillä itsellänne ei ole vapautta, vaan orjuus ja omaan lihaan tuijottaminen Kristuksen asemestä, niin tulisi teidän jo ymmärtää mistä hengestä te olette syntyneet!!!!

    2. Kor. 3:12-4:3   Koska meillä siis on tämmöinen toivo, niin me olemme aivan rohkeat
    emmekä tee niinkuin Mooses, joka pani peitteen kasvoillensa, etteivät Israelin lapset näkisi sen loppua, mikä on katoavaista.

    Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänäkin päivänä sama peite, vanhan liiton kirjoituksia luettaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa. Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä;

    mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois. Sillä Herra on Henki,...
    --------------------------------
    *) ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus.
    --------------------------------

    Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.

    Sentähden, kun meillä on tämä virka sen laupeuden mukaan, joka on osaksemme tullut, me emme lannistu, vaan olemme hyljänneet kaikki häpeälliset salatiet, niin ettemme vaella kavaluudessa emmekä väärennä Jumalan sanaa, vaan julkituomalla totuuden me suositamme itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan edessä.

    Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat,

    Tulin tänne ja luin ihmeekseni loistavaa tekstiä, selkeää jumalansanan selitystä ja epistolatekstiä

    Äänestä

  • Werneri kirjoitti:

    Eriseurat alkavat epäuskosta, siis sydämen luopumuksesta Jumalan sanaa kohtaan. Vihollinen uskottelee sinun vielä olevan oikealla tiellä kun vain ajattelet hengellisesti ja käyt sotaa pyhiä vastaan, kuitenkin lihan asein. Mikä parasta onhan sinulla rukouksen henki ja huoli ettei kukaan muukaan tulisi oikealla tavalla autuaaksi. Tässä on vihollisen ansa ettei päästä yhtään pitemmälle autuuden tielle ei edes Getsemaneen katsomaan Jeesuksen kärsimystä, siellä voi sydämet särkyä ja kuolleen uskon haudat avautua.

    Vaan se on sielunvihollinen perkele.

    Sen hedelmät tuntee tuomiohengestä ja epäilyksistä, kiittämättömyydestä ja mykkyydestä Kristuksen sanan julistamisessa kaikille maailman kansoille. Lapissa on pelkästään aidanrakentajat miljoonien kristityiden välille.
    He luulevat omistavansa Kristuksen ja voivansa piilottaa muilta evänkeliumin. Tämä on täydellistä ereiseuraa ja paavilaisuutta.

    Äänestä

  • Malmivaaran paavi kirjoitti:

    Tulin tänne ja luin ihmeekseni loistavaa tekstiä, selkeää jumalansanan selitystä ja epistolatekstiä

    Nuinko täytyy itseään nostaa, kuin ei muut huomaa.

    Äänestä

  • Kardinaali kirjoitti:

    Nuinko täytyy itseään nostaa, kuin ei muut huomaa.

    Mitä te puhutte? Kuka on nostanut teidän lisäksenne itseään?

    Kuka lie kirjoittanut näitä, tekstejä mutta hyvin ja oikein menee.

    Kun herra omavanhurskaus on niin vihainen että kihisee, niin silloin on aina asiat hyvin.

    Kun kristityt ovat vapaita toinen toisensa ja saatanan orjuudesta uskomalla täysin vapaasti Kristuksen lahja- vanhurskauden omakseen, ja ylistävät Jumalaa, niin silloin on hyvin asiat.

    Olkaamme aina saatanalle mielikarvaudeksi ja uskokaamme vapaina Jumalan lapsina syntimme anteeksi, jokainen katuva syntinen.

    Äänestä

  • Latosaari kirjoitti:

    Minä onnessani kiitin lukemastani Jumalansanasta, heti rupesi Kardinaalin sydämessä käärmeensiemenet puikimaan.

    Nostinko minä siinä itseäni, kun kehuin sanaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

esles kirjoitti:

Tuolla alempana oli kirjoitus, että lapin vanhimpia pidetään jumalina ja he korottavat itsensä. Kirjoitinkin, että sellaiset jotka heitä vihaavat ja rakastavat syntiä, tuntevat näin. En tiedä ketään ketkä heitä jumaloisivat, mutta pitävät sen joka heiltä saarnataan Jumalan Sanana ja nauttivat siitä. Jumala on tarkka kunnistaan, Hän ei anna sitä muille. Se näkyi jo Israelilaisten korpivaelluksen aikana. Paavali käskee kuitenkin pitämään vanhimpia kaksinkertaisessa kunniassa.

1.tim.5:17. Vanhimmat, jotka hyvin hallitsevat, pitää kaksinkertaisessa kunniassa pidettämän, erinomattain ne, jotka sanassa ja opissa työtä tekevät.
18. Sillä Raamattu sanoo: ei sinun pidä riihtä tappavan härän suuta sitoman kiinni, ja työmies on palkkansa ansainnut.
19. Älä salli vanhinta vastaan yhtään kannetta, vaan kahden eli kolmen todistuksen kautta.
20. Nuhtele niitä, jotka syntiä tekevät, kaikkein kuullen, että muutkin pelkäisivät.
21. Minä rukoilen Jumalan ja Herran Jeesuksen Kristuksen ja valittujen enkelien edessä, että nämä pidät ilman valitsemista, ja älä mitään tee toisen puolta pitäin.
22. Älä pikaisesti jonkun päälle käsiäsi pane, ja älä ole muiden synneistä osallinen: pidä itsesi puhtaana.

4. Moseksen Kirja 20
9. Niin otti Mooses sauvan Herran edestä, niin kuin hän käski hänelle.
10. Ja Mooses ja Aaron kokosivat kansan kallion eteen, ja sanoivat heille: kuulkaa nyt te niskurit: pitääkö meidän tästä kalliosta teille vettä saaman?
11. Ja Mooses nosti kätensä ja löi kahdesti sauvallansa kallioon, niin juoksi siitä paljon vettä, ja kansa ja heidän karjansa saivat juoda.
12. Ja Herra sanoi Moosekselle ja Aaronille: ettette uskoneet minun päälleni, pyhittääksenne minua Israelin lasten edessä, ei teidän pidä johdattaman tätä joukkoa siihen maahan, jonka minä heille annan.

On kehotettu pitämään saarnaajien käsiä ylhäällä, eli vahvistaa saarnaajien työtä. Missään ei ole kehotettu vihaamaan heitä, eikä haukkumaan ja puhumaan pahaa eikä levittelemään valheita.

2.moos.17:8. Niin Amalek tuli: ja soti Israelia vastaan Raphidimissa.
9. Ja Mooses sanoi Joosualle: valitse meille miehiä, mene ja sodi Amalekia vastaan: huomenna minä seison mäen kukkulalla, ja pidän Jumalan sauvan kädessäni.
10. Ja Josua teki niinkuin Moses sanoi hänelle, ja soti Amalekia vastaan. Mutta Mooses, Aaron ja Hur astuivat mäen kukkulalle.
11. Ja tapahtui, että koska Mooses piti kätensä ylhäällä, voitti Israel; mutta koska hän kätensä laski alas, voitti Amalek.
12. Mutta Mooseksen kädet olivat raskaat, sen tähden ottivat he kiven ja asettivat hänen alansa ja hän istui sen päällä; vaan Aaron ja Hur pitivät ylhäällä hänen käsiinsä kumpikin puoleltansa, niin pysyi hänen kätensä juuri vahvana auringon laskemaan asti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu